Lakia-Jukola

Anonyymi-ap

Kauhavalla juostiin Jukolan ja Venlojen viestit viikonloppuna. Olin katsomassa viestiä ja yllätyin kun siellä eräs vanhempi herra ilmoitti että hänet määrättiin hommaamaan Ylelle teltta ja lisäsi vielä että kilpailun johtaja ei ollut sitä hommannut. Kauhavalaisena tunnistin kyllä sanojan mutta sitä en viitsi anonyymina sanoa.
Kauhava halusi järjestää Jukolan ensin oman kuntien seurojen kanssa mutta kaksi muuta Kauhavaan kuuluvaa seuraa luopui järjestelyistä ja sanoivat ettei resurssit riitä niin suureen tapahtumaan mutta muistaakseni lehdessä luvattiin että tulevat kyllä talkoisiin ja näin varmaan tekivätkin.
Tämän jälkeen Kauhavalaiset suunnistajat ottivat yhteyden naapuri kaupungin suunnistajiin ja kysyivät lähtevätkö he järjestämään viestiä.
Naapurissa päätetettiin että he lähtevät tähän mukaan. Sitä en tiedä koska kilpailun johtaja valittiin mutta johtaja tuli joka tapauksessa naapuri kaupungista kun sieltä löytyi kokemusta Jukolan järjestelyistä. Vanhemmalle herralle jonka alussa mainitsin haluan sanoa että ilman naapuri kaupunkia ja sen suunnistusjaostoa olisi Kauhavan ollut vaikea löytää ketään muuta kumppania kun oman kaupungin seuratkaan eivät lähteneet mukaan. Kauhavalaisena en kuitenkaan ymmärrä miksi tämä herra kommentoi kaupunkien yhteistyössä tehtyä projektia suureen ääneen jossa oli yleisöä melko paljon.

27

1910

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taisi olla monet kilp johtajan opit menneiltä vuosikymmeniltä....

    • Anonyymi

      Suurin munaus tehtiin liikennejärjestelyissä, sunnuntaina kun porukat lähti pois oli S- marketilta asti lähes liikkumaton jono valtatielle. Olisi tarvittu liikenteen ohjaajia.. Tuo risteys on normaalioloissakin surkea. Pikaisia parannuksia tehtävä nopeasti.

      • Anonyymi

        voi teitä reppanat pohjoinen liittymä oli vapaana niin pohjoseen kuin etelän yksi opaste vain puuttui


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        voi teitä reppanat pohjoinen liittymä oli vapaana niin pohjoseen kuin etelän yksi opaste vain puuttui

        Ehkä paikalliset tiesi sen mutta ei muut. Mitään ei olla opittu liikenteen ohjauksesta, lentäjien juhannuksessa oli sama ongelma, samoin suviseurojen aikana. Melkoinen pässilauma oli järjestelijöinä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä paikalliset tiesi sen mutta ei muut. Mitään ei olla opittu liikenteen ohjauksesta, lentäjien juhannuksessa oli sama ongelma, samoin suviseurojen aikana. Melkoinen pässilauma oli järjestelijöinä.

        voi kamalaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        voi kamalaa

        Ruuhka aikaan tulin. Hyvin sujui liikenne. oli ammatti mies homman puikoissa niinkun lehdestä luettiin.
        Jos kökkäväkiä liika vähän tai iäkkäämpää sorttia se voi näkyä. Seinäjoen verran porukkaa kentällä parin päivän aikana saa hattua nostaa liikenne puolen järjestäjille. Mutta pitääkö kateellisten kitaata. Lähtöö itte tekemään seuraavan kerran. Oltais iloisia ja tyytyväisiä kerrankin kun aihettakin. Hyvää juhannusta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä paikalliset tiesi sen mutta ei muut. Mitään ei olla opittu liikenteen ohjauksesta, lentäjien juhannuksessa oli sama ongelma, samoin suviseurojen aikana. Melkoinen pässilauma oli järjestelijöinä.

        Voi valivali taas.
        Yrittäkää nyt tontut ymmärtää että kun on paljon autoja niin on paljon autoja ja kun väki lähtee liikkeelle niin ruuhkaa tulee. Sitä ei voi estää yhtään millään.


    • Anonyymi

      Aamuteevees toimittaja Kai Kunnas sanoi että oli Seinäjoella Pohjanmaarallissa ja jäätelönmyyjä oli kehunut Sjoki-Lapuavälin jäätelömyynnin käyneen niin hyvin että tekivät viikonloppuna 3 kuukauden tilin.
      Kohtui Jukolasta ja rallista kun porukkaa liikkui.

    • Anonyymi

      Lapualaasetkin hyötyivät Kauhavan Jukolasta.Köyhyys vaihtoi pesää.

    • Anonyymi

      Lapualta piti olla kilpailun nokkamieskin, Kauhavalta ei löytynyt yhtään viisasta miestä.

      • Anonyymi

        Saattaja näkyi olevan mukana....
        Liikenne toimi mielestäni hyvin.


      • Anonyymi

        Hyvin vetäjä hoiti tehtävänsä mielestäni lapualaasten kans oli kiva tehdä hommia.mullakin oli teltassa Lapualta naisia kavereina.lohisoppaa jakamassa.tykkäsin kyllä terveiset Lapualle.tehään toistenkin töitä.kyllä kauhavalaasten kans ei kannata tehä mitään.


    • Anonyymi

      Varmaan suurin kunnia kuuluu talkoopäälikölle että koko tapahtuma onnistui.

    • Anonyymi

      Minä lapualainen hoidin jäteastioiden tyhjentäjän virkaa. Eräs yleisössä oleva herrasmies sanoi minulle, että täällä ei mikään muu pelaa kunnolla, kuin jätehuolto.

    • Anonyymi

      Ketkä seurata jäi pois.oliko yleisurheilujaosto vai mikä muu.

    • Anonyymi

      Nyt tiistaina oli palattu normaaliin eli hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

    • Anonyymi

      Voishan sitä vaan olla tyytyväiisiä: Kauhava hienosti esillä, kaikki ne jotka halusivat olla harrastuksensa kautta mukana Lapualta on hieno juttu yhteistyöstä. Jos Kauhavan sisältä seuratasolla Härmien suunnalla meni vähän puihin, on ymmärrettävää kun resurssreja vaan ei ole. 1700 talkoolaista on valtava määrä.

      • Anonyymi

        Mitä sitten Härmässä on omat tapahtumat ei niihin Kauhavalta kökkään mennä


    • Anonyymi

      Tais Lakia Jukola viedä katsojat Vaasan lentonäytöksestä, aika hiljaista oli siellä.
      Hyvä lentonäytös oli kyllä Jukolassakin.

    • Anonyymi

      Niin ja pian alkaa jokun marajamaan kun meni mettän pohja pilalle

    • Anonyymi

      Aloittajaa ei huolittu johtotehtäviin.

      • Anonyymi

        Niissä pitää pää kestää. Varsinkin Kauhavalla....


    • Anonyymi

      1700 talkoolaista on paljon. Kolme pataljoonaa. Ehkä järjestelyistä vetäytyneet huomasivat jotain jo suunnitteluvaiheessa.
      Olen ollut nuorempana tuommoisissa hankkeissa mukana.
      Enää en lähde. Pitää olla luja johtaja jotta homma toimii.
      Enkä itse vaivaudu enää johtajaksi velliperseitä paimentamaan.

      • Anonyymi

        Voi olla huoleti jos kitinää kuuluu. Se on Kauhavalla sen merkki että homma on mennyt putkeen kaikesta huolimatta. Kateus kiimaakin kovempaa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi olla huoleti jos kitinää kuuluu. Se on Kauhavalla sen merkki että homma on mennyt putkeen kaikesta huolimatta. Kateus kiimaakin kovempaa...

        Hyvin meni viestit sekä naisten ja miesten puolella. Paikkana lentokenttä hyvä kun väkeä on paljon. Suviseurat oli Kauhavalla vuosi sitten ja niiden organisaatio onkin päättänyt että seurat pidetään näillä tietoa kolmella poistetulla lentokentällä vuoro vuosin. Tänä vuonna vuorossa on Pudasjärvi, ensi vuonna Loppi ja sitten jälleen Kauhava.
        Jukolan viestejäkin pyritään järjestämään tälläisillä alueilla sillä Mikkelissä ensi vuonna taitaa kilpailukeskus olla ravirata samoin oli myös Rovaniemellä. Viestiä tuskin tullaan hetkeen enää näkemään Kauhavalla ainakaan lentokentän ympäristössä.


    • Anonyymi

      Kovasti oli tykätty tapahtuma, puitteet tuollaisen tapahtuman pitämiseen oli loistavat.

    • Anonyymi

      Näyttää Jukola huutokauppa loppuvan tänään. Kovan työn kökkäväki tehnyt kun on noin hyvin puut ja levyt eritellyt. Kyllä Kauhavalaaset ja Lapualaaset on tehokasta porukkaa

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      22
      2297
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      87
      1413
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      116
      1208
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1110
    5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      889
    6. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      249
      831
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      52
      822
    8. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      202
      799
    9. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      17
      792
    10. Mun tuli yhtäkkiä

      Ikävä sua❤️...
      Ikävä
      34
      765
    Aihe