Opettaja tapasi sanoa että räkänokastakin tulee mies muttei turhan naurajasta.
Tamperelaiset ovat lapsellisia naurajia
Anonyymi-ap
21419
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Onnellisin kansa onkin vahingoniloisin kansa
Sä et vaan pääse muiden huumorintajuun mukaan Treella? Mutta voi olla joskus huono huumori, kun se nopeasti lähtee.
Turhaan ne tamperelaiset höröttää ja tietysti väärään aikaan.
Voi hyvä lapsi,
olisivatkin,
suurin osa ei ole nauranut vuosiin,
ja sehän näkyy apaattisesta ilmeettömästä , näytönsäästäjä ilmeestä.
murjottajia ja negatiivisia onnettomia on kyllä suurin osa.
Mielummin teennäistä naurua,
kuin ympärivuotista jurottamista, jos valita saa.
Ei ympärilläsi olevat ihmiset naura turhaan. Kyllä se syy on aina paikalla.
Ilo irti vaikka syrän märkänis.
Nyrpeänä hapannaamanako sitä pitäisi ihmisen elämänsä kulkea, että kelpaisi?
Ei mitään iloa elämään?
Suomi on aina tunnettu suurista itsemurhaluvuistaan ja mielenterveysongelmistaan, tämäkö se on se syy? Negatiivisuus?
Mikäli osaisi suhtautua hieman kevyemmin itseensä ja ympäristöönsä, saattaisivat ne luvutkin parantua.
meillä oli sellainen luokalla ,joka alkoi yhtäkkiä nauramaan järjettömästi eikä lopettanut🤣 opettaja oli muistaakseni huolestunut ilme kasvoillaan ja kysyi mikä tuli
Itseasiassa opettaja epäili jotain kohtausta 🤔
Tarja Halonen oli ensimmäinen Suomen presidentti joka näytteli hampaitaan virkakuvassa....
Kateus ja mielenterveys on näköjään pelissä,
ei siedetä toisten iloa ja nauramista, itseä kun ei naurata, kukaan muu saa nauraa.
Tätä liippaa myös,
kun Trelainen kysyy mitä kuuluu,
pahinta mitä voi vastata hymyssä suin, loistavasti menee!
Naama nytkähtää heti vinoon , kun vastaa , että hyvin menee.
Naurakaa paljon, koska viimeksi olette nauraneet?
Osalla piirtynyt murjottava ilme synkästi naamaan,
todella kärsineen näköisiä ihmisiä on paljon,
jos osaat katsoa muuta kuin kengänkärkiäsi.
Aivan kuin joku vääntäisi isoa ruuvia hanurissa koko ajan,
sellainen on kärsivä yleisilme.
Pienet ja aivan olemattomat asiat ärsyttävät ja se näkyy naamassa useimmilla,
kun on kotoa äidinmaidossa opittu negatiivisuus ja valittaminen joka on painunut syvälle käytökseen.
Joo,
ole totinen toveri!
Miksi aina pitäisi ajatella positiivisesti? Eikö voitaisi edes välillä ajatella neutraalisti ja realistisesti, niin ihmisten realistisuus, todellisuudentaju kasvaisi.
Iloinen positiivinen,
vakava on neutraali,
surullinen on negatiivinen.
Niin niin, realistisuus lisää tietoa, siis tuskaa, joten mukavampaa on vaan kasvattaa omaa puolueellisuuttaan, minäänsä ja subjektiivisuuttaan. Egon kupla on se Matrix kohtu, missä massat uskoo omiin unelmiinsa, uniinsa ja harhoihinsa.
Surullinen ei ole negatiivinen! Surullisella on surua, huolia, murheita.
Negatiivinen on tämä suupielet alaspäin tai tiukkana viivana ihmisiä ja asioita toljottava hapannaama.
Arvostelee negatiiviseen sävyyn kaikkea. Muistaa kertoa, että "Minä en ainakaan, minulla ei ole, minä, minä, minä."
Aloittajakin on negatiivinen arvostellessaan Tamperelaisten nauramista, tai iloisena olemista.
Onko ihanaa kun saa uskoa itseensä ja keksimiinsä sanojen merkityksiin?
Ovat löytäneet uutta narsismia https://www.iltalehti.fi/mieli/a/d4b3da28-a977-4614-bf8b-b4c1ff188d9d
"Onko ihanaa kun saa uskoa itseensä ja keksimiinsä sanojen merkityksiin?"
Ei ole keksittyä todellakaan!
Tämän lauseen kirjoittaja saa olla onnellinen jos hän ei ole koskaan elämässään törmännyt negatiiviseen ihmiseen.
Esimerkiksi työkaverina tuollainen on varsin viheliäinen ja toisilta voimia syövä.
Kannattaisi nyt sen verran todellisuudesta ymmärtää, että perspektiivi vaikuttaa siihen miltä asiat näyttävät.
Suurin osa kääntää ihan kaiken itseensä,
ei käsitä, ettei todellakaan kyse ole aina minusta.?!
Keskustelutaitoa ei ole koskaan opittu, tai edes haluttu oppia,
ja kyky ajatella vastapuolen kautta asioita puuttuu ihan täysin,
syyllistytään ja uhriudutaan ihan kaikesta ,
ja kuvitellaan aina peikkoja siellä missä niitä ei ole, valmiiksi suhtautuminen on häviäjän ja uhrin suhtautumistapa.
Kuplassaan eläviä, täysin muiden elämää ja ehdoilla eläviä on paljon.
Koska olet viimeksi herännyt hyvällä päällä , nauranut ja hassutellut?
Hämeenkatu sikiää juoppoja ja narkkareita.