Eija-Riitta Korholan kielenkäyttö

Miksi hän käyttää alatyyliä niin paljon? Hän on puhunut huora-puolueesta ja nyt kirjoitteli kermapyllyistä. Tuon takia kirjoituksista saa kuvan, että hän on koko ajan yltiövihainen ja ilmaisee se tavalla, jolla ei kuvittelisi kristityn ihmisen sitä ilmaisevan.

En tiedä, onko hän kristitty, hänhän siirtyi Kristillisdemokraatteihin Kokoomuksesta, kun siellä hänen tiukkaa linjaansa lähinnä ympäristöasioissa ei oikein sulatettu.

Sinänsä tuonkin kirjoituksen sisältö on kyllä ihan asiaa ja monien vihreiden tai sellaisina pidettyjen ratkaisujen kritisointi ihan paikallaan. Ehkä voimasanoilla saa näkyvyyttä paremmin, muuten ne antavat vähän teinimäisen vaikutelman.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/eija-riitta-korhola/kermaperseet-ja-energia/

Toisaalta tyyli on samanlainen kuin Petja Kopperoisella, kristillisyyden uudella sometähdellä. Ei ehkä puhuttele aivan kaikkia, ei varsinkaan niitä, jotka kokevat kristillisyyden olevan nimenomaan rakkauden sanoman kertomista ja sen toteuttamista.

Jos haluaa Rosa Meriläiseksi, niin miksei sitten liity vain Vihreisiin?
65555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

Hänellä on uusi tuleminen. Yrittää olla puhetavassa nuorekas, kalastelee ääniä EU:hun
Kyllä on valmis vaikka sielunsa myymään, jos sellainen olisi

Äänestä
  • Korholan altyyliset puheet johtuvat siitä kun hän on kristillisdemokraatti.

    Äänestä

  • Et uskokkaan kuinka moni olis sen valmis myymään jo tonnista josko ihmisellä edes sellainen olisi

    Äänestä

Korhola on tohtori ja hyvin sivistynyt.
Asioista puhutaan niiden omilla nimillä.

3Äänestä
  • Milloin Räsänen siirtyy käyttämään samoja ilmaisuja.

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Milloin Räsänen siirtyy käyttämään samoja ilmaisuja.

    Kysy häneltä, turhaan sitä täällä uliset. 😹

    Äänestä

  • aito_Iainen kirjoitti:

    Kysy häneltä, turhaan sitä täällä uliset. 😹

    Jahas, tulit sitten tänne purkamaan taas pahaa oloasi.

    Räsänen tuskin sortuisi moiseen kielenkäyttöön vaikka sinä pidätkin sitä hienona. Hänessä on sentään hiukan tyyliä.

    1Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Jahas, tulit sitten tänne purkamaan taas pahaa oloasi.

    Räsänen tuskin sortuisi moiseen kielenkäyttöön vaikka sinä pidätkin sitä hienona. Hänessä on sentään hiukan tyyliä.

    Minulla on oikein hyvä olla mutta ulinasi kertoo omasta katkeruudestasi. 😸

    Äänestä

  • aito_Iainen kirjoitti:

    Minulla on oikein hyvä olla mutta ulinasi kertoo omasta katkeruudestasi. 😸

    Mistäköhän katkeruudesta sinä taas horiset.

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Mistäköhän katkeruudesta sinä taas horiset.

    Siitä mikä saa sinut jokaisessa ketjussa kääntämään huomion Räsäseen. 😺

    Äänestä

  • aito_Iainen kirjoitti:

    Siitä mikä saa sinut jokaisessa ketjussa kääntämään huomion Räsäseen. 😺

    Räsänen nyt sattuu olemaan KD näkyvin edustaja ja vaikea olisi kuvitella hänen käyttävän noin alatyylisiä ilmaisuja kuin Korhola.

    1Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Räsänen nyt sattuu olemaan KD näkyvin edustaja ja vaikea olisi kuvitella hänen käyttävän noin alatyylisiä ilmaisuja kuin Korhola.

    Sinulle varmaan onkin, muuta yritä keskittyä ketjun aiheisiin. 😺

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Räsänen nyt sattuu olemaan KD näkyvin edustaja ja vaikea olisi kuvitella hänen käyttävän noin alatyylisiä ilmaisuja kuin Korhola.

    Minusta tuo kirjotus oli erinomainen, eikä sisällä mitään alatyyliä. 😺

    Äänestä

  • aito_Iainen kirjoitti:

    Minusta tuo kirjotus oli erinomainen, eikä sisällä mitään alatyyliä. 😺

    Niin varmasti olisit ollut innoissasi myös jos joku Marin , Ohisalo tai Kiuru olisi kirjoitellut että pitää KD lähinnä huorapuolueena ;)

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Niin varmasti olisit ollut innoissasi myös jos joku Marin , Ohisalo tai Kiuru olisi kirjoitellut että pitää KD lähinnä huorapuolueena ;)

    Yritä nyt edes kerran pysyä aloituksessa. 😺

    1Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Niin varmasti olisit ollut innoissasi myös jos joku Marin , Ohisalo tai Kiuru olisi kirjoitellut että pitää KD lähinnä huorapuolueena ;)

    KD on itse huorapuolue.

    Mä olen ymmärtänyt täysin eri tavalla kristinuskon ytimen eli rakkauden vähintä veljeä kohtaan. Miten KD toteuttaa tätä nyt?

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Milloin Räsänen siirtyy käyttämään samoja ilmaisuja.

    ”Voi että” vastasi Räsänen kysyttäessä suosikkivoimailmaisuaan mitä käyttää, kun joku pännii.

    Äänestä

Korhola n:o 2️⃣2️⃣ saa minunkin ääneni. 😺

2Äänestä

Miksi valehtelet ap? Ei kirjotus sisällä mitään sopimatonta.

1Äänestä
  • Sisältävätkö Kopperoisen videot sitten ja mitä sopimatonta?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sisältävätkö Kopperoisen videot sitten ja mitä sopimatonta?

    Sisältää paljonkon. Hän on vihreä pappi, joka ei usko Jumalaan, eikä niin ollen myöskään kunnioita Häntä, Hänen sanaansa, eikä osaa asettaa terveitä rajoja pelleilylleen pyhistä asioista.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Sisältää paljonkon. Hän on vihreä pappi, joka ei usko Jumalaan, eikä niin ollen myöskään kunnioita Häntä, Hänen sanaansa, eikä osaa asettaa terveitä rajoja pelleilylleen pyhistä asioista.

    Uskooko Korhola Jumalaan?

    Kyllä hän mainitsee homoudenvastustajille tärkeimmän ruumiinosan aloituksen viittaamassa kirjoituksessaan, suorastaan makeillen sillä.

    Äänestä

Ihmisen ruumiin osiin ja toimistoihin liittyvät viittaukset, saavat kuulijan nolostumaan ja arvostelun kohteena oleva tulee halveksituksi.

Äänestä
  • Missä niihin viittasi?

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Missä niihin viittasi?

    Johonkin sinulle hyvin tärkeään.

    Äänestä

Niin tämä on toinen kerta kun Korhola loikkaa toiseen puolueeseen. Korhola oli alunperin KD:n meppi 1999-2004. Sitten hän loikkasi kokoomukseen jossa hän oli meppinä 2004 -2019.

Korhola ilmoitti helmikuussa 2023 eronneensa kokoomuksen jäsenyydestä. Syyksi hän kertoi ”puolueen naiivin suhtautumisen ilmasto- ja energiapolitiikkaan” sekä puolueen linjattomuuden.

Korhola kertoo olleensa eri mieltä kokoomuksen kanssa myös EU:n elpymispaketista 2021 sekä harjoitetun koronapolitiikan perusoikeusnäkökulmasta.

Orpon hallituksen hallitusneuvotteluissa 2023 Korhola toimi kristillisdemokraattien neuvottelijana ilmastopolitiikkaa käsittelevässä pöydässä. Maaliskuussa 2024 KD nimesi Korholan eurovaaliehdokkaakseen eurovaaleihin.

Äänestä
  • Korhola palaa KD:hen. Ihan oikein, että palaa alkuperäiseen puolueeseensa kun Kokoomus on liian liberaali nykyään.

    2Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Korhola palaa KD:hen. Ihan oikein, että palaa alkuperäiseen puolueeseensa kun Kokoomus on liian liberaali nykyään.

    Se on ihan sama vaikka palaa. Edustaa europarlamentissa juuri samaa ryhmää kuin kok jos pääsee läpi. Eli periaatteessa sama puolue. Nyt ovat samassa hallituksessa kok kanssa. Korhonen kisaa paikasta tiukasti Harkimon kanssa, joka on samassa vaaliliitossa KD:n kanssa.

    PS. Mitä tulee Korholan kielenkäyttöön jota täällä pidetään normaalina, niin muistuu mieleen mikä meteli palstalla nousi kun Li Andersson sanoi "tuo on paskapuhetta" kommentoidessaan Halla-ahon puhetta TV:n A-studiossa. Täällä vaadittiin jopa hänen ero opetusministerin paikalta. On teillä hihhuleilla melko valikoiva tuo teidän muisti...

    https://yle.fi/a/3-11196877

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Hihhulismissa ei ole oleellista, mitä sanotaan, vaan se, kuka sen sanoo. Sama pätee Israeliin ja palestiinalaisiin. Ei ole väliä mitä sanotaan tai tehdään, vaan se ratkaisee, kuka on asialla.

    Joskus maailmassa uskonnot ja filosofiat käsitettiin sääntökokoelmina, joita tulee noudattaa. KD:ssä se ei ole niin, vaan mikä vain säännöttömyys käy, kunhan kohde on oikea.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Millä kompetenssilla puhut asiasta?

    2Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Millä kompetenssilla puhut asiasta?

    Uutisten ja esim tämän keskustelupalstan seuraajan kompetenssilla. Tekopyhyys näkyy ja kuuluu kaikkialla.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Uutisten ja esim tämän keskustelupalstan seuraajan kompetenssilla. Tekopyhyys näkyy ja kuuluu kaikkialla.

    Eli et millään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Eli et millään.

    Niinkö. Milläs kompetenssilla sinä sellaista väität?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Millä kompetenssilla puhut asiasta?

    Anteeksi nyt vaan, mutta millä kompetensilla itse kyselet muiden kompetenssista?

    Käytöstavat näyttävät puuttuvan ihmisiltä tässä ajassa.

    Äänestä

Hänen kannattaisi muistaa että hän puhuu kaltaisistaan eli siinä samalla haukkuu ihan omatoimisesti iyse itseään se kun on niin vitun hieno juttu tuo ihmismieli kun omaa mieltään ei voi siirtää oman kehonsa ulkopuolelle kuolematta itsekin siinä samalla näin ollen itse itseään on mahdotonta tarkkailla ulkopuolisen silmin ja yleensä muissa ihmisissä huomaa ensimmäisenä ne asiat joita itse itsessään pitää vikana tai ongelmana onko niin hyvin kerrottu että tämän ny enemmistö jo tajuaisi

Äänestä
  • Mitä hän on sanonut?

    1Äänestä

Kristinuskon sanoma on kylläkin Jumalan rakkauden sanomaa, mutta Jumalan tahdon ja sanan, Jeesus Kristuksen seuraamisen ja Pyhän Hengen vaikutuksen kautta.

Tämä ei ole jotain yleistä, kevytmielistä, ihmistulkintaista ja -voimaista minkä tahansa asian syntistä "rakastamista", vaan pyhää rakkautta ja jolla on selvät rajansa.

Äänestä
  • Jos se ei ole ihmistulkintaista, niin kuka niitä pyhiä kirjoituksia siellä teidän seurakunnassanne tulkitsee? Tekoäly, humanoidi vai lisko?

    Äänestä

Omissa silmissäni Korholan uskottavuus meni jo vuosia sitten, kun hän useisiin, eri Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhliin, tuli aina mauttomasti pukeutuneena, puoli alasti, aina pitkät tissinsä puolelta toiselle heiluen.

Äänestä
  • Tyylikäs nainen on. Älä viitsi valehdella.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Tyylikäs nainen on. Älä viitsi valehdella.

    Hän ei todellakaan ollut tyylikkäästi pukeutunut, vaan pornahtavasti.

    Kyse oli kuitenkin Suomen tasavallan itsenäisyysjuhlista, joissa arvokkuus olisi tyylikkyyttä. Asiat asioina ja eri juhlat juhlina.

    Äänestä

  • Mitä sitä Herran Luomaa piilottelemaan 🤓

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Mitä sitä Herran Luomaa piilottelemaan 🤓

    Siveä, fiksu pukeutuminen miellyttää Jumalaa, ei itselleen huomion hakeminen, itsensä seksuaalinen paljastelu, joka osaltaan ruokkii sitä syntiä, että muut katsovat himoiten, jolloin tekevät sydämessään aviorikoksen. Normaali siveä pukeutuminen riittää. Itseä ei tarvitse piilottaa erityisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Fiksu Arkkipiispa Luoma pukeutuu normaalikonservatiivissiveästi 🥸

    Äänestä

E-R on seksikäs nainen vielä ikääntyneenäkin. Kyllä sellainen saa käyttää ronskia kieltä.

Äänestä
  • Ikääntynyt nainen vaietkoon seurakunnassa 🥸

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ikääntynyt nainen vaietkoon seurakunnassa 🥸

    Oleppas nyt lähetyshiippasaarnaaja hiljaa 😇

    Äänestä

  • Ei ole, mutta sinä olet ainakin sisältäsi, jos olet koskaan yhtään fiksumpi ja parempi ihminen ollutkaan

    Äänestä

Oliko Jeesus Kristitty kun haukkui fariseukset kyykäärmeen sikiöiksi ????

Äänestä
  • Esiintyykö Raamatun maassa kyykäärmeitä. 🐍 ?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Esiintyykö Raamatun maassa kyykäärmeitä. 🐍 ?

    Nykyään ei esiinny, mutta mistä sen tietää, esiintyikö Jeesuksen päivinä?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Esiintyykö Raamatun maassa kyykäärmeitä. 🐍 ?

    Suomennos "kyykäärme" on virheellinen. Alkutekstissä puhutaan vain käärmeistä, jotka ovat (mahdollisesti) myrkyllisiä.

    https://www.blueletterbible.org/lexicon/g3789/kjv/tr/0-1/

    Äänestä

  • Jos Jeesus uskoi itseensä ja omiin puheisiinsa, niin varmaan voisi sanoa olleen silloin kristitty. Ja olihan hänet kastettukin, ei tosin lapsena, kuten kunnolliset luterilaiset.

    Äänestä

  • Ei yhtään ole hirvittänyt, kun fariseus, MrHyvis, on oppisi tehnyt, jota Jeesus sillä tavalla nimitteli??

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Suomennos "kyykäärme" on virheellinen. Alkutekstissä puhutaan vain käärmeistä, jotka ovat (mahdollisesti) myrkyllisiä.

    https://www.blueletterbible.org/lexicon/g3789/kjv/tr/0-1/

    Onko kyy siten raamatullinen sijaiskärsijä 🤔

    Äänestä

>> hänhän siirtyi Kristillisdemokraatteihin Kokoomuksesta <<

Hän siis lähti KDstä Kokoomukseen, eikä Kokoomuksesta KD:n. Ja kun lähti myös KDstä, niin toi esiin kantansa siitä, että hänen mielestään uskoa tai Raamattua ei pitäisi joka asiassa tuoda politiikassa esiin, niin kuin KD hänen mielestään tuo. Minusta KD ei kyllä todellakaan tuo mitään kristillistä esiin juuri koskaan, mutta mielipiteensä kullakin. Nykyään E-R K on sitotumaton netin profiilin mukaan.

Suunkäyttö taas on osoitus siitä, ettei Jeesus ole vielä saanut suuta pestä saippualla. Kristittykin on vain armahdettu syntinen, jota Jumala haluaa kasvattaa sen jälkeen, kun on uskoon tultu ja pelastuttu.

Äänestä
  • Mitä pienistä antaa tamman höristä.

    Äänestä

Eija-Riitta Korhola: Kokoomuksella on korvat punaisina. Uutinen löytyy verkkouutisista.

Googlatkaa ja lukekaa, ja koittakaa keksiä mitä tapahtui. Mutta puoluevaihdolla ei kyllä tilanne tippaakaan parantunut. Yllättävää, ettei hän tiennyt.

Äänestä
  • Niinpä en ihmettele, jos kieli alkaisikin muuttua alatyyliseksi. Ehkä hän ei vain leikkiin lähtiessä ymmärtänyt, että mitä poliitikka todellisuudessa on.

    Äänestä

Korhola on unohdukseen hiipuva entinen tunnettu poliitikko, joka yrittää uudelleen pinnalle ja provosointi on hänen keinonsa, kun ei parempaa ole keksinyt.

Äänestä
  • Miten kauan tuonkaltaisia selityksiä vielä tulee, ilman mitään pohjaa? Se on kuin kivikautinen yrittäisi selittää jotain.

    Äänestä

KD:n euvaalijulisteessa Korhola on nostettu jalustalle, muut

Äänestä
  • Tämä on vaalitaktiikkaa, joka nojaa vaalimatematiikkaan. Kaikki perustuu siihen, että KD on vaaliliitossa NYTin kanssa. Liitolla on mahdollisuus saada yksi paikka. Kummallakin on yksi kärkiehdokas, KD:llä Korhola ja NYTillä Harkimo eli Hjallis.

    Siksi äänet tulee keskittää ja siksi Korhola on nostettu jalustalle. Niin ja hän tulee ilmeisesti pääsemään läpi, jos ei tuolla kielenkäytöllä karkoita hihhuliosastoa pois. Se saattaa silloin tehdä sen, että Hjallis vie koko potin.

    Sinänsä huvittavaa että kreotionismiin uskovan äärikonservatiivin ääni saattaa mennä hyvin liberaalin NYT liikkeen Harkimolle. Ynnä tietysti myös toisinpäin. Toisaalta kumpikin heistä edustaisi parlamentissa samaa ryhmää, johon kuuluu myös kokoomus.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi hän käyttää alatyyliä niin paljon? Hän on puhunut huora-puolueesta ja nyt kirjoitteli kermapyllyistä. Tuon takia kirjoituksista saa kuvan, että hän on koko ajan yltiövihainen ja ilmaisee se tavalla, jolla ei kuvittelisi kristityn ihmisen sitä ilmaisevan.

En tiedä, onko hän kristitty, hänhän siirtyi Kristillisdemokraatteihin Kokoomuksesta, kun siellä hänen tiukkaa linjaansa lähinnä ympäristöasioissa ei oikein sulatettu.

Sinänsä tuonkin kirjoituksen sisältö on kyllä ihan asiaa ja monien vihreiden tai sellaisina pidettyjen ratkaisujen kritisointi ihan paikallaan. Ehkä voimasanoilla saa näkyvyyttä paremmin, muuten ne antavat vähän teinimäisen vaikutelman.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/eija-riitta-korhola/kermaperseet-ja-energia/

Toisaalta tyyli on samanlainen kuin Petja Kopperoisella, kristillisyyden uudella sometähdellä. Ei ehkä puhuttele aivan kaikkia, ei varsinkaan niitä, jotka kokevat kristillisyyden olevan nimenomaan rakkauden sanoman kertomista ja sen toteuttamista.

Jos haluaa Rosa Meriläiseksi, niin miksei sitten liity vain Vihreisiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu