ITE taiteen lippu nostettiin salkoon Parkanon torilla

Voisin kunnioittaa lippua tuomalla ison kerän ruostunutta piikkilanka-aitaa lipputangon juurelle seppeleenä ITE taiteelle ja samalla voisin levittää kaikki ruosteiset romuni Parkanon keskustan alueelle ITE taiteen ihailijoille .Eikä maksa kaupungille mitään
11883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hienoja teoksia. Moni poikkeaa kolmostieltä ihailemaan ja tekee samalla ostoksia. Parkano saa tuloja!

Äänestä

Monella on romuja ja piikkilankaa. Pitää olla taiteilija joka ymmärtää romusta tulevia viestejä. Tavallinen rumun omistaja on harmissaan kun on ostanutjotain piikkilankaa lehmien takia ja joutunut raataan että on saanut romunsa maksettua. Ei sellaiset ole taiteilijoita he ovat raatajia.

Äänestä

Se on niin pieni porukka jotka tota taidetta ihailevat.Niin sanottuja kulttuuri hienosto ääliöitä.Ei tavalliset veronmaksajat noista piittaa toki ovat maksumiehinä tossakin toilailus.

Äänestä

Kaikkihan nämä työläiset veronmaksajat lopettaisivat jos voisivat. Heidän takiaanhan tämä suomi on kauheassa velassa kun tukiaisia on jaettu että saavat tehdä kannattamatonta työtä. Joten taiteellisuuta ja laajaa näkemystä tällä porukalla ei voi olla.

Äänestä

Porvarin kommentti.Orpon velipuoli varmaan.Näillä menee nyt hyvin yritystukia nauttien.

Äänestä

Hirveitä romuja pitkin kylää, ei mitään kaunista katseltavaa vieraillekaan.

Äänestä
  • Juuri näin! Roskat kuuluvat roskiin!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Juuri näin! Roskat kuuluvat roskiin!

    Samaan romukoppaan kaikki kiviröykkiöt, jotka muistuttavat nykypäivän kiukaita....

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Samaan romukoppaan kaikki kiviröykkiöt, jotka muistuttavat nykypäivän kiukaita....

    Samaa mieltä. Ihan kaamea on Harjun hautausmaankin "aita".

    Äänestä

Johonkin ne langat pitää laittaa mikä parhain kuin kivihäkki??

Äänestä

Jotakin kesätapahtumaa Parkanossakin on oltava, Ikaalisissakin on Puistofilosofia ja Sastamalassa Wanhan kirjallisuuden päivät.
Onneksi sentään Vahojärvellä Wanhat koneet!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Voisin kunnioittaa lippua tuomalla ison kerän ruostunutta piikkilanka-aitaa lipputangon juurelle seppeleenä ITE taiteelle ja samalla voisin levittää kaikki ruosteiset romuni Parkanon keskustan alueelle ITE taiteen ihailijoille .Eikä maksa kaupungille mitään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu