Ministerit eivät elä tätäpäivää vaan 50 lukua

👺👺👺👺🥰🍀🤲😀🦾😅👺🦶🦶🌹🌹🌹🌹🌹🌹
aikanaan on voinut saada töitä vain kävelemällä työpaikan ovesta sisään ja kysymällä, ei sama yksinkertaisesti toimi nykyaikana.

– Minusta oli sopimatonta, kun valtiovarainministeri sanoi ”menkää töihin”. Ongelmiin pitäisi löytää faktapohjaisia ratkaisuja eikä syyllistää, Pennanen sanoo.

Hän viittaa valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) huuteluun mielenosoittajille EU-vaalitilaisuudessa Oulussa toukokuussa.🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹
184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

😡😡😡😡😡😡😠😡😠😡😠😤😮‍💨🙄🙄
Kokoomus on työväen puolue

Mitä hyvää kokoomus on koskaan saanut aikaiseksi suomen työtätekevälle kansalle

Ei mitään koskaan rosvon nut vaan verorahat rikaille yritykaille



Äänestä sdp jos olet työläinen

Viimeisen vuoden aikana kasvussa ovat olleet vain työttömyys, konkurssit ja valtion velka


Myöskään näkymät tulevasta eivät ole häävit. Kasvunäkymä on olematon eikä hallituksen päättämä menoleikkaus- ja veronkorotuspaketti palauta luottamusta. Purra kehuu itseään viestipalvelu X:ssä: Hän tietää tekevänsä oikein.

Kenen kannalta ? Eliitin ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

👺👺👺👺🥰🍀🤲😀🦾😅👺🦶🦶🌹🌹🌹🌹🌹🌹
aikanaan on voinut saada töitä vain kävelemällä työpaikan ovesta sisään ja kysymällä, ei sama yksinkertaisesti toimi nykyaikana.

– Minusta oli sopimatonta, kun valtiovarainministeri sanoi ”menkää töihin”. Ongelmiin pitäisi löytää faktapohjaisia ratkaisuja eikä syyllistää, Pennanen sanoo.

Hän viittaa valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) huuteluun mielenosoittajille EU-vaalitilaisuudessa Oulussa toukokuussa.🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu