Ruumiita siellä ja ruumiita täällä...
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000010467450.html
Itse, kuten moni muukin aikuisikään ehtinyt, olemme tottuneet elämän suuriin järkytyksiin. Itsekin nähnyt ja kokenut pahempiakin, mutten koskaan mitään kriisiapuja saanut. Ei tullut mieleeni edes hakea moista. Päihdelaitoksistakin kuulin vasta varsin myöhäisessä vaihteessa, kun jalat ei enää kunnolla kantaneet ja sain liikkua seinistä kiinni pidellen.
Tosin kylläkin sitten, näin myöhemmin, liittyen nk. päihdeongelmiini, sosiaalisairaalan täti mm. kysyi: "Mut, miltä tää niinku susta itestä tuntuu? Miten sä niinku ite koet tään...?" Kukaan ei kuitenkaan koskaan antanut pienen pientäkään neuvoa. "Sun pitää niinku ite tajuta tää..." Mut, jos asiat olisi olleet järkyttyneen nuoren itsensä tajuttavissa, ei hän olisi apua hakenut.
Ensimmäiset ruumiini näin sairaalassa työssä ollen, pidellen niitä sylissäni kun vainajaa puettiin. Kyllä se aika järkyttävää oli. Ei siihen ihan koskaan oikein tottunut. "Äsken se ihminen oli tässä. Missä hän nyt on? Minne hän meni? Miksi tämä ruumis on niin liikkumaton, kuin nukke?!"
Töiden jälkeen lähdin kaljalle, elämän katoavaisuutta itkemään.
Siksi itse, pyydetään tai ei, tarjoan aina myös jonkin omakohtaisen neuvoni asiassa apua tarvitsevalle.
Elämä opetti, että tätä se enimmillään on: rumaa ja pahaa. Ihmiset ja maailma ei ole kovinkaan kaunis, tähän tosiasiaan on totuttava. Ja on opittava itse varomaan, ei täysin luottamaan kehenkään, suojelemaan itseään.
Ja tarvittaessa: puolustautumaan, sanoo Laki siitä mitä tahansa. Laki itse ei koskaan ole paikalla auttamassa, mutta osaa kyllä jälkikäteen kukkoilla.
Jos joku löytää kauneutta elämässä, pitäköön siitä tarkasti kiinni, salatkoon sen. Ihan totta. Kun pahat ihmiset näkevät onnellisen ihmisen, he käyvät laumana päälle! Kyl vaan. Siksi:
>>Laulu onnesta:
Kell’ onni on, se onnen kätkeköön,
kell’ aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.
Ei onni kärsi katseit’ ihmisten.
Kell’ onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan.
Eino Leino<<
🌿🌞
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000010467450.html
Itse, kuten moni muukin aikuisikään ehtinyt, olemme tottuneet elämän suuriin järkytyksiin. Itsekin nähnyt ja kokenut pahempiakin, mutten koskaan mitään kriisiapuja saanut. Ei tullut mieleeni edes hakea moista. Päihdelaitoksistakin kuulin vasta varsin myöhäisessä vaihteessa, kun jalat ei enää kunnolla kantaneet ja sain liikkua seinistä kiinni pidellen.
Tosin kylläkin sitten, näin myöhemmin, liittyen nk. päihdeongelmiini, sosiaalisairaalan täti mm. kysyi: "Mut, miltä tää niinku susta itestä tuntuu? Miten sä niinku ite koet tään...?" Kukaan ei kuitenkaan koskaan antanut pienen pientäkään neuvoa. "Sun pitää niinku ite tajuta tää..." Mut, jos asiat olisi olleet järkyttyneen nuoren itsensä tajuttavissa, ei hän olisi apua hakenut.
Ensimmäiset ruumiini näin sairaalassa työssä ollen, pidellen niitä sylissäni kun vainajaa puettiin. Kyllä se aika järkyttävää oli. Ei siihen ihan koskaan oikein tottunut. "Äsken se ihminen oli tässä. Missä hän nyt on? Minne hän meni? Miksi tämä ruumis on niin liikkumaton, kuin nukke?!"
Töiden jälkeen lähdin kaljalle, elämän katoavaisuutta itkemään.
Siksi itse, pyydetään tai ei, tarjoan aina myös jonkin omakohtaisen neuvoni asiassa apua tarvitsevalle.
Elämä opetti, että tätä se enimmillään on: rumaa ja pahaa. Ihmiset ja maailma ei ole kovinkaan kaunis, tähän tosiasiaan on totuttava. Ja on opittava itse varomaan, ei täysin luottamaan kehenkään, suojelemaan itseään.
Ja tarvittaessa: puolustautumaan, sanoo Laki siitä mitä tahansa. Laki itse ei koskaan ole paikalla auttamassa, mutta osaa kyllä jälkikäteen kukkoilla.
Jos joku löytää kauneutta elämässä, pitäköön siitä tarkasti kiinni, salatkoon sen. Ihan totta. Kun pahat ihmiset näkevät onnellisen ihmisen, he käyvät laumana päälle! Kyl vaan. Siksi:
>>Laulu onnesta:
Kell’ onni on, se onnen kätkeköön,
kell’ aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.
Ei onni kärsi katseit’ ihmisten.
Kell’ onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan.
Eino Leino<<
🌿🌞
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kalja auttaa kaikkiin ongelmiin ja kun sitä käyttää kohtuudella eli esim viikonloppuna lauantaina vetäsee 10 x0,5litraa kitusiin kolmeen tuntiin niin johan helpottaa masennukset ja seuraavana päovänä on täynnä virtaa.
Ent. juopon krapula-aamiainen:
- tuoremehua tai sokerivettä.
- siivu ruisleipää, voita, päälle mahd. savusilakkaa tai muuta suolaista kuten neulamuikkuja / kinkkua tai muuta leikkelettä, kurkkusiivuja.
Tämän jälkeen, kun kunto alkaa tovin tokeentua voi harkita uutta kaljapulloa.
Kriisiapu on niille, joilla on normaali tunne-elämä.
Ihminen jolla normaali tunne-elämä ei kriisiapua tarvi Homoille ja sukupuolestaan epävarmoille tuollaiset kriisiavut on tarkoitettu.