Syväluodattuani syitä sinkkuuteeni yksi suurinpia on "ulkopuolisuuden tunne", mikä on syntynyt siitä että minut on pakotettu muuttelemaan elämäni ensihetkistä lähtien vähintään 2-3vuoden välein eri ihmisyhteisöihin ja ryhmiin.
Tämä toiminta on kielletty myös geneven ihmisoikeus-sopimuksessa joka koskee genocide eli siis tarkoituksellista ihmisrodun sukupuuttoon saattamista. Se on siis ihmisen kehitykselle tuhoisaa kun häntä lapsena siirrellään eri ryhmistä toiseen.
Syyt sinkkuuteni pt.2
71
437
Vastaukset
Sama syy mullakin olla epäsosiaalinen, vaikka sosiaaliseen kanssakäymiseen helposti kykenenkin. Ulkopuolisuuden tunne, erilaisuuden tunne tekee sen ettei ole mitään tarvetta änkeä seurueisiin, kun niissä tulee yleensä vain aika pitkäksi ja kysyy itseltään, mitä mä täällä teen. Mielummin oon yksin.
- Anonyymi
Et ole kuitenkaan muuttanut yli 30:een eri asuntoon kuten minä, joten psykologinen kehityksesi on luullakseni eheämpi.
Anonyymi kirjoitti:
Et ole kuitenkaan muuttanut yli 30:een eri asuntoon kuten minä, joten psykologinen kehityksesi on luullakseni eheämpi.
No en sentäs. Eheästä en tiedä, mulla on kyllä paljon rikkovia kokemuksia taustallani, mutta en koe niistä olevan muuta haittaa kuin se, etten luota ihmisiin koskaan, kuten luotan itseeni aina.
EivorCreed kirjoitti:
No en sentäs. Eheästä en tiedä, mulla on kyllä paljon rikkovia kokemuksia taustallani, mutta en koe niistä olevan muuta haittaa kuin se, etten luota ihmisiin koskaan, kuten luotan itseeni aina.
Oon asunut elämäni aikana 11 eri osoitteessa/asunnossa. 11 tai 12.
EivorCreed kirjoitti:
Oon asunut elämäni aikana 11 eri osoitteessa/asunnossa. 11 tai 12.
12. Laskin juuri. 👍
- Anonyymi
EivorCreed kirjoitti:
12. Laskin juuri. 👍
Noh hyvä kun osuit paikalle. Huomiotahan vain minä olin täällä kerjäämässä ja tilanteeni on aivan normaali.
- Anonyymi
EivorCreed kirjoitti:
Oon asunut elämäni aikana 11 eri osoitteessa/asunnossa. 11 tai 12.
Niin eli kolme kertaa vähemmän. Mikä oli juttusi pointti?
Anonyymi kirjoitti:
Noh hyvä kun osuit paikalle. Huomiotahan vain minä olin täällä kerjäämässä ja tilanteeni on aivan normaali.
No sitähän me kaikki muutkin. 😄👍
- Anonyymi
EivorCreed kirjoitti:
No en sentäs. Eheästä en tiedä, mulla on kyllä paljon rikkovia kokemuksia taustallani, mutta en koe niistä olevan muuta haittaa kuin se, etten luota ihmisiin koskaan, kuten luotan itseeni aina.
Ok mutta mua ei yhtään kiinnosta tilanteesi, tee vaikka oma ketju asiasta.
Anonyymi kirjoitti:
Niin eli kolme kertaa vähemmän. Mikä oli juttusi pointti?
Ei muuta pointtia kun varmistaa ettei oo 30 kertaa tullu muutettua. 😂
Ei oo kun 12. Ajatteles kun jotkut ei muuta koskaan.Anonyymi kirjoitti:
Ok mutta mua ei yhtään kiinnosta tilanteesi, tee vaikka oma ketju asiasta.
En oleta että kiinnostaakaan. Mutta minua kiinnosti kertoa. Niin se täällä menee, aina ja kaikilla.
- Anonyymi
EivorCreed kirjoitti:
Ei muuta pointtia kun varmistaa ettei oo 30 kertaa tullu muutettua. 😂
Ei oo kun 12. Ajatteles kun jotkut ei muuta koskaan.Laita vain nauruhymiötä niin varmasti saat kavereita..
- Anonyymi
EivorCreed kirjoitti:
No sitähän me kaikki muutkin. 😄👍
Niin eli naurat minulle päin naamaa, enkä ymmärrä miksi.
Anonyymi kirjoitti:
Laita vain nauruhymiötä niin varmasti saat kavereita..
En mä kaipaa kavereita. Niistä on vain vaivaa.
- Anonyymi
EivorCreed kirjoitti:
En mä kaipaa kavereita. Niistä on vain vaivaa.
Niin mutta miksi naurat päin naamaa, mitä olen sinulle tehnyt.
Anonyymi kirjoitti:
Niin eli naurat minulle päin naamaa, enkä ymmärrä miksi.
Sovitaan niin, nyt voit loppu illan miettiä miksi.
- Anonyymi
EivorCreed kirjoitti:
Sovitaan niin, nyt voit loppu illan miettiä miksi.
En tule koskaan tietämään jos et kerro.
- Anonyymi
Miksi koet asian loukkaavana jos minä saisin yhtään huomiota edes palstalla?
Anonyymi kirjoitti:
En tule koskaan tietämään jos et kerro.
Eihän se sinua kiinnosta. Lähen nyt ostelee karkkia kiskalta. 🍬🍭🍫
- Anonyymi
EivorCreed kirjoitti:
Eihän se sinua kiinnosta. Lähen nyt ostelee karkkia kiskalta. 🍬🍭🍫
En ole sanonut niin, tuo on omituinen olettamus joka ei ole totta. Totta kai kiinnostaa jos voin tehdä asialle jotain. Pilkan kohteena oleminen ei ole mukavaa.
Anonyymi kirjoitti:
En ole sanonut niin, tuo on omituinen olettamus joka ei ole totta. Totta kai kiinnostaa jos voin tehdä asialle jotain. Pilkan kohteena oleminen ei ole mukavaa.
Sinä trollaat, joten minäkin trollaan sinua.
- Anonyymi
EivorCreed kirjoitti:
Oon asunut elämäni aikana 11 eri osoitteessa/asunnossa. 11 tai 12.
Sivusta. Mulla on yhdeksän eri osoitetta, kun ei lasketa armeijassa oloaikaa mukaan. Samaistun luottamisen suhteen kans samaan kategoriaan. Siksi viihdyn paremmin yksin kuin kaksin? Tuntuu monesti siltä, että tulen myös helposti väärin ymmärretyksi.
Tunnen riittämättömyyden tunnetta ja isoissa porukoissa ulkopuolisuuden tunnetta. Monesti ollut tilanteissa, joissa tunnistanut sen olon, että minua kohtaan ei olla oltu yhtä lojaaleja kuin muita kohtaan. Toki elömäntilanteeni tukee tällä hetkellä tätä tunnetta.
Minulla on myös niitä hetkiä, joissa en tuntenut ulkopuolisuuden tunnetta, olivat aikoja, jolloin mun työsuhteeni olivat yli 10- vuoden mittaisia. Nyt olen työtön ja tuntuu, ettei minua kelpuuteta työelämään, vaikka olen mielestäni täysissä sielun ja ruumiin voimissa? - Anonyymi
EivorCreed kirjoitti:
En mä kaipaa kavereita. Niistä on vain vaivaa.
Liikaa vouhotetaan et pitää olla kaveri porukka ympärillä.
Toinen kärsii ei oo omaa aikaa.
Sanotaan,et luovat ihmiset kaipaa omaa,aikaa ja kömpii ihmisten ilmoillen luomisen kun kausi ohi.
Ollaan erilaisia hyvä niin... Anonyymi kirjoitti:
Liikaa vouhotetaan et pitää olla kaveri porukka ympärillä.
Toinen kärsii ei oo omaa aikaa.
Sanotaan,et luovat ihmiset kaipaa omaa,aikaa ja kömpii ihmisten ilmoillen luomisen kun kausi ohi.
Ollaan erilaisia hyvä niin...Joo, pitää kuunnella itseään ja omaa oloaan, vointiaan. Eikä sitä mitä muut elämässä kohokohtina pitää. Jos yksin on mukavempaa, silloin on yksin muut sitten ihmettelee, jos ei ymmärrä. Ei sen väliä.
Nimenomaan erilainen saa olla, hyvä niin. 😊👍Anonyymi kirjoitti:
Sivusta. Mulla on yhdeksän eri osoitetta, kun ei lasketa armeijassa oloaikaa mukaan. Samaistun luottamisen suhteen kans samaan kategoriaan. Siksi viihdyn paremmin yksin kuin kaksin? Tuntuu monesti siltä, että tulen myös helposti väärin ymmärretyksi.
Tunnen riittämättömyyden tunnetta ja isoissa porukoissa ulkopuolisuuden tunnetta. Monesti ollut tilanteissa, joissa tunnistanut sen olon, että minua kohtaan ei olla oltu yhtä lojaaleja kuin muita kohtaan. Toki elömäntilanteeni tukee tällä hetkellä tätä tunnetta.
Minulla on myös niitä hetkiä, joissa en tuntenut ulkopuolisuuden tunnetta, olivat aikoja, jolloin mun työsuhteeni olivat yli 10- vuoden mittaisia. Nyt olen työtön ja tuntuu, ettei minua kelpuuteta työelämään, vaikka olen mielestäni täysissä sielun ja ruumiin voimissa?Toi väärin ymmärretyksi tulemisen tunne on jokseenkin myös tuttua mullekin. Ihan kun ihmiset ei osaisi yhtään itse täydentää toisen kertomaa päässään kuunnellessaan tai lukiessaan ja jäsennellä, kaikki pitäisi vääntää rautalangasta, ei jaksa.
Ootko miettinyt mistä nuo tunteet tulee, paitsi nyt työttömyydestä?
- Anonyymi
Olen muuttanut 23x. Nytkin kauhea palo aloittaa alusta jossain uudessa paikassa.
Kaikista ihmisistä se oma kärsimys on kaikkein kamalinta, eikä kellään muulla voi olla asiat yhtä huonosti. Olet siis yksi meistä muista.
Ei itseassa oo noin. Pidän monen muun körsimyksiä pahempana kun omiani, vaikka tiedän itsekin paljon läpi käyneen ja kärsineenkin. Olen sikti onnekkaampi kun moni muu, jolla on paljon pahempia kärsimyksiä harteillaan.

Siitä syntyy elämääni nöyryys, ei alisteinen nöyryys vaan käsitys että saa olla kiitollinen, kun ei ole kokenut kaikkea sitä kamalaa mitä moni muu on. Ja joutuu päivittäin kokemaan.
Mulla vois olla asiat helvetin paljon huonommin auvan kuten jollain toisella taas olisi minun nahoissani elämällä.- Anonyymi
EivorCreed kirjoitti:
Siitä syntyy elämääni nöyryys, ei alisteinen nöyryys vaan käsitys että saa olla kiitollinen, kun ei ole kokenut kaikkea sitä kamalaa mitä moni muu on. Ja joutuu päivittäin kokemaan.
Mulla vois olla asiat helvetin paljon huonommin auvan kuten jollain toisella taas olisi minun nahoissani elämällä.Ollut huomaavinani. Että sinulla on tapana vetää itseesi vähän kaikki? Mistäköhän se johtuu? Siis tarkoitan sitä. Että toisen asiasta tulee nopeasti peili siihen, että puhutkin kääntäen heti paljon itsestäsi verrannolistaen aina vastaavaan omaan kokemukseesi. Oletko itse huomannut asiaa? Toki näin on monen muunkin kohdalla ja jokainen tekee sitä toisinaan. Kysyn ihan tosissaan. Sillä huomaan monilla olevan tätä taipumusta. Haluaisitko avata näkemystäsi asiasta? Jos et. Se ok. Tämä sivusta. Ja ilman lisämerkityksiä.
Anonyymi kirjoitti:
Ollut huomaavinani. Että sinulla on tapana vetää itseesi vähän kaikki? Mistäköhän se johtuu? Siis tarkoitan sitä. Että toisen asiasta tulee nopeasti peili siihen, että puhutkin kääntäen heti paljon itsestäsi verrannolistaen aina vastaavaan omaan kokemukseesi. Oletko itse huomannut asiaa? Toki näin on monen muunkin kohdalla ja jokainen tekee sitä toisinaan. Kysyn ihan tosissaan. Sillä huomaan monilla olevan tätä taipumusta. Haluaisitko avata näkemystäsi asiasta? Jos et. Se ok. Tämä sivusta. Ja ilman lisämerkityksiä.
Olen tietysti huomannut, kukinhan meistä voi peilata vain itseensä. Mihinkä muuhunkaan? Mitä avaamista siinä on? Kai sinä luettua ymmärrät ilman avaamistakin.
EivorCreed kirjoitti:
Olen tietysti huomannut, kukinhan meistä voi peilata vain itseensä. Mihinkä muuhunkaan? Mitä avaamista siinä on? Kai sinä luettua ymmärrät ilman avaamistakin.
Lisään vielä, että minua häiritsee enemmän ihmiset jotka koittaa työntää sanoja toisten suuhun ja puhua toisten puolesta, kun he jotka puhuu omalla suustaan itsestään ja puolestaan. Täällä on paljon niitäkin jotka luulee tietävänsä toisten asiat asianomaisia paremmin ja puhuu niin ikään heistä kuin asiantuntijat, mikä ainakin minusta on typerää.

No siinä on asia mistä ollaan samaa mieltä. Mutta mutta. Olisiko kohtuutonta joskus koittaa hiukan himmata?
Anonyymi kirjoitti:
No siinä on asia mistä ollaan samaa mieltä. Mutta mutta. Olisiko kohtuutonta joskus koittaa hiukan himmata?
Miksi, sananvapauttani halutaan rajoittaa? Saako sinunkin sitten rajata?
EivorCreed kirjoitti:
Miksi, sananvapauttani halutaan rajoittaa? Saako sinunkin sitten rajata?
Ei minusta tarvi tykätä, ei edes tavastani keskustella mutta ei minua myöskään tartte neuvoa miten itseäni ilmaisen, sillä se on vain ja ainostaan minun oma päätös, ei muitten.
Aina voi hyppiä yli jos ahdistaa ilmaisuni, en loukkaannu yhtään.EivorCreed kirjoitti:
Ei minusta tarvi tykätä, ei edes tavastani keskustella mutta ei minua myöskään tartte neuvoa miten itseäni ilmaisen, sillä se on vain ja ainostaan minun oma päätös, ei muitten.
Aina voi hyppiä yli jos ahdistaa ilmaisuni, en loukkaannu yhtään.Minusta ainakin on kiva lukea toisten henkilökohtaisia kokemuksia asioista. Sitä saa aina jotain uutta ajateltavaa.
- Anonyymi
EivorCreed kirjoitti:
Ei minusta tarvi tykätä, ei edes tavastani keskustella mutta ei minua myöskään tartte neuvoa miten itseäni ilmaisen, sillä se on vain ja ainostaan minun oma päätös, ei muitten.
Aina voi hyppiä yli jos ahdistaa ilmaisuni, en loukkaannu yhtään.No ei siinä ole kysymys tykkäämisestä tai ei tykkäämisestä. Vaan ihan sellaisesta asiasta kuin huomioon ottamisesta. Täällä on muutamia niin kovin nopeita ja innostuneita kirjoittajia. Joskus olisi mukava kuulla niitä hiljaisempia ja hitaampia sanotaanko ajatuksia...
Tiedän. Olen itsekin samaa mieltä. Että jokainen vastaa itsestään ja tänne saa tasan tarkkaan antaa tulla mitä haluaakaan kirjoittaa tai sanoa...
En millään muotoa odota muilta, että muuttuisivat yhtään kenenkään takia vaan ovat mitä ovat.
Mutta ajatuksen tasolla. Voi joskus jäädä jotakin jota voi miettiä. Se ei tarkoita. Että se johtaisi toimintaan ja en siis odottanutkaan kirjoituksellani oikeastaan muuta kuin asian ajattelua... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei siinä ole kysymys tykkäämisestä tai ei tykkäämisestä. Vaan ihan sellaisesta asiasta kuin huomioon ottamisesta. Täällä on muutamia niin kovin nopeita ja innostuneita kirjoittajia. Joskus olisi mukava kuulla niitä hiljaisempia ja hitaampia sanotaanko ajatuksia...
Tiedän. Olen itsekin samaa mieltä. Että jokainen vastaa itsestään ja tänne saa tasan tarkkaan antaa tulla mitä haluaakaan kirjoittaa tai sanoa...
En millään muotoa odota muilta, että muuttuisivat yhtään kenenkään takia vaan ovat mitä ovat.
Mutta ajatuksen tasolla. Voi joskus jäädä jotakin jota voi miettiä. Se ei tarkoita. Että se johtaisi toimintaan ja en siis odottanutkaan kirjoituksellani oikeastaan muuta kuin asian ajattelua...Ja enhän minä voi sinua mitenkään rajoittaa. Eikä tämä nyt ole varsinaisesti mikään moitekaan.
- Anonyymi
EivorCreed kirjoitti:
Miksi, sananvapauttani halutaan rajoittaa? Saako sinunkin sitten rajata?
On sulle tästä monta kertaa sanottu, erityisesti gentsu palsta-ahterissa roikkumisesta. Tulet joka ketjuun höpöttämään omiasi, usein aiheen vierestä. Kyllä siitä saa huomauttaa.
Anonyymi kirjoitti:
On sulle tästä monta kertaa sanottu, erityisesti gentsu palsta-ahterissa roikkumisesta. Tulet joka ketjuun höpöttämään omiasi, usein aiheen vierestä. Kyllä siitä saa huomauttaa.
No jospa identifioituisit selkeemmin, niin valituksiasi voisi noteerata paremmin. Hajusi kun ei kantaudu nenään ja niminerkkiäkään ei näy.
Anonyymi kirjoitti:
No ei siinä ole kysymys tykkäämisestä tai ei tykkäämisestä. Vaan ihan sellaisesta asiasta kuin huomioon ottamisesta. Täällä on muutamia niin kovin nopeita ja innostuneita kirjoittajia. Joskus olisi mukava kuulla niitä hiljaisempia ja hitaampia sanotaanko ajatuksia...
Tiedän. Olen itsekin samaa mieltä. Että jokainen vastaa itsestään ja tänne saa tasan tarkkaan antaa tulla mitä haluaakaan kirjoittaa tai sanoa...
En millään muotoa odota muilta, että muuttuisivat yhtään kenenkään takia vaan ovat mitä ovat.
Mutta ajatuksen tasolla. Voi joskus jäädä jotakin jota voi miettiä. Se ei tarkoita. Että se johtaisi toimintaan ja en siis odottanutkaan kirjoituksellani oikeastaan muuta kuin asian ajattelua...Hiljaisempien pitää osallistua, minä irl osaan ottaa hiljaiset oikein hyvin huomioon. Oon itse hyvinkin hyvä olemaan hiljaa ja kuuntelemaan. Täällä taas varmasti oikaisen väärät luulit, kun niihin törmään. Vaikka se miten paljon jostakin tuntuisi, että pidän ääntä. Pidän kun pidän, olen hiljaa kun olen hiljaa.
Palstakamu kirjoitti:
Minusta ainakin on kiva lukea toisten henkilökohtaisia kokemuksia asioista. Sitä saa aina jotain uutta ajateltavaa.
Niin minustakin. Olisi tylsää lukea kuin uutisia jotain ei mitään ja kusisukassa vaan myhäillä.
Onhan se hyvä etsiä historiastaan kaikenlaista selitystä nykyisyyteen, mutta ihan vielä tiedostaminen ei yksin auta.
Vielä pitäisi hyväksyä, että näin ja noin on käynyt, selvä. Nyt elämä uusiks ja toisellatapaa eteenpäin.- Anonyymi
Eikös tuo tule jo ihan luonnollisella tavalla kun ihmiset päättelevät sitä mitä olisivat valmiita yhä kokemaan?
Tilanteita on elämässä paljon, on monta tienhaaraa josta voisi kääntyä oikealle tai vasemmalle, joskus voi olla jopa kolmeteisiä risteyksiä.
Jokainen meistä on harkinnut mitä aikaa tehdä, joskus vastapuoli voi tuottaa yllätyksen jossa sitä omaa näkemystä ei enää edes kaivata?
Elämä on ihanaa, juuri sen vuoksi että nykyaikaa punnitaankin vain sillä, mitä olisi ITSE päättänyt.
AV Anonyymi kirjoitti:

AVEn kyllä tajunnut tuosta mitään, mut ihan sama. 😁
- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
En kyllä tajunnut tuosta mitään, mut ihan sama. 😁
No, ihan sama, ehkä joskus ymmärrät:)
AV Anonyymi kirjoitti:
No, ihan sama, ehkä joskus ymmärrät:)
AVMä en kyllä mieti, että miten voisin jonnekin menneisyyteen palata? Se mitä oon joskus tehnyt vaikka vähän huonosti, ei tule samanlaisena enää uudelleen vastaan.
Että historiaa ei voi käyttää suoraanverrannollisena "virheiden" eliminoimiseen...
Jos sitä tuossa pähkit?- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Mä en kyllä mieti, että miten voisin jonnekin menneisyyteen palata? Se mitä oon joskus tehnyt vaikka vähän huonosti, ei tule samanlaisena enää uudelleen vastaan.
Että historiaa ei voi käyttää suoraanverrannollisena "virheiden" eliminoimiseen...
Jos sitä tuossa pähkit?Jos ihminen ei muutu, menneisyys palaa aina eteen ehkä erilaisena, mutta lopputulokseltaan samanlaisena.
Omat valinnat koskevat usein meitä itseämme, ja sitä mitä olemme, miten käyttäydymme ja voimmeko säätää aivoituksia tai tunne-elämäämme lähemmäs sitä, mitä ihmiset kaipaavat.
AV Anonyymi kirjoitti:
Jos ihminen ei muutu, menneisyys palaa aina eteen ehkä erilaisena, mutta lopputulokseltaan samanlaisena.
Omat valinnat koskevat usein meitä itseämme, ja sitä mitä olemme, miten käyttäydymme ja voimmeko säätää aivoituksia tai tunne-elämäämme lähemmäs sitä, mitä ihmiset kaipaavat.
AVKokoajan elämää tarvitsee päivittää.
Jos nyt ei enää saa niin helposti vaikka sitä palstalla jumaloitua parisuhdetta, niin voi miettiä, että haluaakokaan sellaista? Onko tarvetta?
Lopputulos voi olla se, ettei ole suhdetta, mutta tarkoituskaan ei ole sitä saada enää ehkä?
Pitäisi osata tunnustella elämää vähän väliä, eikä jäädä johonkin pinttyneeseen yhden asian tähtäykseen kiinni.
Enkä mä tiedä, että miksi mun pitäisi tässä vaiheessa miellyttää ketään muuta, muuttelemalla omaa elämää, touhujani tms? Jos ei oo näin hyvä, niin voi voi....- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Kokoajan elämää tarvitsee päivittää.
Jos nyt ei enää saa niin helposti vaikka sitä palstalla jumaloitua parisuhdetta, niin voi miettiä, että haluaakokaan sellaista? Onko tarvetta?
Lopputulos voi olla se, ettei ole suhdetta, mutta tarkoituskaan ei ole sitä saada enää ehkä?
Pitäisi osata tunnustella elämää vähän väliä, eikä jäädä johonkin pinttyneeseen yhden asian tähtäykseen kiinni.
Enkä mä tiedä, että miksi mun pitäisi tässä vaiheessa miellyttää ketään muuta, muuttelemalla omaa elämää, touhujani tms? Jos ei oo näin hyvä, niin voi voi....Mjoo, voi tulla joskus yksinäinen olotila johon auttaa kesämökki, lämmin sauna ja case olutta? Ei tuokaan ole paha asia, silloin alitajunnassaan miettii vieläkö se omaan hajatelmaan olisi sointuvaa. Joskus on valmis muutoksiin, usein ei ole.
AV Anonyymi kirjoitti:
Mjoo, voi tulla joskus yksinäinen olotila johon auttaa kesämökki, lämmin sauna ja case olutta? Ei tuokaan ole paha asia, silloin alitajunnassaan miettii vieläkö se omaan hajatelmaan olisi sointuvaa. Joskus on valmis muutoksiin, usein ei ole.
AVEn kyllä koe yksinäisyyttä, päinvastoin tätänykyä.
Vaikka en loppuelämänäni olisi missään suhteessa johonkin naiseläjään, en koe olevani yksin. Oikeastaan kun miettii omalle kohdalle, että pitäisi poistaa olemisellaan jokin yksinäisyys, olisi se aika rasti...mulla on muutakin elämässä. 🤔
Onko se ulkopuolisuuden tunne sitten niin vaarallista, oikeastaan positiivinen juttu.
Eikö missään vaiheessa ole tuntunut että tunne on ihan oikein ja kohdallaan eli väliäkös tuolla huit hait, tunne muitten seassa...ja tekeekö niillä muillakaan tunteilla oikeastaan yhtään mitään, ylimainostettua roskaa 😁EivorCreed kirjoitti:
Wau, uusi kuva! Komea. 😊👍
Mp:stä jäi kamera päälle kun menin heittämään, olkoon nyt pari päivää. Kuva on sielläkin näköjään vaihtunut ja piikikkääseen suuntaan 🙂
E-Lukka kirjoitti:
Mp:stä jäi kamera päälle kun menin heittämään, olkoon nyt pari päivää. Kuva on sielläkin näköjään vaihtunut ja piikikkääseen suuntaan 🙂
No se voi olla sinkkunaisten silmälle ihan mukava pari päivää. 😊
Joo, pitää vähän vaihdella välillä eikä jaksa aina itseäänkään kuvata. 😂EivorCreed kirjoitti:
No se voi olla sinkkunaisten silmälle ihan mukava pari päivää. 😊
Joo, pitää vähän vaihdella välillä eikä jaksa aina itseäänkään kuvata. 😂Tuskin, täällä kun ei semmoisia pahemmin käy, kyllä minä taidan olla yhtä turvassa kuin tähänkin asti 🤗
E-Lukka kirjoitti:
Tuskin, täällä kun ei semmoisia pahemmin käy, kyllä minä taidan olla yhtä turvassa kuin tähänkin asti 🤗
Nin ja perimmäinen syy kuvaan oli se että katsoin videolta heittotekniikkaani kun kerran vahingossa kuvaan jäin, huvi ja hyöty
E-Lukka kirjoitti:
Tuskin, täällä kun ei semmoisia pahemmin käy, kyllä minä taidan olla yhtä turvassa kuin tähänkin asti 🤗
Koskaan ei tiedä mitä taustalla väijyy. 😅
On täällä sinkkunaisiakin ollu, tiedä sitten menikö ne kaikki jonkun palstasankarin matkaan. 😄
No nyt olis ainakin miehen näköinen mies, eikä edes kuivankesän orava.EivorCreed kirjoitti:
Koskaan ei tiedä mitä taustalla väijyy. 😅
On täällä sinkkunaisiakin ollu, tiedä sitten menikö ne kaikki jonkun palstasankarin matkaan. 😄
No nyt olis ainakin miehen näköinen mies, eikä edes kuivankesän orava.Mutta mun on viisainta olla hiljaa, kaikki mitä sanon kääntyy kauttani aina muita vastaan. Kun mun kanssa ei voi olla samaa mieltä edes periaatteesta, joten zup.
EivorCreed kirjoitti:
Mutta mun on viisainta olla hiljaa, kaikki mitä sanon kääntyy kauttani aina muita vastaan. Kun mun kanssa ei voi olla samaa mieltä edes periaatteesta, joten zup.
No ristiköön mut sitten kukkakepiksi jos huvittaa, ei haittaa. Minähän vain pidän siitä kun joku hölmöyttään rupeaa narisemaan jostain 😀
- Anonyymi
Äpäpäp. Sinkkuus on itsevalittu oikeus! Älä yhtään yritä! Sinkkuuttani en vaihda kaltaisiisi öttömönkiäisiin. Ei kiitos!
- Anonyymi
Ulkopuolisuuden kokemus liittyy kiintymyssuhdetraumoihin. Googlaile vähän, ja mieti, oletko kenties ensin terapian tarpeessa, jotta myöhemmin ihmissuhteetkin ottavat askeleen parempaan suuntaan.
- Anonyymi
Se oli silloin, nyt on nyt. Hyväksy menneisyys. Kukaan ei voi kukaan vaikuttaa menneisyytensä (ainoastaan suhtautumista siihen voi).
Lähes kaikki tuntevat joskus ulkopuolisuuden tunnetta. Siitäkin huolimatta, ettei oikeasti ole ulkopuolella.
- Sheena - Anonyymi
medijassa oli aiheesta miten koulukiesaaminen, altistaa ulkopuolisuuden tunteeseen aikuisena,
EivorCreed kirjoitti:
Niin tekee, myös työpaikkakiusaaminen, kaikenlainen syrjiminen ylipäänsä.
Valitettavasti mikään terapia ei korjaa vahinkoa mikä on jo tapahtunut, mutta voi antaa pontta ja löytää vahvuutta itsestään nousta jaloilleen ja olla piittaamatta kiusaajista, sillä hehän ne heikkoja ovat, et sinä.
Noista muutoista puheen ollen. Ekan kerran muutin noin 4 v, toisen kerran vasta parkymppisenä. Että lapsena sai olla aika paljon samassa. Ei tullu kouluvaihdoksia, että tuulisista perheoloista huolimatta oli aika turvallinen lapsuus. Aikuisena oon siis asunu kolmessa paikassa. Ensin toisella puolen kaupunkia ja sitten Tampereella. Sitten tulin takas kotiseudulle. Tässä asunu nyt 15 vuotta. Pää mulla ois seonnu, jos ois 30 kertaa joutunu muuttaan.
- Anonyymi
Olet ollut väärässä porukassa.
Kokemuksesta voin sanoa,et kaveri oltetaan sellainen kun on mukaan.
Yhteinen sävel löytyy kun halua on.
Riippuu paremmin siitä kuka porukkaa vetää.
Narsisti ym.
Tietyt luonteet kun puuttuu porukasta ryhmäöntyminen tapahtuu ja kaikki kelpaa ja kasvetaan yhdessä.
Ollaan siis tarkkoja jos aina löytyy syy miksi uusi ei pääse mukaan.
Syy ei ole tulokkassa vaan .
Ryhmässä on jotain salaseura tyypistä ja parempi pysyä ulkona.. - Anonyymi
Sosiaalisuus on liian laaja käsite monessa kohtaa.
Johtamistaidot on arvokkaita .liian monta johtajaa pienessä yhteisössä on mätä paise.
Yhteinen kieli löytyy kun kunnioitetaan toista .Sillä kaikilla on annettavaa..
Ei voida sanoa,et sinä olet huono tai hyvä. Sillä kaivetaan työhön eri tahdissa.
Olen nähnyt kun 0 lähetään niin loppu tuleman oli et oli ryhmän paras kun annettiin aikaa. .asiat muuttuu ja me sen mukana . Toinen loisti alku vuosina toinen loistaa nyt.
Hiljainen tieto kulkee ja on todella tärkeä kun sen aika tulee. - Anonyymi
Ota uudisti gubbe !?!
- Anonyymi
Tulin ykskaks yllättäen ketjuun näin myöhään.
Lueskelin lähes kaiken sieltä täältä.
Monia hyviä mietteitä.
1) Omalla suulla puhuminen. Minusta on hyvä antaa ihmisten itse puhua omista asioistaan eikä muiden pidä löpistä niistä. On kiusallista, jos ihan hyvää tarkoittava ihminen puhuu toisen asioista, missä on korvia. Tämä edellyttää itsekuria.
Tulee tunne, että kun käännän selkäni ja poistun, minun asiani ovat vaihdossa.
2) Menneisyys. Se nyt on siellä ja pysyy. Märehtiminen ei auta. Itseihmettelyyn sieltä voi löytyä selityksiä, mutta emme myöskään tiedosta kaikkea, mikä vaikuttaa myöhemmin.
Parempi yrittää nukkua hyvin kuin hyvin huonosti, joten vatvominen ei auta.
3) 8 muuttoa: niille on aina jokin selitys, peruste. Onko kivaa pienelle lapselle lukuisat muutot. Lapset kiintyvät kavereihinsa ja hoitotäteihin ja tuttaviin. Tempaisi tästä v o i
vaikuttaa tai ei.
4) Omat valinnat lienevät elämään eniten vaikuttavaa (Onhan siinä taustalla toki s e menneisyyskin).
5) Ulkopuolisuus. Monikohan kokee? Moni.
Kuuntelijoita tarvitaan. Se oma rooli vaihtelee aikojen ja yhteisöjen myötä.
Miksi pitäisi olla toisenlainen. Saa sitä käpertyä omiin oloihinsa välillä.
Mutta jos kärsii, pitäisi löytää kamu, kenen kanssa avautua. Asiantuntija? Ystävä?
Osaksi ihmiset luulevat paljon.
No. Kannattaa muistaa, että ihmiset ovat aika itsekeskeisiä.
Sosiaalinen ihminenkin voi uupua.
Kiitäjä
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1483583Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta703560Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463342- 532779
- 322046
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘301972Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k431790- 481686
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä961645- 391400