Väite oli perätön, mutta sillä oli kamalat seuraukset.

Tammikuu 2022 Tallink Siljan Baltic Princess -risteilyaluksella. Uhrilla oli tullut riitaa toisen miehen kanssa, joka kertoi miehen ex-naisystävän kertoneen, että uhri on raiskannut hänet.

Mies oli käynyt uhrin kimppuun. Uhri ei ollut päässyt pakoon. Kun hän oli myöhemmin mennyt hyttiin selvittämään asiaa ex-naisystävänsä kanssa, mies oli käynyt uudelleen hänen kimppuunsa.

– Vitun raiskari, oli parikymppinen mies uhrin muistikuvien mukaan sanonut.

Uhri oli paennut rappukäytävään. Kaksi miestä oli lähtenyt hänen peräänsä ja kaatanut hänet maahan. Uhria oli ainakin potkittu ja lyöty. Toinen pahoinpitelijä jäi tuntemattomaksi.

Syytöksiä tuntemattomilta
Tapahtumien jälkeen huhut olivat lähteneet leviämään. Mies kertoi, että ainakin 5–6 ihmistä on tunnistanut hänet kaupungilla ja kutsunut häntä ”raiskariksi”. Osa väitteiden esittäjistä oli hänelle entuudestaan tuntemattomia.

Uhri oli kokenut tilanteet ahdistavina ja pelottavina. Huhut olivat kiertäneet pitkään tammikuun 2022 laivatapahtumien jälkeen.

– Vielä 2023 kesälläkin joku oli tullut kaupungilla mainitsemaan raiskausväitteestä, kertoi uhri käräjäoikeuden asiakirjojen mukaan oikeudessa.

Syytetyt kiistivät rikokset. Uhrin ex-naisystävä oli oikeudessa vaitonainen eikä kertonut tapahtumista oma-aloitteisesti. Kuulusteluissa hän oli kuitenkin kertonut nähneensä parikymppisen miehen lyövän ja potkaisevan entistä miesystäväänsä laivalla.
4507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kulkeeko tää baltic prinsessa mänttästä Keuruulle?

Äänestä
  • Joo. Lähtee Myllyrannasta ja menee Ahtolan satamaan.

    Äänestä

Viesti: Älä panettele, älä valehtele, älä mustamaalaa. Totuus ei ole se, että joku on sen kertonut.

-suomalaisenkin perisynnit-

Äänestä

Joo, kannattaa aina muistaa että kaikki kerrottu tai kuultu ei ole totta. Toiset haluaa ihmiselle pahaa jos ei muuta niin puhumalla paskaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tammikuu 2022 Tallink Siljan Baltic Princess -risteilyaluksella. Uhrilla oli tullut riitaa toisen miehen kanssa, joka kertoi miehen ex-naisystävän kertoneen, että uhri on raiskannut hänet.

Väite oli perätön, mutta sillä oli kamalat seuraukset.

Mies oli käynyt uhrin kimppuun. Uhri ei ollut päässyt pakoon. Kun hän oli myöhemmin mennyt hyttiin selvittämään asiaa ex-naisystävänsä kanssa, mies oli käynyt uudelleen hänen kimppuunsa.

– Vitun raiskari, oli parikymppinen mies uhrin muistikuvien mukaan sanonut.

Uhri oli paennut rappukäytävään. Kaksi miestä oli lähtenyt hänen peräänsä ja kaatanut hänet maahan. Uhria oli ainakin potkittu ja lyöty. Toinen pahoinpitelijä jäi tuntemattomaksi.

Syytöksiä tuntemattomilta
Tapahtumien jälkeen huhut olivat lähteneet leviämään. Mies kertoi, että ainakin 5–6 ihmistä on tunnistanut hänet kaupungilla ja kutsunut häntä ”raiskariksi”. Osa väitteiden esittäjistä oli hänelle entuudestaan tuntemattomia.

Uhri oli kokenut tilanteet ahdistavina ja pelottavina. Huhut olivat kiertäneet pitkään tammikuun 2022 laivatapahtumien jälkeen.

– Vielä 2023 kesälläkin joku oli tullut kaupungilla mainitsemaan raiskausväitteestä, kertoi uhri käräjäoikeuden asiakirjojen mukaan oikeudessa.

Syytetyt kiistivät rikokset. Uhrin ex-naisystävä oli oikeudessa vaitonainen eikä kertonut tapahtumista oma-aloitteisesti. Kuulusteluissa hän oli kuitenkin kertonut nähneensä parikymppisen miehen lyövän ja potkaisevan entistä miesystäväänsä laivalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu