"Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi. "

Anonyymi-ap

‭Heprealaiskirje 9:1-14 FB38‬
[1] Olihan tosin ensimmäiselläkin liitolla jumalanpalvelussäännöt ja maallinen pyhäkkö. [2] Sillä maja oli valmistettu niin, että siinä oli etumainen maja, jossa oli sekä lampunjalka että pöytä ja näkyleivät, ja sen nimi on "pyhä". [3] Mutta toisen esiripun takana oli se maja, jonka nimi on "kaikkeinpyhin"; [4] siinä oli kultainen suitsutusalttari ja liiton arkki, yltympäri kullalla päällystetty, jossa säilytettiin kultainen mannaa sisältävä astia ja Aaronin viheriöinyt sauva ja liiton taulut, [5] ja arkin päällä kirkkauden kerubit varjostamassa armoistuinta. Mutta näistä nyt ei ole syytä puhua kustakin erikseen. [6] Kun nyt kaikki on näin järjestetty, menevät papit joka aika etumaiseen majaan jumalanpalvelusta toimittamaan, [7] mutta toiseen majaan menee ainoastaan ylimmäinen pappi kerran vuodessa, ei ilman verta, jonka hän uhraa itsensä edestä ja kansan tahattomien syntien edestä. [8] Näin Pyhä Henki osoittaa, että tie kaikkeinpyhimpään vielä on ilmoittamatta, niin kauan kuin etumainen maja vielä seisoo. [9] Tämä on nykyistä aikaa tarkoittava vertauskuva, ja sen mukaisesti uhrataan lahjoja ja uhreja, jotka eivät kykene tekemään täydelliseksi omassatunnossaan sitä, joka jumalanpalvelusta toimittaa, [10] vaan jotka, niinkuin ruuat ja juomat ja erilaiset pesotkin, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti. [11] Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa, [12] meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen. [13] Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen, [14] kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!

https://bible.com/bible/365/heb.9.1-14.FB38

28

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      'Uhrasi itsensä' Jumalalle viattomana tosi Jumalana, opettamanaan Israelin Jumalana, kuoliaaksi kidutettuna uhrina, tämän samaisen kirjeen kirjottajan toimesta jumalanpilkkasyytteellä, kun vastusti tätä juutalaisten uhrikulttijumalaa ja viattomien teurastamista, jota jumaluutta sanoi Saatanaksi.

      • Anonyymi

        Ja sitten kieli poskella surmaaja kirjoittaa tällaisen kirjeen itse. Onkohan koskaan julkaistu vastaavaa aineistoa sarjamurhaajien kertomana heidän tekemiensä kidutuskuolemien heille tyydytystä antavista potentiaaleista?!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Todella naurettavaa tuon ajan jutut.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Todella naurettavaa tuon ajan jutut.

        Ei lähellekään niin naurettava kuin sinä ja se toinen tollo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei lähellekään niin naurettava kuin sinä ja se toinen tollo.

        Lue mitä tuossa lukee. Aivan älytöntä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Lue mitä tuossa lukee. Aivan älytöntä.

        Mitä roikut täällä jos et osaa kuin narista?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä roikut täällä jos et osaa kuin narista?

        Osaan kertoa vaikka mitä, vaikka sinä näet ne narinana.

        Myös että Raamatussa on älyttömiä juttuja.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Osaan kertoa vaikka mitä, vaikka sinä näet ne narinana.

        Myös että Raamatussa on älyttömiä juttuja.

        Ketään tällä ei kiinnosta narinasi, olet tällä vain sotkemassa .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ketään tällä ei kiinnosta narinasi, olet tällä vain sotkemassa .

        Ja sinä olet asialinjalla? Saako nauraa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Osaan kertoa vaikka mitä, vaikka sinä näet ne narinana.

        Myös että Raamatussa on älyttömiä juttuja.

        No, mutta sen älyttömyyden idea tuossa on se, että se on koko kristiuskon perusta 'hienolla'
        arvomaailmalla.

    • Anonyymi

      Mikä näiden järjettömien kopioiden postaaminen oikein on ? Mitä haluat sanoa? Ei tuollaisella ketään käännytetä jos sitä ajattelet sillä noita tekstejä pitäisi jotenkin avata ja saada ihmiset pohtimaan.

      • Ei täällä kukaan uskoon tule. Anti on sitä luokkaa, että uskosta erkaantuu.

      • Anonyymi

        Niin, siinä on nyt kuvattu koko kristinuskon perusta se luoneen juutalaisen OMIN sanoin. Ja kommentit on, että se on aivan ÄLYTÖN.

      • Anonyymi

        Tai siis sinä ITSE sanoit JÄRJETÖN.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai siis sinä ITSE sanoit JÄRJETÖN.

        Kristinusko siis perustuu älyttömään järjettömyyteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristinusko siis perustuu älyttömään järjettömyyteen.

        Eikö se nyt olisi jokaisen asia edes tietää, että mikä on kristinuskon perusta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö se nyt olisi jokaisen asia edes tietää, että mikä on kristinuskon perusta?

        Luulottelu. Ja Raamatun tekijät munasivat itsensä: olisi vuonna 390 luullut tiedettävän, että Jeesuksen puheet opetuslapsille eivät toteutuneet. Silti ne pantiin Raamattuun.

        Raamatusta tuli kirja vailla uskottavuutta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Luulottelu. Ja Raamatun tekijät munasivat itsensä: olisi vuonna 390 luullut tiedettävän, että Jeesuksen puheet opetuslapsille eivät toteutuneet. Silti ne pantiin Raamattuun.

        Raamatusta tuli kirja vailla uskottavuutta.

        Niin että et edelleenkään ymmärrä, että Raamattu on juutalaisten huijaus Jeesuksen nimen hyväksikäytöllä uskotella, että juutalaiset olivat muinaisia israelilaisia?

        Raamatusta et edes tiedä - et voi tietää - kuka Jeesus oli, ketkä olivat hänen oppilaat tai ylipäätään mitä hän on koskaan puhunut.

        Kyseessä on vain kirja, joka tehtiin vallankäyttöön.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Luulottelu. Ja Raamatun tekijät munasivat itsensä: olisi vuonna 390 luullut tiedettävän, että Jeesuksen puheet opetuslapsille eivät toteutuneet. Silti ne pantiin Raamattuun.

        Raamatusta tuli kirja vailla uskottavuutta.

        Ei Jeesuksen puheilla edes Raamatusta ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa - laitettu sinne vain, että tyhmät luulisivat, ja näin on saatu hämärrettyä tuo sadistisen raadollinen kristinuskon ihmisuhrausperusta. Mitä juutalaiset rituaaleissaan ja missä, tänä päivänä uhraavat tulenjumalalleen? Muuta siis kuin vain tarinan mukaan kristityt.

        Onko niissä tunnelisalaliittoteorioissa jotakin perää maan alla olevista, vangituista lapsista, joiden verta eliitti juo? Ja niissä heidän ihmissyöntiriiteissään? Sellaisia orgioita väitti eräs ruotsalaislääkäri jo kauan, kauan sitten vietetyn Ruotsissakin, ja sai sekopään maineen.

        Entä jos ne tarinat ovat tosia viitaten nyt niin juutalaisten kuin kristinuskonkin karmeaan taustaan?

        Jollakin keinoillahan ne juutalaiset ovat nyt maailman johtajia kiristäneet?

        Ovatko he osallistuneet joihinkin niin brutaaleihin orgioihin, että niistä voidaan puhua vain 'salaliittoteoriana' kuin konsanaan CIA:n Hitlerin natsijengin suojelusta yhdessä Mossadin kanssa Etelä-Amerikassa Iltalehden uutisessa, kun FBI:n 30 miljoonaa salaista asiakirjaa aukaistiin toisen maailmansodan salausajan päättyä? Mitä sieltä löytyi?

        Tavallista kansaa kuritetaan nyt niin äärimmilleen, etteivät halua ja jaksa edes kysellä, että mitä se johtotaso on todellisuudessa mennyt tekemään - ovat kadonneetkin kuin maan nielemänä.

        Ja niin, että maailman johtovaltaa toisella puolella pitää haudan partaalla oleva dementikko ja toisella puolella sotahullu diktaattori, ja meitä johtavat siinä välissä muut sotahullut ja dementikot tai mitään tietämättömät tytöt.

        Maailman tilanne on kaukana normaalista - kuka tätä kaikkea nyt johtaa?

        Onko se valta edelleen pankiiri- ja lääketeollisuusjuutalaisuuden käsissä?

