Haluan kirjoittaa tämän tarinan tänne jos vaikka löytyisi joku joka kokee samoin.
Minä kiinnostuin katolisesta kirkosta lukemalla pyhien kirjoituksia. Näitä kirjoja luen yhä ja saan niistä suurta lohtua. Sain kuvan avarakatseista maailmaa syleilevästä kirkosta. Aloitin katekumeeniaikani ja kaikki meni hyvin.
Asun diasporassa, joten muita katkumeeneja ei minun kanssani ollut samaa aikaa. Luonnollisesti koska olin lukenut jo paljon olin selvittänyt useita kirkon "yleisiä opillisia ongelmia" itselleni kirjojen avulla. Ne joita ei täysin ymmärtänyt olisin halunnut vastauksia papilta. Aina kun yritin kysellä hän alkoi katsella sivuilleen ja hymyili kuin lapselle. Vastauksia en koskaan saanut, en tiedä johtuiko hänen suomen kielen taidostaan vai mistä, mutta aloin ahdistua.
Tutustuin muihin katekumeeneihin ja he olivat asiastaan huomattavasti varmempia. Heille kaikki oli selvää ja he luonnollisesti noudattivat sitä kaikkea (ainakin niin sanoivat). Itse koin, että en ole tarpeeksi hyvä katoliseksi.
Koen niin yhä, koen myös, että koska kuolemansyntejä kasaantuu niskaani niin paljon en edes ansaitse pelastusta. Ja toisiaan uskon etten sitä tule edes koskaan saamaan. Uskon kuitenkin yhä, että katolinen kirkko on SE OIKEA kirkko, mutta minä en vain kelpaa sen jäseneksi. Se tuntuu hyvin pahalta. Ehkä vain joskus ilmestyn messun takariviin, mutta tiedän, että en kykene täyttämään sitä kaikkea mitä kirkko minulta vaatii joten ikinä en tule kelpaamaan. Kyse ei ole esim. siitä että olisin tehnyt abortin tai olisin homoseksuaali tai vastaavaa. Vaan olen ihan tavallinen ihminen ilman rikosrekisteriä, mutta en vain kykene elämään niin kuin kirkko minulta pyytää.
Kahdeksankymmentä luvulla on julkaistu paljon suomenkielistä katolista kirjallisuutta, joka on todella hyvää ja avartaa mieltä hyvinkin paljon. Mitä kirkolle on tapahtunut kun nykypäivänä ei sellaisia enää julkaista?
Minä kiinnostuin katolisesta kirkosta lukemalla pyhien kirjoituksia. Näitä kirjoja luen yhä ja saan niistä suurta lohtua. Sain kuvan avarakatseista maailmaa syleilevästä kirkosta. Aloitin katekumeeniaikani ja kaikki meni hyvin.
Asun diasporassa, joten muita katkumeeneja ei minun kanssani ollut samaa aikaa. Luonnollisesti koska olin lukenut jo paljon olin selvittänyt useita kirkon "yleisiä opillisia ongelmia" itselleni kirjojen avulla. Ne joita ei täysin ymmärtänyt olisin halunnut vastauksia papilta. Aina kun yritin kysellä hän alkoi katsella sivuilleen ja hymyili kuin lapselle. Vastauksia en koskaan saanut, en tiedä johtuiko hänen suomen kielen taidostaan vai mistä, mutta aloin ahdistua.
Tutustuin muihin katekumeeneihin ja he olivat asiastaan huomattavasti varmempia. Heille kaikki oli selvää ja he luonnollisesti noudattivat sitä kaikkea (ainakin niin sanoivat). Itse koin, että en ole tarpeeksi hyvä katoliseksi.
Koen niin yhä, koen myös, että koska kuolemansyntejä kasaantuu niskaani niin paljon en edes ansaitse pelastusta. Ja toisiaan uskon etten sitä tule edes koskaan saamaan. Uskon kuitenkin yhä, että katolinen kirkko on SE OIKEA kirkko, mutta minä en vain kelpaa sen jäseneksi. Se tuntuu hyvin pahalta. Ehkä vain joskus ilmestyn messun takariviin, mutta tiedän, että en kykene täyttämään sitä kaikkea mitä kirkko minulta vaatii joten ikinä en tule kelpaamaan. Kyse ei ole esim. siitä että olisin tehnyt abortin tai olisin homoseksuaali tai vastaavaa. Vaan olen ihan tavallinen ihminen ilman rikosrekisteriä, mutta en vain kykene elämään niin kuin kirkko minulta pyytää.
Kahdeksankymmentä luvulla on julkaistu paljon suomenkielistä katolista kirjallisuutta, joka on todella hyvää ja avartaa mieltä hyvinkin paljon. Mitä kirkolle on tapahtunut kun nykypäivänä ei sellaisia enää julkaista?
Vastaukset 19
Vanhimmat
"Koen niin yhä, koen myös, että koska kuolemansyntejä kasaantuu niskaani niin paljon en edes ansaitse pelastusta. Ja toisiaan uskon etten sitä tule edes koskaan saamaan. Uskon kuitenkin yhä, että katolinen kirkko on SE OIKEA kirkko, mutta minä en vain kelpaa sen jäseneksi."
Kukapa sitä pelastusta varsinaisesti ansaitsee?
Se on lahja Jumalalta. Se pitää vain ottaa vastaan.
Liity Kirkkoon niin pääset ripille. Jokainen
joka on tunnustanut ja katunut syntinsä ripissä
saa ne Jumalalta anteeksi. Kun olet saanut syntisi
anteeksi pääset taivaaseen. Jos/kun teet syntiä uudestaan niin menet ripille ja yrität uudestaan.
Sellaista se on meille kaikille.
Asiat helpottuvat kun pääset nauttimaan Kristuksen
Ruumiista ja Verestä ehtoollisessa. Päivittäinen
rukoilukin tekee ihmeitä.
Kristus haluaa pelastaa ja auttaa.
Kukapa meistä ihmisistä olisi täydellinen?
Tärkeintä on se,että rakastat Jumalaa sydämessäsi ja olet ottanut henk.kohtaisesti vastaan Hänen tarjoamansa pelastuksen.
Millä tavalla pitäisi mitata se kuka on "kelvollinen" katolilaiseen kirkkoon ja kuka ei..Et varmasti ole sen huonompi ihminen kuin kukaan muukaan.
Siunausta ja oikein hyvää kesänjatkoa!
>>Millä tavalla pitäisi mitata se kuka on "kelvollinen" katolilaiseen kirkkoon ja kuka ei..Et varmasti ole sen huonompi ihminen kuin kukaan muukaan.
Olishan se kiva jos asia olisi noin, mutta epäilenpä, että jos joku menisi papin juttusille ja kertoisi halustaan liittyä katoliseen kirkkoon PLUS sitten kävisi ilmi, että suhtautuu aborttiin, homoseksuaalisuuteen, esiaviollisiin suhteisiin yms. pikkusen joustavammin kuin katolinen kirkko kannanotoissaan, niin epäilenpä olisiko tervetullut - vaikka kuinka olisi muuten "uskossa" .
sitten sulloa omaankin viestiisi maininnat abortista (monessa tilanteessa se viisain valinta) ja homoseksuaalisuudesta (moni listalainenkin on homo tai lesbo ja onnellinen ja ylpeä siitä). Eli vain nuo asiatko ovat tulleet esille katolisen kirkon yhteydessä ja läheisyydessä? Sinulle on tehty selväksi, että olet huono ja syntinen, kaikki on syntiä ja että ennen kaikkea "katolilaisten" kuuluu juoksennella ympäriinsä huutamassa typeryyksiä koskien asioita, jotka eivät noista puhujista useimpia edes kosketa - nuo mainitut abortti ja homoseksuaalisuus, jotka siis ovat normaaleja lain ja vaativankin etiikan sallimia asioita tässä maailmassa, jossa me ihmiset elämme. Eikö siis tosiaankaan katolisessa kirkossa enää mistään muusta puhutakaan? Nähtävästi ei, aivan kuten olen osannut epäillä - tai pitäisikö sanoa, pelätä. Synkkä kuvani katolisen kirkon tilasta näyttää siis olevan valitettavan oikeaan osuva.
Vaikka katolilainen traditio on monella tapaa mielenkiintoinen (varsinkin kun vertaa luterilaiseen, josta kaikki kristillinen mysteerin hehku tuntuu karsitun) ja olen siitä kiinnostunut, minua on aina ihmetyttänyt, miksi kirkon pitää niin voimakkaasti (ainakin julkisuudessa) keskittyä vain sekulaareihin, jokaisen ihmisen oman omantunnon ja harkinnan alle kuuluviin asioihin kuten abortteihin, seksuaalisuuteen, avio/avoliittoihin yms. Luulisi että kristillisen uskon ja teologian piiriin kuuluisi paljon elämää rikastuttavampiakin aiheita kuin sellaiset, jotka kannattaisi jättää jokaisen ihmisen omaan harkintaan, eikä heti uhkailla helvetillä yms. Eikä tarvitse olla mikään äärilaidan modernisti ajatellakseen näin. Olen tullut siihen tulokseen, että (kristillisiin) kirkkoihin kuulumattomissa on lukuisia sellaisia ihmisiä, jotka vain rikastuttaisivat kirkkoa jäsenyydellään. Nämä ihmiset eivät kuitenkaan ikinä esim. katolilaisiksi käänny, koska kirkon vahvat kannanotot ovat tietyissä arkielämään kuuluvissa asioissa niin ehdottomia ja patavanhoillisia. Elämä ei ole mustavalkoista eikä kaikki ole aina selkeästi hyvää tai pahaa. En usko, että se tulee koskaan mahtumaan minkään katekismuksen raameihin. On jotenkin surullista (tai huvittavaa, perspektiivistä riippuen), miten
kirkko vain vieraannuttaa ja kääntää pois ihmisiä sen sijaan, että se kutsuisi luo.
Mielestäni on hyvä, että kirkko kertoo mielipiteensä kaikista moraalisista asioista. Me ihmiset olemme usein hyvin epätäydellisiä ja monesti syntisiä, mutta minä ihan vakaasti uskon, että jos haluaa pyhittyä, niin kirkon kautta siihen saa eukaristiassa ja ripin yms. kautta voimaa Jumalan armosta. Eli ei pitäisi olettaakaan, että heti katoliseksi liittynyt olisi täydellinen, koska hän on vasta aloittamassa uskon taivaltaan. Pyhittyminen on monia vuosia ja koko elämän kestävä matka..
Kirkossa en ole kuullut peloteltavan helvetillä..
kuullut monet kerrat peloteltavan helvetillä ja pahoilla henkivalloilla nyt tämän uuden piispan aikana, yhtä uhkailua ja pelottelua.
peloteltu jopa radiosaarnassa viime vuoden kiirastorstaimessussa. Isä Rudolfhan saarnasi.
Helvettiin vievien syntien repertuaari sen sijaan on jotenkin kaventunut. Vaarallisimmat synnit tuntuvat nykyisin löytyvän ruumiillisten nautintojen alueelta. Edellisen piispan aikana meitä muistutettiin enemmänkin sellaisista synneistä kuin ahneus, itsekkyys, riisto, alistaminen, nöyryyttäminen. Puhuttiin synnistä enemmän asenteiden kuin tiettyjen yksittäisten tekojen tasolla. Enpä muista näistä "vanhanaikaisista" synneistä viime aikoina saarnatun tai piispaMME Fidekseen kirjoittaneen.
Jos olet kastettu, olet kastettu Kristukseen. Laulamme eräässä virressä "Oi, Kristus, Veli, ystävä". Kuulut siis Kristuksen perheeseen.
Jumalanpalveluksissa kohtaat samanlaisia ihmisiä kuin Sinäkin, kuten joku jo ennätti kertoakin. Me kaikki olemme "liian paksuja perhosiksi". Mutta me kaikki olemme Kristukseen kastettuja ja perhettä.
Ei Sinun tarvitse jäädä takapenkkiin, ellet nimenomaisesti halua niin. Mene edemmäs ja istu penkin keskelle. Ennen messun alkua molemmille puolillesi istuu tähän "perhekokoukseen" saapuneita. Rukoilette yhdessä, kenties laulatte yhdessä. Olette perheyhteisö.
Jos olet katolilainen, käyt yhteisellä kommuuniolla "perheesi" kanssa. Jos Sinua on painanut jokin synti, mene ripille. Mene ripille niin monta kertaa kuin tunnet siihen tarvetta.
Yritä löytää itsellesi hyvä rippi-isä, sellainen, joka osaa keskustella. Tai yritä löytää itsellesi joku seurakuntalainen, jonka koet luotettavaksi, ja keskustele hänen kanssaan. Kaikki pappimme eivät valitettavasti osaa tarpeeksi kieltämme, jotta voisivat ymmärtää suomenkielen monivivahteisuutta ja keskustella abstrakteista aiheista. Mutta he opiskelevat kaiken aikaa.
Ennen kaikkea: Älä pelkää. Olet perheen keskellä. Jotkut ovat juuri sinä päivänä heidät kohdatessasi yrmeitä, jotkut iloisia tai surullisia, toiset ihan välinpitämättömiä. Niinhän hyvin suurissa perheissä usein on asian laita. Toivotan Sinulle iloista ja armorikasta kesää!
Kerrot tutuista tunteista, minäkin sain kasvatuksen, joka johti tuollaisiin kadotuksentunteisiin. Aivan samalla tavalla uskoin myös, että en kelpaa katoliseen kirkkoon. Siitä on onneksi jo kauan. On vaikeaa edes kuvitella enää sitä kurjuutta. Tule ihmeessä mukaan suureen perheeseemme, niin kuin Elisabeth kauniisti sanoi.
Minäkin tunnen pari pappia, jotka käyttäytyvät samalla tavalla kuin se, jota kuvasit. Ei heistä kannata välittää. Ajattele nyt, kyllä jokaiseen yhteisöön maailmassa sisältyy jos jonkinlaisia tyyppejä. Vaikka papit ovatkin sakramentaalisesti Kristuksen edustajia, eivät he yksityishenkilöinä aina ole mallikelpoisia tai erilaisia ihmisiä ymmärtäviä.
Hei
Minäkin olen jo vuosia (ainakin 6) halunnut olla katolilainen, kahdesti käynyt infokurssin ja löytänyt paljon hengellisiä aarteita Kirkosta. Mutta siitä huolimatta en suomalaisena ja koulutettuna ihmisenä tunne voivani liittyä Kirkkoon, koska en voi kannattaa kaikkea Kirkon opetusta avio/avoliitosta, seksistä, ehkäisystä tai homoseksuaalisuudesta. Vaikka olen yrittänyt "ymmärtää" nämä asiat, ja koettanut vakuuttaa itselleni Kirkon olevan oikeassa, en omantunnon tasolla voi niitä allekirjoittaa, koska koen ne ihmisen vapauden rajoittamisena. Erityisesti näin tunnen niiden moraalisten kysymyksten kohdalla, jotka ortodoksinen kirkko hyväksyy tai jättää ihmisen omantunnon varaan. En kuitenkaan halua olla ortodoksi vaan katolilainen. Yksi minulle hankaluuksia aiheuttava aihe on messuvelvoite. Onko teillä kokeneemmilla katolilaisilla ystävällismielisiä kommentteja minulle näistä aiheista? Miten toimia tässä tilanteessa? Neitsyt Marian tahrattomaan sydämeen turvautuen ja kaikille siunausta toivottaen.
sinulle, että kirkko kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella myös silloin kun kirjoitetaan roomalaiskatolisesta kirkosta.
korjauksesta.
Katolaiset yleensä kirjoittavat sen isolla, koska he käsittävät sen erisnimeksi.
- valitettavasti oikea henkilö vastaamaan Francescan kysymyksiin; syy löytyy galleriasivultani... Ilmeisesti tämä palsta ei myöskään ole oikea paikka kysellä, päätellen hänen saamistaan vastauksista. Suosittelisin, että Francesca keskustelisi ihan katsekontaktissa jonkun katolisen papin, sisaren tai aktiiviseurakuntalaisen kanssa. Selviääpähän sitten ainakin, missä määrin on tapahtunut uudelleenohjelmointia. En myöskään pidä asiallisena lähteä tässä kertomaan, mitä mielestäni olisi paikallaan tehdä, jos keskustelu tuottaa pettymyksen.
Mikä ongelma sinulla on messuvelvoitteen kanssa?
Jos asut diasporassa, on ihan ymmärrettävää, että et pääse messuun ehkä niin usein kuin haluaisit, mutta muuten ainakin itselleni on tullut ihan selkeäksi prioriteetiksi se, että jos olen kotimaassa ja tai kaupungissa, missä on katolinen kirkko, pyrin mahdollisuuksien mukaan messuun menemään. Erittäin virkistävä viikon aloitus!
Nopeasti ajateltuna kuitenkaan messu ei ehkä ole suurin ongelmasi, mikäli kirkkoon liittymistä ajattelee. Messussa voit toki käydä muutenkin!
Tiivistettynä voi ehkä sanoa, että uskotko, että katolisen kirkon opetus on oikeaa, Jumalan tarkoittamaa ja jos uskot, niin se ikäänkuin sisältää sen, että myös ne asiat, joita sinun on vaikea ymmärtää tai hyväksyä, ovat Jumalan tarkoittamia ja haluamia.
Uskon, että monet meistä ovat joutuneet painimaan monenlaisten asioiden parissa ja ainakin itse olen todennut sen, että monet asiat kyllä loksahtavat paikoilleen, kun antaa itselleen aikaa. Monet ovat pohtineet jopa kymmeniä vuosia kääntymistä, että sinänsä kuusi vuottakaan ei ole vielä paljoa. :)
Olet rukouksissani,
SanctaBirgitta
Samelin vastaus oli hyvä, kaikkia näitä asioita on hyvä pohtia kasvotusten erilaisten ihmisten kanssa. Toisaalta on totta, että näistä asioista, jotka koet ongelmallisiksi, ei kaikista vallitse kirkossa yksimielisyyttä.
Siitä seuraa, että voit saada erilaisia vastauksia erilaisilta ihmisiltä. Yksi käsitys on se, että kirkon opetus ei koskaan muutu, ja että on harhaoppista kyseenalaistaa mitään kirkon opetuksen sisältöjä. No, jos näin olisi niin kirkon opetus ei olisi koskaan muuttunut, mutta se ei ole totta, vaan se on muuttunut paljonkin.
Kuinka kirkon opetus voi muuttua? Se muuttuu Pyhän Hengen ohjauksessa ihmisten kautta vähitellen. Kirkolliskokoukset saattavat merkitä erilaisia etappeja jä linjanvetoja kirkon opetuksen kehityksessä. Näin ollen on välttämättä niin, että kirkon opetuksen sisällöstä keskustellaan ja pitää voida keskustella avoimesti ja vilpittömästi. Näin ollen on myöskin niin, että kirkon opetuksen sisällöstä ja sen tulkinnoista eri tapauksissa on välttämättä erilaisia mielipiteitä.
Meidän saamamme perusopetus kuitenkin korostaa ihmisen omantunnonvapautta. Kirkon opetuksellakin on nimittäin hierarkia. Se ei tarkoita vain ihmisten hierarkiaa, vaan dogmien hierarkiaa. Jeesuksen tärkein opetus oli rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin niin kuin itseemmekin. Sen vuoksi on mahdotonta jokaikisessä tapauksessa mekaanisesti tietää, mikä on Jumalan tahdon mukaista toimintaa.
Roomalaisessa oikeudessakin, josta kanoninen oikeus on omaksunut periaatteita, on ajatus, jonka mukaan suurin oikeus on joskus suurin vääryys. Se tarkoittaa sitä, että joskus lain kirjaimesta kiinni pitäminen onkin suurta vääryyttä, koska laki ei koskaan voi ottaa huomioon kaikkia yksityistapauksia. Ja kuitenkin elämä on valtavan monivivahteista ja monimutkaista. Sen vuoksi tarvitsemme rakkauden lain kaiken yläpuolelle antamaan perspektiiviä: ei pidä olla julma.
Tästä ei kuitenkaan seuraa se, että ei koskaan pitäisi olla vaativa tai ankara: usein periksi antamattomuus onkin suurinta rakkautta, esimerkiksi sellaisissa tapauksissa joissa lapsi tai itse olisi valmis tekemään itselleen (ja muillekin) tuhoisia tekoja, ja lepsuus ja hemmottelu on usein rakkaudettomuutta ja välinpitämättömyyttä.
Toivon että sait tästä vähän perspektiiviä. Käytännössä me siis joudumme sietämään epävarmuutta, tutkimaan kirkon opetuksen kirjaimen lisäksi sen perimmäistä tarkoitusta sekä omaa omaatuntoamme. Samalla tiedämme, että kirkon traditio, joka on jatkoa Vanhan Testamentin ja Uuden Testamentin traditioille, on elävä, ja että elämään kuuluu ristiriitoja.
on sinulle niin tärkeä? :"en kykene täyttämään sitä kaikkea mitä kirkko minulta vaatii joten ikinä en tule kelpaamaan."
Minä kun olen aina kuvitellut että Kristinuskossa tärkeintä on suhde Jumalaan. Mihin ihmeeseen siinä kirkkoa tarvitaan. Jumala on armahtava ja hyvä ja rakkaus. Kyllä me hänelle kaikki kelpaamme. Onko sillä sitten nyt niin väliä vaikka emme kirkolle kelpaisikaan? Eikö meidän pikemminkin pitäisi kuunnella mitä Jumala meille sanoo: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa ja he ovat minun kansani. Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: Opi tuntemaan Herra. Silloin he kaikki pienimmästä suurimpaan tuntevat minut. Minä annan anteeksi heidän rikkomuksena enkä enää milloinkaan muista heidän syntejään."
(Raamattu. Kirje Hebrealaisille. 8 luku Uuden liiton ylipappi) Siis Jumala kyllä antaa anteeksi ja armahtaa. Kaiken ja kaikki.
kuin olet! Kyllä sinä kelpaat Jumalalle ja Kirkolle. Ei sellaista ihmistä ole syntynytkään, joka ei kelpaisi. Valitettavaa, jos pappi ei ole osannut vastata kysymyksiisi ja/tai saanut sinut tuntemaan itsesi jotenkin huonoksi, tyhmäksi tms. Älä tosiaan välitä siitä enää! Jospa hänellä tosiaan on vaikeuksia kielen kanssa?
Tuskin olet tehnyt kuolemansyntejä. Nekin saa anteeksi, kun katuu ja ne tunnustaa. Ihminen, joka tahtoo noudattaa elämässään Jumalan tahtoa, pyrkii hyvään jne. on otollinen Jumalalle. Ei Jumala vaadi mahdottomia! Askel kerrallaan. Jospa löytäisit viisaan papin, jonka kanssa jutella mieltäsi askarruttavista asioista. Ja muista, että Jumala on armollinen ja laupias! Pää pystyyn, ystävä. "Oi, siunattu syyllisyys, joka toi niin suuren Vapahtajan", jotenkin näin lauletaan pääsiäisvigiliassa.