Marssimaan vihervassarit oulussa uudestaan!

Paikkakunnat
Pohjois-Pohjanmaa
Oulu

Turvallinen Oulu -hanke palkittiin
Anonyymi-ap
2024-06-23 11:10:21

Turvallinen Oulu -hanke palkittiin

Oulussa tuli joulukuussa 2018 ilmi laaja, alaikäisiin tyttöihin kohdistuneiden seksuaalirikosten sarja, jossa tekijät olivat turvapaikanhakijoita tai jo oleskeluluvan tai jopa kansalaisuuden saaneita maahanmuuttajia. Uhrit olivat suomalaistyttöjä.

Näitä rikoksia torjumaan perustettiin Turvallinen Oulu -hanke (2019 – 2021), jonka päätavoitteena oli ennalta ehkäistä alaikäisiin kohdistuvia seksuaalirikoksia Oulussa. Hankkeen budjetti oli 2,6 miljoonaa euroa.

Maahanmuuttajien yliedustus lapsiin ja nuoriin kohdistuvien seksuaalirikosten tekijöissä ei näytä tulleen erityisesti esille hankkeen käytännön toteutuksessa. Hankkeen materiaaleissa ei juurikaan käsitellä eri kulttuurien tai uskontojen eroja suhteessa naisten asemaan ja kohteluun. Projektiin ei näytä sisältyneen maahanmuuttajamiehille annettavaa koulutusta tai tiedotusta esimerkiksi seksin suojaikärajoista Suomessa.

Turvallinen Oulu -hanke sai vuonna 2020 jopa kansainvälistä näkyvyyttä julkaistuaan surullisenkuuluisan TikTok-videonsa. Osaa hankkeen materiaaleista kritisoitiin siitä, että niissä keskitytään enemmän lasten seksualisoimiseen kuin seksuaalisen hyväksikäytön torjuntaan.

ote suomen uutiset
5136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • Oomi88.8

    Äänestä

Pahamaa

Äänestä

yhdessä kuin moktar gubta sanoo

Äänestä

Marssimaan vihervassarit oulussa uudestaan!

Suuntana meri länteen ja jonossa mars takkutukat!
Marssikaa niin pitkään,kunnes verkkotukka Jögren puhuu teille"hej".
Kun ymmärtäisitte mitä on Islam.
Meidän laki on heikko !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Paikkakunnat
Pohjois-Pohjanmaa
Oulu

Turvallinen Oulu -hanke palkittiin
Anonyymi-ap
2024-06-23 11:10:21

Turvallinen Oulu -hanke palkittiin

Oulussa tuli joulukuussa 2018 ilmi laaja, alaikäisiin tyttöihin kohdistuneiden seksuaalirikosten sarja, jossa tekijät olivat turvapaikanhakijoita tai jo oleskeluluvan tai jopa kansalaisuuden saaneita maahanmuuttajia. Uhrit olivat suomalaistyttöjä.

Näitä rikoksia torjumaan perustettiin Turvallinen Oulu -hanke (2019 – 2021), jonka päätavoitteena oli ennalta ehkäistä alaikäisiin kohdistuvia seksuaalirikoksia Oulussa. Hankkeen budjetti oli 2,6 miljoonaa euroa.

Maahanmuuttajien yliedustus lapsiin ja nuoriin kohdistuvien seksuaalirikosten tekijöissä ei näytä tulleen erityisesti esille hankkeen käytännön toteutuksessa. Hankkeen materiaaleissa ei juurikaan käsitellä eri kulttuurien tai uskontojen eroja suhteessa naisten asemaan ja kohteluun. Projektiin ei näytä sisältyneen maahanmuuttajamiehille annettavaa koulutusta tai tiedotusta esimerkiksi seksin suojaikärajoista Suomessa.

Turvallinen Oulu -hanke sai vuonna 2020 jopa kansainvälistä näkyvyyttä julkaistuaan surullisenkuuluisan TikTok-videonsa. Osaa hankkeen materiaaleista kritisoitiin siitä, että niissä keskitytään enemmän lasten seksualisoimiseen kuin seksuaalisen hyväksikäytön torjuntaan.

ote suomen uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu