Ei voi olla näin vaikeeta! Lapsikin ymmärtää.
IS _ Hallituspuolueissa repesi raivo Antti Lindtmanin puheista: "Voiko edes demari olla niin tyhmä, että uskoo tätä roskaa?"
Sdp:n puheenjohtaja Antti Lindtman on suututtanut kokoomuksen ja perussuomalaiset.
Lindtmanin mukaan pääministeri Petteri Orpon (kok) ”kiemurtelu laitaoikeiston ympärillä on ollut varsin kiusallista katseltavaa”.
Kenellekään ei Lindtmanin mukaan ole epäselvää, etteikö taloutta pitäisi laittaa kuntoon, vaan kyse on arvovalinnoista.
– Tälle hallitukselle on helppoa ottaa viimeinenkin euro pienituloiselta opiskelijalta, eläkeläiseltä tai työttömältä. Mutta on niin vaikeaa ottaa suurituloiselta edes se ensimmäinen euro, Lindtman ryöpytti.
Hän muistutti puheessaan myös Sdp:n kuuden miljardin euron sopeutuspaketista, jota puolue on täydentämässä ensi viikolla kolmen miljardin euron rakenne-, työllisyys- ja kasvupaketilla.
Minä: TÄMÄN ON AIVAN TOTTA!! Mitä lindman sanoo. Sitten joku näät alkaa taas puolustamaan::::
MARTTINEN JA KOKOOMUS: Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen piikittelee nyt takaisin tiedotteessaan.
– Lindtmanin hämärtynyt käsitys Suomen talouden vakavasta tilanteesta ja täysin huteralle pohjalle kyhätty vaihtoehto on osoitus siitä, että Lindtman on uusvasemmistolaisten voimien vietävissä, Marttinen sivaltaa.
Marttinen sanoo, että Lindtmanin on ”helppo kritisoida Orpon hallituksen linjaa oppositiosta käsin, mutta ylivoimaisen vaikeaa esittää uskottavaa vaihtoehtoa tilalle”.
– Yksikään vastuullinen puoluejohtaja ei voi sulkea silmiään todellisuudelta, jossa Suomi on. Lindtmanin uusvasemmistolainen ja vastuuton talouspolitiikan linja on Suomelle vaarallista.
Minä: Hallitus puolueet eivät siis ymmärrä että MISKI AINA OTETAAN NIILTÄ VÄHÄVARAISILTA!!!! Siitähän Lindman sanoi ja puolustaa vähävaraisia, mutta Kokoomus ei vaan ymmärrä!!!

Vastaukset 4
Vanhimmat
.
.
SDP:n LaitaVasemmiston Lindmanni Puhuu Täyttä PASKAA ! - - Höh Hööö
________Punikki-Kommunistien Höpinää Koko SDP:n "puuhastelu" ________
______ Ei Kukaan TäysJärkinen Ota Todesta SDP:n - VALEHTELUA - ______
:
Kommunisti ei ymmärrä varakkaammilta(kin( kyllä otetaan mutta ei hänen mielestään tarpeeksi. Pitäisi viedä tuhkatkin pesästä ja näinollen siis itse asiassa rangaista tienaamisesta&omaisuudesta.
Suomessa pitää olla rutikäyhiä, muuten nämä rikkaat eivät tajua omia varojaan.
Postin pääjohtaja 970 000 e kk palkka vastaaan 500 e eläke, tai palkka. Pitää heillä olle ihmisiä joita voi kiristää orjatöihin.. ja nauravat päälle ja lähtee kolffaamaan.
Vähävaraisilta tunnutaan kovasti pystyvän ottamaan kokoajan. Lienevätkö ns. vähävaraiset vähävaraisia ollenkaan?