Edusakunnassa ei ole oikeistolaista puoluetta

Suomessa ei ole varsinaista oikeistoa eduskunnassa lainkaan. Jotkut yksittäiset kansanedustajat saattavat olla oikealle kallellaan, mutta yhtään oikeistolaista puoluetta ei ole eduskunnassa.

Vaemmistopuolueita on kaksi. Vasemmistoliitto ja Vihreät. Myös demarit ovat vasemmalle kallellaan.
16227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Juu, eduskunnassa ei ole oikeistolaisia. Siellä on LAITAOIKEISTOLAISIA.

Äänestä

"Anonyymi-ap
2024-05-29 11:00:23
Jotkut yksittäiset kansanedustajat saattavat olla oikealle kallellaan, mutta yhtään oikeistolaista puoluetta ei ole eduskunnassa".
---------
Vasemmisto liitto & SDP ovat vasemmistolaisia.
Vihreät ovat lähellä näitä kahta.

Kaikki muut puolueet ovat oikeistolaisia.
Nykään PeruSS on tosin likimain sama kuin äärioikeisto
johtuen mm sen venäjän myönteisyydestä.

Äänestä

Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat aatemaailmalta äärivasemmalla. Tämän vuoksi porvarillisesti ajattelavat ihmiset eivät ehää pysty äänestämään ympäristöliikkeenä aloittaneita vihreitä.

Äänestä
  • Anonyymi
    2024-05-29 15:15:13
    Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat aatemaailmalta äärivasemmalla. Tämän vuoksi porvarillisesti ajattelavat ihmiset eivät ehää pysty äänestämään ympäristöliikkeenä aloittaneita vihreitä.
    +++++++++
    Miten niin "Ehää"?
    Eihän ne oo koskaan niitä äänestäneetkään.

    Äänestä

Keskusta on oikeistopuolue, mutta Perussuomalaiset ova äärioikeistoa ja myös nykyinen Kokoomus. Kataisen kokomuus oli vielä oikeistoa, mutta Orpo on vienyt sen äärioikeistoon.

1Äänestä
  • Aika lapsellista kommentointia. Ilmeisen tarkoitushakuista. En usko, että kukaan on oikeasti noin tietämätön käsitteiden sisällöstä.

    Äänestä

Äärioikeisto on nykyisen valtavirtaistuneen määritelmän mukaan liberaalin demokratian vastainen sekä väkivaltaan suopeasti suhtautuva laitaoikeiston osa.

Onko Suomen eduskunnassa demokratian vastaisia puolueita?
Suhtautuuko joku puolue suopeasti väkivaltaan?

Ei sinne päinkään. Jos joku niin väittää, on valehtelija. Eli Suomen eduskunnassa ei ole äärioikeistoa.

Äänestä
  • Nykyinen "oikeistomme" eli Kokoomus ja PerusS ovat enemmänkin keskustaa. Nuo keskustaa edustavat ovat ne ainoat jotka kannattavat todellista demokratiaa ja antavat kansan valita keitä he johtoonsa haluavat. Tuo vasemmistohan on kieltäytynyt Persujen kanssa yhtyeistyöstä vaikka persut viimekin vaaleissa saivat enemmän kannatusta kuin yksikään vasuripuolue. Sosiaalidemokratiakaan ei siis ole demokratian kannatusta vaan vain kansandemokratian eli puoluediktatuurin. Tuo puoluediktatuurin kannatushan näkyy selvästi esim. ay liikkeen käytöksestä, kun kansa valitsi "väärin"! Lakkoja lakkojen perään!!!

    Äänestä

Äärioikeistosta vaahtoaminen kertoo luokattomasta keskustelukulttuurista.

Äänestä

Suomi on demokraattinen maa jä täällä Eduskuntaan pääsee äänestäjien suomalla valtakirjalla. Oikeistolaiset pääsevät valtaan vain vallankaappauksella Putinin tapaan. Tämäkös se sitten jaksaa jurppia uusnatseja Suomessa.

Äänestä

Montako uusnatsia olet löytänyt?

Äänestä
  • Suomen Sisu on täynnä uusnatseja !

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Suomen Sisu on täynnä uusnatseja !

    Esitä yksi natsi ja täsmälliset perusteet minkä perusteella olet luokitellut hänen kuuluvan tähän joukkoon.

    Äänestä

Tiukassa tuntuvat olevan.

Äänestä

Suomessa ei ole varsinaista oikeistoa eduskunnassa lainkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomessa ei ole varsinaista oikeistoa eduskunnassa lainkaan. Jotkut yksittäiset kansanedustajat saattavat olla oikealle kallellaan, mutta yhtään oikeistolaista puoluetta ei ole eduskunnassa.

Vaemmistopuolueita on kaksi. Vasemmistoliitto ja Vihreät. Myös demarit ovat vasemmalle kallellaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu