Venäläiset tuovat ilmalaivoja Suomen rajalle

VENÄJÄ on alkanut käyttää ”ilmalaivoja” Suomen vastaisen rajansa valvomiseen, venäläismediat kertovat.

”Ilmalaivat” vaikuttaisivat uutisoinnin perusteella olevan maahan kiinnitettyjä pallomaisia ilma-aluksia eli kiintopalloja.

Asiasta kertovat Venäjän valtion televisiokanava Rossija 1, Venäjän hallituksen lehti Rossijskaja Gazeta ja venäläismediat Karelia News, Respublika ja Argumenty i Fakty.

Medioiden mukaan kiintopallot valvovat Venäjän Suomen vastaista rajaa Karjalan tasavallassa, joka on Venäjään kuuluva alue Suomen itäpuolella.

Rossijskaja Gazetan mukaan kiintopalloja on hankittu rajalle muun muassa estämään laitonta siirtolaisuutta Suomen suuntaan.

VENÄJÄN ja Viron rajalla nähtiin viime viikolla välikohtaus, jossa myös oli osallisena ilmalaivan näköinen pallo. Venäläiset lennättivät tuolloin aivan rajan takana isoa ilmalaivan muotoista ilmapalloa, jossa oli Venäjän sotatunnuksena tunnettu Z-kirjain. Viron rajavartiolaitoksen johtaja Egert Belitshev kertoi tapahtuneesta torstaina.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä Viron ja Venäjän rajalla Narvassa nähtiin puolestaan toinen välikohtaus, kun venäläiset rajavartijat poistivat rajajoen vesiväylää osoittavat poijut Viron puolelta

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010452873.html
36357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Me vihataan niitä! Siis ilmapalloja.

Äänestä

Puuttuu iskulauseet palloista.

Kuolema NATO:lle tai jotain muuta yhtä järisyttävää kuten munaa kansalle.

Äänestä

Jotain tommosia niillä oli jo 40v sitten.

Äänestä

-TuHOTKAA vihollisen ilma-alukset!!!!

Äänestä
  • Nato Tiltu. En usko että uskallat ampua Venäjän ilmapalloo alas!

    Äänestä

Ei niillä mitään vakoilla, ne ovat siellä kuivumassa.

-Tiedotusjohtaja Maria Zaharova

Äänestä
  • Niitä voisi käyttää harjoitusmaalina Horneteille

    Äänestä

TOTTA KUOLEMA NATOLLE JOKA KYLVÄÄ SOTAA PITKIN MAAILMAA RAHOITTAAKSEEN ASETEOLLISUUTTA JA HIMOITSEE VENÄJÄN LUONNONVAROJA

Äänestä
  • ..rrRRa..kaltaises...rrrr....rRRRR......rrrrrrrRRRRRR......rrrRRRRRR........rrrRRRRRRRR...RRRRrrrrrr....kaltaises......h....rRRRR...

    Äänestä

  • Venäjähän se kylvää sotaa ja yrittää varastaa Ukrainan luonnonvarat.

    Äänestä

  • Elä huutele valheita

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Elä huutele valheita

    Pikkuryssäkö siinä totuutta kiistämässä?

    Äänestä

NATO ja Länsi ei ole koskaan ollut kiinnostunut Tiltun luonnonvaroista.
Venäjä on ne aivan omatoimisesti lahjoittamassa Kiinalle!
Myös rikolliset yhdessä venäjän rikollisten kanssa ryöstävät maata sen minkä ehtivät.
Nuoret kansalaiset vähäjärkinen johtaja kiikuttaa tykinruuaksi.
Venäjä on täysin sekaisin ja järkeä vailla!

Äänestä

Ilmasto tutkimuksia taivaalla ja meriväylän ruoppausta joella.🍌

Äänestä

Venäjä harjoittaa näillä sotilastiedustelua ja häirintää. Mobiilikentät ja GPS aivan sekaisin. Kiitos NATO -hankkeen. Suomi kiittää kutosen koulupoikaa.

Äänestä
  • Tiltuja pallot sekoittavat vielä enemmän, satojen kilometrien päässä rajastakin. Sen molemmin puolin.

    Äänestä

  • Kai uudessa rajalaissa on huomioitu karanneiden pallojen käännyttäminen. Hornetin jälkipolttopuhalluksella ei varmaankaan voi tehdä, sehän voi kärähtää koko pallo, ja silloin Venäjä voi syyttää meitä valtiollisen omaisuutensa tuhoamisesta.

    Ehkä ratkaisuksi kävisivät tuulivoimalat, jotka voi kytkeä myös puhallukselle.

    Äänestä

  • Videolla puskasuomalaista B2 tai B3 luokan idiotismia, joten levittäjä kuuluu samaan kategoriaan.

    Äänestä

Venäläisillä on fetissi palloihin. Ensin poijupallot ryöstettiin Virolta ja nyt tungetaan ilmaan.😂😂😂

Äänestä
  • Onhan sinunkin pääsi pallon muotoinen...

    Äänestä

Venäjä kertoo valvovansa laitonta rajanylitystä noilla palloilla, tai jotain vastaavaa. Todellisuudessa voivat olla myös päinvastoin laittoman rajanylityksen mahdollistavien alueiden etsintää tai muuta häirintää.

Äänestä
  • Etsivät reikiä jalkadesanteille. Palloista näkee suomalaisten rajapartioiden liikkeet, jolloin voi ohjata ylimenijät niiden ohi.

    Suomella kun ei ole sellaista syvää rajavyöhykettä kuten Venäjällä on, niin pitävää rajaa on mahdoton saada.

    Tuollaista vaivaa tuskin nähtäisiin vain pakolaisten ujuttamiseksi. Sen sijaan yli saattaa tulla ihan oikeita agentteja, jotka pyrkivät tukisolujen luokse, samaan tapaan kuin desantit sodan aikana.

    Suomi voisi tietenkin pystyttää samanlaisen ympärivuorokautisen valvonnan, mutta se on niin kallista, että sitä tuskin demokraattisessa maassa tehdään, ja tuskin EU:kaan antaisi tukea. Vaikka kyllä pitäisi.

    Äänestä

Niissä on kaiuttimet ja päättymätön nauha.

– Suomen pojat, tulkaa hakemaan leipää!

Äänestä
  • Eikö nykyisin bensaa tai p*llua?

    Äänestä

  • Mihin pyrit tuolla?

    Äänestä

Venäläistä huipputekniikkaa..

Äänestä

Todella hyvä ja edullinen keksintö.

Äänestä
  • Kaasua palloihin saa syömällä kaalia.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kaasua palloihin saa syömällä kaalia.

    Sillonhan venäläiset toisivqt ilmavaivoja rajalle.

    Äänestä

Narva-joessa on hyvä uimaranta siinä sillan vieressä...

Äänestä

Venäjä sanoo, että ilmapalloilla valvotaan rajalle pyrkiviä ulkomaalaisia. Tarkoitus mahtaa kuitenkin olla toinen: valvotaan Suomen rajavartijoiden liikkeitä, jotta voidaan ohjata mahdollisimman tehokkaasti rajalle pyrkiviä turvapaikanhakijoita.

Äänestä
  • Hei, kiitti tiedosta, ajattelematon!

    Äänestä

Epäilen että ne liittyvät polkupyörävarkauksiin rajan pinnasta.

Sen jälkeen ne viedään Ukrainaan huoltojoukoille.

Siis ne pyörät, ei niitä ilmalaivoja joissa on kamerat.

Äänestä
  • Lasten polkupyöriä sielä tarvitaankin kun ne ZelensKYY vie peruskoululaiset rintamalle.

    Äänestä

"venäläismediat kertovat."

Siis että mitä kirjoitettiinkaan taas Natopalstalla, jossa oppi on, että valheet tulee Venäjältä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

VENÄJÄ on alkanut käyttää ”ilmalaivoja” Suomen vastaisen rajansa valvomiseen, venäläismediat kertovat.

”Ilmalaivat” vaikuttaisivat uutisoinnin perusteella olevan maahan kiinnitettyjä pallomaisia ilma-aluksia eli kiintopalloja.

Asiasta kertovat Venäjän valtion televisiokanava Rossija 1, Venäjän hallituksen lehti Rossijskaja Gazeta ja venäläismediat Karelia News, Respublika ja Argumenty i Fakty.

Medioiden mukaan kiintopallot valvovat Venäjän Suomen vastaista rajaa Karjalan tasavallassa, joka on Venäjään kuuluva alue Suomen itäpuolella.

Rossijskaja Gazetan mukaan kiintopalloja on hankittu rajalle muun muassa estämään laitonta siirtolaisuutta Suomen suuntaan.

VENÄJÄN ja Viron rajalla nähtiin viime viikolla välikohtaus, jossa myös oli osallisena ilmalaivan näköinen pallo. Venäläiset lennättivät tuolloin aivan rajan takana isoa ilmalaivan muotoista ilmapalloa, jossa oli Venäjän sotatunnuksena tunnettu Z-kirjain. Viron rajavartiolaitoksen johtaja Egert Belitshev kertoi tapahtuneesta torstaina.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä Viron ja Venäjän rajalla Narvassa nähtiin puolestaan toinen välikohtaus, kun venäläiset rajavartijat poistivat rajajoen vesiväylää osoittavat poijut Viron puolelta

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010452873.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu