Eikö hämeenkatu riitä ryyppäämiseen

Hämeenkadulla on n.50 terassia ja juottolaa alkoholisteille, ei tamperelaisia tarvitse opettaa juomaan. Nyt tietysti tapahtumakoordinaattori "Sanna" on tuomassa ratinaan kolmen päivän ryyppyjuhlat, muka kaljan maistelut? Tampereen piti olla edelläkävijä katujuopottelun ehkäisemiseksi, niin toisinpäin kävi? Mihin se raittius unohtui? Eikö tampereella enään muita tulonlähteitä ole, kuin ryyppääminen ja urheilu? Eikös urheiluseurat ole sitä varten perustettu,että ne toimii oppaana raittiiseen elämään. Tapahtumia on liikaa ja monella on kesän jälkeen pettynyt olo, kun ei ehtinyt rauhoittua ja viettää vain kesää ilman kiirettä. Kesän jälkeen meillä on taas tuhansia uusia alkoholisteja kaupungin toimesta, kun koko kesän on ryyppyjuhlia. Monella työssäkäyvällä jää putki päälle ja juottolasta tulee uusi koti ja ihanat ystävät. Huudetaan ja metelöidään koko kesä ja yöllä herätetään naapuritkin, kun juoppo tulee kotiin ja alkaa perheriita. Ja taas tulee elokuussa avioeroja, velkaneuvontaa, katkaisuhoitoja, A-kiltaan uusia asiakkaita. Pitäisi ottaa vanha käytäntö, kun esiintyy juopuneena julkisella paikalla, niin putkaan ja aamulla sakkolappu käteen, niin ehkä se vähän hillitsisi.
5224
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tampere on vetovoimainen kaupunki? Kaikki juopot on muuttanut tänne, samoin työttömät , eläkeläiset ja pakolaiset. Ehkä kaljanmyynti on niin kannattavaa, että sillä elää koko kaupunki.

1Äänestä
  • Eivät kaikki työttömät juo. Moni työssäkäyvä sikailee ja juo. On varaa ostella.

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Eivät kaikki työttömät juo. Moni työssäkäyvä sikailee ja juo. On varaa ostella.

    Ei työttömillä ole varaa ja ei niillä rahoilla juhlita. N.700 000 työssäkäyvää on alkoholisteja, oli jossain tilasto. Ne juo joka ilta parit kaljat tai siiderit, toiset enemmänkin ja aamulla krapulassa töihin. Viikonloppuisin kutsutaan ystäviä kylään tai mennään itse kylään, että on joku syy juoda, saunotaan,grillataan, ym. ja huh huh, kun tuli jano, otetaanpas yhdet ja hetken päästä toiset. Alkoholistit ei tunnusta, että hän on juoppo, mutta hyvä ehdotteleen joka päivä, että menenpä lenkille ja kuinka ollakkaan tuli hiki ja täytyy parit nesteet taas ottaa, kun tuli jano. Vesi ei kelpaa hanasta. Alkoholi on huume ja elimistö vaatii ja nyt oli hyvä syy, kun kaupunki järjesti juopoille luvan ryypätä muiden samanlaisten kanssa. Ei se ole seurustelun takia tai tapaamisten takia, vaan hyvä syy puolisolle,seurustelukumppanille,sukulaisille, että käytiin ja oli niin hauskaa ja hieno tapahtuma? Mutta, ei sanonut, montako lasillista joi kaksin käsin, ei maistellut, vaan ehkä hoiperteli kotiin yöksi. Alkoholismi on sairaus, siitä pääsee eroon, kun ei juo, ei aukaise korkkia, välttelee paikkoja, joissa tarjotaan ensimmäisenä ryypyt, kun menet kylään. Jos ne juojat alkaa hylkiä, eikä kutsu sinua mukaan, kun et juo, niin jätä sellaiset ystävät, ne ei ole sinun arvoisiasi. Tosi ystävälle kelpaat, vaikka et joisikaan. Seurustella voi ilman alkoholiakin.

    Äänestä

Niitä juhlia on joka kesä varmaan satoja ja humpat pumpat jytkeet kuuluu kauas. Kiva niille jotka eivät koskaan juhli ja elävät rauhallista elämää. Kenen koti tämä lopulta on? Lisäksi osa pissii puskiin ja maahan, roskaa. Myös kaupungin laidalla. Sitten ihmetellään kun maa on läikkiä täynnä ja haisee.

1Äänestä

kaikkea millä voidaan tehdä rahaa , pyritään maksimoimaan tulos

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hämeenkadulla on n.50 terassia ja juottolaa alkoholisteille, ei tamperelaisia tarvitse opettaa juomaan. Nyt tietysti tapahtumakoordinaattori "Sanna" on tuomassa ratinaan kolmen päivän ryyppyjuhlat, muka kaljan maistelut? Tampereen piti olla edelläkävijä katujuopottelun ehkäisemiseksi, niin toisinpäin kävi? Mihin se raittius unohtui? Eikö tampereella enään muita tulonlähteitä ole, kuin ryyppääminen ja urheilu? Eikös urheiluseurat ole sitä varten perustettu,että ne toimii oppaana raittiiseen elämään. Tapahtumia on liikaa ja monella on kesän jälkeen pettynyt olo, kun ei ehtinyt rauhoittua ja viettää vain kesää ilman kiirettä. Kesän jälkeen meillä on taas tuhansia uusia alkoholisteja kaupungin toimesta, kun koko kesän on ryyppyjuhlia. Monella työssäkäyvällä jää putki päälle ja juottolasta tulee uusi koti ja ihanat ystävät. Huudetaan ja metelöidään koko kesä ja yöllä herätetään naapuritkin, kun juoppo tulee kotiin ja alkaa perheriita. Ja taas tulee elokuussa avioeroja, velkaneuvontaa, katkaisuhoitoja, A-kiltaan uusia asiakkaita. Pitäisi ottaa vanha käytäntö, kun esiintyy juopuneena julkisella paikalla, niin putkaan ja aamulla sakkolappu käteen, niin ehkä se vähän hillitsisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu