Vanhanen hyväksyy naisten ahdistelun!

Matti Vanhanen näköjään hyväksyy naisten ahdistelun.

Keskustan puheenjohtaja on hiljaa hyväksynyt edustaja Lauri Oinosen toiminnan, sillä hän ei ole edes puolella sanalla esittänyt kritiikkiä tällaisesta naisten ahdistelusta.

Suomen Keskusta on läpeensä sovinistinen puolue ja Anneli Jäätteenmäen kohtelu on hyvä osoitus siitä. Taitaa Keskustassa naisten ahdistelu olla aivan yhtä hyväksyttyä kuin rattijuoppouskin.
4200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyseessä on perinteinen maalaisliittolainen nautintaoikeus, joka periytyy isännille aina piika-ajoista alkaen.

Puolueen hengessä myös Vanhanen hyväksyy nautintaoikeuden.

Äänestä
  • Kekkosella vispilän kauppaa ja Väyrynenkin nipisteli lentoemoja.

    Äänestä

...muutoinkaan ole ollut koskaan käytössä sen oikeussysteemi.

Typerää kuiskuttelua saa toki vapaassa maassa harjoittaa, jos hutera itsetunto sitä vaatii.

Tuomioista huolehtii länsimainen oikeusjärjestelmä.

Äänestä

Ennen vanhaan maaseudulla isännällä oli tuoreeseen morsiameen nk. ensiyön oikeus.

Tätä aihetta käsittelee mm. Mozartin ooppera Figaron häät, jossa kreivi Almaviva yllättäen haluaakin käyttää tätä nautintaoikeutta, koska Figaron morsian Susanna on poikkeuksellisen viehättä.

Ehkä "kreivi" Matti Vanhanen katsoo, että Lauri Oinosella maaseudun kasvattina pitää olla tällaisia nautintamahdollisuuksia. Mene ja tiedä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Suvituulia kirjoitti:

Matti Vanhanen näköjään hyväksyy naisten ahdistelun.

Keskustan puheenjohtaja on hiljaa hyväksynyt edustaja Lauri Oinosen toiminnan, sillä hän ei ole edes puolella sanalla esittänyt kritiikkiä tällaisesta naisten ahdistelusta.

Suomen Keskusta on läpeensä sovinistinen puolue ja Anneli Jäätteenmäen kohtelu on hyvä osoitus siitä. Taitaa Keskustassa naisten ahdistelu olla aivan yhtä hyväksyttyä kuin rattijuoppouskin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu