Häkkänen kertoo, että Suomi on toiminut ukrainalaisjoukkojen kouluttajana esimerkiksi Britanniassa. Hän ei kerro tarkemmin, missä muissa maissa Suomi on koulutusta antanut. Iso osa EU-vetoisen EUMAM-operaation koulutuksista on kuitenkin keskitetty Saksaan ja Puolaan.
Suomesta koulutusoperaatioihin ulkomaille on osallistunut kymmenien kouluttajien joukko. EUMAM-operaatioon on osallistuttu 50 kouluttajalla ja Britannian johtamaan InterfleHäkkänen kertoo, että Suomi on toiminut ukrainalaisjoukkojen kouluttajana esimerkiksi Britanniassa. Hän ei kerro tarkemmin, missä muissa maissa Suomi on koulutusta antanut. Iso osa EU-vetoisen EUMAM-operaation koulutuksista on kuitenkin keskitetty Saksaan ja Puolaan.
Suomesta koulutusoperaatioihin ulkomaille on osallistunut kymmenien kouluttajien joukko. EUMAM-operaatioon on osallistuttu 50 kouluttajalla ja Britannian johtamaan Interflex-operaatioon 20 kouluttajalla.
Häkkäsen mukaan molemmissa operaatioissa pääosa kouluttajista on ollut Puolustusvoimien kantahenkilökuntaa, mutta joukossa on ollut myös reserviläisiä.x-operaatioon 20 kouluttajalla.
Häkkäsen mukaan molemmissa operaatioissa pääosa kouluttajista on ollut Puolustusvoimien kantahenkilökuntaa, mutta joukossa on ollut myös reserviläisiä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitenhän tämäkin liittyy "punavihreään"? Kun Häkkäsestä puhutaan?
Joka puolueessa on puolueen sisällä eriäviä mielipiteitä. Nämä varmaan enemmän Natokysymyksiä? Ja kyllä Marinin hallituksen aikana oli Ukrainassa kouluttajia mm. Martti J Kari.
Marttiko?
Panisitko jonkun linkin siitä, missä kerrotaan, että punavihreät eivät halua, että ukrainalaissoitilaita koulutetaan suomalaisten toimesta. Sen kyllä uskon, että Paavo Väyrynen paheksuu tällaista koultusta, mutta hän ei kelpaa nyt esimerkiksi, koska eihän häntä tähän asti ole pidetty punavihreänä.
Tämä pyyntö sen vuoksi, että epäilen väitteesi todenmukaisuutta. Ja et kai sinänäkään halua leimautua tyhjänpuhujaksi ja velehtelijaksi.
Yrttiaho, Tuomioja, Halonen, Kiljunen... tässä muutama nimi, jotka ovat ilmaisseet, ettei ukrainalaissotilaita tulisi kouluttaa suomalaisten toimesta.
Kaikkien kannanotot löydät ihan googlaamalla.
Persujen vika, kohta sanot.
Mutta persutrolli, mites tää Häkkänen liittyy Suomen Keskustaan?