Muistan kun pienenä poikana ajattelin uskontojen katoavan ja kaikkien ihmisten olevan ateisteja, koska tieto lisääntyy ja ihmisistä tulee järkevämpiä. Nyt uskon lajimme älykkyyden kasvavan. Ateismista tulee ainoa uskonnollinen vakaumus.
Olen kuitenkin alkanut epäillä tämän olevan naivi uskomus. Ateistit saavat vähemmän jälkeläisiä kuin teistit eikä ateismi paranna kelpoisuutta. Miten voin siis tietää ateismin yleistyvän ja syrjäyttävän teismin kokonaan?
Niin, vaikka ateismi ei olekaan perinnöllistä, niin se yleistyy länsimaissa ja kehittyneissä maissa. Kun kehittyvät maat kehittyvät lisää, niin teistien määrän pitäisi vähentyä. Teismistä ei ole enää yhtä paljon hyötyä kuin ennen. Ateismista taas on, koska se on järkevää ja ateismi kasvattaa suosiotaan.
Kukaan ei tahdo olla teisti, kun ihmiset ovat järjissään. Kuka nyt haluaisi olla naurun ja pilkan kohteena? Niinpä teismi katoaa.
Miksi veikkaan ateismin voittoa pitkässä juoksussa?
8
85
Vastaukset
Sanoin että ateismi ei ole perinnöllistä. Ehkä se sitä kuitenkin on, koska kaikki lapset syntyvät ateisteina. Teismi pitää oppia ja omaksua. Muuten kukaan ei ole teisti. Paitsi se ensimmäinen teisti ihmiskunnan historiassa, joka keksi teismin.
- Anonyymi
Taitaa olla toisinpäin jo omien juttujesikin perusteella, joiden mukaan se on ateismi joka vaatii tiedollists sivistystä.
"...eikä ateismi paranna kelpoisuutta."
Ateismi on ihmisen synnynnäinen tila, joten siitä ei voi päätellä kelpoisuutta. Sen sijaan teismin välttäminen voi kertoa myös sen taustalla olevasta ominaisuudesta ja sitä kautta kelpoisuudesta. Otetaan muutama esimerkki:
Ihminen on niin vaikeasti kehitysvammainen, ettei hän kykyne omaksumaan teismiä. Tämä (kehitysvammaisuus) ei varmastikaan lisää kelpoisuutta.
Ihminen on niin älykäs ja viisas, ettei teismi tartu häneen lainkaan tai jos on lapsuudessa vähän tarttunut niin hän pääsee siitä eroon. Tämä ominaisuus (älykkyys) saattaa lisätä kelpoisuutta.
Ihmisellä on autismin kirjon ominaisuuksia, jolloin hänen on vaikea atribuoida omia mielen tiloja toisiin ihmisiin ja olentoihin kuten jumaliin. Tämä selittää sen, että autistit uskovat vähemmän todennäköisesti jumaliin. Tämä selittää myös sen, miksi miehet ovat yleisemmin ateisteja. Autismi on miehillä yleisempää. Onko tämä kelpoisuutta lisäävä ominaisuus? Autistisia yksityiskohtiin uppoutuvia pilkunviilaajia tarvitaan jonkin verran, mutta toisaalta ihmislajin etu on sosiaalisuus ja yhteistyö, jossa taas autistit eivät loista.- Anonyymi
Sulla on melkoinen ongelma näissä teorioissa, jotka nojaa "synnynnäisern tilaan". Tuossa tilassa kun myös paskotaan housuun ja kuollaan ilman 100% 24/7 huolenpitoa, joten tuo lähtökohta ateismin "perusteluna" on vain sikäli hyvin soveltuva, että se on yhtä typerä kuin ateistinen usko jo sinällään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sulla on melkoinen ongelma näissä teorioissa, jotka nojaa "synnynnäisern tilaan". Tuossa tilassa kun myös paskotaan housuun ja kuollaan ilman 100% 24/7 huolenpitoa, joten tuo lähtökohta ateismin "perusteluna" on vain sikäli hyvin soveltuva, että se on yhtä typerä kuin ateistinen usko jo sinällään.
"...ateistinen usko..."
Tuosta puuttui maininta ateismista uskontona...
Mutta eiköhän vajakki siihenkin pysty. Anonyymi kirjoitti:
Sulla on melkoinen ongelma näissä teorioissa, jotka nojaa "synnynnäisern tilaan". Tuossa tilassa kun myös paskotaan housuun ja kuollaan ilman 100% 24/7 huolenpitoa, joten tuo lähtökohta ateismin "perusteluna" on vain sikäli hyvin soveltuva, että se on yhtä typerä kuin ateistinen usko jo sinällään.
"Tuossa tilassa kun myös paskotaan housuun ja kuollaan ilman 100% 24/7 huolenpitoa, joten tuo lähtökohta ateismin "perusteluna" on vain sikäli hyvin soveltuva, että se on yhtä typerä kuin ateistinen usko jo sinällään."
Jumalusko on kognitiivinen tila aivoissa, ei automaattinen ruumiintoiminto, johon nyt sitä virheellisesti vertaat. Koska jumalusko on kognitiivinen tila, se edellyttää oppimista. On yleisesti tunnettu asia, että ihmisillä on yksilöllisiä eroja oppimisessa. Jos ihminen on vegetatiivisessa tilassa, hän ei opi teismiä. Jos tästä mennään vähän parempaan eli tyhmä kuin saapas niin teismi uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. Kun taas mennään parempaan niin huippuälykkääseen ei enää tartukaan typerät vuohipaimenskomukset.
- Anonyymi
Eli ateismi tuo hyvää pilkkaamalla ja näin "pakottamalla" muita ateisteiksi.
Ja siis näin tämä jotenkin positiivinen ja rakentava tapa levittää ateismin ilosanomaa johtaa tietenkin hyvään, joka on?Ateismin harjoittamaa uskontokritiikkiä voidaan pitää yrityksenä palauttaa harhaan joutunut ihminen järkevään ja analyyttiseen ajatteluun, joka on uskon vuoksi kadoksissa. Ei ole tervettä pitää todellisena todellisuuden vastaisia henkiolentoja ja satuja, jotka ovat Raamatussa. Jos kristitty saadaan näkemään tämä asia ja hänestä tulee ateisti, niin silloin on parannettu mieleltään häiriintynyt ihminen ja hänestä on tullut normaali, terve.
Eikö tämä ole pelkästään hyvä asia, vaikka se johtaisi ikäviin seurauksiin? Perheestä ja suvusta erottamiseen ja ystävien menetykseen. Ja koko yhteisön ulkopuolelle joutumiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192681
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561155- 911129
- 81084
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12940Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933- 30906
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41842Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37809