Puolan olisi pitänyt hyökätä natsi-Saksaan vuonna 1933

Toni Stenström

Valko-Venäjä: Vaiettu historia

S. 115 - 116

Vuonna 1933 Adolf Hitlerin johtamat kansallissosialistit nousivat valtaan Saksassa. Hitlerin julkaisema muistelmateos Mein Kampf eli Taisteluni sisälsi juutalaisvastaisten salaliittoteorioiden lisäksi konkreettisen suunnitelman itäeurooppalaisten kansojen orjuuttamisesta ja saksalaistamisesta. Pilsudski otti Hitlerin suunnitelmat tosissaan, ja hänen on väitetty ehdottaneen ranskalaisille jopa ennaltaehkäisevän sodan käynnistämistä Saksan miehittämiseksi. Länsimaat suhtautuivat silti Hitlerin valtaannousuun varovaisesti. Hitler sai pian vakiinnutettua valtansa Saksan diktaattorina ja Puola päätyi allekirjoittamaan Saksan kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen vuonna 1934.

-------

Teki Jozef Pilsudski ranskalaisille ehdotusta ennaltaehkäisevästä invaasiosta tai ei, Pilsudskin - oikeastaan, Puolan!- olisi ollut täysin oikeutettua hyökätä natsi-Saksaan vuonna 1933. Se olisi paitsi estänyt Hitlerin suunnitelmat orjuuttaa itäeurooppalaiset myös pelastanut miljoonia ihmishenkiä.

Saksa-Puolan rauhanjulistus vuonna 1934 saattoi hyvinkin olla perusteltu epätoivoisen tiukassa tilanteessa, mutta sillä oli ikävät sivuvaikutukset. Se heikensi muiden maiden luottamusta Puolaa kohtaan, heikensi Ranskan kansainvälistä asemaa, antoi Tsekkoslovakialle syytä antipatiaan Puolaa kohtaan ja esti Puolan hallintoa tukemasta natsien vastaisia tahoja Danzigin Vapaakaupungissa antaen natsismille yhä enemmän jalansijaa Danzigissa.

PUOLAN OLISI PITÄNYT HYÖKÄTÄ SAKSAAN VUONNA 1933.
13838
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Täsmälleen noin!Puolasta olisi tullut eurooppalainen suurvalta sata vuotta aikaisemmin kuin nyt on tapahtunut!
Saksalaisten porsastelut olisivat jääneet tekemättä!

Äänestä
  • Miksi Puola ei sitten hyökännyt natsi-Saksaan?

    Äänestä

  • Eipä ole kukaan vielä osannut laittaa vasta-argumenttia.

    Äänestä

Se oli Puola, joka porsasteli. Saks aoli mallikelpoinen sivistysvaltio. LIsäöksi ainoa, joka taisteli pankkimafian korko-ojuutta vastaan. Puola ei ole suurvata, vaan Lännen keskikokoinen koira. Puolasta ei annettu tulla suurvaltaa

Äänestä
  • Saksan finanssipolitiikka perustui työhön. Se oli antipatian syy Saksa kohtaan. Ja sodan varsinainen syy Kun ei alistunut ylikansalliseen rahapolitiikkaan. Se pätee nykyäänkin. Alistu tai sinut nujerretaan. Mutta energia on se, mikä ratkaisee tulevaisuuden.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Saksan finanssipolitiikka perustui työhön. Se oli antipatian syy Saksa kohtaan. Ja sodan varsinainen syy Kun ei alistunut ylikansalliseen rahapolitiikkaan. Se pätee nykyäänkin. Alistu tai sinut nujerretaan. Mutta energia on se, mikä ratkaisee tulevaisuuden.

    Nytkö jätit pois ilmiselvät viittaukset juutalaisiin pankkiireihin?

    Minä luulin, että jo sen vahvistaminen, että Puola varasti Vilnan Liettualta, kelpuuttaa juutalaiseksi pankkiiriksi.😄

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17588278/puola-painosti-ja-uhkaili-saksan-tukemana-liettuaa-1938#comment-116847827

    Äänestä

  • Olivatko myös syypäitä myyttisen Tartarian mutavyöryyn? 😂😂😂🤣🤣🤣🤣❤️

    T. Pallopää

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Olivatko myös syypäitä myyttisen Tartarian mutavyöryyn? 😂😂😂🤣🤣🤣🤣❤️

    T. Pallopää

    Miksei vaan samantien myyttiseen Lehian turboslaavi-imperiumiin? Tuostahan etsivät kansallismieliset todisteita milloin mistäkin hylätystä peräkylästä.

    Äänestä


  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Suoraanhan tuiossa puhutaan oikeastaan juutalaispankkiireista, kun kerrotaan, kuinka heidät selätetään

    Mitäs hoitajasi siihen sanoi? 😂

    Äänestä

Puola olisi ryhtynyt sotaan Saksan kanssa, jolloin Neuvostoliitto, Liettua ja Tšekkoslovakia olisivat ottaneet sen, mitä he pitivät omanaan ja Saksan puolella.

Äänestä
  • Anna M. Cienciala, N. S. (Natal'ia Sergeevna) Lebedeva;

    Katyn: A Crime Without Punishment (2007)

    Yale University Press

    s. 210–211

    Kun Puolan pakolaishallituksen kenraali Vladislav Sikorski sai kuulla jo vuonna 1942 britti-diplomaatti Stafford Crippsiltä, että Stalin aikoi siirtää Puolan rajoja lännemmäs, Sikorski ilmaisi joissain asiakirjoissa, että piti joitain aluemyönnytyksiä hyväksyttävinä.

    Mutta arvatkaapa mitä Sikorski ei missään nimessä halunnut luovuttaa. Länsi-Ukrainalta varastettua Lviviä ja Liettualta varastettua Vilnaa!

    Ei minun ryöstösaalistani!

    https://en.m.wikipedia.org/wiki/Władysław_Sikorski#Prime_Minister_in_exile

    Arkistoitu:

    https://web.archive.org/web/20240528055332/https://en.wikipedia.org/wiki/Władysław_Sikorski#Prime_Minister_in_exile

    ‐---------------------

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/18494064/puolalaiskenraali-sikorski-lansi-ukrainalta-ja-liettualta-varastetut-lviv-ja-vilna!-en-luovuta!

    Äänestä

  • "Neuvostoliitto, Liettua ja Tšekkoslovakia olisivat ottaneet sen, mitä he pitivät omanaan"

    Ukraina oli langennut Neuvostoliiton terrorin alaiseksi juuri sen takia, koska puolalaiset olivat hyökänneet ja vieneet ukrainalaisten huomiota Neuvostoliiton invaasion torjumiselta. Jozef Hallerin Sininen Armeija otti hyökkäyksen kohteeksi ukrainalaiset, jotka taistelivat bolsevikkeja vastaan, ja väittivät näitä samoja ukrainalaisia bolseviseiksi tai bolsevikkeihin verrattaviksi.

    Jopa neuvottelupöydässä puolalaiset luottivat liittolaistensa huonoihin tietoihin ukrainalaisista ja vuoroin sanoivat ukrainalaisia bolsevismi-taipumuksia omaaviksi (ei pitänyt paikkaansa, törkeää valehtelua) ja vuoroin Ukrainaa saksalaisten keksinnöksi.

    Tämä on hyssytelty historiankirjoituksessa, kun itketään Puolan hajottamista Versaillesin keksintönä natsi-Saksan ja Neuvostoliiton käsissä. Samanlaista retoriikkaa kuin Puola itse oli käyttänyt Ukrainaa vastaan.

    Ja nykyään Puola käyttää Stepan Banderan toimeenpanemaa joukkomurhaa Ukrainaa vastaan, kun jo ennen sitä 2. maailmansodan aikaan puolalaiset joujkomurhailivat etnisiä ukrainalaisia mm. Kholmin ja Hrubeshivin alueilla (joissa puolalaisvoimat aloittivat ensimmäiset ukrainalaissiviilien lahtaukset vuosina 1941 - 1942).

    Vilnan varastaminen Liettualta (uhmaten kansainvälisiä rauhansopimuksia, jotka useampien historioitsijoiden mukaan antoivat Vilnan Liettualle) sen jälkeen kun Liettua oli ehtinyt olla Saksan kolonialismin alaisena 1. maailmansodan aikaan (ja Puola silti oli kehdannut vaatia Liettuaa itselkeen koko ajan, täysin hävyttömästi) onkin oma juttunsa.

    Samaten Tešinin, Zaolzien, Spišin ja Oravan anneksoimisen Tsekkoslovakialta samalla kun natsi-Saksa teki omaa anneksointiaan. Tämä ei hyödytyänyt Puolaa mitenkään ihan sama miten sitä selitellään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Toni Stenström

Valko-Venäjä: Vaiettu historia

S. 115 - 116

Vuonna 1933 Adolf Hitlerin johtamat kansallissosialistit nousivat valtaan Saksassa. Hitlerin julkaisema muistelmateos Mein Kampf eli Taisteluni sisälsi juutalaisvastaisten salaliittoteorioiden lisäksi konkreettisen suunnitelman itäeurooppalaisten kansojen orjuuttamisesta ja saksalaistamisesta. Pilsudski otti Hitlerin suunnitelmat tosissaan, ja hänen on väitetty ehdottaneen ranskalaisille jopa ennaltaehkäisevän sodan käynnistämistä Saksan miehittämiseksi. Länsimaat suhtautuivat silti Hitlerin valtaannousuun varovaisesti. Hitler sai pian vakiinnutettua valtansa Saksan diktaattorina ja Puola päätyi allekirjoittamaan Saksan kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen vuonna 1934.

-------

Teki Jozef Pilsudski ranskalaisille ehdotusta ennaltaehkäisevästä invaasiosta tai ei, Pilsudskin - oikeastaan, Puolan!- olisi ollut täysin oikeutettua hyökätä natsi-Saksaan vuonna 1933. Se olisi paitsi estänyt Hitlerin suunnitelmat orjuuttaa itäeurooppalaiset myös pelastanut miljoonia ihmishenkiä.

Saksa-Puolan rauhanjulistus vuonna 1934 saattoi hyvinkin olla perusteltu epätoivoisen tiukassa tilanteessa, mutta sillä oli ikävät sivuvaikutukset. Se heikensi muiden maiden luottamusta Puolaa kohtaan, heikensi Ranskan kansainvälistä asemaa, antoi Tsekkoslovakialle syytä antipatiaan Puolaa kohtaan ja esti Puolan hallintoa tukemasta natsien vastaisia tahoja Danzigin Vapaakaupungissa antaen natsismille yhä enemmän jalansijaa Danzigissa.

PUOLAN OLISI PITÄNYT HYÖKÄTÄ SAKSAAN VUONNA 1933.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu