Irtaantuminen vanhoillislestadiolaisuudesta

Moi!

Toivon vertaistukea muilta irtaantuneilta.

Irtaannuin joku aika sitten. Olin katsonut paljon erilaisia dokumentteja eri lahkoista ja herätysliikkeistä. Aloin miettiä lausetta "vain uskovaiset pääsee taivaaseen." Huomasin, että niinhän ne muutkin sanoo juuri näin omissa liikkeissä.
Tuli monesti tunne että maailma oli paha paikka ja oli turvallista olla liikkeessä. Pidin yhteyttä ihmisiin, jotka eivät kuuluneet liikkeeseen. En koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ei ollut sopivaa olla heidän kanssaan. He olivat ystävällisiä ja kivoja minulle. Sain olla oma itseni heidän seurassa. Toisin tunsin liikkeen sisällä oleviin. Välillä tunsin katseita, pitkiä katseita. Välillä tekemisiäni seurattiin. Jostakin ihan pienestäkin asiasta saatettiin huomauttaa.

Minulle kaunistautuminen on ollut kivaa puuhaa. Olen tykännyt laittaa hiuksia aina. Olen myös tykännyt taivuttaa ripsiä tai laittaa peiteväriä kasvoihini. Olen tehnyt näin ja äitinikin on sen nähnyt ja kysynyt että onko se sopivaa. Muistan kerran, kun halusin luopua meikeistäni, niin eräs ihminen kysyi että miksi luovut, oletko lesta. Silloin pelotti sanoa, että olen. Se pelotti, koska silloin tuli kiusatuksi myös lestadiolaisena. Hieman ennen kun ilmoitin, etten ole enää liikkeessä, olen käyttänyt meikkejä vähän. Nykyäänkin käytän vähän. Haluan joskus olla ihan ilman mitään. Joskus sitten tekeekin mieli laittaa jotain erilaista kasvoihin. Se tietynlainen vapaus on nyt.. En ole tilivelvollinen enää. Monesti huomaa, kun on laittanut vähän jotain naamalle, niin etenkin vanhemmat ikäluokat, katsoo hyvin pitkään ja heidän ilmeistään huomaa että nyt on tapahtunut jotain semmoista mistä he eivät itse tykkää. Sellainen sanaton viestintä.

Taisinkin kuulla joskus, kun irtaantuja oli "katkeroitunut". Hän oli "katkeroitunut", koska ei halunnut kuulla vl asioita enää. Olisikohan juurikin siksi, kun ei saa olla eri mieltä?

Olen itse kokenut irtaantumisen myötä, että on vaikeaa puhua tietyistä aiheista vl ihmisten kanssa, koska heillä on niin vahva oma käsitys asioistaan, eivätkä he hyväksy eritavalla tehtyjä asioita. Vain ja ainoastaan heidän oma näkemys on se oikea. Onneksi on kuitenkin joitakin viisaampia ihmisiä, esimerkiksi nuorempia, jotka hyväksyy, että minä ajattelen näin ja siinä samalla minä myös hyväksyn että hän ajattelee eritavoin. Kun sanotaan, että on omakohtainen usko, niin eikö se juuri tarkoita sitä, että minä uskon näin ja sinä uskot noin?

Olen löytänyt sen rauhan omasta sydämestäni. Sieltä kuulen viisauksia, miten kannattaa toimia. Niin paljon kuin on maailmassa ihmisiä, on niin monta erilaista käsitystä asioista. Niin monta erilaista osaa on myös Luojastamme. Olemme pala Luojaa.

Saa kysellä :) Positiivisilla fiiliksillä..