Kyä näi o, sano.
Työttömiltä tuet pois niin alkaa työnteko maistumaan
Anonyymi-ap
112476
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 112
Vanhimmat
Kannustimena toimisi se, että tukien loppuessa on pakko ryhtyä töihin.
Oikein . Yrittäjiksi on siirtynyt jo moni . Minäkin kohta alan yrittäjäksi ensin varkaus ja murtoalalle , sit varmaan ryöstöala myös .
Joo käy hyvin, varaskopla on helppo muodostaa, fillareilla voi aloittaa sitten siirrytään murtoihin ja ryöstöihin sekä autohuijauksiin ja petoksiin.
Sellökö Persu pitkäaikaissairaus paraneen.
Ole tyytyväinen että joku kaheli on sinutkin palkannut.
Taitaa olla niin että olen maksanut sinunkin neuvolakäyntejä.
En ole sairas, vaikka vielä 47 vuoden työjakson jälkeen vielä teen töitä.
Minua v.tuttaa eniten sinunkaltaiset urpot, tuijottaa omaanapaansa kaivat siltä nöhtää, kuvittelevat itsestään parempia kuin muut.
Ja laittaa huutonettiin nöhdät myyntiin
palkaton pakkotyö- persukokoomus tarjoaa...
Todellisuudessa alottaja jne kaltaisensa natsikaheli-kokoomuspersut ei osaa sanoa koskaan yhtäkään avointa työpaikkaa johon työtön voisi mennä töihin... kun niitä ei ole...
Minäkin alan sitten yrittäjäksi, perustan vankilan, jossa käsitellään sinun kaltaisia rikollisia.
Suomessa ei palkatonta pakkotyötä tee kuin nöyrät varusmiehet ja sivarit. Saavat hävetä itseään, antautuivat kommunismille.
Onhan niitä kerran juuri te haluatte tänne luku ja kirjoitustaidotonta porukkaa "tekemään työtä"
Kai silloin tiedätte niitä töitäkin olevan vai valehteletko?
Juu niin onkin jaa ! Siitä vaan Seutulaan lentokenttää rakentamaan niin sitä vaan on.
Orpon tuninjunapojun Turun junaa rakentamaan .
Tarjoaako sinä työpaikan? Mikä on palkka?
Olen palkansaaja. Minulla on jo hyväpalkkainen työpaikka.
Aitaa pitäisi rakentaa, eilistä lihasoppaa olis vielä jäljellä.
Tervetuloa.
Mutta matala älykkyystaso, jutuista päätellen olet jäänyt lapsen tasolle, jos siis aloittaja olet.
9,2 € päivä10h
Montako työpaikkaa aukeaa, kun otetaan työttömiltä tuet pois? Tämän hetkinen tilanne on se, että avoimia työpaikkoja on "50 000" ja työttömiä "500 000". Mahdutetaanko työttömät tuohon määrään työpaikkoja samalla tavalla kuin viisi norsua kuplavolkkariin?
Turhaa arvuuttelua määristä. Kun työttömiltä lopetetaan tuet, niin he hakeutuvat töihin ja saavat sitä kautta rahaa.
Höpö höpö, maassa on huuuuutava työvoimapula, ainakin vas, vihr, sdp, rkp, kokoomus, keskusta mukaan...
Ei. nyt ole pulaa työntekijöistä, nuoret on reippaita!
On on tosi on XD
Olis kiva tietää mitä työtä nämä työttömiltä tuet pois itse tekevät. Eikäkö ole mitään pelkoa, että jäätte itse työttömäksi?
persukokoomus-palkkatiltuja- CIAn palkkalistoilla ruplapalkka
Osaamispulaa politiikassa
Nato suomettuminen vie kohti 3 maailmansotaa. Nato on sotahullujen globalistien käsissä.
Enemmistö suomalaisista ei halua sotaa,
eikä halua pakolla tukea järjetöntä suurvalta sotaa us-venäjä.
Ja enemmistö haluaa että Suomi on PUOLUEETON maa.
Mutta meille tarjoillaan vain nato eu propagandaa,
Likinäköistä politiikkaa ja eu nato tulonsiirto korruptiota !
Siis aitoa ääliö toimintaa.
Ja Meillä on nyt liikaa vanhoja kokoomus nuoria haittana, ja muissakin puolueissa sota intoilijoita liikaa. Jopa siviilipalvelumiehet ja naiset lietsoo sotaa.
-- super tampio, lapsellinen tubi ja Suomen lapsellinen sotaa hirnuva hallinto... kävi kirjoittamassa sopimuksen, miten ukrainan korruptioon saadaan upotettua Suomen vero-rahaa!! 10v. sopimus - Se on super heikko suoritus.
- Lisäksi Suomi poliitikot antoi luvan käyttää Suomen maksamia lahja aseita Venäjää vastaan Venäjällä !
--- Nythän Suomi onkin jo aidosti sodan osapuoli ja sodassa.
Erittäin heikko tilanne tämä. 3. maailmansota ?
Likinäköistä typeryys politiikkaa.
-Seuraillaan us-natoa kuin 1941-1944 seurailtiin saksan aatua!!
Silloinkin oli sota-hullut hetken vallassa. Ja tuhoa saatiin. 2. maailmansota.
Nämä nykyiset osaamattomuus suoritukset, super naivismi politikka, ovat kuin aiemmin marin-tuppurainen eu rahan siirto tukipaketit, joissa Suomi oli se Euroopan suurin häviäjä !! SUURIN HÄVIÄJÄ.
Ja uniper fortum avuttomuus,, jossa menetettiin paljon !!
Järjetöntä puuhaa, Melkein kuin aiempi urpilainen-katainen kreikka tuki huijjaus !!
( eu palkitsi nämä myyrät...komissaatin tittelillä !!).
Tai vihreiden ydinvoima-turve järjettömyys, joka kertoo ettei osaamista ole
- on vain vihreä uskonto hurmos. jolla tuhottiin Suomea.
Vihreä osaamattomuus ja kokonaisuuksien ymmärtämättömyys on suuri ongelma
No nih ... sieltä Pietaristakin tuli sitten virallinen näkemys työttömyyden hoitoon.
Maahantulijoilta sosiaalietuudet rajattava "petiin ja puuroon".
Hyvä ja ajankohtainen aloitus. Nyt on aika saksia pois turhat laiskotteluun kannustavat sosiaalituet.
Menkää työttömät rakentamaan sitä raja-aitaa.
Miten sitä aidan rakennus työtä voi hakea?
Ahtaajan hommia saa menemällä notkumaan satamiin. Kun laiva tulee laitetaan hihat heilumaan.
Ehkä tuohon aitaprojektiin pääsee menemällä notkumaan itärajalle.
Aitaprojekti vaatii varmasti paljon fyysistä ponnistelua ja tarkkuutta, mutta lopputuloksena voi olla todella tyydyttävä näky, kun aita viimein nousee pystyyn. Eikä haittaa, jos samalla pääsee nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta ja luonnonläheisestä työstä.
Pitää olla ensin parivuotta työttömänä niin sitten sen jälkeen persut palkkaavat vaikka uutta majakkaa Suomenlahdelle rakentamaan.
Ongelmiin löytyy usein tämmöinen yksinkertainen ratkaisu.
Työttömät nuoret voisivat mennä "Yhteispalvelutiloihin aamuisin klo:9:00 kyselemään töitä ja palveluja. Näitä alkaa olemaan jokaisessa Suomen kunnassa.
Sanoo jo eläkkeellä oleva ja edelleen 80-lukua elävä.
Nuorten pitää opiskella itselleen taidot, joilla pääsee tuottavimpiin hyväpalkkaisiin töihin.
Mikä hemmetti tuo tuollainen "Yhteispalvelutila" oikein on. Onko se semmoinen paikka josta tuohon aikaan vielä paikalla olevat viisisataa notkujaa ärjäistään ovesta ulos paikkoja sotkemasta kun lattian peseminen on liian kallista.
Onneksi olen jo työtön vanha.
Kaikki tuilla eläjät linnoitustöihin. Ollaan etulinjassa ja kohta alkaa rytistä ja tulla murkulaa niskaan. Olisivat edes jotenkin hyödyksi kaivuuhommissa tai tuet pois.
Karhuja luonnostaan https://www.iltalehti.fi/palat/2e14cc9b-0cfb-4374-bce4-2b2a683a2316
Eikö Lindmanni ole kotona makoilevista nuorista huolissaan, siellä olisi joutilasta työvoimaa?
Rahan saaminen työpanosta vastaan opettaisi työttömät ymmärtämään paremmin rahan arvon. Että minkä verran pitää töitä tehdä saadakseen ne jokapäiväiset kaljat.
Sullei taida äly riittää tuohon että rahaa saa töitä tekemättäkin? Oooko kehityvammainen?
Missä on ne yrittäjät jotka ottaa töihin. Eipä ole töihin ottaaneet kun olen töitä hakenut ja kysellyt. T:työtön.
Mene julkiselle puolelle töihin. Vaikka arvauskeskuksen vahtimestariksi.
Työttömän työnhakijan pääasiallinen tehtävä on työnhaku.
Haetaan lääkäriksi vaikka et lääkäri ole
Haetaan kieltenopettajaksi,vaikka et kieliä osaa. Haetaan kokiksi vaikka et kokki ole.
Jne. hae nyt!
Sanoo pelle peloton ja täysin pihalla kaikesta nykymenosta oleva.
Ikäänkuin sopivia työpaikkoja edes olisi tarjolla.
Plus tietenkin jokapäiväisten kaljojen juominen.
Niin taikka kun teollisuustyöntekijä saa työhönosoituksen päiväkodin askartelukerhoon jonne vaatimuksena on useiden vuosien kokemus erikoislasten kohtaamisesta sekä innovointi kuinka erilaisista materiaaleista saadaan yhdistelemällä taidetta aikaiseksi.
No, tuleehan siinä työkkärin työntekijälle osoitettua tehneensä itse sinä päivänä töitä.
Kaikkienhan on oltava jo työllistettyjä, jos kerran on olemassa huutava työvoimapula?
Tunnen monia, jotka olleet työttöminä jo toistakymmentä vuotta. Mitään tukia eivät saa, mutta töihinkään ei pääse, kun on vajaakuntoisia. Luuleeko vielä joku, että työnantajat työllistää yhtään yli viisikymppistä ja varsinkin vajaakuntoista? No, sellaisiakin näyttää vielä olevan, ennenkuin sattuu omalle kohdalle. Ehkä sitten muistuu mieleen, mitä tuli aikaisemmin kirjoiteltua.
Juoksuhaudan kaivuuhommissa kuntokin paranee. Jos ei työ maita, niin turha on puuroakaan kuppiin antaa.
Seuraavalla kuukaudella saapuu seuraava työprikaati, joka sitten peittää sen juoksuhaudan. Näinhän ensimmäisen Maailmasodan jälkeen työttömyyttä hoidettiin Ranskassa kunnes huomasivat sen olevan aivan älytöntä järjenvastaisuutta mikä vain rasittaa valtion taloutta.
Juu varmaan rasitti taloutta mutta aika harva halusi sinne työprikaattiin.
Nyt kun kotia maksetaan niin aika moni haluaa siihen hommaan.
Olen 100% varma että työttömien määrä laskee heti 30% ja vuoden sisällä laskee 50% jos otattaisiin käyttöön työprikaatit.
Pitkällä aikajänteellä työttömien määrä laskiksi vielä tuostakin.
Isoin asia olisi kuitenkin se että nykyisille nuorille ja lapsille annettaisiin singnaali että ilmaista rahaa ei ole vaan sen eteen pitää tehdä töitä.
Nykyisten aikuisten saaminen työkuntoon voi olla liian haastavaa mutta tuleva sukupolvi on pelastettavissa.
Mutta jos mitään ei tehdä on nuorissa tulossa taasen uusi menetetty sukupolvi.
Jotenkin olen huomaavinani tuosta sepustuksestasi lukien jotta olet henkisesti kuilun partaalla kodinmaksujesi ongelmissa. Ovatko velat ulosotossa ja nälkä kurnimassa perssuolessa ?
Älä vain ala tappamaan noita lapsiasi tuossa psykoottisessa tilassasi missä parhaillaan olet.
Leikki sikseen ja aloitetaan raaka totuus siihen oikeaan asiaan mitä Te persut välttelette ! Nuoret ja lapset juuri janoavat noita kirjoituksessassi ilmaisemiasi "signaaleita". Siis pitkällä aikajänteellä - kuten kirjoitit - ei tarvitse työttömiä suinkaan mihinkään työprikaatiin määrätä sillä se juuri olisi sitä ilmaista rahaa josta olet niin kiukuistunut.
Ei ihmisiä saa mihinkään orjatyöhön tuhoamisleireille johdattaa vaan tuottavien uusien keksintöjen avulla saamme aina vain yhä enemmän hyvinvointia sekä myös paremman Maailman. Miksi Te persut haluatte ennemmin risusavottaa Putinin malliin hyläten paljon paremman Maailman jossa ei tarvitse odoitta sitä "taikaseinästä" saatavaa ilmaista rahaa ?
Mee töihin siitä, me otetaan aurinkoa ja nautitaan. Vtuttaako?
Kokoomus ja persut, täysin todellisuudesta vieraantuneita typeryksiä.
Sinä olet täysin työelämästä vieraantunut typerys.
Monesko veronmaksajien maksama kalja menossa?
Töitä ei ole tarjolla!
Yhtä työpaikkaa hakemassa on satoja työnhakijoita!
Ja yli 40-vuotiaat ovat heti poissa laskuista.
Osaamattomia 20-vuotiaita kyllä palkataan.
Menkää sinne töihin älkääkä keksikö selityksiä!
Vai, että töihin voi vaan mennä
Voisin mennä eduskuntaan Orvon tilalle pääministeriksi jos kerta töihin voi vaan mennä.
Muìstit kuitenkin äänestää puoluetta, joka haluaa lisätä maaham muuttoa, jotka syrjäyttää sinut.
Onnea vasuri, tulet tarvitsemaan sitä.
Eli et näemmä ymmärrä kuinka työelämä toimii.
Ja silti äänestät mamutuspuoluetta? Olette te tyhmiä.
Ja uuden työn löytäneiltä ex-kansanedustajilta sopeutumisraha pois.
Kyllä, samaa mieltä. Sopeutumisrahalle myös jokin aikakatto.
Vankiloita tarvitaan kohta paljon lisää.
Miehen puhetta aloittajalta! 👍🏽
Miksi laiskottelusta pitäisi maksaa työttömille?
Joudutaanhan me yrittäjätkin tekemään töitä rahan eteen.
Yritän päästä töihin.
Älä yritä, vaan mene töihini. Mene vaikka Alkoon ja istumaan vapaalle kassalle.
Olet siis yrittäjä. Hienoa!
Joudutaanhan me yrittäjätkin tekemään töitä rahan eteen.
Kuinka monta työtöntä olet palkannut frimaasi?
hommaisit ny ensin niitä työpaikkoja
urpo
Menee vain töihin. Töitä on, kun alkaa tekemään.
Ja sitten Suomeen pitää rakentaa lisää vankiloita, nykyiset ovatkin jo täynnä.
No menee sitten töihin sinne vankilatyömaalle.
Ei pidä jäädä kotiin makaamaan.
Voihan suomalaiset työttömät elättää itsensä metsienomistajien maksamilla rahoilla. Työttömät siis vartioisi ettei metsien omistajien metsiä polteta.
Itse voisin vaikka neuvotella metsien omistajien kanssa tuosta rahallisen korvauksen suuruudesta. Varmaan päästäs kaikkia tyydyttävään ratkaisuun ja onhan valtiollakin mettiä joiden se ei halua palavan.
Mää sillai johtasin työttömät "risusavottaan".
Missä on työpaikka johon voi vaan mennä. Kerotakaa niin menen sinne heti maanantaina. T:työtön.
Eikö sinulla ole silmiä päässä?
Muuta pois sieltä korvesta. Missä ihmiset asuu on töitä. Sen kun alkaa vaan tekemään.
Mitä työtä voi vaan alkaa tekemään? Et kertonut sitä.
Et voi olla noin uusavuton? Tekemättömiä töitä on maa pullollaan. Sen kun vaan alat tekemään.
Mainitse nyt edes yksi työ ja kuka maksaa palkan?
Näpit irti työttömistä. Te miehet voitte perustaa itä-suomeen persulandian ja ruoskia siellä toisianne kilpaa. Jättäkää mummot, naiset ja nuoret rauhaan. Ei kaikki miehetkään sinne halua.
Eli mielestäsi vain mummot, naiset ja nuoret on työttömiä?
Muuttaisitte vasurilandiaan jota rakastattw, eli venäjälle.
Nyt on hallituksella otetta asioihin toisin kuin edellisellä.
Pelle jallitus tekee yaärin virheet potenssiin 3.
Jännä nähdä kun firmat menee nurin kiihtyvään tahtiin niin mitä sanoo itse firmojen nilkit.
Taidan mennä jonkun metsään kaatelemaan puita. Kaippa siitä sitten joku tulee jotain maksamaan kun on muutaman hehtaarin kaatanut.
Menet siihen metsään mihin määrätään.
Ei kukaan ota enään sairasta 57 vuotiasta metsätöihin. Kyllä se on vaan nyt itse mentävä jotain puita kaatelemaan. Tulee edes jotain tehtyä ettei persut räksätä korvan juuressa.
Ensin ne vainosi pelkästään maahanmuuttajia nyt on vuorossa työttömät.
Venäläisten asiaahan ne on kyllä bäckmannin ja Janitskinin kanssa ajaneet mallikaasti aikoinaan.
Oteta? Tässä määrätään. Niskuroijilta katkaistaan tuet.
Toivotaan sinulle teveitä elinpäiviä.
Missä niitä metsiä on. Täällä helsingissä ei näy missään.
Sinun ei tarvitse pientä päätäsi sillä vaivata. Riittää että tulet määrättyyn aikaan TE-toimistolle, josta on kuljetus savotalle.
Mutta tuollaistakaan ei ole. Ei niillä ole siellä TE-virastolla mitään tuon kaltaista.
Ymmärrän, että te siellä Venäjällä luulette näin, mutta se on valhetta kuten kaikki teidän elämässä. Teillä kun on normaalia, että valtio pakottaa tekemään täysin turhaa hommaa. Aivan kuten nämä teidän kirjoitukset. Kukaan ei ota teitä tosissaan ja hukkaan heitettyä aikaa parin roposen takia.
Eikö sitä nyt sais otettuu itteäs niskast kiinni ja lähetty venyttelemään niit työnhaku lihaksii?
kyllä mä pystyn noita puita kaatelemaan venyttelemättäkin.
Jee kaikki tuet pakolaisilta pois ja Ukrainan hyysääminen lopetettava. USA paska kaiken aikaan saa.
Ukrainalaisilta tuet pois
Ei oo töitä, koska robotit tekevät työt.
Vain osan töistä. Esimerkiksi risusavotointi on hyvää tekemistä työttömille, joilla aika käy pitkäksi.
Saunakauha Kaaleppi.
Risusavotat ovat aivan turhaa ja kannattamatonta työtä, jos sitä nyt edes työksi voisi sanoa. Se on sopivaa hommaa apukoululaisille jotta he tuntisivat itsensä tärkeiksi yhteiskunnan jäseniksi. Toinen yhtä turha homma on sellaisten saunavihtojen kokoonpano torimyyntiin.
Työttömät ovat avuttomuudessaan apukoululaisten tasolla, koska heillä on sama ansaintalogiikka, eli elävät muiden siivellä.
Tästä syystä risusavotointi raivaussaksilla on erinomaista kuntouttavaa toimintaa työttömille.
Ootpas sä ponteva jätkä. Oikea näppäimistöjen Mike Tyson.
Ei ole sulla hätää, varmaan löytyy aina noin kovalle jätkälle duunia.
Työnteko on motivoivaa ja antaa merkitystä työttömän elämään,
Kuka niistä osaa tehdä mitään. Ei työhalutonta asennevammaista kukaan ota harmikseen.
Simppeleitä hommia löytyy, roskien keruuta, risusavottaa raivaussaksilla. Paljon on semmoisia tekemättömiä hommeleita, joita ei kovapalkkaisilla ammattilaisilla kannata teettää, vaan niiden tekemiseen riittää työttömät.
Raskastahan se on olla naimisissa kaikkien kanssa, mutta demokraateille mikään tuskin on vierasta.
Paljon on tekemätöntä työtä työttömille. Menkää siis töihin.