Punavihreä YLE koulutta wokettajia

Anonyymi-ap

39

454

    Vastaukset 39

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ”Kolumni: Katsoin salatun koulutusvideon, jota Yle ei suostunut näyttämään – Siis ihan oikeasti: Voi herran jestas”

      • Anonyymi

        ”Tuottajan mukaan todella tärkeää on, että Yle pystyy toiminnallaan lisäämään vähemmistöjen edustusta sekä Ylessä että yhteiskunnassa.

        Yle on palkannut vähemmistöön kuuluvia, “marginalisoituja” ihmisiä, jotta taloon saadaan mahdollisimman erilaisia työntekijöitä. Nyt heitä nostetaan kameran eteen, taakse ja erilaisiin sisältöihin.

        “Meidän sisällöissä näkyy, kuuluu ja vaikuttaa yhä useammin erilaiset vähemmistöt. Me ollaan pyritty hyvin monipuolisesti löytämään erilaisia aliedustettuja ihmisryhmiä ja tekemään heidän kanssaan yhteistyötä”, nainen kertoo.

        Sensitiivisyyslukija on esimerkiksi etniseen vähemmistöön kuuluva ihminen, joka tarkistaa, että kirjoitettu teksti ei loukkaa ketään. Nyt Ylellä on naisen mukaan myös sensitiivisyyskatsojia ja sensitiivisyystekijöitä.

        Esimerkiksi romanit saattavat käsikirjoittaa romaneista kertovaa sisältöä, sen lisäksi toinen romani lukee käsikirjoituksen. Ohjaajan apulaisena saattaa vielä erikseen toimia vähemmistöryhmään kuuluva ihminen.

        Ongelmana on usein se, että vähemmistöryhmiin kuuluvilla uusilla tekijöillä ei ole riittävää ammattitaitoa eikä kokemusta. Tällaisia tilanteita varten on koottu työryhmiä, joissa kokeneet ammattilaiset kohtaavat kokemattomampia tekijöitä.

        Naisen mukaan tekijöitä ja mallia pyritään nyt integroimaan myös muualle Yleen.

        “Haluaisin muistuttaa, että tämä ei riitä. Me tehdään marginalisoitujen ryhmien kanssa matalan tuotantoarvon sisältöjä, mutta kuitataanko sillä tämä kaikki? Me tarvitsemme isoja tuotantoja ja valtavirtaa. Sitä kohti on mentävä!”

        Yle on järjestänyt henkilöstölleen jo 40 koulutusta monimuotoisuudesta ja inkluusiosta ja salaa koulutusten hinnan. Kun Verkkouutiset viime viikolla yritti kysellä, kuinka paljon verorahoilla järjestettäviin koulutuksiin oli budjetoitu, avoimuuttaan aiemmin julistanut Yle kieltäytyi paljastamasta summaa.”


      • Anonyymi

        Ärsyttävyyden yläpäässä on somali-kahdeksan minuuttia, eikä viime pariin vuoteen ole tullut ainoatakaan juttua päiväkodista tai koulusta jossa haastateltava ei olisi lähi-idästä tai välimeren takaa?


    • Ylen rahoitus pitää vetää minimiin. 😾

      • Anonyymi

        Ai niinkö kostoksi Sannan näkemästä hyshys-videosta?

        Se rahoitus ole päätetty juuri tietyn summan kokoiseksi suoraksi veroksi. Eli on jo minimissä ja maksimissa samalla kertaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ai niinkö kostoksi Sannan näkemästä hyshys-videosta?

        Se rahoitus ole päätetty juuri tietyn summan kokoiseksi suoraksi veroksi. Eli on jo minimissä ja maksimissa samalla kertaa.

        Lue X:stä ja katso video, 😺


    • Anonyymi

      Yle täytyy pysäyttää.

      • Kansalta pimitetään tuo ideologinen toiminta mitä rajoittaa verovaroin.


      • aito_Iainen
        aito_Iainen kirjoitti:

        Kansalta pimitetään tuo ideologinen toiminta mitä rajoittaa verovaroin.

        rajoittaa = rahoittaa


      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        rajoittaa = rahoittaa

        Ei se lause siitä pikku korjauksesta ymmärrettäväksi tule. Kumma miten isänmaalliset ovat aina niitä, joille oma äidinkielikin tuottaa vaikeuksia. Putineita?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se lause siitä pikku korjauksesta ymmärrettäväksi tule. Kumma miten isänmaalliset ovat aina niitä, joille oma äidinkielikin tuottaa vaikeuksia. Putineita?

        aito_lainen on ainakin Putte-fani eihän tuo suostuisi edes puolustamaan Suomea.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei se lause siitä pikku korjauksesta ymmärrettäväksi tule. Kumma miten isänmaalliset ovat aina niitä, joille oma äidinkielikin tuottaa vaikeuksia. Putineita?

        Mitä et ymmärrä, autan mielelläni sinua ymmärtämään. 😺


      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        Mitä et ymmärrä, autan mielelläni sinua ymmärtämään. 😺

        Kulta, olen opiskellut äidinkieltäni. En tarvitse pikku-Putinia selittämään sitä minulle. Keskity vain siihen, että saat itsellesi vieraalla kielellä jotain ymmärrettävää aikaan.


      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        rajoittaa = rahoittaa

        Vähän sama asia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kulta, olen opiskellut äidinkieltäni. En tarvitse pikku-Putinia selittämään sitä minulle. Keskity vain siihen, että saat itsellesi vieraalla kielellä jotain ymmärrettävää aikaan.

        Opiskella toki voi mutta…,, 😺


    • Anonyymi

      Suurin osa suomalaisista pitää Ylen uutisia luotettavimpana uutislähteenä. Samoin ihmiset arvostavat Ylen laadukasta ohjelmasisältöä jota voi katsoa ilman mainoskatkoja tai muuta kaupallista hilipalipippaa.

      Isot mediatalot ovat jahdanneet Yleä jo vuosikausia koska Ylen uutiset ovat kivi heidän kengässään. Onhan se niin väärin että ihmiset saavat uutisensa ilman mainoksia. Nyt Sanna Ukkolakin on sitten lähtenyt peesaamaan työnantajaansa. Saa varmaan palkankorotuksen.

      • Anonyymi

        Tynnyrissä elävät pitävät kun eivät seuraa kansainvälistä mediaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tynnyrissä elävät pitävät kun eivät seuraa kansainvälistä mediaa.

        Lukemassasi Pravdassa tosin suurin osa uutisista on paikallisuutisia. Ei kovin sivistävää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tynnyrissä elävät pitävät kun eivät seuraa kansainvälistä mediaa.

        Olet huvittava. Persuskovaisen mielestä siis suurin osa suomalaisista on tynnyrissä kasvaneita?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet huvittava. Persuskovaisen mielestä siis suurin osa suomalaisista on tynnyrissä kasvaneita?

        noita ainakin on


    • Anonyymi

      Onkohan siellä tämä liberaali SFP tämän interseksuaalisen woke vedätyksen takana.

      Kun he sen ovat suomeen ruotsista tuoneet, vasemmiston ja vihreiden hyödyllisellä avustuksella instituutioihin sisään istuttaneet.

      Monikulttuurista suomea kuulemma rakentavat mamuttamalla suomenkieliset kulttuureineen Kalevalan suohon.

    • Anonyymi

      Ukkolalle mitali!

    • Anonyymi

      Mikäli tämä woke-koulutus on niin tärkeää, niin kai siitä voisi avoimesti kertoa.

      • Anonyymi

        Ei voi kun YLE väittää, ettei sen tarkotus ole muokata asenteita vaan jakaa puolueetonta tietoa. 🤣🤣🤣🤣


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi kun YLE väittää, ettei sen tarkotus ole muokata asenteita vaan jakaa puolueetonta tietoa. 🤣🤣🤣🤣

        Mitäs mummo tähän?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs mummo tähän?

        Hiljaista on…..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hiljaista on…..

        Itkee tuskaansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi kun YLE väittää, ettei sen tarkotus ole muokata asenteita vaan jakaa puolueetonta tietoa. 🤣🤣🤣🤣

        Kerropa mikä mediatalo Suomessa jakaa puolueetonta tietoa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs mummo tähän?

        On väittänyt aiemmin vastaan, kun on kehdattu moittia Yleä puolueellisuudesta


    • Anonyymi

      Mahtavaa työtä ukkolalta.

    • Anonyymi

      Vähän kiusallista Ylelle.

    • Anonyymi

      Ylenanto- paise täytyy puhkaista.

      Verorahoja ei saa eikä voi käyttää vasemmistolaisuuden markkinointiin !

      EHDOTON EI !!!!

    • Anonyymi

      Täällä taas on huonontajien kuoro vauhdissa.

      Jos Suomessa ei olisi tuota ylen hyvää mediataloa, niin sellainen pitäisi oiis laittaa tilaukseen. Nykyinen rahoitusmalli on mainio.

      • Anonyymi

        "Täällä taas on huonontajien kuoro vauhdissa."

        Tekevät parhaansa saadakseen piirettyä yhtäsuuruusmerkin uskovaisten ja laitaoikeiston välille.


    • Anonyymi

      Yle yrittää tehdä Suomesta kehitysmaatasoisen woke-johtoisen paikan, kun samaan aikaan muu maailma vaatii ja haluaa ostaa uusia innovaatioita ja tuotteita yrityksiltä, joita eivät johda woke-idiootit. Näissä yrityksissä tehdään ne hyvinvointivaltion pystyssäpysymiseen vaadittavat veroeurot, johon ei woke-idioottien kyvyt riitä.

    • Anonyymi

      Laitaoikeisto (ml. sen äänitorvet tällä palstalla) on villiintynyt moittimaan Yleä toiminnasta, joka on pakollista kaikissa merkittävissä yrityksissä.

      Ulinan sijaan kannattaisi huomata, että woke-hommelit ovat pakolisia siksi, että ne ovat hyödyllisiä. Ääliökäytöstä kannattaa kitkeä yrityksissä, koska vapaasti rehottaessaan se pilaa mainetta ja heikentää tulosta.

      • Anonyymi

        ArtoTTT

        Woke kupla puhkesi jo yritysmaailmassa

        "Arvovaltainen amerikkalainen talouslehti Wall Street Journal kirjoittaa, että yhä useampi yritys on muuttanut suhtautumistaan monimuotoisuutta ja inkluusiota ajavaan DEI-liikkeeseen (diversity, equity, inclusion).

        DEI-liike levisi länsimaisessa yritysmaailmassa räjähdysmäisesti 2020-luvun alussa. Viattomalta kuulostavien ihanteiden takana oli kiistanalaisempi identiteettipoliittinen agenda. Se julisti intersektionaalista feminismiä ja ”antirasismia”. Vasemmistohenkistä aatemaailmaa ujutettiin yritysmaailmaan yhtäällä yhteiskuntavastuun nimissä, toisaalta tuottavuuden nimissä."
        https://www.suomenuutiset.fi/korporaatiomaailma-loi-jarrut-wokelle-identiteettipolitiikka-katosi-kymmenien-suuryritysten-vuosikertomuksista/


      • Anonyymi

        Jos wokettamalla syntyy lada-tasoista laatua sen sijaan että saataisiin ferrari-laatua tuotteiden myyntihinnan ollessa lähempänä ferrari-hintaa, niin eipä tuollainen woke-yritys pitkään pystyssä pysy ostajien kaikotessa.


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      60
      1049
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1024
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      882
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      60
      810
    5. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      795
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      689
    8. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      51
      660
    10. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      14
      625
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      620
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      83
      586
    14. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      575
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      573
    17. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      570
    18. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      568
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      527
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      9
      523
    Aihe