        ‭Heprealaiskirje 9:14 FB38‬
        [14] kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!

        https://bible.com/bible/365/heb.9.14.FB38

        Tässä on se kristinuskon ydin. Ei kenenkään saa uhrata ja kiduttaa eläintä omien ja toisten pahojen tekojen tähden. Sillä Jumala joka oli Kristuksessa, sovitti uhrikuolemallaan meidät syntiset ihmiset itsensä kanssa. Miljardit ja taas miljardit syntiset ihmiset ovat tämän Jeesuksen Kristuksen teon uskoneet omalle kohdalleen ja niin heidän omatuntonsa on puhdistunut palvelemaan elävää Jumalaa. Miksi täällä pilkataan menneitä sukupolvia heidän Jeesus uskonsa tähden. Siis se on törkeää pilkkaamista sota-ajan sukupolvea kohtaan. Sukupolvea, jotka rukoilivat ja taistelivat kotinsa uskontonsa isänmaansa vapauden puolesta aina viimeiseen hengenvetoon asti. Ei te pilkkaajat häpäise vaan tämän päivän kristittyjä. Vaan te pilkkaatte kaikkia Jumalaan uskovia kautta ikuisten aikojen,

        https://youtu.be/zJzVxCQU_So?si=MgsC-P29D0LnHnZJ
        Kuunteleppas kun Ylivainio puhuu tämän päivän asioita yli 40 vuotta sitten.

      • Anonyymi kirjoitti:

        https://youtu.be/zJzVxCQU_So?si=MgsC-P29D0LnHnZJ
        Kuunteleppas kun Ylivainio puhuu tämän päivän asioita yli 40 vuotta sitten.

        Olipas esitys. Jaksoin kuunnella pätkiä.

        Ei sinänsä mitään uutta. Sitä samaa kuin muutkin esittävät.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ‭Heprealaiskirje 9:14 FB38‬
        [14] kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!

        https://bible.com/bible/365/heb.9.14.FB38

        Tässä on se kristinuskon ydin. Ei kenenkään saa uhrata ja kiduttaa eläintä omien ja toisten pahojen tekojen tähden. Sillä Jumala joka oli Kristuksessa, sovitti uhrikuolemallaan meidät syntiset ihmiset itsensä kanssa. Miljardit ja taas miljardit syntiset ihmiset ovat tämän Jeesuksen Kristuksen teon uskoneet omalle kohdalleen ja niin heidän omatuntonsa on puhdistunut palvelemaan elävää Jumalaa. Miksi täällä pilkataan menneitä sukupolvia heidän Jeesus uskonsa tähden. Siis se on törkeää pilkkaamista sota-ajan sukupolvea kohtaan. Sukupolvea, jotka rukoilivat ja taistelivat kotinsa uskontonsa isänmaansa vapauden puolesta aina viimeiseen hengenvetoon asti. Ei te pilkkaajat häpäise vaan tämän päivän kristittyjä. Vaan te pilkkaatte kaikkia Jumalaan uskovia kautta ikuisten aikojen,

        Äsken telkkarissa kuinka joku oli rukoillut Jumalaa, että kaikki pelastuisivat onnettomuudessa. Ja pelastuivat.

        Vuosittain varmaan miljoona kertaa rukoillaan samalla tavalla Ilman vaikutusta. Ihmisiä kuolee monin tavoin. Olemme täällä keskenämme ilman Jumalaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tilaisuuden perunut yrittäjä Eira Maijala vahvistaa Ylelle, että hän ei halunnut, että hänen yrityks

      – Hän kertoi, että meille on varattu paikka jostain ihan muualta. Sitten hän kertoi, että se paikka on helvetti. Yrittä
      Maailman menoa
      78
      3866
    2. Mikä ampuminen illalla Kiuruvedellä?

      Huhu kertoo että oma äiti ammuttu autoon??? 😢
      Kiuruvesi
      51
      3460
    3. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      110
      3124
    4. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      108
      2444
    5. Pitopalvelu yrittäjä teki ainoan oikean ratkaisun .

      Emme saa suomea ja Haapajärven PIIRUAKAAN paremmaksi nostamalla moraalittomuuden edessä kädet pystyyn antautumisen ja
      Haapajärvi
      53
      1572
    6. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      80
      1486
    7. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      28
      1468
    8. Lapsuus 50-60 luvulla

      Oli ihanaa aikaa. Lapsi sai olla pieni pitkään. Ei joka tuutista työnnetty silmille ja korville Setaa ja muita sukupuoli
      Maailman menoa
      149
      1205
    9. Kari Kanala paljastaa - Papin työhön paluu Myyrästä vaati "nollauksen" ensin: "Pitää siinä..."

      Kari Kanala: ihminen, mies ja pappi. Kanala nähdään tänä syksynä tv:ssä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa sekä Myyrä-ki
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1096
    10. Sinne eivät homot tule

      Että tälläistä käytöstä tällä kertaa. Saattoväki odotteli sateessa kun yrittäjä saarnaa herran nimessä homoja ja lesboja
      Luterilaisuus
      243
      1043
    Aihe