Näin kesäaikaan nukutaan partsin ovi auki. Toisinaan sieltä lentää sisään ampiaisia ja muita pistäviä hyönteisiä. Kissat tietysti innoissaan... Koskaan ei ole mitään sattunut, joten annanko kissojen rauhassa jahdata amppareita vai pitääkö pelätä jotain allergista reaktiota?
Kissat ja ampparit?
4
374
Vastaukset
- Feline
Eipä kissaa oikein voi estää kiinni ottamasta näitä ötököitä joskus kun silmä välttää, kesällähän niitä riittää.
Meillä on kolme kissaa napannut ampiaisen kiinni, yksi ei ota millään opikseen, saanut jo kaksi tai kolme pistoa. Muut kaksi lähtevät karkuun kun kuulevat surinaa. Eipä millekään ole mitään allergiareaktioita tullut, vähän aikaa aristavat jos tassuun pistää. Suu on tietysti toinen juttu jos sillä nappaa kiinni.
Kyypakkaus kannattaa varmaan pitää käsillä. Kissani saadessa oudon kohtauksen (epilepsiaksi selvisi sittemmin) eläinlääkäri puhelimessa arvioi että voisi johtua ampiaisen tms pistosta ja käski antaa pienen osan kyytabletista. Määrää en muista, mutta eiköhän se jostain selviä. - Milla
Kisu joutui kerran kärsimään kyllä jonkun verran ampparin pistosta. Jotenkin se oli osunut silmäkulmaan ja se turposi niin valtavan kokoiseksi, ettei silmää saanut pidettyä auki ja patista valui koko ajan jotain nestettä.
Veimme sitten kissan tietenkin lääkäriin ja muistaakseni atibioottikuurihan siinä sitten tuli. heh..meidän kissa jahtaa niitä oikein olantakaa!
- Koirakko
mukaan saat annostusohjeen eläimille (kissat ja koirat), kun pyydät apteekista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte1322564Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli1002095Persujen vaalilupaus oli euron bensa
Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.401755Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin
Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi391578Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n591456Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä
Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään271139Topi osti Askon
Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan581110Kuka on Farmi Suomi Riiko?
Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe101085Vastuuhenkilöt
Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.621050Pelataanko sivistyslautakunnan päätöksissä reilua ja avointa peliä?
Huomasin, että sivistyslautakunta on tehnyt viikko sitten isoja miljoona päätöksiä lastemme koulukuljetuksissa ja kaup30746