Kun on 60 v. mittarissa voi varmaan kirjoittaa pari sanaa.
Miksi juuri tänään,
no siksi että satuin kaupan parkkipaikalla kohtaamaan ihmissuhteideni parhaasta tosi tarinasta lähtöisin olevan nykyään aikuisen naisen, kahden lapsen äidin,
mutta silloin hän oli sellainen esiteini kun aloitin suhteen hänen äitinsä kanssa.
Tuli tunteen pintaan ja vettä silmiin mutta vasta kun pääsin tilanteen päälle ja yksin autoon, vaikka yllättävä
tapaaminen oli spontaani ja kuitenkin luonnikas ,
ehkä en tiedä miksi, hyviä aikoja kuitenkin entiset olivat sen 17 vuotta kohtuullistakin parempaa ihmissuhdetta jonka päätin silloin vaan tuosta noin lopettaa joka oli nyt ymmärrettynä huonoin päätös ikinä.
Ehkä oli terapeuttista huomata tuon niin aikoinaan hyvin tutun naisen kertomasta että he ovat menneet eteenpäin minä samaan jamaan ja paikkaan .
Mutta ehkä se onkin minulle oikein kun lähdin suhteesta jäämään yksin , vaikka nytkin on suhde naapurustossa asuvan ihanan naisen kanssa, mutta se ei ole kuitenkaan aitoa ,,sellaista rakkaudeksi kutsuttavaa mutta ehkä parin yksin eläjän yhteistä matkaa.
Itse olen aina ollut kova ihastumaan ja niin se on nytkin taas ja kovasti nuorempaan naiseen mutta siitä ja muusta taas joskus...
Mun livee ja mennyttä...
Anonyymi-ap
0
131
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192681
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561155- 911129
- 81084
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12940Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933- 30906
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41842Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37809