Enpä olisi uskonut, että olen samaa mieltä Vasemmistoliiton kanssa

"Suomen turvallisuustilanne olisi vakaampi, jos Suomi ei olisi hakenut sotilasliitto Naton jäseneksi keväällä 2022" arvioi Johannes Yrttiaho.

Olen oikeistolaisesti ja markkinaliberaalisti ajatteleva, mutta samaa mieltä vasemmiston kanssa. Suomi teki emämunauksen liittyessään sotaisan supervallan liittolaiseksi ja vasalliksi.

Olisi aika herätä! Olette kuulleet lyhenteen BRICS+. Tähän asti olette ylimielisesti hahahahatelleet tälle taloudelliselle liittoumalle, mutta todellisuudessa tähän liittyneet maat ovat paljon vaikutusvaltaisempi kokonaisuus, kuin näivettyvä turismista elävä EU. Pelkästään väestöllisesti ja taloudellisesti maat ovat ylivertaisia, edustaen suurinta osaa maapallon resursseista. Näivettyvä EU ei tälle pärjää mielensä pahoittaneineen kukkahattusetineen. Muistakaa, että USA ei ole EU:n ystävä, vaan kilpailee kanssamme resursseista. Typerä ylimielisyytemme karkottaa Venäjän luonnonvarat, Kiinan teknologisen ja tuotannollisen osaamisen, Intian tietoteknisen taidon, Brasilian ja Etelä-Afrikan raaka-aineet. Unohtamatta Saudien ja Qatarin öljyä, Uraania, jne.

Euroopan olisi hyvä herätä tähän, ajaa omia etuja ja keskittyä olennaiseen, eikä vain huuhaa -asioihin EU:ssa.

Ehkäpä Suomessa todellisuudessa on saatu tarpeeksi tästä sodanlietsonnasta ja vajaajärkisyydestä? Kuten muistatte, Toveri Anderson suhtautuu nykysotaisaan tilanteeseen kriittisesti ja valittiin EU-parlamenttiin suurimmalla äänimäärällä Suomen historiassa. Alas komissiot! Kengänkuvaa sodanlietsojille! Ja rauhanneuvottelut Ukrainan, sekä Gazan alueille.


https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010519841.html
19276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Näin olisi ollut

Äänestä

Z-natsi haluaisi niin kovasti, että Suomi rahoittaisi imperialististen fasistien rikollista sotaa naapurimaassaan. Eikä hän todellisuudessa vaadi rauhaa, vaan Venäjän sotilaallisen voiton tunnustamista, jotta Venäjä voisi koota armeijansa ja pettää rauhansopimuksen jatkaakseen sotaansa ja valloituksiaan ensin vallaten koko Ukrainan ja sitten muualle Eurooppaan.

Äänestä
  • kansa on Yrttiahon eduskuntaan valinnut, ei siinä ole mitään järkyttävää. Raikas tuulahdus tähän yksipuoliseen tiedottamiseen täydellisestä pahuudesta ja hyvyydestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    kansa on Yrttiahon eduskuntaan valinnut, ei siinä ole mitään järkyttävää. Raikas tuulahdus tähän yksipuoliseen tiedottamiseen täydellisestä pahuudesta ja hyvyydestä.

    En puhunut Yrttiahosta.

    Äänestä

  • YouTube ne rehvastelee aseiden määrällä mm.@svetoyar YouTube

    Äänestä

  • Mitäs jos Ukrainan venäjän juutalaiset muuttaa kaikki HOLY LAND juudeaan asumaan. Siitähän on kysymys. Että hajaannus päättyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    kansa on Yrttiahon eduskuntaan valinnut, ei siinä ole mitään järkyttävää. Raikas tuulahdus tähän yksipuoliseen tiedottamiseen täydellisestä pahuudesta ja hyvyydestä.

    Pahaa tekevät saa yhwh iskuja hyvää tekevät kiitosta.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    En puhunut Yrttiahosta.

    Ettekö älyä muuttaa juudeaan antakaa zelelle oma asunto golanilta.

    Äänestä

  • JUUUUDEAN LUVATTU MAAA ON ARABIASSA JORDAN YOUTUBE EILAT !

    Äänestä

"Olette kuulleet lyhenteen BRICS+" Juu onhan nuo iltasadut kuultu jo aika monta kertaa.

Äänestä
  • Kirjoitatko kommenttia Brasiliasta tuodulla kahvikupposen? Tietenkin Kiinassa valmistetun tietokoneen kautta ja Intialaisella ohjelmiston avulla. Päälläsi on Indonesiassa tehdyt vaatteet ja sähkö tietysti Venäjän Uraanista.

    Onneksi sentään huonekalu on Ikeasta ja valmistettu eurooppalaisessa valmistusmaassaa Puolassa.

    Suussasi on omahyväinen virne, että kyllä me Suomessa osataan! Hyvää mieltä tuotti sinulle lukiessasi F35 hävittäjätilauksestamme ja itärajan sulkemisesta ja aidan Rakennustyöstä, jonka tekevät Virolaiset duunarit, Latvialaisista aitaelementeistä (tehty kiinassa).

