Kohdassa 42 min => on Kansanlähetyksen toiminnan johtajan Daniel Nummelan linjapuhe tältä päivältä.
Daniel ottaa rohkeasti kantaa myös evlut kirkon ja Kansanlähetyksen väleihin.
Yllättävää, että syksyinen pappien vihkiminen Inkerin kirkossa närästi Luomaa virallisesti sen myöhäisen ilmoituksen takia.
https://m.youtube.com/watch?v=ns6SC122Y6Q
Daniel ottaa rohkeasti kantaa myös evlut kirkon ja Kansanlähetyksen väleihin.
Yllättävää, että syksyinen pappien vihkiminen Inkerin kirkossa närästi Luomaa virallisesti sen myöhäisen ilmoituksen takia.
https://m.youtube.com/watch?v=ns6SC122Y6Q
Vastaukset 702
Vanhimmat
Kuuntelin tämän päivällä, ja suosittelen.
Joo, samoin. Oli hyvä ja rehellinen puhe. 😺
Kiitos tästä, en itse löytänyt.
Ole hyvä, saa jakaa 😺
Jaan, kiitos.
Johnny Mad Dog keskustelee itsensä kanssa ja vielä peukuttaa itseään. Kuvittelee etteivät muut huomaa. Kuinka yksinäinen pitää olla, että haluaa tehdä tuollaista?
Komppaan vielä kerran itseäni ja annan peukun. 😺
Rauhoitu, 🦆!
Ortodoksien omat synnit ja hellarivapareiden on niin suuret ettei voi kivittää luterilaisia.Ja muissa uskonnoissa on omat syntinsä ettei hekään voi muita syytellä.Luterilaisten syyttely teidän tekemistä synneistä on hävytöntä vääryyttä.Vanhan liiton ilkeys ja pahuus ei kuulu enää uuteen liittoon.Luoja löi Poikaansa ristillä eikä luterilaisia.Eikä katolisia.Vapaamuurarikin saattaa löytää armon.
Ortodoksien vapaamuurarit samassa tulijärvessä kuin helluntailaisten.
Kirkko on näille kaapin paikan osoittanut ja asia on siinä mielessä täysin selkeä.
Kirkon säännöillä tai voivat lähteä menemään.
Mitä ovat tehneet?
Eihän kirkko itsekään noudata omia sääntöjään. 😼
Inkerin kirkko on evlut kirkko, ei ortodoksikirkko.
Mitä pahaa siellä vihkimiset nyt yhtäkkiä olisi kun niitä on tehty ennenkin? Ei se ole mitään pois Suomen evlut kirkolta vaan lisää kaikille kristityille.😺
Venäjällä kaikki kirkot ovat Putinin käskyläusiä. Luoma on kyllä kertonut mikä mättää Inkerin kirkon vihkimyksissä.
Eivät ole, ei Putin omiaan vainoaisi, 😺
Mikä niissä muka mättää kun moitti vain myöhäistä ilmoittamista niistä?
Venäjällä Inkerin Kirkossahan kyseiset pojat voivat toimia uzkonsa mukaisesti, siellä he voivat toteuttaa hengellisyyttään Kirkkomme häiritsemättä heidän Pyhää uskonnollisuuttaan.
Tehän voisitte kaikki lähteä Suomesta sinne missä voitte kaikessa elämässänne elää Jumalan tahtoa noudattaen, ehkä Herran antamien käskyjenkin noudattaminen onnistuu teiltä siellä.
Voi miten iloinen olen, löytäessänne Inkeristä uskonnollisen kotinne.
Inkerin kirkko on kutsunut heidät pastoreikseen kouluttajaksi. Heitä on yhteensä 5 miestä eri herätysliikkeistä. Mitä sinulla on inkeriläisiä luterilaisia vastaan, että eväisit heiltä suomalaisten kristittyjen tuen. 😼
Jos kerran venäläisessä Inkerin Kirkossa noudatetaan Kristillisyyttä kyseisten poikain hyväksymällä tavalla ja Suomessa taas ei, niin mikseivät mene Inkerin Kirkkoon tukemaan heitä oikeasti aidon uskovan tapaan?
Hehän tukevat heitä teologisella koulutuksella.
Inkerin kirkossa ei voi toimia opettajana jos ei ole vihitty kirkon työntekijäksi. 😺
Heille on siis venäjällä Inkerin Kirkossa valmiina heidän uskonsa mukainen hengellinen koti ja he kuluttavat Herran heille siunaamaa aikaa meidän kelvottomien syntisten joukossa joita heidän Raamatun mukaan tulisi karttaa.
Heillä on hengellinen koti herätysliikkeissä. 😺
Eli pysyttelemällä herätysliikkeissään eivät joudu meidän tavallisten syntisten ja kelvottomien kanssa tekemisiin ja pystyvät karttamaan meitä pahoja ihmisiä kuten Raamattu teitä ohjeistaa.
Kirkko jää meidän kelvottomien suojaksi, hienoa.
He eivät tue uusia evlut kirkon jumalattomia ja Raamatun vastaisia käsityksiä. 😺
Juuri noin? Herätysliikkeissään ja venäläisessä kirkossa he voivat elää Raamatun kirjoituksia todeksi haluamallaan tavalla joutumatta tekemisiin meidän tavallisten kelvottomien ja syntisen pahojen ihmisten kanssa.
Miten sinä voit Uudestisyntyneenä Jeesuksen seuraajana jättää noudattamatta Raamatun ilmoittamaa ohjausta karttaa tällaisia syntisen kelvottomia ja pahoja tavallisia ihmisiä?
Näytät nauttivan siitä kun ryvet synneissäsi ilman halua tehdä parannusta niistä. 😺
Uudestisyntyneenä Jeesuksen seuraajana siis syytät minua siitä, että hyväksyn itseni sellaisena millaiseksi olen saanut syntyä?
Miksi minun pitäisi kapinoida niitä ominaisuuksia vastaan, jotka olen syntymässäni saanut lahjana evääksi elämäni matkalle ja yrittää esittää itseäni sellaisena mitä en todellakaan ole.
Pitäisikö minunkin kiivetä sinun tapaasi puuhun näkemästä omaa itseäni sellaisena kuin olen ja kerskata naurettavaan tapaasi olevani muita parempi ihmisenä?
En minä syytä vaan totesin minkä käsityksen sinusta olen saanut sen perusteella mitä itse olet itsestäsi kertonut.
Miksi otit sen syytöksenä? 😺
Olet kuitenkin ilmeisen tyytyväinen tuohon syntiseen elämäksi .
Kysymysmerkin lauseeni perässä tarkoitus oli saada selvyys oliko kyseessä syytös vai ei.
Esittelet siis omia käsityksiäsi muodossa, johon perusteettomasti liität omia luulojasi toisen ihmisen tilasta, miksi?
Palstalla sielunveljesi ovat kirjoittaneet PH:n kertoneen heille minun olevan jumalaton, kelvoton, käärmeensikiö, kelvoto syntinen.
Tosin sama PH oli kertonut sukupuoleni ja seksuaalisen suuntautumiseni sellaiseksi etteivät lapseni olisi voineet syntyä.
Todistithan jokin aika sitten itsekin Raamatusta lukeneesi minusta ja lapsistani monenmoista.
Voitko nyt tarkentaa, miksi minun pitäisi olla
erilainen kuin millaiseksi olen saanut syntyä ?
tähän maailmaan?
Kerro sinä minkä koit syytöksenä ja miksi? 😺
Minkälaiseksi sinä sitten olet syntynyt ja mihin itsessäsi et ole tyytyväinen?
Esittämälläni kysymysmerkillä kysyin tarkoititko syyttää, oliko se liian vaikeaa ymmärtää tollaiselle Uudestisyntyneelle Jeesuksen seuraajalle?
Itse en koe olevani syyllinen siihen että olen syntynyt niillä ominaisuuksilla jotka syntymässäni sain. Siihen tyytyminen mitä evääksi on annettu.
Tottakai olen tyytyväinen ja kiitollinen mahdollisuudesta saada elää edes kelvottomana ja syntisenä tavallisena ihmisenä.
Miksipä maallisessa elämässä synnittömillä Jeesuksen morsiameksi kelpaavilla olisi mitään tekoa, heidän paikkansa on Taivaan Kirkkaudessa.
Minä en ymmärrä, miksi minun pitäisi niin kovasti sinua ymmärtää kun et näytä itsekään ymmärtävän. 😼
Kirjoitin: <<Uudestisyntyneenä Jeesuksen seuraajana siis syytät minua siitä, että hyväksyn itseni sellaisena millaiseksi olen saanut syntyä?>>
Aivan sama mitä luulet ymmärryksestäsi, kysymyslauseeksi tuon osoittaa kysymysmerkki.
Ja voitko vihdoinkin vastata ilman naurettavaa kiemurteluasi esittämääni kysymyslauseeseen?
Mitä jos sinä itse kertoisit välillä miksi olet niin kiinnostunut vain minusta. 😺
Kyllä sinä koko ajan olet vain minulta huomiota hakemassa, muru. 😸
Ehkä käyt lääkärillä: välillä luulet ksikenlaista ja välillä taas kuulet ääniä tekstistäni
No niin, lopetaan tähän ja etsi joku toinen kohde. 😹
Riittää kun lopetat kiemurtelusi.
Kappas vaan? Kedon olioista kavalimman rakkain hymiökin kyynelehtii tunnistaessaan isäntänsä.
Eikö ne pahuksen pahat pahuuden edustajat palestiinalaiset pitäisi ensin tappaa kaikki, kulkea miekka kädessä pakolaisleirin päästä päähän ja halkoa raskaana olevien naisten vatsat. Eivätkös Pyhällä Jumalan asialla olleet natsitkin tehneet niin, oikein Raamatun Pyhien ohjeiden mukaan?
Eihän voi ennen laskeutua kristillinen lämmin ja hellä rakkaus niiden päälle, jotka seuraavat herraa, jonka nimeä ei saa paljastaa.
Tavallisena ihmisenä oudoksuttaa, miksi suomalaiset hengen miehet menevät ottamaan pappisvihkimyksen maahan, joka on aloittanut verisen ja järkyttävän sodan naapurimaansa heikoimmassa asemassa olevaa siviiliväestöä kohtaan.
Lapsia, vanhuksia, synnytyssairaaloita sekä maailmalla nälänhädässä elävien ihmisten tarvitsemaa alkutuotantoa tuhoavaa väkivaltaa toteuttavaan maahan siis menivät vihityttämään itsensä papiksi ja osoittamaan siten kannatustaan ihmisoikeuksien vastaiselle toiminnalle.
Haluavatko he edistää Vanhan Testamentin mukaisen väkivaltaisen uskonnollisuuden leviämistä Suomeenkin, vaikka Raamattu osoittaa mihin se johtaa?
Tosiaan siviiliväestöön verisesti kohdistuvan sodan aloittanut maa jolle maan pääuskonto on antanut tukensa ja siunauksensa, eivätkä muutkaan uskovat siellä ole alkaneet vastustamaan julkisesti sitä sotaa, notta kyllä viranomaasten pitääs olla niiden vihittyjen kanssa tarkkana.
He tekevät työtä sinne.
Ja kuitenkin hengaavat täällä Suomessa meidän syntisen kelvottomien ja pahojen ihmisten kanssa. Kyseisten herätysliikkeiden efustajat mainitsevat Jeesuksestakin lähinnä ainoastaan kerskatessaan omalla hyväosaisuulellaan jonka ovat upotuskasteella ja julkisella tunnustuksellaan pakottaneet Jeesuksen heille antamaan.
Ethän sinäkään työpaikallasi hengaa, vai onko sinulla edes sellaista? 😺
Minulla on ihan kiva duuni ja työt vaan tuntuvat lisääntyvän kun monella muulla menee päinvastoin.
Voitko vielä tarkentaa; miten venäjän aloittama järkyttävä sota Ukrainan siviiliväestöä kohtaan liittyy sielunveljiesi pappisvihkimykseen Inkerin Kirkossa?
Tuo nainen on ihan lätkässä sinuun. ❤️❤️❤️❤️
😹😹😹
Profetiasi meni pikkasen pieleen, tollaset itseään täynnä olevat vanhat äijät on inhottavia.
Mistä sinä hänen sukupulensa ja ikänsä muka tiedät?
"Tuo nainen lätkässä sinuun" antaa tällaiselle heterolle perustellun viitteen olettaa kyseessä olleen palstan miehekkään miesoletetun.
Mikä oletettu sinä olet?
Oletko pieni tyttönen?
Ortodokseja kuin muitakin uskontoja on rikollisia myös prostituutiossa sekä huumeissa jopa väärentävät piraattia.
Stalin oli joku vai ? Kuollut Jumala.
Synagogat ja moskeijat ei saa koskaan osumia. 666 kieltää Jeesuksen.
Synagogalla taas syyttäjä saatanan päivät.Yksikään kristitty ei ole kirouksen alainen niinkuin synagogat on.
Helluntailainen vapaamuurari oppi on harhaa kuin lestoilla on omat harhansa.Ja vielä ylpeilee näyillään.
JUMALA LÖI POIKAANSA EIKÄ KRISTITTYJÄ TÄTÄ EI SYNAGOGALLA TUNNUSTETA.
Ei sitä kukaan ymmärrä.
Kirkon kaappi on pahasti ojassa.
Hyvä kommentti.
Luoma ei hyväksy lähetystyötä?
Ei hyväksy.
Mitä höpiset?
Tuo huutaja on omituinen, vakiohöpisijä
Erikoinen tapaus.
Se on ihastunut sinuun,
Se on hyvä, että tekevät tuollakin tavalla lähetystyötä.
Se suorastaan kierii niissä.
Trolli ei kerro.
Luoma on antanut medialle asiasta lausuntonsa. Sen sisältö on, että kirkko ei tuota touhua enää katso. Ja se on virallinen lausunto. Taitaa Nummela puhua omilleen puutaheinää.
Mitä touhua? Mitä Luoma sitten on sanonut tekevänsä? 😺
Kyllä se ihan julkinen puhe on joten älä viitsi valehdella.
Et tosiaan tiedä että kirkko on ilmoittanut näille, että jos ei kirkon säännöt käy, niin sitten on lähdettävä? On täällä ketjujakin ollut asiasta.
Ja olet niissä jankannut.
Kerro nyt tarkemmin niin katsotaan mitä sinä luulet tieyäväsi.😺
Kts kyseiset ketjut. Olet jankuttanut niissä itsekin.
Kerro sinä kun sen kaiken skeidana lukeminen ei edistä asiaa.
Oppisit joskus olemaan välttämättä asoita mitä et pysty näyttämään toteen. 😺
välttämättä = väitämättä
Käyttäydyt kunnon trollin tavoin. Oletko ehkä lapsi tai vanhus?
> Lähetysjärjestö voi menettää asemansa, jos korjauksia ei tehdä
Piispainkokous käynnistää kuulemismenettelyn Suomen Luterilaiselle Evankeliumiyhdistykselle ja Suomen Evankelisluterilaiselle Kansanlähetykselle.
Perussopimuksen mukaisesti piispainkokouksen tulee kuulla lähetysjärjestöä, jos piispainkokous on katsonut, että kirkon lähetysjärjestö ei noudata toiminnassaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustusta ja päätöksiä eikä kirkon hyväksymää lähetyksen
Jos piispainkokous tämän jälkeen toteaa, että korjausta ei ole tehty, se voi esittää kirkolliskokoukselle, että sopijajärjestö menettää asemansa kirkon lähetysjärjestönä.
-kirkko ja kaupunki-
Jos tuota tekstiä et ymmärrä ei sinua voi asiassa auttaa.
Niin, Luoma oli sitä mielestä, että ilmoitus vihkimisistä tuli liian myöhään. Se on se sääntörikkomus mihin pyysivät selvitystä ja,sen saivat. 😺
Olisi pitänyt ilmoittaa etukäteen.Ei ilmoitettu, koska tiedettiin ettei kirkko hyväksy. Kirkon kanta on selkeä: se ei hyväksy erillisvihkimyksiä keinona kiertää kirkon virkakäsitystä
Ellei tätä tuolla lahkokokouksessa kerrottu jätettiin jotakin hyvin oleellista kertomatta.
Heikosti olet kirkon selkeästä kannasta tietoinen.
Arkkipiispa Tapio Luoman mukaan järjestöille annetaan vielä mahdollisuus korjata toimintaansa ja sitoutua selkeästi kirkon kanssa solmimaansa sopimukseen.
Lähetysjärjestöjen tulee muun muassa sitoutua siihen, että ne eivät edistä työntekijöidensä vihkimistä papiksi Inkerin luterilaisessa kirkossa Venäjällä tai muussa ulkomaisessa kumppanikirkossa.
Kyllä he ilmoittivatkin ihan kasvotusten Luomalle. Silloin ei ollut mitään ongelmaa.
Tämä ongelma tuli vasta myöhemmin.
Korjattava toiminta on siis vain pidempi ilmoitusaika.
Kuuntele nyt tuo puhe! 😺
Et tosiaan näytä edes ymmärtävän mikä on ongelma vaikka jokainen lehti on toistanut Luoman selkeän viestin.
Mutta kun Luoma on pyytänyt näiltä kolmelta herätysliikkeeltä selvitystä vain myöhäisestä ilmoittamista (1vk) eikä mistään muusta.
Kun piispat ovat käsitelleet vastineen ne voidaan julkaista. 😺
Media vatuloi ihan muita asioita sitten.
Veikkaan enemmän ensimmäistä, aikuistumaton yksilö
Sama veikkaus.
Laativatko teidän "pyhät poikanne" aikomuksistaan esittelyn arkkipiispalle sekä Kirkon johdolle riittävän ajoissa, että asia ehdittiin käsitellä normaalin päiväjärjestyksen mukaisesti ja mahdollisesti pyytää lausunto tarvittavista menettelyistä lakitoimistolta.
Siis suomalaiset miehet menevät laittoman sodan aloittaneeseen maahan, maahan joka on kohdistanut hyökkäyksensä kohteena olevan maan heikoimmassa asemassa olevaan siviiliväestöön aivan järkyttävää väkivaltaa, hakemaan pappisvihkimyksen itselleen?'
Tuohan vaikuttaa näin maallikkona sellaiselta asialta, että sitä pitäisi viranomaisten tutkia miksi tuollaista tehdään.
Kirkko ja uskoon liittyvät asiat ovat Suomalaisessa yhteiskunnassa vielä ihan merkittävässä asemassa ja niihin vaikuttamalla vieraan vallan on mahdollista saada aikaa eripuraa jopa vihaa eri ihmisryhmien välille.
Suomen yhteiskunnalliselle hyvinvoinnille ja turvallisuuden ylläpitämiseksi kiristyvässä maailmantilanteessa saattaisi olla hyvinkin merkittävää mikäli ihmisten eriarvoistamista uskonnollisin perustein laajennetaan esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen sekä tyttöjen ja naisten, työttömien ja toimeentulotuen varassa elävien asemaa muuttamalla ihmisoikeuksia rajoittaen.
Ei trolli kerro, opi jo.
Sekä Kansanlähetyksen että Sleyn pitäisi nyt ottaa vihdoin vakavasti se ettei kaksilla rattailla voi ajaa! Jos ulkomailla järjestää vihkimyksiä pitää sinne tehdä myös työtä! Tai sitten lakki nöyrästi käteen ja naisten kanssa samaan vihkimykseen, eivät ne naispapit pure.
Miten he ajavat kaksilla rattailla?
Eivät he ole,mitenkään muuttaneet toimintaansa. 😺
Kirkko se on luopunut,kristinuskosta naispappeuden ja homojen vihkimisen myötä.
Ei KL:n yai Sleyn teologia ole myytävissä kuten evlut kirkon.
Kuuntele puhe. 😺
Sitten he joutuvat lähtemään kirkosta ellei virkakäsitys kelpaa. Koko kiistassa on kyse virkakäsityksen noudattamisesta.
Sitten he lähtevät. Heidän teologiasta ei ole myytävänä. 😺
Kuuntelitko edes puhetta? 😼
Ei Nummelan höpinät kirkon kantaa erillisvihkimyksiä kohtaan muuta vähääkään. Kanta on ehdoton, niitä ei voida käyttää virkakäsityksen kiertämiseen.
Kuuntele puhe ja lopeta trollauksesi. 😼
Kohdasta 50 min eteenpäin varsinkin tästä aiheesta.
Kirkko on itse luopunut omasta opistaan, ei herätysliikkeet.
Aamen!
Sinulle on yritetty tässä jo moneen otteseen selittää mikä asiassa kirkkoa hiertää ja se on nimenomaan nuo erillisvihkimykset, joilla on tarkoitus yrittää kiertää kirkon virkakäsitys. Ja tätä kirkko ei hyväksy.
Mutta kun mikään ei mene jakeluun niin se ei mene sitten, ei taaskaan vaan aina jatkat mieluummin tuota tyhjänpäistä länkyttämistäsi.
-a-teisti-
Kirkko itse on luopunut rasmatullisesta opista tässä asiassa. Ei kirkko voi vaatia samaa luopumusta muiltakin.
Ei voi vaatia myöskään homojen vihkimistä.
Itse sinä länkytät ja purat vihaasi uskoviin!
Miksi sitten piispat eivät pyytäneet selvitystä ja korjaavia toimenpiteitä vihkimyksiin vaan sitä koskeviin ilmoitusaikatauluihin?
Hyvä kysymys, muidenkin kannattaisi kuunnella puhe. 😺
Ihan täyttä huuhaata, etteikö olisi pyydetty selvitystä vihkimyksiin. Nimenomaan niihin. Ehkä lähetysjärjestön julistaja sitten antaa seurakuntansa muuta ymmärtää, mutta ei se muuta kirkon kantaa erillisvihkimyksiin. Niitä ei sallita.
"Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous edellyttää korjaavia toimia kahdelta lähetysjärjestöltä niiden tekemien sopimusrikkomusten vuoksi. Päätös koskee Suomen Luterilaista Evankeliumiyhdistystä (Sley) ja Suomen Evankelisluterilaista Kansanlähetystä (Sekl). Asiasta päätti piispainkokous keskiviikkona.
Arkkipiispa Tapio Luoman mukaan järjestöille annetaan vielä mahdollisuus korjata toimintaansa ja sitoutua selkeästi kirkon kanssa solmimaansa sopimukseen.
Lähetysjärjestöjen tulee muun muassa sitoutua siihen, että ne eivät edistä työntekijöidensä vihkimistä papiksi Inkerin luterilaisessa kirkossa Venäjällä tai muussa ulkomaisessa kumppanikirkossa.
"Ongelman ytimessä ovat Inkerin kirkossa järjestetyt niin sanotut erillisvihkimykset, joissa papeiksi vihitään miehiä, jotka eivät halua tulla pappisvihkimykseen yhtä aikaa naisten kanssa.
– Se, että kieltäydytään olemasta naisten kanssa alttarilla yhtä aikaa osoittaa, että virkaa ei loppujen lopuksi arvosteta tai pidetä papin virkana, Luoma sanoo STT:lle."
Näin Luoma lehti Suomenmaalle
Aitolainen haluaa uskoa mitä joku lahkosaarnaaja julistaa. Ja uskoo. Ei sitä muuta se , mitä Luoma sanoo. Vaikka Luoma se sanoo miten tämä homma nyt menee.
”Arkkipiispa Tapio Luoman mukaan järjestöille annetaan vielä mahdollisuus korjata toimintaansa ja sitoutua selkeästi kirkon kanssa solmimaansa sopimukseen.”
Heitä pyydettiin korjataan ilmoitusten aikaistaminen, ei muuta.
Sekoitat nyt kaikki Luoman mielipiteet tähän caseen. 😺
Luoma on vain eksyttäjä, ei edes saarnaaja. Enkä muuten usko häntä. 😺
Eli et usko mitä hän on lukuisissa yhteyksissä JULKISESTI ilmoittanut kirkon kannasta asiaan? Ole ihmeessä uskomatta. Usko lahkolaista, joka ei kirkon kantaan voi vaikuttaa, älä arkkipiispaa joka edustaa kirkon virallista näkemystä. Hölmöhän sinä olet.
Et kyllä tosiaan käsitä. Erillisvihkimyksille on tultava loppu, se on kirkon EHDOTON vaatimus.
Varmaan on mutta ei tässä ko. tapauksessa ole kysymys siitä. 😺
Eiväthän he ole Suomen evlut kirkon pappeja vaan Inkerin kirkon. Ei se ole mitään pois Suomen evlut kirkolta. 😺
Ev. Lut. -kirkon ja Luoman mukaan nimenomaan on, tuodaan kirkon virkakäsityksen vastaista oppia kirkoon. Sehän on just se pointti, että se on kirkolta pois kun ei noudateta kirkonvirkakäsitystä.
Mikä on ettet taaskaan käsítä selvää tekstiä?
Mikä tässä on vaikeaa, ongelman ytimen käsittämisessä, Luomakin sanoo vihkimyksiä ongelman ytimeksi tuossa:
> Lähetysjärjestöjen tulee muun muassa sitoutua siihen, että ne eivät edistä työntekijöidensä vihkimistä papiksi Inkerin luterilaisessa kirkossa Venäjällä tai muussa ulkomaisessa kumppanikirkossa.
"Ongelman ytimessä ovat Inkerin kirkossa järjestetyt niin sanotut erillisvihkimykset, joissa papeiksi vihitään miehiä, jotka eivät halua tulla pappisvihkimykseen yhtä aikaa naisten kanssa.
– Se, että kieltäydytään olemasta naisten kanssa alttarilla yhtä aikaa osoittaa, että virkaa ei loppujen lopuksi arvosteta tai pidetä papin virkana, Luoma sanoo STT:lle."
Nämä kolme lähetysjärjestöä ei ainakaan ole saanut niistä selvityspyyntöä.
Luoma käy ilmeisesti eri keskustelua mediassa kuin asianosaisten kanssa. 😺
ps. Miten naispappeus tähän kuuluu kun nämä miehet työskentelevät Inkerin kirkossa eikä siellä ole naispappeja? 😼
Kyllä sinun ymmärryksessäsi on tosiaan jotakin pahasti vialla, tässähän alkaa ihan jo epäilemään, että olet umpityhmä. Koko kiistahan kiteytyy naispappeuskysymyksen ympärille, naispappeus on koko tämän kiistan keskiössä.
Inkerin kirkon erillisvihkimykset ovat vain yritys kiertää kirkon virkakäsitystä, kirkkohan ei heitä vihkisi lainkaan, elleivät taipuisi kirkon virkakäsitykseen. Ja koska eivät taivu, eikä kirkko vihi, niin hakevat vihkimyksensä Inkerin äärikonservatiiviselta kirkolta.
Kirkon silmissä nämä erillisvihkimystä hakeneet eivät ole siis papeiksi kelvollisia. He eivät täytä niitä ehtoja, mitä kirkko papeilleen asettaa. Tästä on kyse. Ei muusta.
Mutta olet tosiaan asiasta ulkona kuin lumiukko, ei taida kuulua edes seurakuntalainen -lehden lukemínen harrastuksiin, sielläkin asia on avattu aivan perinjuurin ja rautalangasta väännetty, jotta tyhminkin ymmärtäisi.
-a-teisti-
Kuule, kun heidät vihittiin Inkerin kirkon töihin.
Heidät on vihittävä siellä mistä kutsu on tullut ja missä työ tehdään.
Eivät he toimi Suomessa pappeina.
Mikä tässä on niin vaikea tajuta? 😺
Kirkko ei hyväksy tuollaisia erillisvihkimyksiä, kuten varmasti tiedät. On tästä ennenkin ollut kismaa, se Sley.
Heidän olisi kai mentävä sinne Inkeriin, eikä nostaa palkkaa Suomen evankelis-luterilaiselta kirkolta. Sitten ei ole ongelmaa. Nyt ollaan niin pappia, vaikka ei kirkon asettamia kelpoisuusvaatimuksia täytetä edes. Se on ongelma kirkolle.
Mutta minun osaltani tämä tästä, et sinä sitä ihan selvästikään ymmärrä vaikka vääntäisi ratakiskosta.
-a-teisti-
Eihän sen tarvitsekaan hyväksyä kun heitä ei ole vihitty toimimaan pappeina Suomessa. 😺
Hehän tekevät papin koulutustyötään siellä Inkerissä ja etänä sinne. Ei sinne meidän muiden tarvitse mennä.
Yritä nyt vihdoin ymmärtää, etteivät he ole hakeneet kelpoisuutta toimia pappeina Luoman kirkossa.
Voi voi, mutta kun kirkko ei hyväksy tuollaista toimintaa ja kirkko on isäntä omassa talossaan. Ja eivät nämä lähetysjärjestöt ole siinä asemassa, että asettelevat kirkolle yhtään mitään ehtoja. Kirkko ne ehdot sanelee ja on jo sanellutkin.
-a-teisti-
Kirkon hyväksyntä on nykyään kärsinyt inflaation ihan sen oman Jumalan sanasta luopumisensa tähden. 😼
Aamen!
Noudattavatko puolustamasi herätysliikkeet Jumalan Sanaa kirjaintakaan muuttamatta kaikessa toiminnassaan? Raamatusta luopumistahan on, mikäli jättää sitä noudattamatta.
Miten sellainen voisi vaatia toisia noudattamaan Raamattua, joka ei itsekään sitä noudata kaikessa elämässään ja toiminnassaan?
Olet silmitön vihaaja.
Onko teillä siis alun alkaenkin ollut tavoitteena uskonnon avulla venäläistää Suomi?
Arkkipiispammeko ei ole venäjämielinen miellyttääkseen teitä ja uskonnollisuutenne taustavaikuttajia?
Aivan? Menivätkö julman tuhoamissodan aloittaneeseen maahan ottamaan pappisvihkimyksen osoittaakseen kannatustaan järkyttävän väkivaltaisuuden kohdistamisesta kohdemaan heikoimmassa asemassa olevaa siviiliväestöä kohtaan?
Tasan noin se on.
Olen samaa mieltä myös tästä.
Onko teille Uudestisyntyneille Jeesuksen seuraajille naispappeus ja samaa sukupuolta olevien välinen avioliittoon vihkiminen uskonne kulmakiviä ja mielestänne muulla tavoin Jumalan tahtoa vastaan voidaan rikkoa mennen tullen.
Samaa sukupuolta olevien välistä avioliittoa ei kielletä Raamatussa ja yksikään Suomalainen Kristillinen miespappi tuskin kelpaisi Raamatussa kerrottuihin seurakuntaan papiksi.
Millä mitalla te Raamatullisia rajalinjoja siis rakentelette nyky-yhteiskuntaamme?
Ja miltä osin itse noudatatte Raamatun Kirjoituksia ollaksenne kelvollisia arvostelemaan toisia?
Eihän meistä suomalaisista kukaan elä Raamatun Kirjoitusten mukaan kaikessa elämässämme, joten luopumista on jokaases.
Tai sitten komppaamsi kirjoittaja kirjoitti itsestään, muiden sydämen tilaa hän ei voi tietää.
Sinulle on vastattu jo tuhansia kertoja. 😺
Miksi pitäisi? 😹
Kiitti. Varmistin vaan että muistin oikein, tuhansia vastauksia siis ilman todellista sisältöä.
Vaatiessaan toisia pysymään Jumalan antamissa sanoissa, pitäisi kyetä todistamaan itse pysyneensä ja pysyvänsä niissä myös.
Millä sinä ne sisällöt olet käsitellyt? 😺
Missä niin sanotaan? 😼
Räksyttävä koira ei pure, sanotaan ja miten sellaisten ihmisten räksytys edes vaikuttaisi aidolta ja uskottavalta, joilla ei ole todellista kosketusta ja tuntemusta räksyttämäänsä asiaan?
Yksikin asiasisällöltään todellinen olisi riittänyt.
Missä ne on käsitelty?
Jos todistaa sanoillaan pysyvänsä Jumalan antamissa sanoissa, kaiketi silloin kertoo noudattavansa niitä kaikessa elämässään.
Yhdestäkin kohdasta luopuminen tarkoitti ilmeisesti kaikista kohdista luopumista.
Vai tarkoittaako Raamatun Sanoissa pysyminen teille Uudestisyntyneille Jeesuksen seuraajille pelkkää pyrkimistä noudattamaan ainoastaan itselle helppoja kohtia?
Mutta kun syntinen ihminen ei siihen pysty.
Mutta Jumala näkee sydämeen, onko sielä tahtoa vai ei.
Emme tarvitsisi Jeesusta jos itse täyttäisimme lain. 😺
Jokainen lukija käsittelee ne omassa tietoisuudessaan, jolloin kirjoittajan antamat sanamuodot keskustelun kontekstissa ovat merkittäviä.
Miksi siis esittää jonkun toisen luopuneen Herran antamista sanoista, jos kerran tiedätte etteivät he, ettekä myöskään itse kykene niitä noudattamaan?
Jos pelkkä tahtominen riittää Jeesukselle, niin silloinhan yksikään ihminen ei voi toisen tahtotilaa tietää.
On katsos ihan eri asia langeta syntiin, katua tehdä parannus siitä ja pyytää se anteeksi kuin elää synnissä ilman aikomustakaan lupua siitä? 😼
Ymmärrätkö?
Ei kukaan pysty, eikä ole vaatinut. Miksi siis jankkaat tuota samaa.
Jumalan sanasta Luopumiseen ei pidä silti pyrkiä, päinvastoin.
On ihan oikeita, hyviä vastauksia annettu, mutta olet päättänyt asenteellisesti etteivät ne kelpaa, ja saat kummaa hupia samasta asiasta kehittymättä jankuttamisesta.
Se on selvää, etteivät Raamatun totuudet sinulle kelpaa vastaukseksi, vaan haluat paatuneena ei-uskovana tilalle harhaoppisia vastauksia, korvasyyhyysi sopivia.
Noin kovaa valhetta sinulta vielä kaiken sen hyvän, Raamattuun pohjautuvan opetuksen jälkeen, jota sinulle on tarjottu. Ei ole yksikään riittänyt.
Mieleisesi valheet kelpaisivat sinulle, mutta sellaisia et tule Raamattu-uskollisilta saamaan.
Sanoistasi huolimatta edelleenkään kukaan ihminen ei voi tietää mikä jonkun toisen ihmisen suhde Jeesukseen on.,Luulla ja olettaa voi, riittävätkö ne toisen ihmisen punnitsemiseen Jumalan antamilla sanoilla?
Kun te jankkaatte toisten luopuneen Jumalan antamista sanoista ja unohdatte kertoa luopuneenne niistä myös itse.
Kuka meistä olisi kelvollinen punnitsemaan toistaan Jumalan antamilla sanoilla?
Itsehän haluat sanoillasi toisia arvostellen kerta toisensa jälkeen osoittaa oman kelvottomuutesi arvioimaan lähimmäisiäsi Jumalan antamilla sanoilla.
Samassa veneessä kellutaan toisiamme syyttävällä sormellamme osoitellen, miltä siis tuntuu kun kelvoton yrittää opettaa kelvotonta olemaan kelvoton.
Sitähän me teemme toisillemme, antamatta eväitä parannuksen tekoon, eväät antaa vain Jeesus parhaaksi katsomallaan tavalla ja siihen meidän on tyytyminen.
Sley on vapaamuurarien helluntailaisten sekoitus.Synagogaa missä Jeesus kielletään.Temppelivuorella on moskeija.Temppeleissä ei ole ketään tai kultapatsaat.Meditaatiokeskukset.Koska 666 kieltää Jeesuksen on heillä muita jeesuksia Egyptistä.Jahve kieltämässä omaa poikaansa Jeesusta kai te nyt vähemmästäkin ymmärrätte mikä on väärä mikä oikea.
Antamiesi sanojen ollessa vailla sydäntä, sitä aitoa lähimmäisenrakkautta jota tarvitaan Jumalan antamien sanojen jakamiseen, ne jäävät vain kuihtuneina kedon kukkasina oman itsekkyytesi alttarille todistamaan miten kelvottomia olemme käyttämään Herran sanoja omien intressiemme saavuttamiseksi.
Lestoissa on antimessiaita leeviläisiä.666 lankesivat pois armosta.Yrittävät pystyttää omaa vanhurskauttaan.Näile ei kelpaa Ristin vanhurskaus vaan tuovat omia uhrejaan.Siitä että vihaa kristittyjä tietää jo että kyseessä on murhaaja.
Ihan samoin kuin synagogat ja ortodoksit lestat toimii maailman laajuisesti jehovat myös luterilaiset anglikaanit ovat maailman laajuisia imperiumeja JEESUS NASARETILAINEN TAAS ON KAIKEN YLÄPUOLELLA.
Joskus Jeesus ottaa niskasta kiinni ja vie sinne minne et halua ja auttaminen kuuluu kristityn tehtäviin eikä syyttely.
Viipurin luterilainen kirkko on miehitetty venäläisillä siellä puhuttiin ennen suomea ja samoin katoliset kirkot käytti latinaa ja ruotsia sitten myös suomea siellä.MILTÄ teistä tuntuu tämä varastelu.
JEESUS TÄS MOI HOMOT SAA TULLA LUOKSENI SITÄ LUOKSENI TULEE MINÄ EN HEITÄ POIS.Minä olen uskollinen sillä itseäni en kieltää saata.
Ortodokseja käy tuomassa keltaisia hindukynttilöitään luterilaiseen kirkkoon.Ikonoksia eli kuviaan.Hellarit käy pilkkaamassa kristittyjä kirkoissa ja eksyttää rahaa keräten myyntiä harjoittaen vapaamuurarit.Herjaajat herjaa666.Vapareista käy joukkoja haukkumasana luterilaisia ja synagogalta natseiksi.Lutherin aikana ei ollut natseja.1500- luvulla.Juutalaisille käy vain pilalle ympärileikattu liha.
Lappeenrannassa on kunnan verorahoilla tuettu venäjän kielistä koulua.Sen sijaan Suomen kieliset koulut seurat ei ole saanut rahoitusta.
Jeesus; tulee vääriä profeettoja vääriä jeesuksia tekee ihmeitä.Älkää eksykö.Kivet pois kourasta syntiset.Kukaan teistä ei ole synnitön terveisin Jeesus taivaasta.
Yhteenkään moskeijaan eikä synagogaan osu yksikään pommi tai ohjus.
Kas synagoga siinä näyttää kuin hyvin noudattaa Moosesta. Älä varasta älä huoraa. Älä väärennä. Noin helppoa se on viinabaarista huudella.
Älä sano väärää käsky 8 jos sä luet etkä ymmärrä.
Uudessa liitossa eletään armosta ja pyritään auttamaan omaa perhettä sukua ja tekemään työtä käsillä sekä antaa jos joku tarvitsee.MIKÄ TÄSSÄ ON VAIKEA NOUDATTAA RAKKAUDEN TEKOJA Käydään katsomassa ja hoitamassa sairaita läheisiä ja viedään ruokaa kun mennään kylään jonnekin.MIKÄ TÄSSÄ ON VAIKEAA KYLLÄ KRISTITYT PYSYY JEESUKSESSA RAKKAUDEN KAUTTA VAIKUTTAVA USKO.RAKKAUS VAIKUTTAA TEKOJA KUTEN AUTTAMISTA ANTEEKSIANTOA.Ei riitoja ei vihaa vaan armoa.TEHÄN ETTE OLE KRISTITTYJÄ.
Näytös kuin teet parannuksen kissa. Et osaa tehdä. Edes panettelusta saati muiden syyttämisestä.
Palstalla esiintyvä lahkosaarnaaja arvostelee Arkkipiispamme olevan eksyttäjä, vaikka ei itse ole todistanut uskostaan oikeastaan mitään. Välillä kerskaa noudattavansa jopa kymmentä käskyä ja toisaalla taas vakuuttaa ainoastaan pyrkivänsä noudattamaan niitä.
Mark.16:ssa on kerrottu Jeesuksen sanoin mistä Hänen nimissään tulevat seuraajansa tunnistaa ja niitä tunnusmerkkejä sekä tekoja ei vaan ole tullut näytille
Kenestä mahdat puhua? 😺
Aito-lainen on suvereeni.
Näyttää olevan tämänkin ketjun ainoa älykäs ja viisasta keskustelija.
Nooh, pitkälle pärjää kun keskittyy tosiasioihin. 😺
Todista että olisit YHDEN(1) kerran jossakin ketjussa keskittynyt tosiasioihin!
sèlláistá
Tämä ketju. 😺
TODISTUS unohtui.
sèlláistá . 😺
Tämä ketju on silmiesi edessä. 😺
Jospa menet takaisin peruskouluun jos vielä huolivat ja kertaat seuraavat asiat:
- TODISTUS
- TOSI-ASIA
- TOTUUS vs VALHE
🤣🦆🤣🦆🤣🦆🤣🦆
👍👍👍👍👍👍👍👍
Juuri niin teet, hyvä.
Pysähtyisit hetkeksikin miettimään mitä nuo omat solvaavat kommenttisi kertovat sinusta itsestäsi, vai kykenetkö?
Kultapieni, rauhoitu.
Todellakin? Mikäli älykkäänä ja viisaana pidetään kiemurtelua.
Loistava puhe!
Tarkoitus pyhittää keinot suomalaisen yhteiskunnan hajaannuttamiseen sisäiseen riitelyyn on siis loistavaa puhetta sinulle?
Raamatun opetusten tulisi yhdistää uskovia, ei ajaa erilleen ja luoda epäsopua.
Mutta kun evlut kirkko on hylännyt koko Raamatun.
Niin se onkin. Ja jotkut erehtyvät pitämään sitä kristillisenä ja muita lahkoina.
Niinhän kaikki suomalaiset ovat hylänneet Raamatun, kukaan ei enää elä elämäänsä vastaavalla tavalla ja olosuhteissa kuin Raamatun aikalaiset tuhansia vuosia sitten.
Miksi pitäisi elää kuten Raamatun aikaan?
Missä Rasmatussa käsketään elää kaikessa kuten Raamatun aikaan?
Kyllä se elämäntapa ja noudatettavat asiat on selvästi kerottu. 😺
Näet homoja joka paikassa. 🙀
Miten sinä muutoin voit noudatattaa Raamatun kirjoituksia kaikessa elämässäsi siten kuin ne Raamatun aikalaiset joille sanat on annettu tuhansia vuosia sitten?
Vai tulkitsetko kirjoituksia omaan korvasyyhyysi sopivikdi?
Missä käsketään noudattaa kaikkia Raamatun kirjotuksia?
Miten aiot elää kaikessa elämässäsi Raamatun Kirjoitusten mukaisesti nyky-yhteiskunnassamme, ellet noudata tuhansia vuosia sitten nykyisen Lähi-idän alueella käytössä olleita elämäntapoja sekä yhteiskunnallisia normeja?
Vai riittääkö että sanot vaan noudattavasi Raamatun kirjoituksia?
Raamatun Kirjoitusten mukaisesti ei ole tarkoitus elää vaan Jumalan tahdon mukaan, 😺
Missä on väitetty, että pitäisi noudattaa kaikkia Raamatun kirjoituksia?
Ovatko siis Uudestisyntyneet Jeesuksen seuraajatkin luopuneet Raamatun kirjoitusten noudattamisesta?
Missä Raamatussa sinun käsketään elämään millään tavoin? Lähtiessänne sinne Inkerin Kirkkoon, tuleeko sinusta venäläinen uudestisyntynyt Jeesuksen seuraaja vai oletko pelkästään Uudestisyntynyt Jeesuksen seuraaja siellä?
Kyllä siellä on paljonkin neuvoja mutta parhaat käskyt löytyy kymmenestä käskystä ja lähetyskäskystä. 😺
Noudatatko itse siis vain mainitsemiasi "parhaita käskyjä" ja muiden noudattamisesta luopumista pidät Jumalan tahdon mukaisena tekona?
Tyhjää puhetta ja uhoa. Viidesläisistä eikä sleystä ole lähtemään omilleen vaikka sinä jopa jossain vaiheessa uhosit mokomaa.
Ei mitään uhoa.
Hyvin rauhallinen ja asiallinen puhe. 😺
No pelkkää naurettavaa uhoa tuo on koska vaikka lähtisitte niin mitä siitä sitten. Koittaisit nyt sinäkin ymmärtää että, ette saa mitään suurta aikaiseksi edes ulos marssimalla.
Kyllä se kuule sinä olet joka taas uhoat, 😼
Olet sinä suuri ja mahtava. 🙀
Mitenkäs se juttu olikaan että perustatte oman kirkkokunnan johon lestatkin lähtevät mukaan 😂
Sen näkee sitten jos tilanne realisoituu. 😺
Kyllä. Mutta kyllä puheesta voi paljon päätellä.
Joo, suunnitelmat on.😺
Eikö tilanne ole riittävän realistinen jo nyt ? Kovasti kirkkoa arvostelette mutta siellä vaan sinnitellään ja ainoa syyhän on raha.
Ei ole mitään sinnittelemistä, herätysliikkeillä on ihan omat tehtävänsä. 😺
Minustakin se oli todella asiallinen puhe ja ehkä piankin saamme lukea mediasta kaikkien teidän viidesläisten lähtevän hengelliseen kotiinne venäjälle Inkerin Kirkkoon, jossa voitte pyhittyä uskossanne meidän tavallisten syntisten ja kelvottomien häiritsemättä pyhää elämäänne.
Olen jo niin iloinen teidän puolestanne, että pääsette tällaisista kelvottomista taakoista eroon.
Mitäköhän nuo "tärkeät" tehtävät olisi avoin kapina ja napina kirkkoa vastaan joka on tarjonnut noille leivän ja vähän voitakin päälle. Edes talon sääntöjä ei kunnioiteta minkä jopa lestatkin ymmärtää että kirkossa ollaan kirkon tavoilla ja siellä omassa tuvassa sitten tekevät mitä tekevät mutta he ovatkin poikkeus koska kykenevät rahoittamaan oman toimintansa. Monet Suomen suurista yrityksistä ovat nimittäin melko tavalla lestadiolaisten omistuksessa mutta noinhan ei ole esimerkiksi viidesläisten kohdalla. Hädin tuskin saisitte omaa toimintaanne pyörimään vaikka yrittäisitte kerätä ihmisiltä rahaa koska teitä on niin vähän ja pelkkä statuksen menettäminen olisi todennäköisesti eräänlainen kuolinisku koska sen jälkeen tilaisuuksiin ei tulisi enää yhtään "ulkopuolista"
Olet harvinaisen sekaisin. 😹
Herätysliikkeiden tehtävä; lähetystyö, Raamstun opetus ja seurakunta yhteydessä Jumalanpalvelukset, 😺
Raamstun = Raamatun
””Teologinen vakaumus ei ole rahalla ostettavissa. Kansanlähetyksen identiteetti ei ole asemassa tai omaisuudessa, vaan Jumalan lapseudessa”, tiivistää Nummela viitaten mahdollisuuteen, että järjestö menettää kirkon virallisen lähetysjärjestön aseman.
Lähetysjohtaja lupaa, että Kansanlähetys tulee joka tapauksessa jatkamaan raamatunopetus-, lähetys- ja evankelioimistyötä. Järjestön kutsumus ei ole muuttunut kuulemismenettelyn myötä.”
Varmaan ehkä joku toiminta jatkuu mutta ei ihan samanlaisena.
Ainahan voi myös luvata ja uhkailla kuten sinäkin jossakin vaiheessa esitit jopa niin aivottoman teorian että lestat lähtisi teidän "messiin" ja tuon nyt estää jo heidän pelastuskäsitys sekä myös sen että eivät suostuisi elättäjän rooliin, koska niinhän tuossa kävisi.
