Vaimon juhannus jako onnistui ylihyvin

Anonyymi-ap

Huom jos vanhempien 61v ihmisten seksi puuhat kiinnosta niin nyt on hyvä hetki poistua kiitos.
Olemme vanha aviopari ja seksi puuhat sujuneet hyvin nuoruudesta saakka onneksi. Alkuvuosina tietty lapset rajoitti aktiivista seksiä turhan usein mutta nyt on kivaa. Ikää tulee itselle ja jäykkyydet on lyhentyneet mutta siniset pikkupillerit on hieno keksintö silloin tällöin.
Vaimo on selkeästi keskiverto pirkkoa naisellisempi ilmestys on selvinnyt. Itse olen aina ollut se paljon aktiivisempi osapuoli kuin vaimoni ihan joka asiassa. Vaimo ei ikinä ole kysellyt lisäihmisistä seksin yhteyteen mutta itse olen ja ompa nyt viime vuosina muutama mies ollutkin hyvin pikaisessa apupojan roolissa piipahtanutkin kunhan parinvuoden vaimon pehmitys urakka myötämieliseksi tuotti tulosta +50 ikävuoden koitettua. Apupoika oli se ensimmäinen oli nuori 18v kokematon ja ihan hyvin auttoikin vaimon ottaessa takaa innokkaat ensi mällit oikeaan naiseen pojalta ensimmäistä kertaa. Sen pikaisen hyvän kokemuksen jälkeen vaimo oli estoiltaan tämmöiseen puuhaan vapautunut. Silloisen nuorukaisen kanssa onkin monet kerrat tullut viestiteltyä että ehditkä piipahtaa ja kyllä vaan kymmenet kerrat on pussinsa tyhjentänyt vaimoon. Silloinen etsintäni hieman kookas kokematon oli vaikea löydettävä mutta fortuna suosi ja paksu löytyi. Vaimo piti heti tästä nuorukaisesta kun näkemättä otti sisäänsä ja ensimmäiset sanat ” oooiiihh miten iso” kun nuorukainen vain työntyi hitaasti himoissaan koko matkaltaan kerta työnnöllä pohjaan ja jäi sinne. Muistan sen hyvin. No joo tämä juhannus menikin erilailla sillä vuokrattiin yksinkertainen kiva mökki ja juuri vaimolle sopi tämä pikku eripaikka vakiintuneeseen koti lisämauste ”apupoika” seksihetkeen oikein mielellään kun joka juhannus vaimo ottaa hiukan ”naistaväkevämpää” tapansa mukaan ja nyt otti hiukan ylimääräistä jota ei ole tapahtunut aiemmin. Muutenkin vuodessa vain pari kertaa maistra hyvin vähän. No eipä mitään ulkosalla liikuttiin ja mökille tultiin vaimon humaltuessa lisää. Mökissä no huvila kuvaa paremmin vaimo jo kysyikin että milloin lisäapu tulee ja humalatilan syyksi innokkuus meni kivassa asiassa. Ilmoitin vain että vaihda houkan kivaa asua sillä apupoika on ihan pian tulossa ja samassa whatsappi kilahti ja 3min oli viesti. Pian alkoi vaimon jussin yllätys edetä ja minua se jännitti nyt eniten sillä olin syypää vaimon hieman normista lisä alkoholin vaikutuksen alaisesta tilasta sillä estot poistui vaimolta enemmän ja nyt oli luotto apupojalle antamani tehtävä toteutua. Apupojalla oli mukana 2 nuorta miestä vain hiukan kokeneita naisesta kumpikin ja siistejä perusnuorukaisia ja aivan oli tsekattu että kalut ei ole pienimmästä päästä sillä en semmoisia halua oman vaimon kanssa petipuuhiin anteeksi vain ketä tämä asia ikävästi kosketti. Mutta nämä apupojan apupojat saavat tulla autosta vasta pikkuhetken kuluttua kun vaimo on jo pillu pyöreänä pylly pystyssä minua työstäessä. Silloin apupoika tulee vasta sisälle ja tuo mukanaan nämä lisämiehet. Ja niin siinä kävi että vaimo ilahtui kun vanha apupoika astui sisälle ja vaatteet putosi heti pois ja tuttu iso kalu heilahti vaimon käden ulottuville. Ja se hämmentynyt ilme kun vaimo vasta hetken kuluttua huomasi vieraat nuoret pylly pystyssä apupojan kalu suussa. Yllätyyys ! Sanoin ja vaimo pysähtyi mutta minä en vaan jatkoin hiljaista panemista taukoamatta. Pojat katsoi riisuen vaatteensa ja vaimon katse kyllä kiinnittyi poikien kaluihin aika pian ja jotenkin rauhoittui puristaen suussaan edelleen apupoikaa. Nyt halusin ringin pyörimään pikaisesti ja pyysinkin heti uutta apupoikaa tulemaan ja työntymään vaimoon ja niin kävi vaimon ollessa ihan rauhassa mitä nyt humalassa reiluhkosti. Vaimo pyllisti ja kaikki 4miestä vuorotteli takaa nopeaa tahtia ja nyt vaimo jo vinkuin ja huohotti enemmän kuin koskaan kun kalua tuli enemmän kuin koskaan ja pesuhuone oli kovassa käytössä kun vaimo on tottunut pyllyyn ja pilluun yhtäaikaa ja nyt sitä tuplaakin tuli pitkät ajat vaimon humalatiadta huolimatta saadessa pikku orgasmeja useita illan aikana. Nuoret miehet jaksoi todella hyvin seisottaa ja panivat vaimoa todella paljon. Monet spermat pyyhittiin ja vaimo oli kuin mikäkin prostituoitu mutta nyt oli onnellista loppua joka ihmisellä ja nyt sunnuntaina aamusella kotiuduttuamme vaimo kävelee istuu hieman arastellen sillä kalua oli vaimoon luistanut todella ennätysmäärä ja se tuntui kuulemma erittäin hyvältä. Yllätys oli myös se vaimolle ja itsellenikin että vaimo huomadi jossain välissä että anaalissa oli kaksi isoa kalua juuri näiltä uusilta miehenaluilta mutta se oli ollut vain hyvää lisää ja luisunut helpostikkin kun oli jo panorinkin pyörinyt ja takaapäin oli kumpaan vaan reikään mennyt kalua joten lämmitystä oli käyttöön jo tapahtunut. Poikiilla oli kuulemma paras juhannus koskaan ja lupautuivat käymään myös kotinamme tarvittaessa. Vaimo on iloinen ja hyväntuulinen yllätyksestäni huolimatta ja jo iltasella panimme vain makaillen sisäkkäin muistellen.

2

1323

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä, vaikka putkeen pökellystäkin olla luettavana! Jos kukaan ei kirjoittelisi, ei tätäkään palstaa ja ihan viihdyttäviä tekstejä saisi vilkuilla, joita suurin osa kuitenkin näistä on..

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13148
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9601
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      94
      9094
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      14
      7720
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6704
    6. 147
      6124
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3114
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      391
      1179
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1133
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      980
    Aihe