Meillä ollut vasemsmiton vähemmistöhallistuksia

Vähemmistö vasemmisto jo kuvitellut olevansa enemmistö demokrataiassa -että lakkoillaan kun ei nyt päästy hallitukseen.
Miten Vasemmistopuolueilla on niin vaikeaa tajuta että aikaajoin
Maahan tulee Porvarihallitus,jonka joka ajaa sitä politiikkaa minkä ovat heille äänestäjät antaneet.
Meille on myyty viekkauvella ja vääryyvellä, velaksi pari vuosikymmentä sellaista utopia yhteiskuntaa, jossa kaikki vain saavat ja kaikilla on oikeuksia, valtiolla on vain velvollisuuksia ja lisää velvollisuuksia. Eikä valtiolla ole alunperinkään ollut sellaiseen maailman oikeuksien maksamiseen ja ylläpitoon. Kyllähän sellainen herkkäuskoisia sitten korville lyö, kun todetaan että nyt sellainen loppuu, ennen kuin rahat loppuvat totaalisesti. Vihervasemmistohan edelleenkin vaan myy sitä utopiaa, mutta eivät kerro mistä rahat sen maksamiseen.

Tämä koskee yhtälailla ay,mafiaa joka ei voinut millään hyväksyä että maahan tuli Porvarihallitus.Koko kevät meni lakkoillessa,mitään vaatimuksia ei saatu läpi. Edelliset Vasemmistohallitukset ovat ajaneet tämän maan tälläiseen ahdinkoon,että menee monta vaalikautta näiden jälkien siivoomiseen .
9133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Meillä ollut vasemmiston vähemmistöhallistuksia, se ei edes demokratiassa olisi mahdollista. Reilusti vasemsmito vähemmsitönä ja silti päässeet hallituksiin.
Nyt saattaa käydä useampi hallituskausi ettei punavihreitä näy hallituksissa. Maan kuntoon heidän jäliltään vie aikaa -hallituskausia.

Äänestä

Kommareita osa, edes eduskunnssa omana puolueena.

Äänestä

Mutta persutrolli, mites tää paskanheitto liittyy Suomen Keskustaan?

Äänestä

Kuten SAK puheenjohtajakin sanoi hallitus asiaan päämisterille "esittäkää heille ensin, he katsoo voiko sitä hyväksyä"

Tallaista Suomen demokratia epädemokraattisten järjestöjen kanssa.

Äänestä
  • SAK lakkoili kun ei päässyt kommarit määräileen-.

    Äänestä

Vasemmistojohtoisia vähemmistöhallituksia meillä on ollut nämä kolme:

Paasio II
23.2.1972 - 4.9.1972
- kaikki ministerit olivat sosialidemokraatteja

Fagerholm
29.7.1948 - 17.3.1950
- kaikki ministerit olivat sosialidemokraatteja, paitsi ulkoministeri, joka oli ammatti/virkamies

Tanner
13.12.1926 - 17.12.1927
- kaikki ministerit olivat sosialidemokraatteja

Äänestä

Mutta persutrolli, mites tää paskanheitto liittyy palstan aiheeseen?

Äänestä

Jaahas, tänään se on taas "Vasemsmito:", saas nähdä mikä huomenna?

Äänestä
  • On tämä pankkomajuri/insinööri hieman jo opetellut kirjoittamaan paremmin. Siitä kiitos palstalaisille jotka olette häntä opettaneet. Aiemmin hän käytti paljon runsaammin näitä alla olevia ilmaisuja:

    "Palstalle päivittäin kirjoittaa henkilö joka on käyttänyt aiemmin useita rekattuja nikkejä taitaa vaikean pankkolängvitsin.
    Tässä muutamia pankkolängvitsisiä ilmaisuja:

    -laajenneksien
    -Vasenlaita
    -muumaa
    -omamaa
    -sepä siitä
    -nyt saunaan
    -seisokkiaika
    -Burjetti
    -Kommunisnuoret
    -ratifinointi
    -sosialitit
    -ihmeellisäsanoja
    -senkiun
    -kahdenkeskisellä
    -savuttettja
    -sosilistista
    -PalstanTietohelmeä
    -toisa arvostelaa
    -pääsosin
    -erilatuja
    -kokosuomeen
    -Juniori.joukosanne
    -matikaa
    -tukeja
    -nimejä
    -sekäsikiö
    -olleneekaan
    -ollenee
    -tulenee
    -isoleuaka
    -Enään
    -Vasemmoito
    -pääsoin
    -jäsjestöineen
    -ragaistusta
    -kiinnostaan
    -Katsellaampa
    -Heitetäämpä
    -jonkunverran
    -senverran
    -puolutusministeri
    - pienikansa
    - uhohtamaan
    -ropan
    -hajoamaistaan
    -monenmaan
    -Näyttäsi
    -maissain
    -heppaset
    -Tuollallailla
    -monile
    - propakanta (tämä on suosikkini. Sivistyssanoista tietämätön "majuri" kirjoittaa varmuuden vuoksi ilman hankalia g-, ja d-kirjaimia)
    -akrikaatti

    Tässä oli pieni otos pankkolängvitsistä. Kieltämättä ollut hauskaa pankkolängvitsisien ilmaisujen löytäminen "majurin" kirjoituksista mutta se on ollut helppoa koska niitä on paljon.

    Toisaalta kun hän uskollisesti käyttää näitä omintakeisia ilmaisujaan erilaisilla nikeillä kertoo se kaikille kuka siellä näppiksen takana on. Pitäisikö Allerin antaa hänelle palkinto? LOL.

    Alkaisiko tämä olemaan jo palstan "katoavaa kansanperinnettä"?"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vähemmistö vasemmisto jo kuvitellut olevansa enemmistö demokrataiassa -että lakkoillaan kun ei nyt päästy hallitukseen.
Miten Vasemmistopuolueilla on niin vaikeaa tajuta että aikaajoin
Maahan tulee Porvarihallitus,jonka joka ajaa sitä politiikkaa minkä ovat heille äänestäjät antaneet.
Meille on myyty viekkauvella ja vääryyvellä, velaksi pari vuosikymmentä sellaista utopia yhteiskuntaa, jossa kaikki vain saavat ja kaikilla on oikeuksia, valtiolla on vain velvollisuuksia ja lisää velvollisuuksia. Eikä valtiolla ole alunperinkään ollut sellaiseen maailman oikeuksien maksamiseen ja ylläpitoon. Kyllähän sellainen herkkäuskoisia sitten korville lyö, kun todetaan että nyt sellainen loppuu, ennen kuin rahat loppuvat totaalisesti. Vihervasemmistohan edelleenkin vaan myy sitä utopiaa, mutta eivät kerro mistä rahat sen maksamiseen.

Tämä koskee yhtälailla ay,mafiaa joka ei voinut millään hyväksyä että maahan tuli Porvarihallitus.Koko kevät meni lakkoillessa,mitään vaatimuksia ei saatu läpi. Edelliset Vasemmistohallitukset ovat ajaneet tämän maan tälläiseen ahdinkoon,että menee monta vaalikautta näiden jälkien siivoomiseen .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu