Hallituksen kannatus on laskenut edelleen,

mutta Purra on omien kannattajiensa mielestä tehnyt hyviä päätöksiä,
koska 70 % perussuomalaisten omista kannattajista on tyytyväisiä Purraan,
puolet Rydmaniin ja 38 % Juusoon.

2/3 kaikista suomalaisista on tyytymättömiä Purraan, Rydmaniin ja Juusoon.
7131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Petetyt kannattavat yhä Purraa.

Äänestä
  • Kas kun tollo hakkaa päätään toistuvasti betoniseinään ymmärtämättä sitä ettei se betoniseinä muutu höyhenseinäksi.

    Äänestä

  • Kokoomuksen politiikkaa jota nyt tehdään ja PS sen apupuolueena tukee toimia, jotta saavat kaiken läpi mitä haluavat.

    Äänestä

Ihmekkös tuo .Päätöksenteko alkaa purra. Luukulta toiselle, sillä seuraamuksella että omaisuus katsotaan ja tyhjennetään ihmiset turhasta omaisuudesta ennen tuen myöntöä. Siinäpä vasta kannustinta työntekoon kerrassaan.

https://yle.fi/a/74-20097934

Äänestä
  • Vivuttamalla kämppiä ostelleet porvarit ottaa turpaansa kun Vuokralaiset Kaikkoaa tyystin.

    Pankki realisoi vakuudet välittömästi.

    Monet julkimot muuttaneet äkisti uusista kämpistään evakkoon.

    Äänestä

Persut muistuttaa uskonnollista hörhölahkoa! Omia kannatetaan vaikka nälkää nähden.

Äänestä

Riippa tomahduttanut puolueen kannatuksen.

Viimeisin Gallup mättää koska otanta vanhoilla listoilla kyhätty.

Taloustutkimus käyttää aataminaikaisia yhteystietoja.

Nähtiin juuri äskettäin miten pahasti gallupit oli pihalla todellisuudesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

mutta Purra on omien kannattajiensa mielestä tehnyt hyviä päätöksiä,
koska 70 % perussuomalaisten omista kannattajista on tyytyväisiä Purraan,
puolet Rydmaniin ja 38 % Juusoon.

2/3 kaikista suomalaisista on tyytymättömiä Purraan, Rydmaniin ja Juusoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu