PATMOS Pasi Turunen Viikkoplogi

”Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan."
Matteus 18:3

Taivaaseen ei päästä aikuistumalla, vaan tulemalla lasten kaltaisiksi.

Jeesuksen sanat vetävät nöyräksi.

Niin on tarkoitettukin.

Jeesus jatkaa: ”Joka siis nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.”

Kääntyä ja nöyrtyä, tulla pieneksi voidakseen tulla suureksi, päästäkseen taivaaseen.

Kaikki tuntuu taivasten valtakunnassa kääntyvän päälaelleen tavalla, joka ottaa meiltä kaikki luulot itsestämme.

”Lasten kaltaisuus” ei tarkoita lapsellisuutta.

Mutta katso asiaa näin:

Lapseksi synnytään. Lapsen suhde vanhempiin perustuu syntymäoikeuteen. Ei mihinkään, mitä lapsi itse on tehnyt. Kenestäkään ei tule lapsi lain tekoja tekemällä ja omilla ponnisteluilla. Eivät sinunkaan lapsesi ole lapsia siksi, että yrittävät olla, vaan koska ovat syntyneet lapsiksesi.
Lapsi on täysin riippuvainen vanhemmista eikä voi antaa heille mitään korvaukseksi. Mekin olemme täysin riippuvaisia taivaan Isästä, emmekä kykene korvaamaan Hänen hyvyyttään.
Lapsen tulee kunnioittaa vanhempiaan ja meidän tulee kunnioittaa Jumalaa.
Jos todella ymmärrämme, että olemme saaneet syntyä uudesti ylhäältä Jumalan Hengestä, se tuo levon sydämeen, koska tiedämme, että Jumala ei odota meiltä mitään sankaritekoja.

Kuulumme Hänelle, koska olemme syntyneet Hänen lapsikseen uudesti ylhäältä.

Nyt meidän vain tulee elää tämä todeksi elämässämme ja vaeltaa evankeliumin arvon mukaisesti.

Mietiskele rukouksessa näitä Jeesuksen sanoja ja niiden merkitystä omalla kohdallasi? Kiitä Jumalaa, joka on ottanut sinut omakseen.

Siunattua viikkoa sinulle.
076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

”Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan."
Matteus 18:3

Taivaaseen ei päästä aikuistumalla, vaan tulemalla lasten kaltaisiksi.

Jeesuksen sanat vetävät nöyräksi.

Niin on tarkoitettukin.

Jeesus jatkaa: ”Joka siis nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.”

Kääntyä ja nöyrtyä, tulla pieneksi voidakseen tulla suureksi, päästäkseen taivaaseen.

Kaikki tuntuu taivasten valtakunnassa kääntyvän päälaelleen tavalla, joka ottaa meiltä kaikki luulot itsestämme.

”Lasten kaltaisuus” ei tarkoita lapsellisuutta.

Mutta katso asiaa näin:

Lapseksi synnytään. Lapsen suhde vanhempiin perustuu syntymäoikeuteen. Ei mihinkään, mitä lapsi itse on tehnyt. Kenestäkään ei tule lapsi lain tekoja tekemällä ja omilla ponnisteluilla. Eivät sinunkaan lapsesi ole lapsia siksi, että yrittävät olla, vaan koska ovat syntyneet lapsiksesi.
Lapsi on täysin riippuvainen vanhemmista eikä voi antaa heille mitään korvaukseksi. Mekin olemme täysin riippuvaisia taivaan Isästä, emmekä kykene korvaamaan Hänen hyvyyttään.
Lapsen tulee kunnioittaa vanhempiaan ja meidän tulee kunnioittaa Jumalaa.
Jos todella ymmärrämme, että olemme saaneet syntyä uudesti ylhäältä Jumalan Hengestä, se tuo levon sydämeen, koska tiedämme, että Jumala ei odota meiltä mitään sankaritekoja.

Kuulumme Hänelle, koska olemme syntyneet Hänen lapsikseen uudesti ylhäältä.

Nyt meidän vain tulee elää tämä todeksi elämässämme ja vaeltaa evankeliumin arvon mukaisesti.

Mietiskele rukouksessa näitä Jeesuksen sanoja ja niiden merkitystä omalla kohdallasi? Kiitä Jumalaa, joka on ottanut sinut omakseen.

Siunattua viikkoa sinulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu