Kauhajoen yläosan ruoppaus

Tekijät tiesivät ettei rahoitusta ole mutta siitä huolimatta kaivoivat luvatta 30-50 cm kivet peltomaalle. Teko oli suunniteltu eikä kyseinen henklö lähettänyt tiedonantoa teostaan vaan jätti välistä koka tiesi minun olevan vastaan. Menin keskustelemaan asiasta puuhamiehe kanssa mutta TEKO tunnustettiin sillä 3 minuutin päästä oli Nuorempikin isäntä kutsuttu paikalle teko oli suuoraan sanoen tunnustus ja nuorenisännän kutsuminen suunniteltu etukäteen. 8 v sitten kuulin tekijän sutvineen Tilusjärjestelyssä myös hommat omaan tarkoituksiinsa sopivasti en uskonut mutta NYT ON PAKKO. Talo on paikkaunnan suurimpia mutta muilla tulee näköjään maksattaaa laskut.
2525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kepu,,,.

Äänestä
  • On kaivattanut sillan kivi rääteet 10m omalta puoleltaan minun puolelleni pitkäpuomi kaivinkoneella. Varsinaiset sillan tolpat ovat kasassa 15m väärässä paikassa peltoni puolella. Viimeksi ilmeiseti sama kaivinkone kuski levitti 10- 20m leviemälle joesta kuseisen herran jokipakan onneksi kuvasin tämänkin. Sitten kaivuri jätti 40 m leveän pellon 5m ilman ainesta tehdäkseen Sorsaprunnin tien ja pellon väliin. Lisäksi kaivatti salaojien laskuojat kuulemma toisten peltojen lävitse tehdäkseen hallaa muille omat pellot säilyivat koskemattomina. Vielä hänen peltonsa ovat vajaan metrin muita peltoja alenpana joten maksattaa muilla satojentuhansien maansiirtourakat jotta saisia OMAT PELTONSA KUIVATTUA TULVILTA. Seuraus on että Kokonkylässä tulvii enempi ja pidenpään varmasti satakertaisella alueella. Toisille pienkikin kiusa tuottaa SUURTA MIELIHYVÄÄ.. Taidan liittyä joukkoon ja palauttaa Herran puoleta kaivetut kivet omistajalleen eihän sitä toisten omaisuutta voi kavaltaa..=)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tekijät tiesivät ettei rahoitusta ole mutta siitä huolimatta kaivoivat luvatta 30-50 cm kivet peltomaalle. Teko oli suunniteltu eikä kyseinen henklö lähettänyt tiedonantoa teostaan vaan jätti välistä koka tiesi minun olevan vastaan. Menin keskustelemaan asiasta puuhamiehe kanssa mutta TEKO tunnustettiin sillä 3 minuutin päästä oli Nuorempikin isäntä kutsuttu paikalle teko oli suuoraan sanoen tunnustus ja nuorenisännän kutsuminen suunniteltu etukäteen. 8 v sitten kuulin tekijän sutvineen Tilusjärjestelyssä myös hommat omaan tarkoituksiinsa sopivasti en uskonut mutta NYT ON PAKKO. Talo on paikkaunnan suurimpia mutta muilla tulee näköjään maksattaaa laskut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu