Venäjän johtaja Vladimir Putin on Ukrainan sodan aikana kaavaillut maahan ”uutta eliittiä”, joka koostuisi sodassa kunnostautuneista veteraaneista. Nämä suunnitelmat kokivat Putinin kannalta nolon tyrmäyksen viime viikonloppuna.
Asiasta kertoo brittilehti Times, jonka mukaan Ukrainassa taistelleet sotaveteraanit kärsivät ”sarjan nöyryyttäviä tappioita” viikonloppuna järjestetyissä esivaaleissa, joilla haettiin ehdokkaita syyskuun aluevaaleihin.
Putinin valtapuolueen Yhtenäisen Venäjän armeijataustaiset ehdokkaat, joilla oli Kremlin tuki takanaan, saivat äänestäjiltä täystyrmäyksen. Times huomauttaa tämän osoittavan, kuinka ”Kremlin retoriikka” ei aina vastaa ”kentällä esiintyviä tuntemuksia”.
Timesin mukaan Yhtenäisen Venäjän listoilla oli kaikkiaan 103 sotilastaustaista ehdokasta, joista ainoastaan muutama pääsi läpi. Esimerkiksi Moskovassa kaikki Yhtenäisen Venäjän 14 sotilastaustaista ehdokasta jäivät telineisiin eli alimmille sijoille.
Sotaa vastustava venäläisaktivisti Aleksandra Garmažapova kertoo, etteivät moskovalaiset äänestäisi sotaveteraaneja mistään hinnasta.
– He tekevät kaikkensa varmistaakseen, että heidän elämänsä pysyy mahdollisimman mukavana, hän kommentoi Timesille.
Myöskään Venäjän miehittämällä Krimillä venäläiset sotilastaustaiset ehdokkaat eivät pärjänneet. Siellä parhaimmin sijoittui Ukrainassa vuodesta 2014 taistellut ehdokas, jonka äänisaalis oikeutti kuitenkin vasta 19. sijalle.
Brittilehden tiedot perustuvat venäläisen oppositiomedia Verstkan tietoihin.
Putinin sotilasehdokkaille tyrmäys esivaaleissa!
Anonyymi-ap
2
122
Vastaukset
- Anonyymi
Putinin innokkaimmat kannattajat ovat Suomen pikkuryssät.
Ei niitä montaa ole, mutta saavat herkkäuskoisia jallitettua.- Anonyymi
Eikös näiden pikkuryssien pitäisi olla mukana eurovaaleissa, heillähän on niin valtavan suuri kannatus Suomessa. Tiltusten mukaan Suomessa on niin suuri enemmistön natovastaisuus, että muutaman putinistin pitäisi mennä vaaleissa läpi heittämällä.
Buaaa-aaa ja hekoheko !!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2704683Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442857Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k292841Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761791Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061654Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601419
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151180