Yhtään Natosotaa ei ole käyty!

Siis sellaista, joka perustuisi 5. Artiklan velvoitteeseen auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta toista jäsenmaata.
"Natosodiksi" väitetään lähinnä erilaisia selkkauksia ja sotatoimia, joita USA on eri syistä käynyt.
Yhdestäkään ei ole esimerkiksi Naton neuvosto päättänyt ja todennut jäsenmaiden toimien olevan tarpeen.
55344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Nato on rauhanliitto ja aseet eivät tapa kuin omia joka on nähty ukrainassa jossa Leopardeissa on palaneita ruumiita ja ameriikkalais tankit ajettiin kiireesti pois rintamalta ettei enempää omia kuole.

Äänestä
  • Nato-maiden ja omilla aseillaan Ukraina on tappanut noin 0,5 miljoonaa venäläistä ja torjunut maan valtauksen. Venäläistä ps-kalustoa on tuhottu noin 3 000 vaunua.
    Taistelu jatkuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Nato-maiden ja omilla aseillaan Ukraina on tappanut noin 0,5 miljoonaa venäläistä ja torjunut maan valtauksen. Venäläistä ps-kalustoa on tuhottu noin 3 000 vaunua.
    Taistelu jatkuu.

    Tätä vauhtia Venäjältä loppuvat panssarivaunut parissa vuodessa.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Tätä vauhtia Venäjältä loppuvat panssarivaunut parissa vuodessa.

    R*yssä kunnostaa/tuottaa yli 1000 tankkia vuodessa. Ei ne ihan heti loppumaan pääse. Lännellä huutaa laarinpohjat tyhjyyttään jo parissa vuodessa. Kuka olisi uskonut.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    R*yssä kunnostaa/tuottaa yli 1000 tankkia vuodessa. Ei ne ihan heti loppumaan pääse. Lännellä huutaa laarinpohjat tyhjyyttään jo parissa vuodessa. Kuka olisi uskonut.

    Venäjä ei tuota niin montaa tankkia vuodessa, vaan parikymmentä kuukaudessa, mikä tarkoittaa, että ne loppuvat parissa vuodessa.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Venäjä ei tuota niin montaa tankkia vuodessa, vaan parikymmentä kuukaudessa, mikä tarkoittaa, että ne loppuvat parissa vuodessa.

    Näin ainakin Yhdysvaltalaiset sotilasasiantuntijat sanoivat.

    Sinä toki tiedät varmasti pararemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Näin ainakin Yhdysvaltalaiset sotilasasiantuntijat sanoivat.

    Sinä toki tiedät varmasti pararemmin.

    Eivät sanoneet.

    Äänestä

On käyty yksi: Afganistan.

Äänestä
  • Afganistanissa toimeenpantiin YK:n hyväksymä kriisinhallintaoperaatio, jonka Nato johti.
    Naton alueelle ei hyökätty, eikä 5. Artiklaa aktivoitu.
    Operaatio epäonnistui perusteellisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Afganistanissa toimeenpantiin YK:n hyväksymä kriisinhallintaoperaatio, jonka Nato johti.
    Naton alueelle ei hyökätty, eikä 5. Artiklaa aktivoitu.
    Operaatio epäonnistui perusteellisesti.

    Naton alueelle on hyökätty, lue Falklandin sota.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Naton alueelle on hyökätty, lue Falklandin sota.

    Falkland on Britannian siirtomaa, ei Naton aluetta.
    Perussopimuksen 5. Artikla ei toteutunut, eikä Britannia pyytänyt Naton apua.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Falkland on Britannian siirtomaa, ei Naton aluetta.
    Perussopimuksen 5. Artikla ei toteutunut, eikä Britannia pyytänyt Naton apua.

    Ei ole siirtomaa, asukkailla on britannian kansalaisuus. Britit eivät pyytäneet 5. artiklan käyttöönottoa, koska tiedossa oli ettei yksikään natomaa tulisi avuksi saarten takaisinvaltauksessa

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Afganistanissa toimeenpantiin YK:n hyväksymä kriisinhallintaoperaatio, jonka Nato johti.
    Naton alueelle ei hyökätty, eikä 5. Artiklaa aktivoitu.
    Operaatio epäonnistui perusteellisesti.

    Hyökättiin natomaahan. USA piti sotatoimena world Trade Center iskua, tuloksena kostoretki Afganistaniin

    Äänestä

"Yhtään Natosotaa ei ole käyty!"

Älä.

Mene nyt jo hyvä mies Ukrainaaan sotimaan eka Nato sotas, jottet myöhästy.

Äänestä
  • Nato-sotaan tarvitaan 5. Artiklan laukeaminen Naton jäsenmaan osalta.
    Kumpi sinusta on Naton jäsen, Venäjä vai Ukraina?

    Äänestä

"Yhtään Natosotaa ei ole käyty!"

Ai mitä niistä ei ole käyty?

Äänestä
  • Ei mitään, koska sellaista ei ole ollut.

    Äänestä

Naton hävittäjät hyökkäsivät pommittamaan serbejä 1990 luvulla.

Äänestä
  • SE tapahtui YK:n pyynnöstä ja lopetti serbien toimeenpaneman kroaattien kansanmurhan.
    Kyse oli USA:n operaatiosta, ei Naton.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    SE tapahtui YK:n pyynnöstä ja lopetti serbien toimeenpaneman kroaattien kansanmurhan.
    Kyse oli USA:n operaatiosta, ei Naton.

    Hyvä muuten huomata sekin, että Venäjä tuki Serbejä näiden tehdessä kansanmurhaa. Sinänsä siinä ei ole mitään poikkeuksellista, mutta venäjämieliset sen vaan mieluusti ’unohtaa’..

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Hyvä muuten huomata sekin, että Venäjä tuki Serbejä näiden tehdessä kansanmurhaa. Sinänsä siinä ei ole mitään poikkeuksellista, mutta venäjämieliset sen vaan mieluusti ’unohtaa’..

    Ukrainassa Venäjä tekee kansanmurhaa, mutta se ei tunnut täkäläisiä pikkuryssiä ja muita Kremlin kätyreitä ja luomia häiritsevän.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ukrainassa Venäjä tekee kansanmurhaa, mutta se ei tunnut täkäläisiä pikkuryssiä ja muita Kremlin kätyreitä ja luomia häiritsevän.

    Ei ole kansanmurhaa todettu niin kuin Israelissa. Miksi et siitä määki?

    Äänestä

Minäkö unohtaisin. Muistan aina huutaa Vietnam, se sopii joka tilanteeseen.

Vaikka se olikin Venäjä ja Kiina jotka senkin sodan aloittivat mutta hycässä tarkoituksessa, kommunismin hengessä.

Äänestä

libya tuho, serbia tuho, afganistan pelleily, irak, syyria, ukrainan vallan vaihto kaappaus,,, jne jne mali...
- nato on cia ohjattu sota järjestö globalistien työkalu...

Äänestä
  • Kuinka monta kertaa sinulle pitäisi kertoa, etteivät nuo ole olleet natosotia?
    Estääkö kliininen ja kemiallinen aivopesusi ymmärtämästä faktoja ja muuta kuin putinpropagandaa?

    Äänestä

Nato on globalistipirujen työkalu, kaikki on luvallista sen varjolla.

Äänestä
  • Naton avulla on onnistuttu ylläpitämään rauhaa 100%:sesti natomaissa. Yhteenkään natomaahan ei Venäjä/Neuvostoliitto ole koskaan hyökännyt eikä Nato ole koskaan aloittanut yhtään ainoaa sotaa eikä käynyt yhtään valloitussotaa.
    Vain pyynnöstä on muutaman kerran avustanut kansanmurhan lopettamisessa ja muutaman äärimmäisen julman diktaattorin syrjäyttämisessä. Nekin hyvin lyhyitä kertaluonteisia toimia.

    On ollut tehokas työkalu, totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Naton avulla on onnistuttu ylläpitämään rauhaa 100%:sesti natomaissa. Yhteenkään natomaahan ei Venäjä/Neuvostoliitto ole koskaan hyökännyt eikä Nato ole koskaan aloittanut yhtään ainoaa sotaa eikä käynyt yhtään valloitussotaa.

    "On ollut tehokas työkalu, totta."

    Mitä nyt Afganistanissa hävisi vähemmän tehokkaasti kouralliselle vuohipaimenia.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Naton avulla on onnistuttu ylläpitämään rauhaa 100%:sesti natomaissa. Yhteenkään natomaahan ei Venäjä/Neuvostoliitto ole koskaan hyökännyt eikä Nato ole koskaan aloittanut yhtään ainoaa sotaa eikä käynyt yhtään valloitussotaa.
    Vain pyynnöstä on muutaman kerran avustanut kansanmurhan lopettamisessa ja muutaman äärimmäisen julman diktaattorin syrjäyttämisessä. Nekin hyvin lyhyitä kertaluonteisia toimia.

    On ollut tehokas työkalu, totta.

    Naton ollessa peite, on tapettu ihmisiä, kaadettu hallintoja ja kaikki tekemiset ovat julkisia, ihan turha kiistää.
    On selvä asia, kun jenkki ja britti ovat asialla, ne ovat molemmat nato-maita ja toimivat sen suojissa....esim Kosovo.

    Äänestä

  • NATO on demokraattisten maiden tarkkaan rajattu puolustusliitto pikkuryssien ja muiden Kremlin juoksupoikien harmiksi.
    Pari jäsenmaata on kyllä myöhemmin liukunut diktatuureiksi.

    Äänestä

Ei ole käyty, koska koko 5 artikla on huuhaata, uskottavuus nollatasoa

Äänestä

USA hoitaa sotapuolen ollen samalla naton johtomaa. Usein näissä usan sodissa on muitakin natomaita. On valkopesua väittää etteikö nato ole näissä tavalla tai toisella mukana organisaationsa tasolla.

Äänestä
  • USA:n sodat ei ole Nato-sotia, vaikka mukana olisi muitakin.
    Nato-sopimus ei velvoita muuhun kuin oman maan puolustukseen ja oikeudettoman hyökkäyksen torjuntaan muiden avuksi.

    Äänestä

No se ensimmäinen sota tuleekin sitten olemaan varsinainen sotien sota, missä tuhotaan päivässä enemmän kuin jos viimeiset 80 vuotta olisi sodittu yhtä mittaa.

Äänestä
  • Ensimmäistäkään sotaa ei ole tullut, eikä ehkä tulekaan, koska hyökkääjän riski on liian suuri.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Ensimmäistäkään sotaa ei ole tullut, eikä ehkä tulekaan, koska hyökkääjän riski on liian suuri.

    Sota laajenee tunneissa maailmansodaksi, siksi tässä leikitään tulella. Ydinohjukset ammutaan kaikki kerralla ettei vastustaja kerkeä tuhoamaan laukaisualustoja jotka myös tuhotaan ydinaseilla ja siksi niitä onkin jenkeillä ja neukuilla niin valtavasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Sota laajenee tunneissa maailmansodaksi, siksi tässä leikitään tulella. Ydinohjukset ammutaan kaikki kerralla ettei vastustaja kerkeä tuhoamaan laukaisualustoja jotka myös tuhotaan ydinaseilla ja siksi niitä onkin jenkeillä ja neukuilla niin valtavasti.

    Millä vakanssilla olet, kun pystyt kertomaan molempien osapuolten toiminnat?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Millä vakanssilla olet, kun pystyt kertomaan molempien osapuolten toiminnat?

    Koska kyse on ihmisistä. R*yssä ja jenkki tulee toimimaan samalla tavalla eikä kukaan mahda sille mitään. Kaikki tuhotaan.

    Äänestä

Mielenkiintoinen dilema. Nato on sotinut kymmenissä paikoissa, mutta ne eivät ole oleet "Natosotia", koska kukaan ei ole hyökännyt Natomaahan, vaan aina joku tai jotkut Natomaat ovat olleet hyökkäämässä.
Selvishän tämäkin näkökanta.

Äänestä

Virheellinen aloitus.