    Kyllä me osataan tuumit, korkatessasi suomalaiset 24 packin oluet kerralla kurkusta alas.

    Äänestä

"Enpä olisi uskonut, että olen samaa mieltä Vasemmistoliiton kanssa"

Niin. Se on aina tuo mieli ollut Nato Tiltun heikoin kohta. 😁

Äänestä
  • Venäläinen on aina muiden mailla. Luvattu maa on juudeassa et vaan älyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Venäläinen on aina muiden mailla. Luvattu maa on juudeassa et vaan älyä.

    Juutalaiset elää hajaannuksesaa vuoteen 1948 nyt saa muuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Venäläinen on aina muiden mailla. Luvattu maa on juudeassa et vaan älyä.

    Vai enkö vaan luule?

    Äänestä

Jaha, menikö "oikeistolaisesti ja markkinaliberaalisti ajattelevalta" idänbisnekset? Bisnes ennen kaikkea, niinkö? "Markkinaliberalisti" toistelee putinistien propagandaa. On moni muukin firma, muutama tosi isokin kärsinyt suuriakin rahanmenetyksiä sotahullun Putinin aloittaman hyökkäyksen takia, mutta eivät ne silti halua jatkaa bisneksiään niinkuin mikään ei olisi muuttunut ja olla edelleen Putinin kavereita. Eikä Naton jäsenmaa pirulauta ole kenenkään vasalli. Natomaat ovat Natossa nimenomaan itsenäisyyttään turvaamassa. Taitaapi "markkinaliberalisti" olla ihan vaan putinisti. Kaikenlaisia valeasujahan putinistiagentit käyttää kun soluttautuvat aiheuttamaan sekaannusta ja levittämään disinformaatiota.

Äänestä

Yrttiahon höperö juttuja 👎

Äänestä

"Enpä olisi uskonut, että olen samaa mieltä Vasemmistoliiton kanssa"

No ei sitä usko Vasemmistoliiittokaan. Noin sairasta mieltä ei Vasurit halua jakaa.

Äänestä
  • JA YRTTIAHO KERKISI JO VIIME EDUSKUNTAVAALEISSA PUDPTA EDUSKUNNASTA! HÄN PÄÄSI AINOASTAAN VARASIJALLE JA OLI YLI VUODRN POISSA!

    NYT KUN NATOON LIITTYMISTÄ ÄÄNESTKSESSÄ KANNATTANUT LI ANDERSON LÄHTEE MAHTAVAN ÄÄNISAALIIN MYÖTÄ EU-EDUSTAJAKSI, VAPAUTUU PAIKKA VANHALLE SARVIKUONOLLE PÄÄSTÄ KESKEN KAUDEN TAKAISIN EDISKUNTAAN!

    ”Jostakin syystä etnisen venäläisen homppeli-Tiltun ’kertomuksesta’ jää aina puolet faktoista pois?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Suomen turvallisuustilanne olisi vakaampi, jos Suomi ei olisi hakenut sotilasliitto Naton jäseneksi keväällä 2022" arvioi Johannes Yrttiaho.

Olen oikeistolaisesti ja markkinaliberaalisti ajatteleva, mutta samaa mieltä vasemmiston kanssa. Suomi teki emämunauksen liittyessään sotaisan supervallan liittolaiseksi ja vasalliksi.

Olisi aika herätä! Olette kuulleet lyhenteen BRICS+. Tähän asti olette ylimielisesti hahahahatelleet tälle taloudelliselle liittoumalle, mutta todellisuudessa tähän liittyneet maat ovat paljon vaikutusvaltaisempi kokonaisuus, kuin näivettyvä turismista elävä EU. Pelkästään väestöllisesti ja taloudellisesti maat ovat ylivertaisia, edustaen suurinta osaa maapallon resursseista. Näivettyvä EU ei tälle pärjää mielensä pahoittaneineen kukkahattusetineen. Muistakaa, että USA ei ole EU:n ystävä, vaan kilpailee kanssamme resursseista. Typerä ylimielisyytemme karkottaa Venäjän luonnonvarat, Kiinan teknologisen ja tuotannollisen osaamisen, Intian tietoteknisen taidon, Brasilian ja Etelä-Afrikan raaka-aineet. Unohtamatta Saudien ja Qatarin öljyä, Uraania, jne.

Euroopan olisi hyvä herätä tähän, ajaa omia etuja ja keskittyä olennaiseen, eikä vain huuhaa -asioihin EU:ssa.

Ehkäpä Suomessa todellisuudessa on saatu tarpeeksi tästä sodanlietsonnasta ja vajaajärkisyydestä? Kuten muistatte, Toveri Anderson suhtautuu nykysotaisaan tilanteeseen kriittisesti ja valittiin EU-parlamenttiin suurimmalla äänimäärällä Suomen historiassa. Alas komissiot! Kengänkuvaa sodanlietsojille! Ja rauhanneuvottelut Ukrainan, sekä Gazan alueille.


https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010519841.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu