Jenkkien kaksinaismoralismi

Toimittavat israilille aseistusta ja toisella kädellä toimittavat humanitaarista apua toiselle osapuolelle Gazan,,,
2137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

USA eikä minkään muunkaan Demokraattisen valtion ei tule toimittaa Gazaan avustuksia

Me kaikki tiedetään miten arabit aloittivat tämän sodan hyökkäämällä Israelin siviilien kimppuun!
Ilman tuota hyökkäystä ei olisi tätäkään sotaa

Israelin ympärillä olevat Arabimaat ovat aina vuodesta 1948 kun Israel itsenäistyi aina hyökänneet Israelin kimppuun!

Israelin maa-alue on entisen Uudenmaan Läänin kokoinen plätti!
Siinä ei ole mitään jaettavaa kenenkään kanssa!

Tälläkin hetkellä maailman suurin valtio pinta-alaltaan hyökkää pienemmän naapurinsa kimppuun ja tahtoo vallata sen alueita!
On käsittämätöntä, ettei YK pysty käskemään Venäjää lopettamaan teurastamisen!

Äänestä

Ainoastaan raamattu määrittelee alueen juutalaisten luvatuksi maaksi,,,
Loput on englannin ja kansainyhteisön sotkeutumista aluejakoihin alueella.
Toki voihan sitä ajatella että juutalaiset on pyhyksiä ja muslimit piruja kristittynä,,,
Huom. Juutalaiset ovat aina olleet historiallisesti piruja ennen holokaustia ja saavat nykyisin säälipisteitä!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Toimittavat israilille aseistusta ja toisella kädellä toimittavat humanitaarista apua toiselle osapuolelle Gazan,,,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu