Toveri on Toveri

Anonyymi-ap

Mies ilman todisteita, kuten aina.

"PÄÄESIKUNNAN entisen tiedustelupäällikön, kenraalimajuri evp. Pekka Toverin (kok) mukaan Suomi käy jo sotaa Venäjän kanssa.

Toveri sanoo sotatieteen tutkijoiden kirjoittaneen jo 1990-luvulla, että rajoittamaton sodankäynti valtioiden välillä käsittää muutkin keinot kuin sotilaallisen voimankäytön.

– Venäläiset ovat kehittäneet tätä ajatusta 2000-luvulla. Käymme Venäjän kanssa kamppailua hybridisodassa. Ajatuksena on, ettei Venäjän kannata lähteä vahvempaa vastusta vastaan sotilaalliseen vaikuttamiseen, Toveri sanoo.

Toverin mukaan Venäjä käyttää kaikkia muita keinoja vastapuolen heikentämiseksi ja kansallisen yhtenäisyyden hajottamiseksi.

– Taloudellista vaikuttamista, asevarastojen räjäytyksiä Bulgariassa ja Tsekissä, parikymmentä salamurhaa pitkin Eurooppaa, mittavia kyberiskuja Teksasin vesilaitoksia myöten, gps-häirintää, alueloukkauksia, poliitikkojen korruptointia, mittava sabotaasikampanja, Toveri luettelee.

– Tällä hetkellä on vahva epäilys siitä, että Venäjä on tehnyt sabotaasitoimia junaliikennettä vastaan Ruotsissa ja Saksassa. Kierrokset vain kovenevat.

SAMAAN aikaan Venäjällä Putin on sanonut useaan otteeseen lännen olevan sodassa Venäjän kanssa, Toveri sanoo.

– Siellä huudetaan kurkku suorana, että länsi hyökkää meitä vastaan. Propagandistit kertovat viikoittain televisiossa, että Lontooseen ja Pariisiin pitäisi pudottaa ydinpommi, Toveri sanoo.

– Pitäisi ymmärtää, että tällainen konflikti on käynnissä ja meitä vastaan toimitaan."

69

552

    Vastaukset 69

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On varmasti helppoa kerätä todisteita ilman syyttämistä, onhan Suomi oikeusvaltio, vai onko?

      • Tuossahan niitä oli:

        "– Taloudellista vaikuttamista, asevarastojen räjäytyksiä Bulgariassa ja Tsekissä, parikymmentä salamurhaa pitkin Eurooppaa, mittavia kyberiskuja Teksasin vesilaitoksia myöten, gps-häirintää, alueloukkauksia, poliitikkojen korruptointia, mittava sabotaasikampanja, Toveri luettelee."

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tuossahan niitä oli:

        Voisitko kertoa niiden ihmisten nimet jotka on tuomittu ko. maissa syytösten alaisista asioista!
        Edes yksi nimi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voisitko kertoa niiden ihmisten nimet jotka on tuomittu ko. maissa syytösten alaisista asioista!
        Edes yksi nimi?

        No esim. tuossa:

        "Berliinin salamurhaaja sai elinkautisen vankeusrangaistuksen. "

        "Vadim Krasikoviksi tunnistettu syytetty saapui elokuussa 2019 Saksaan Vadim Andrejevits Sokolovin valehenkilöllisyydellä ja aidolla Venäjän passilla. Hän ampui georgialaisen turvapaikanhakijan ja entisen tshethseenikomentaja Zelimhan Hangosvilin puistossa keskellä päivää vaimennetulla aseella. Krasikov jäi kiinni kesken pakomatkansa."

        Ok, siis melkein 5-vuotta vanha asia. Mies saatiin kiinni. Mikä oli oikeuden ja tutkinnan tulos?! Kyllä Suomessakin joku Ahmed tappaa jonkun, eikä kysymys ole aina terrorismista.

        Vaimettu ase, kuka tuollaista tarvitsee?
        Aina voi iskeä näyttävän äänekkäästi.

        Qassim Suleiman

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ok, siis melkein 5-vuotta vanha asia. Mies saatiin kiinni. Mikä oli oikeuden ja tutkinnan tulos?! Kyllä Suomessakin joku Ahmed tappaa jonkun, eikä kysymys ole aina terrorismista.

        Tutkinnan tulos oli tämä:

        "Nyt tuomioistuin vahvisti Venäjän kytkökset tapaukseen. Asiasta tässä uutisoivan Spiegelin mukaan tuomioistuin katsoi Venäjän viranomaisten tilanneen murhan ja Krasikovin olleen Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n palveluksessa. Tätä tukevat sekä miehen paikan päällä mitä ilmeisimmin saama apu että liikkuminen aidolla Venäjän passilla, mutta keksityllä henkilöllisyydellä."

        Vaimennettu ase ainakin välttää sivullisten uhrien määrää, samaa ei voida sanoa lentopommista.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        No esim. tuossa:

        "Berliinin salamurhaaja sai elinkautisen vankeusrangaistuksen. "

        "Vadim Krasikoviksi tunnistettu syytetty saapui elokuussa 2019 Saksaan Vadim Andrejevits Sokolovin valehenkilöllisyydellä ja aidolla Venäjän passilla. Hän ampui georgialaisen turvapaikanhakijan ja entisen tshethseenikomentaja Zelimhan Hangosvilin puistossa keskellä päivää vaimennetulla aseella. Krasikov jäi kiinni kesken pakomatkansa."

        Russian president Vladimir Putin claimed that he was one of the perpetrators of a Moscow metro bombing.

        Voi tuollaisesta henki lähteä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Russian president Vladimir Putin claimed that he was one of the perpetrators of a Moscow metro bombing.

        Voi tuollaisesta henki lähteä.

        Venäjän diktaattori Putin Kalsarimyrkyttäjä onkin tunnettu paskanpuhuja.

      • Tiltu haluaisi siirtää keskustelun omalle tasolleen.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        No esim. tuossa:

        "Berliinin salamurhaaja sai elinkautisen vankeusrangaistuksen. "

        "Vadim Krasikoviksi tunnistettu syytetty saapui elokuussa 2019 Saksaan Vadim Andrejevits Sokolovin valehenkilöllisyydellä ja aidolla Venäjän passilla. Hän ampui georgialaisen turvapaikanhakijan ja entisen tshethseenikomentaja Zelimhan Hangosvilin puistossa keskellä päivää vaimennetulla aseella. Krasikov jäi kiinni kesken pakomatkansa."

        Miten georgialaisen gangsterin kuolema Berliinissä 5 vuotta sitten liittyy Toverin tämänpäiväisiin horinoihin siitä, että Suomi on sotatilassa Venäjän kanssa?

        Ei mitenkään.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tuossahan niitä oli:

        "– Taloudellista vaikuttamista, asevarastojen räjäytyksiä Bulgariassa ja Tsekissä, parikymmentä salamurhaa pitkin Eurooppaa, mittavia kyberiskuja Teksasin vesilaitoksia myöten, gps-häirintää, alueloukkauksia, poliitikkojen korruptointia, mittava sabotaasikampanja, Toveri luettelee."

        Jokos Ukrainalle on muuten julistettu sota EU:n toimesta?

        Nehän on murhanneet EU-kansalaisia ampumalla ohjuksia Puolaan, räjäyttäneet kaasuputkia Itämerellä, uhkailleet 5. kolonnan aiheuttamilla levottomuuksilla ym. ym.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten georgialaisen gangsterin kuolema Berliinissä 5 vuotta sitten liittyy Toverin tämänpäiväisiin horinoihin siitä, että Suomi on sotatilassa Venäjän kanssa?

        Ei mitenkään.

        Trollin haluun siirtää keskustelu pois aiheesta. Minusta olisi hyvä keskustella, kuinka Toveri sotilaana näkee Suomen olevan sodassa.

        Suomella on edessä kurjat ajat. Eduskunta kuhisee joo joo päättäjiä ja niin kauan ne rohmuavat kansan vilja-aitassa, kunnes Karhu tulee näyttämään miten se oikea paine sotaan tehdään. Tuskinpa Häkkäsen , Valtosen, Orpon ja Halla-Ahon housut silloin pysyy puhtaana, kun puolet suomalaisista ottaa hatkat armeijasta ja toinen puoli saigonia hakemassa, kertoen ettei oikeesti Natoa kannattanutkaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten georgialaisen gangsterin kuolema Berliinissä 5 vuotta sitten liittyy Toverin tämänpäiväisiin horinoihin siitä, että Suomi on sotatilassa Venäjän kanssa?

        Ei mitenkään.

        Haha. Se liittyy siten, että Venäjän valtio murhasi hänet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jokos Ukrainalle on muuten julistettu sota EU:n toimesta?

        Nehän on murhanneet EU-kansalaisia ampumalla ohjuksia Puolaan, räjäyttäneet kaasuputkia Itämerellä, uhkailleet 5. kolonnan aiheuttamilla levottomuuksilla ym. ym.

        Ei ole, katsos kun ilmatorjuntaohjuksen harhautuminen Puolaan ei ole sodan aloittamisen aihe, eikä sekään, että Venäjä itse räjäytti kaasuputkensa kuten ei myöskään se, että Ukraina varoitti, miten voi pahimmassa tapauksessa käydä, jos se häviää Venäjälle.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Haha. Se liittyy siten, että Venäjän valtio murhasi hänet.

        Oliko Suomi liitossa Saksassa oleskelevan georgilaisten gangsterin kanssa, vai miksi muka liittyisi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oliko Suomi liitossa Saksassa oleskelevan georgilaisten gangsterin kanssa, vai miksi muka liittyisi?

        Yritähän seurata keskustelun kulkua, ettei kaikkea tarvitse kertoa sinulle kuin pikkulapselle, tiltunen.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Venäjän diktaattori Putin Kalsarimyrkyttäjä onkin tunnettu paskanpuhuja.

        Juuri näin. Esimerkiksi Italialaisiin ystäviemme voimme aina heidän sanaansa luottaa.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Ei ole, katsos kun ilmatorjuntaohjuksen harhautuminen Puolaan ei ole sodan aloittamisen aihe, eikä sekään, että Venäjä itse räjäytti kaasuputkensa kuten ei myöskään se, että Ukraina varoitti, miten voi pahimmassa tapauksessa käydä, jos se häviää Venäjälle.

        Aivan täyttä potaskaa !! Miksi Venäjä räjäyttäisi omat kaasuputkensa, kun voi estää niissä kaasun virtaamisen ihan sulkemalla hanan ? ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aivan täyttä potaskaa !! Miksi Venäjä räjäyttäisi omat kaasuputkensa, kun voi estää niissä kaasun virtaamisen ihan sulkemalla hanan ? ?

        Hana oli jo suljettu Saksan puolella ja tuo terroristi- ja rikollisvaltio Venäjä halusi aiheuttaa Eurooppaan taloudellista epävarmuutta ja kaaosta.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Hana oli jo suljettu Saksan puolella ja tuo terroristi- ja rikollisvaltio Venäjä halusi aiheuttaa Eurooppaan taloudellista epävarmuutta ja kaaosta.

        Eikös virallinen USA tutkimus osoittanut taustalla olleen Ukraina mielinen taho?

        Luotan siihen, että USA tietää asiasta parhaiten.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikös virallinen USA tutkimus osoittanut taustalla olleen Ukraina mielinen taho?

        Luotan siihen, että USA tietää asiasta parhaiten.

        Ei osoittanut. Valehtelet vain.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Ei osoittanut. Valehtelet vain.

        Usa valehtelee?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Usa valehtelee?

        Sinä itse valehtelet USA:n sanomisista, kuten tiltun rupliensa eteen kuuluukin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten georgialaisen gangsterin kuolema Berliinissä 5 vuotta sitten liittyy Toverin tämänpäiväisiin horinoihin siitä, että Suomi on sotatilassa Venäjän kanssa?

        Ei mitenkään.

        Toveri on vanha höperö. On sotapsykoosissa jo ajatellessaan sotaa….

    • Anonyymi

      Tuuli taas huulia heiluttaa.

    • Anonyymi

      Suomi on ollut venäläisen terroristisen hallinnon erilaisten hyökkäysten kohteena jo pitkään itse puhuisin lähinnä venäläisestä terrorismista .

      Sota on liian vahva sana mielestäni.

      • Anonyymi

        Kirjoita alle mitkä olisivat olleet ne hyökkäykset, kuka ihminen niistä olisi tuomittu!
        Ihmiset taustoista voisi sitten päätellä sen, mitkä olisivat jonkin asian tarkoitusperät.
        Ilman tuomiota saanutta ihmistä, on aika hankala joku maa syyllistää.

        Tämä kun on oikeusvaltion periaatteiden yksinkertaisin lähtökohta.

    • Anonyymi

      Pekka Toveri: Suomi on sodassa. Hyvin kerroit Toveri. Parissa vuodessa pääsimme sotatilaan ja liittolaiseksi maan kanssa, jota johtaa seniili vanha ukko.

      Mielenkiinnolla odotan kommenttia, kuinka täällä riehuvat Natohihhulit kertovat Toveri Pekan valehtelevan. Ja meniköhän se Suomen pelottaa, ihan niinku omasta mielestä piti.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0551fe13-d933-465a-9409-5dcdd7cf4222

      • Anonyymi

        Ainakin valheet Toverilla ovat megaluokan juttuja. Toveri on varmaan vetänyt muutakin, kuin rekeä.

    • Anonyymi

      "Toverin mukaan Venäjä pyrkii pitämään paineen Suomea kohtaan sellaisella tasolla, ettei Suomessa oteta käyttöön valmiuslakeja.

      – Käännytyslain kohdalla näemme sen, miten vaikeaa on saada yhtä Venäjän hybriditoimenpidettä vastaan yksittäinen uusi työkalu. Venäjä on tässä taitava."

      Vihjaa että eduskunnassa on Venäjän sabotöörejä kun käännytyslakia ei saada aikaiseksi.

      • Anonyymi

        Tuollainen olisi pitänyt olla jo Ruotsista tullutta 30 suurempaa massaa vastaan mitä Venäjältä on nyt tullut?!
        Tietenkään tuollainen laki ei ole kansainvälisen lain ja oikeudenmukaisuuden kannalta mahdollista edes toteuttaa. Voi Persut tehdä jotain, tekihän Hitlerkin?!

        Helppo ratkaisu; rajat kiinni, ei yhtään pakolaista, kaksoiskansalaiset ulos. Kun kerta Suomi on sodassa täällä ei tarvitse noudattaa kansainvälisiä säädöksiä. Kansanmme turvallisuus on etusijalla ja olemme hyysänneet muita jo niin monta vuotta että nyt sen aika on ohitse. Venäläisten kaksoiskansalaisten on nyt aika päättä olette venäjän kansalaisia ja kannattavatko he Venäjää vai ovatko he puolellamme ja Suomen kansalaisia.

    • Anonyymi

      EU:n kannattaisi tehdä saman lait jokaiselle rajalleen, onhan tulijoita kaikesta huolimatta enemmän Etelässä.
      Maksetaanko Miljardi, vai tehdäänkö koko EU:ta koskeva laki?!

    • Anonyymi

      Venäläiselle terrorismille on tehtävä loppu kovalla kädellä terroristit on eliminoitava välittömästi jos kehittyneissä maissa tällaisia tulee vastaan .

      terrorismi on aina ollut alikehittyneiden maiden tapa toimia ja se oli odotettavaa venäjän kaltaiselta maalta

      • Anonyymi

        EU:n tulisi tehdä sama laki jokaiselle rajalleen, onhan EU yhtenäinen talousalue.

      • Anonyymi

        Mees näyttää mallia. Joukkoja johdetaan esimerkillä ei huutelemalla takaa

    • Anonyymi

      Tiltu jäpittää ihan trollikäsikirjan mukaisesti. Ainakin tuli selväksi, että Toveria halutaan maalittaa, koska hänet koetaan uhkaksi. Toveri puhuu totta ja osaa esittää asiansa. Ei ihme, että valheissaan piehtaroivaa Tiltua kyrsii.

      • Anonyymi

        Laitatko Toverin todisteet kaikista niistä väitteistä, joita Venäjä on toteuttanut.

        En pidättele hengitystä muun takia, kuin pashapuheen.

    • Anonyymi

      kenraalimajuri Pekka Toveri (kok) kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että Suomi on sodassa Venäjän kanssa. Toveri sanoi jo aiemmin toukokuussa, että Suomi ja muut länsimaat ovat hybridisodassa Venäjän kanssa. Nyt hybridi-etuliite oli pudonnut pois.

      • Anonyymi

        Jos olemme sodassa eikö silloin saa alkaa myös ottamaan kiinni tiltuja? Nythän niiden sodan lakien kuuluu olla voimassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olemme sodassa eikö silloin saa alkaa myös ottamaan kiinni tiltuja? Nythän niiden sodan lakien kuuluu olla voimassa.

        Millä sinäkään mitään otat ? Kun et muutenkaan osaa ominpäin mihinkään kulkea :)

    • Anonyymi

      Ja kaikki ylläolevat teot ovat todistettuja???? Satusetä joka kertoo, että iso paha susi Nato on hyvä kaveri.

    • Anonyymi

      Nyt on pöötymillä , noussu suursuomen nousu ottaan , vai kusiko se siellä patoa rakentaa .

    • Anonyymi

      Toveri taisi olla myös televisiossa kehumassa miten länsimaalaiset panssarivaunut tuovat muutoksen rintamalle. Odotin muutosta, sitä ei tullut.
      Tuon tilanteen jälkeen Ukraina on pääosin pakittanut, ei ole edennyt.

      Toverilla on kauhean suuri halu olla antikristus, haluaa lisää verta kun tulisi jo puhua rauhasta. Haluaako jopa suomalaista verta sodan Jumalille? Asuvatko ne Jumalat valtameren takana?

      Ihme sätkynukke, ei vakavasti otettava tapaus.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Toveri on Suomen Trump. Ja jutut sen mukaiset ! Uskokoon ken haluaa. Persuihin ja Kokkareihin tuollainen uppoaa kuin veitsi lämpimään voihin.

      • Anonyymi

        Siihen kyllä uppoaisi lusikkakin. Teillä Venäjällä ei taida olla voita jolla tarkastella asiaa.

    • Anonyymi

      Jos nyt ollaan jo sodassa, niin miksihän tämä Toveri nimittää sitä kun pommit lentää, tykit jyskää, sotilaat kuolevat , droonit lentävät yms….?

    • Anonyymi

      WOE MAHOTONTA.

    • Anonyymi

      Toveri on tuonut totuuden esiin ja se jäytää tiltua, joka olisi vielä halunnut terrorisoida rauhassa. Pahinta että Toveri & Aaltola on EU ytimessä ajaen ei-venäläisiä etuja. Jossain vaiheessa pitäisi (?) tiltujenkin tajuta että pienet terrori-iskut ei vaikuta ja että kohta he on niin eristyksissä että sisäinen hajoaminen alkaa.

      Mutta, kaikella rakkaudella, keksikää lisää juttuja. Toivottavasti vähän haasteellisempia. Ei varmaan paljoa kaalia saa jos kirjoitukset miellyttää 1% kansasta. Jotain parempaa. Ei näihin aina jaksa vastailla. Ahvenanmaasta parempaa ja verrataan Köningsburgin tilanteeseen.

      • Anonyymi

        Woe mahoton, aivan kauhiaa.

    • Anonyymi

      Mies ei ole syyttä "entinen".

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Göring 2024.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Göring 2024.

        Uskottavuus mennyt, vähän samaa mitä tältä palstalta.

    • Anonyymi

      Toverin mukaan Suomi on sodassa Venäjän kanssa. Miksi nato ei tee mitään jos natomaa Suomen on ho hyökätty

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ihme into tuoda esille pelkkää negatiivista asiaa, milloin hän tai tuo valtion ja veronmaksajien rahoilla elävä turhake olisi sanonut jotain positiivista?
        Ehkä heillä on nyt menossa menopaussi, ovathan molemmat jo aika iäkkäitä ärtyneitä ukonpylleröitä?!

    • Anonyymi

      Pahinta tässä on kuitenkin se, että tuonkaltaiset "miehet" ovat olleet johtotehtävissä Suomen Puolustusvoimissa ja vielläpä sen edustajina Natossa. Tämä selittänee aika paljon nykytilanteeseen johtaneista toimista ja sen tekijöistä.

      • Anonyymi

        Osin samaa mieltä, mutta mitä tekevät mediat nostaessaan marginaalit etusivulle?

    • Anonyymi

      Suomessa on nyt kaksi pelleä jotka koko ajan laitetaan kommentoimaan, olisiko joitain normaalimpia ihmisiä ilman hehkuvaa punanenää?

    • Anonyymi

      Pekka käy oma henkilökohtaista sotaa Venäjää vastaan.

    • Anonyymi

      Onneksi kummatkin "punanenät" lähtevät sotkemaan EU asioita, jossa heillä on hyvänä apuna Kaija Kallas.

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras

      "Yle MOT:n tietojen mukaan Oras oli joutunut sairaalahoitoon helsinkiläisellä kauneusklinikalla tehdyn rasvaimun yhteyde
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      1392
    2. Koska muru nähdään

      Kaksin?
      Ikävä
      47
      921
    3. Sanoppa ihan rohkeasti

      Mun huonot puolet! En suutu…
      Ikävä
      95
      895
    4. MOT: Nuoren Olivia Oraksen, 27 surullinen kuolema kauneusoperaatiossa :(

      MOT:n tietojen mukaan Oras menetti tajuntansa rasvaimua edeltäneessä puudutuksessa. Hänet kuljetettiin Husiin, ja hän ku
      Maailman menoa
      86
      815
    5. Haluatko että unohdan sinut kokonaan

      Siihen suuntaan ollaan menossa, nyt jo. Ja ehkä parempi näin, niin ei kulu energiaa hukkaan mahdottomuuteen. Ja vaikka j
      Ikävä
      57
      737
    6. Pelkäätkö häntä?

      👍
      Ikävä
      64
      602
    7. Minä vuonna kaivittusi on syntynyt?

      Vastausta tässä kaivataan.
      Ikävä
      42
      591
    8. Olit mulle tärkeä...

      😭
      Ikävä
      34
      577
    9. Ylen typerät rinnastukset.

      Näin YLE…..Saksassa ei ole äärioikeisto ollut vallassa sitten Hitlerin . YLEn toimittajille tiedoksi . Hitler oli Saksan
      Maailman menoa
      191
      567
    10. 48
      547
    Aihe