Ennakkotietojen mukaan lähes koko kenraalikunta saa potkut.Ainakin 50 kenraalia
keräilee tyhjiä tölkkejä henkensä pitimiksi
lopun ikäänsä.Kreml aloitti sodan saamatonta
asevoimia vastaan
keräilee tyhjiä tölkkejä henkensä pitimiksi
lopun ikäänsä.Kreml aloitti sodan saamatonta
asevoimia vastaan
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä että eliminoivat toisiaan, niin säästyy ukrainalaisilta sekin vaiva.
Sodan aikana on Venäjällä ikävästi paljastunut se valtava korruptio ja välistä vetäminen, mitä asevoimissa on tapahtunut kaiken aikaa. Tarvikkeita joita pitäisi olla varastoissa miljoonia ei löydykään yhtään ainoaa, koska niitä ei ole edes hankittu, tai hankitut on myyty pimeästi.
Upseerit ovat voineet tätä vapaasti harjoittaa, koska eivät olleet osanneet edes kuvitelle tilannetta jossa niitä tarvikkeita yhtäkkiä tultaisiinkin oikeasti kyselemään. Sodassa kuluvien materiaalien valtava määrä yllätti nämä vilunkipellet housut nilkoissa ja nyt joutuvat vastuuseen rötöksistään.
Stalin eliminoi jopa 70% korkeimmasta sotilasjohdosta marsalkka Tuhatshevskista lähtien. Sitten lähdettiin 1939 hyökkäämään Puolaan ja Suomeen osaamattomilla mutta uskollisilla upseereilla.
Puolan valtaus onnistui Natsisaksan tuella, mutta Suomen kohdalla kävi kuin Ukrainassa nyt.