autot ovat ääripäitä! Eli ns. tuulipukukansan autot Toyota ja Skoda herättävät kiivasta keskustelua ja samoin sitten toinen ääripää eli premium autot. Nämä siltä väliltä olevat "keskiluokan" autot saavat vähemmän kehuja ja moitteita. Mistäs johtuu, että juuri nämä ääripäät herättävät eniten kiivasta väittelyä?
Palstan kehutuimmat
ja haukutuimmat
201353
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
että tojo- ja skoodahemmot heittävät jatkuvaa herjaa täällä muita automerkkejä kohtaan.
Ja siitä, että näitä toisen ääripään autoja kadehditaan oikeasti.
Tuskin Skodan ja Toyotan kannattajat paljoa keskustelua aikaan saavat. Porukka, jota Toyotan myyntimenestys ja Skodan testimenestys(ja tuleva myyntimenestys) vituttaa, vouhottaa palstoilla. Tosin epäilen, että kyseisillä henkilöillä on ns. karvankasvuvaihe ja asenteet ovat opittuja isältä.
Lisäksi jokunen vanhempi henkisesti karvankasvu vaiheeseen jämähtänyt.
Lisäksi jokunen vanhempi, henkisesti karvankasvuvaiheeseen jämähtänyt.
että kun Skodan ja Toyotan omistajat eivät muka osaa kirjoittaa yhdys sanoja oikein niin heillä olisi huononpi koulutus taso?Vai mitä tarkoitit ?
...siellä takana...
Pojat puhuvat koulutustasosta. Kertokaapa sitten mitä tutkintoja on takana? Loppu tulos lienee yhtä alhaista kuin on puhe palstalla.
autoinssi, yo pitkällä matematiikalla.
sen täytyy mennä? Myydäänhän kaupoissakin esimerkiksi halpoja Euroshopper- ja Pirkka-tuotteita kaikkein eniten, sitten tietysti rahamiehet ostavat lihatiskiltä sitä parempaa ja kalliimpaa tavaraa vain merginaalisia määriä mutta saahan kalliimmalla kuitenkin parempi laatuista tavaraa. Raha ratkaisee ja ostokyky?
eihän tuhlaamalla rikastu ja köyhällä ei oo varaa ostaa halpaa...joten se siitä lihatiskivertauksesta !
ostavat kalliita Bemareita ja Mersuja ym. ja rikkaat ja menestyvät ajavat Corolloilla. Loogista.
kans mitään tekemistä ! Vittuako sitä täytyy tollasii ääripää esimerkkei ottaa esil...enkä noita omina mielipiteinäni tänne laittanu vaan etkö oo kuullu vanhaa sanontaa "köyhän ei kannata halpaa ostaa" ? ei nyt varmaan kulje tollasena se sanonta, mut pointti on sama eli köyhällä ei ole varaa korjailla paskaa laatua eikä ostaa uusia tilalle koko ajan vaan täytyy ostaa kerralla hyvää ! ja kaiken lisäks viesti oli vaan vittumainen kannanotto edellisen ylimieliseen viestiin.
P.S odotan innolla mitä keskustelua tämä viesti aiheuttaa...PROVOA !!!!!!!
skeida ei.
Se väittelyhän johtuu juuri tuon ketjun avanneen viestin sisältämän oletuksen murenemisesta: Joskus 70-luvuilla Tojon ja vielä 90-luvulla Skodan osalta väite oli oikeutettu.
Mutta nyt kumpikin merkki uusilla malleillaan on jo jopa ohittanut useimmat aikaisemmin "premiumina" pidetyt merkit, jotka puolestaan ovat kiristyvässä kilpailussa joutuneet laskemaan laatuaan kuin lehmän häntä.
Ja tämä tosiasiahan harmittaa muutamia ja saa aikaan tuskaisia provokirjoituksia. Suurin osa kuitenkin on tullut ja tulemassa siihen johtopäätökseen että "on vaan tyhmää maksaa liikaa", kun parempaa laatua saa edullisemminkin.
Ja tämä eurovalmistajien noidankehä vain jatkuu: Jopa autovalinnoissaan protektionistiset saksalaiset jonottavat korealaisia maastureita.
...varmaan hykertelisi onnesta jos eurooppalainen sekä yleensäkin länsimainen autoteollisuus tyrehtyisi kokonaan? Siinä menisi samalla brittien, turkkilaisten, ranskiksien ja tsekkienkin japsimerkkitehtaat. Maailma nähtävästi olisi paljon parempi paikka jos kaikilla olisi oma pikku aasialainen riisisirkkeli. Siinä samalla pysähtyisi autotekniikan kehitys sekä hinnat nousisivat pilviin kun terve kilpailu loppuisi ja ylivertaisessa asemassa olevat autotehtaat saisivat yksin päättää hintatasosta sekä teknologiasta. Outo maailmankatsomus sinulla...
Ei siitä ole kysymys. Jos tarjolla on vaan yhtä vaihtoehtoa niin kyllä silloin hinta hilataan tappiin ja kehitys pysähtyy kun kilpailun luomaa pakkoa ei ole persuksen takana kirittämässä. Sama pätee kaikilla aloilla ja niin ex-nliittoon, viime vuosikymmenten Suomeen kuin Japanin autonvalmistajiinkin. Ja näkyyhän se euroopan autonvalmistajien touhuissa tälläkin hetkellä:
Volvo jäi paistattelemaan turvamaineellaan ja huomasi että NCAP-tuloksissa kaikki uudet Tojot porskuttaa ohi mistä tahansa Volvosta, hupsista miten näin pääsi käymään! Epäilemättä seuraavat Volvo-mallit ottavat taas huippupisteitä mutta ottaisivatko elleivät Tojot, Rellut ja Sitikat olisi menneet ohi ja pakottaisi parantamaan?
Yhtäkkiä laatumerkki Mersu joutuu pääjohtajansa suulla julkisuudessa selittelemään ruoste- ja kestävyysongelmiaan kun taas kaikki japsimerkit killuvat vuodesta toiseen kaikkien maiden laatutilastoissa kärkipaikoilla.
Mutta kyllä samoin laiskistuisivat ja pulskistuisivat japsitkin ellei kisaa olisi. Ajeltaisiin edelleen 100A:lla jos vaihtoehtoja ei olisi tarjolla.
...Pappa, tuo oli fiksuutesi osoittava vastine. Kaikkia olemassa olevia automerkkejä tarvitaan nyt sekä tulevaisuudessa, se pitää kehityksen yllä puolin sun toisin. Aja sinä ylpeänä riisisirkkelilläsi niin minä teen samoin tulppaanipuimurillani!;)
kirjoittelee! Kyllä noilla riisikipoilla ja Skeidoilla on ero kuin yöllä ja päivällä preemiumluokan autoihin! Preemiumin hyväksi. Kannattas joskus vaikka kokeilla käydä ajamassa kunnon autolla.
on jo ennättänyt kokea yhtä jos toistakin. Autojakin kun on Pappa vaihdellut kahden vuoden välein niin on ennättänyt olla monenmerkkistä kulkinetta. Juuri oli jonkun viikon käytössä sitä edellistä mallia oleva keskikokoisen perheauton kokoluokkaa oleva bmw:kin. Että ei pappa ihan neitsyt ole noiden "premiumien" kanssakaan, jos muutoinkaan. Ja näin se vaan oli että ei ollut mitään sanottavaa eroa saman kokoluokan Tojotaan, ainoastaan moottori oli bemarissa vireämmän tuntuinen. Muutoin oli tuiki tavallinen perheauto.
Puhua voi mitä sylki suuhun tuo mutta tosiasiat on sitten jotain muuta. Aftonbladet 2005-06-17:
"Toyota RAV 4 har minst antal större och mindre fel av alla 2004:or i Motormännens undersökning."
"Sveriges mest sålda bil V70 ligger på tionde plats - från slutet."
"Saab 9-5 är något bättre än medelbilen medan Saab 9-3 är sämre än medelbilen."
"För den största negativa överraskningen svarar Volvo V70."
"Volvo S60 har problem med elektroniken, gnissel i framvagnen och fukt i baklyktorna."
"Hos Saab 9-3 finns oljeläckage i motorn, problem med startspärr och falsklarm."
"Saab 9-5 redovisar oljeläckage i motorn och dålig passform i inredningsdetaljer."
"Renault Mégane - sämst."
Jep jep. Euroopassa ne tosi AUTOT tehdään. Ja näkyypä todella olevan "premiumilla" eroa kuin yöllä ja päivällä "tuulipukukansan" autoihin nähden. Eri asia sitten mihin suuntaan ero on ja kuka tuollaisesta erosta haluaa LISÄÄ maksaa!