Viides artikla on koko puolustusliiton historiassa aktivoitu kerran, kun terrori-iskut 11. syyskuuta 2001 tuhosivat kaksi World Trade Centerin tornia sekä osan Pentagonia.

Äänestä

Kosovo oli ilmeinen nato-sota.
Afganistan, Irak, Syyria, Libya, siinä muutamia, joissa oli mukana nato ja jäljet ovat surkeita.

Muuten, terrori-iskut torneihin oli lavastus.
Niihin iskettiin, jotta saatiin syyt 'rankaisuille'.

Äänestä
  • Kerro lisää harhoistasi.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Kerro lisää harhoistasi.

    Kyllä, uhrattiin noin 3000 siviili ihmistä silmää räpäyttämättä, mieti sitä.
    Tornit otettiin alas räjähteillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kyllä, uhrattiin noin 3000 siviili ihmistä silmää räpäyttämättä, mieti sitä.
    Tornit otettiin alas räjähteillä.

    Haha. Jokainen tuolloin uutisia seurannut näki itse kuinka tornit romahtivat niihin osuneista lentokoneista.

    Äänestä

USa on yhtä kuin nato.
USA päättää mikä on Nato ja miten Nato toimii ja saa toimia ja miten sen milloinkin pitää toimia.
Ei ole olemassa mitään muuta Natoa!
Esim. Afganistanissa Nato toimi USA:n kylkiäisenä 20 vuotta ja se meni sitten koko homma niin kuin meni...mutta sitä sotaa keksitiin nimittää suojelutoimeksi. Kun keksitään eri toimille sopivat uudet nimitykset, voidaan ikuisesti väittää että osallistutaan vain jäsenmaan puolustussotiin...vaikka Afganistan ei nyt ihan jäsenmaa sattunut olemaankaan...

Äänestä

Aloittajan otsikko on valheellinen

Äänestä

Nato Tiltu käy Nato sotaa Ålantia vastaan jatkuvasti.

Äänestä

Harmittaahan se kun maan päälläon viellä alueita, jossa Nato ei ole sotinut (Ålanti).

Äänestä
  • Onko pikkuryssiä surkeampaa porukkaa?
    Tarjouksia?

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Onko pikkuryssiä surkeampaa porukkaa?
    Tarjouksia?

    Tarjouksia ei kuulu!
    Eläköön pikkurysien surkeus"!
    Uraa, uraa, uraa!

    Äänestä

Katsi peiliin niin näet selläisen surkeuden. Et näköjään kykene kirjoittamaan mitää järkevää ja perusteltua kun olet laskeutunut noin ala-arvoiseen epäsivistyneeseen räksyilyyn. Mistä tuollaisia löytyykään?. Onko koulutuksessamme joku vika, jossain päin suomea?

Äänestä

On ollut jo useita nato-sotia.
Nato on selvästi sota-järjestö. Globalistien hallinnoima systeemi.
Nyt menossa on us-nato-cia ristiretki itään,
ukrainan luonnonvarat oli halutta alistaa länsi keinottelun ja kiskonnan alle.
Mutta tulikin kallis sota.
Jota nyt pieni Suomikin pakko-maksaa..

Äänestä
  • Hölynpölyä.
    Vain 5, Artikla velvoittaa Nato-valtion avustamaan toisen jäsenmaan puolustusta. Tavan ratkaisee auttaja.
    Yhtään tapausta ei ole.

    Äänestä

"Yhtään tapausta ei ole.".
Koska sodan aloittajana on ollut aina Nato.

Äänestä
  • Nato ei aloita sotia.
    Se on puolustusjärjestö.

    Jäsenmaat voivat sotia oman harkintansa mukaan.
    Ne eivät ole Natosotia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Siis sellaista, joka perustuisi 5. Artiklan velvoitteeseen auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta toista jäsenmaata.
"Natosodiksi" väitetään lähinnä erilaisia selkkauksia ja sotatoimia, joita USA on eri syistä käynyt.
Yhdestäkään ei ole esimerkiksi Naton neuvosto päättänyt ja todennut jäsenmaiden toimien olevan tarpeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu