Ajotaidottomat päästettävä hurjasteluradalle

Ajokorttia ajava tarvitsee ajokokemusta erilaisista tilanteista. Liikennesäännöt estävät kokemasta auton erilaisia puolia. Nuori tai vastavalmistunut etsii paikkoja, jossa voi kokeilla ajotaitonsa ja saada kokemusta.

Nuorille ei annettu tilaisuutta loistaa, on esitetty teoreettisia esitelmiä miten voi käydä eri tilanteissa, mutta ei päästetty kokeilemaan.

Ajokortin saaneen kokeilut voivat maksaa rahaa sakoissa kun jää kiinni.

Miksi valmistunut ei osaa ajaa hitaasti ja kuunnella neuvoja?
Sama jos alkoholistille antaa vodka pullon ja sanoo, että juo vain kolmas osa ja muu älä juo.
Valmistuneen on pakko tehdä virheensä ja varsinkin nuoria kuolee joka vuosi liikenteessä.

Liikenneministeriö voi olla tilastollisen älykäs ja suoda rakenteellisen kokeilupaikan, jossa valmistunut kuski voi testata itsensä. Rata ei olisi sidottu ajokertoihin kuten ajokoulussa, eikä maksun määrään, mutta saisi hioa taitojaan ympäri vuoden milloin tuntuu siltä.
Onko se hurjastelurata tai muu ja voihan ajoammattilainen ottaa huomioon vapaan ajan hurjastelun turvallisuuden samassa ajoradalla.

Ratoja voisi olla eri tasoisia estoajo, nopeusajo, liukuajo...kuskien tarpeiden mukaan.
182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ylinopeutta ajavat ovat verrattavissa huumeiden käyttäjiin, joille avataan huumeiden oton paikan riskien minimoimiseksi

muu mieleen tullut ajorata olisi ollut ryhmäajo, jossa otetaan toisiaan kiinni

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ajokorttia ajava tarvitsee ajokokemusta erilaisista tilanteista. Liikennesäännöt estävät kokemasta auton erilaisia puolia. Nuori tai vastavalmistunut etsii paikkoja, jossa voi kokeilla ajotaitonsa ja saada kokemusta.

Nuorille ei annettu tilaisuutta loistaa, on esitetty teoreettisia esitelmiä miten voi käydä eri tilanteissa, mutta ei päästetty kokeilemaan.

Ajokortin saaneen kokeilut voivat maksaa rahaa sakoissa kun jää kiinni.

Miksi valmistunut ei osaa ajaa hitaasti ja kuunnella neuvoja?
Sama jos alkoholistille antaa vodka pullon ja sanoo, että juo vain kolmas osa ja muu älä juo.
Valmistuneen on pakko tehdä virheensä ja varsinkin nuoria kuolee joka vuosi liikenteessä.

Liikenneministeriö voi olla tilastollisen älykäs ja suoda rakenteellisen kokeilupaikan, jossa valmistunut kuski voi testata itsensä. Rata ei olisi sidottu ajokertoihin kuten ajokoulussa, eikä maksun määrään, mutta saisi hioa taitojaan ympäri vuoden milloin tuntuu siltä.
Onko se hurjastelurata tai muu ja voihan ajoammattilainen ottaa huomioon vapaan ajan hurjastelun turvallisuuden samassa ajoradalla.

Ratoja voisi olla eri tasoisia estoajo, nopeusajo, liukuajo...kuskien tarpeiden mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu