Niin tarvitsisin jonkun näköisen runon/muistovärssyn. Tätini kuoli eilen. Pitkäaikaiseen sairauteen. Mahtava ihminen. Niin ymmärtäväinen. suuri Eppujen kannattaja. Nyt haluaisin jonkun ihanan tekstin kukkavihkoon. Onko Eppu Normaalilla mitään sellaista tekstiä mikä sopisi?
runo tarvittais
mie
1029114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
www.positiivarit.fi.
Sieltä sitten värssyjen kohdasta etsit.
Päivänä kauniin kesäisen, hiljeni sydän kultainen. Lähtösi vaikea kestää on, surumme suuri ja sanaton. Lohtuna muistot rakkaat.
TAI
Jokainen lähtö voi olla viimeinen, jokainen hyvästi jättö ikuinen.
Eppujen lyriikoita löytyy esim:
http://members.surfeu.fi/mijovar/eput/
Tosin niistä on aika vaikea löytää mitään suoraa sopivaa lainausta, ellei ala sitten itse soveltaa ja muuntelee hiukan sanoja tai poimii lauseita sieltä täältä. Esim. Linnunradan laidalla -biisistä. Tai sitten vaikka ihan vaan, että "Voi kuinka me sinua kaivataan." Eikä mitään muuta.
Laitan tähän vielä lisäksi yhden mielestäni ehdottomasti kauneimmista ja koskettavimmista muistorunoista:
Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden,
olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille
Hyvää yötä.
- Eino Leino -
Tuota voi soveltaa halutessaan myös niin, että kirjoittaa sen minä-muodon sijaan sinä-muodossa:
Nyt olet vapaa ja mukana tuulen
saat kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olet kimallus tähden,
olet pilven lento,
olet kasteisen aamun pisara hento.
Et ole poissa vaan luoksemme saavut
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotat meille
Hyvää yötä.
Mutta ehkä se alkuperäismuoto on kuitenkin ehkä parempi?
Vanha ketjuhan tämä jo on... Mutta pakko korjata, että "Nyt olen vapaa ja mukana tuulen..." -runon kirjoittaja ei ole Eino Leino vaan Vuokko Laatio. Näin kertoi Kirsti vai Torstikohan se oli Hesarissa taannoin.
Soi hiljaa taivaankellot,aukes portti kultainen.
Väsyi kasi ahkera,tarttui käteen Herran.
Luona taivaan Herran, kohtaamme jälleen kerran.
Eppujen Voi kuinka me sinua kaivataan -kappaleesta löytyy varmasti sopivat katkelma:
Niin tyhjä taas kun olet pois
tää talo on
Me ovi haassa ollaan vain
pois valo on
Ja me Talon kanssa kuunnellaan
kun sade lyö ikkunaan
Voi kuinka me sinua kaivataan
Mä itkin vähän kun tiskasin
ja lakaisin
Mä tahdon tähän taloon
sinut takaisin
Ja kun yksin sänkyyn kömmin
talo naristi nurkkiaan
Voi kuinka me sinua kaivataan
Kuuletko tuulen riehuvan
vastusta vailla ärtyneen
Kuuletko meren kiehuvan
hetkellä illan hämärtyneen
Entä kuuletko keskeltä kaipuun hiljaisen
kun nimesi kiljaisen
Minä onneton sinun tyynyliinaasi
haistelin
turhaan murhetta vastaan
taistelin
Ja taas kyynelten seitsemän
meren taakse minua laivataan
Voi kuinka me sinua kaivataan
Kuuletko tuulten riehuvan
maailman merten kiehuvan
Kuuletko tähtien hyminää
maailman akselin jyminää
Entä kuuletko keskeltä yön hiljaisen
kun nimesi kiljaisen
Muu ehdotus: Muistan seuraavan runon ulkoa unissanikin. Äitini oli kuollut kärsittyään viimeiset viikot kovasti. Muutin toista säkeistöä vähän. Siksi se ei ole niin hyvä kuin ensimmäinen, mutta hyvä kumminkin. Ja kävi niin, että pohjoisen tammikuinen hautajaislauantai olikin leuto ja tuulinen:
Te lempeät rauhaisat tuulet,
äiti mukaanne ottakaa,
ja hellästi kantakaa sinne,
missä uupunut levon saa.
Hän oli kauan kärsinyt tiellään,
hän oli kovin väsynyt,
nyt kipu, vaiva on poissa,
matka mainen on päättynyt.
Hyvä runo lohduttaa surevaa. Voimia sinulle. Itke murheesi pienemmäksi.
Tässä olis sulle muutama runo jotka sopisivat sairauden uuvuttamalle:
Hiljaa saapui noutaja lauha
hellästi irrotti kahleet maan.
Kuljetti sinne missä on rauha
missä ei tuskaa milloinkaan.
Ei kuolema ole arvoitus, joka kerran ratkeaa.
Se on ihmisen ihana oikeus väsyneenä nukahtaa.
Uupunut matkaaja rannalla himmeän maan,
astui aurinkolaivaan suuren valkeaan.
Vain ihminen yksin sanoa voi:
tule, saavu, sammuminen –
mene mereen, päivä – pimene, koi –
jo vaikene, sieluni onnellinen.
Nous viikate, suhahti niitos.
Vain ihminen kuiskasi: kiitos.
Kauniina nauhana vuosien päivät, helminä jokainen muistoksi jäivät. Päivien ketju on varmasti kallis, yhdenkään niistä ei kadota sallis.
Tämä runo oli kukkavihkossa Kummini hautajaisissa.
On tuska, sairaus, kyyneleet nää. Sun kohdaltas ohi kaikki tää. Nyt aurinko kirkas ja lämpöinen on paistava sulle ikuinen.