Et sinä onneksi siitä päätä. 😺
KL-päivillä oli jo yhteistyötä Sleyn, Kylväjän, Raamattuopiston, Patmoksen ym kanssa.
Sinulle näyttää olevan raha tärkeintä.
Muuten maailman suurin luterilainen kirkko (8 miljoonaa jäsentä) jatkaa työtä KL:n kanssa.
On myös pohjoismainen yhteistyö teologian maistereiden koulutukseen.
Elämää on Suomen evlut kirkon ulkopuolella 😺
Ei suinkaan mutta se on realismia. Ilman rahaa et voi pyörittää toimintaa.
No äkkiä tuo niiltä saadaan pois kuten aikoinaan nuorisotyöntekijöiden koulutus siirrettiin diakoniaopistolle. Katsos kun Suomessa nyt ainakin toistaiseksi ovat niin ei ehkä ole fiksuin liike sitä ruokkivaa kättä purra vaikka jossain muualla olisi isompaa tarjolla mutta enpä usko että sama resepti siellä toimisi kovin kauan.
Realismia on se, että Suomessa on lukemattomia seurakuntia ja hengellisiä järjestöjä jotka toimivat ilman kirkon verotusoikeutta, 😺
Koulusta järjestää moni eri taho, 😺
Myrkkyä syöttää se käsi joka toimii Jumalan sanaa vastaan. 😼
No kyllähän talkoita on aina osattu järjestää mutta nyt puhutaan vähän suuremmista rahoista.
No eikö sitten olisi niin ettei siltä pitäisi ottaa sitä leipääkään ?
Toki seurakuntalaiset oman seurakuntansa rahoittaa ja osallistuu aktiivisesti sen toimintaan . 😺
Eikä maksaa kirkollisveroa. 😺
Kirkon tutkimuskeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan huomattava osa seurakuntien työntekijöistä koki Kansan Raamattuseuran tai muut viidesläiset ryhmittymät taustayhteisökseen. Yli 40% kirkkoherroista ja muista papeista koki saaneensa vaikutteita Kansan Raamattuseurasta, noin 15 % muista viidesläisistä ryhmittymistä
Älä nyt viitsi jauhaa....
Koska tuon voi tarkistaa kirkon tilinpäätöksestä ja jokainen järkevä ymmärtää ettei muutama tuhat ihmistä kykene ylläpitämään moista toimintaa. Eikä siinä mitään mutta ole nyt edes rehellinen asiassa. Kirkko on aina runsaasti rahoittanut noita köörejä ja se kaikki kuinka ovat antaneet tilojaan käyttöön ilman vuokraa. Kyllä nekin oikeasti jotain maksavat.
En ymmärrä missä typerässä kuplassa eletään jos kuvitellaan että viidesläiset vaikka heillä olisi muutama sinisen köyhä seurakunta kaverina saisi rahoitettua vaikka raamattuopistoa ja Vivamoa. Mutta tunnetusti sinulla ei ole mitään tajua että mitä maksaa tuollaisten pyörittäminen ihan vaikka peruskustannukset että siihen ei tarvitse vielä laskea palkkoja mukaan. Vai miksi kuvittelet että viidesläisten tilaisuuksissa rahastetaan jopa kahvista :d joka täälläpäin tunnetaan kirkkokahvit nimellä, eikä maksa mitään. Tuohon kyytipoikana suolasta ja makeaa piirakkaa ja ihan saa vetää niin paljon kun sielu sietää.
Kuule, kyllä sinä olet kirkon rahan sokaisema.
Sinulle ei näytä mikään muu merkitsevän mitään.
Viidesläiset eivät taivu kirkon väärään oppiin, maksoi mitä maksoi.
Jumala pitää huolen omistaan. 😺
”Lähetysjohtaja lupaa, että Kansanlähetys tulee joka tapauksessa jatkamaan raamatunopetus-, lähetys- ja evankelioimistyötä. Järjestön kutsumus ei ole muuttunut kuulemismenettelyn myötä.”
aktiivisia viidesläisiä voitaisiin arvioida olevan noin 25 000 ja muut kannattajat päälle.
Kansanlähetyksen työ perustuu laajaan vapaaehtoiseen toimintaan. Uskomme siihen, että jokaista tarvitaan ja Jumalan lähetyksessä jokaiselle on oma paikkansa.
Joo, ei hellarit, vaparit ymym kirkkoa tarvitse.
Mutta ei noista ole kirkkoa uhkaamaan. Ihmiset jättävät noitakin ja yleensä taustalla huonot kokemukset. Eikä kaikki suinkaan mitään seksuaalivähemmistöjä ole.
Kirkko uhkailee heitä. Hei eivät uhkaa ketään
Kirkko pyytää teitä, ei uhkaile tai yritä pakottaa.
Vapaalla tahdollannehan te Uudestisyntyneinä Jeesuksen seuraajina olette tehneet päätöksen karttaa meitä tavallisia kelvottomia ja syntisiä ihmisiä.
Onneksi olette löytäneet venäläisestä Inkerin Kirkosta itsellenne hengellisen kodin, jossa saatte kartettua meidän kelvottomien ja syntisten tavallisten ihmisten pahuutta.
Ikävähän teitä tulee, mutta tärkeintä on että olette onnellisia elämäänne ja kartatte meitä kelvottomia.
Ei sinua voi karttaa kun länkytät kaiket päivät jokausessa ketjussa uhriutumassa. 😒
Uhkaamaan??? Miten uhkaamaan?
Kirkon aktiivit ovat tosiaan herätysliikkeissä. Siksi kirkko pelkää, että je lähtevät pois.
Tästä juuri on kysymys
Hävisit taas 0 - 6 😒 koska opit, ettei valehtelu kannata?
Rakkaan aito-laisen todistuksen perusteella olette lähdössä ja olen niin iloinen puolestanne. Teidän ei enää jatkossa tarvitse Uudestisyntyneinä Jeesuksen seuraajina kärsiä meidän kelvottomien ja syntisten pahuudesta, vaan voitte venäläisessä Inkerin Kirkossa keskittyä tällaisten tavallisten ihmisten häiritsemättä tehtäväänne; rakkautenne osoittamiseen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan.
Vaikutat sairaalta.
Vapaaehtoistyötä tehdään muuallakin mutta silti toiminnan pyörittäminen maksaa koska kaikki maksaa nykyään.
Evlut kirkon vapaaehtoiset ovat 80% herätysliikkeistä.
Seurakunnan jäsenet maksavat omien seurakuntiensa kulut. Niillä on kaikki mitä tarvitsevat, ilman verotusoikeutta.
Aamen!
Tarkoitatko, että Kirkko on taloudellisesti tukenut herätysliikkeitä perusteettomasti?
Pitäisikö myönnetyt ja käytetyt varat laittaa takaisinperintään?
Kerrotko vielä sairauden, niin menen lääkäriasemalle kertomaan Uudestisyntyneen Jeesuksen seuraajan todenneen häntä siunatuilla tunnusmerkeillään minut sairaaksi?
Tiedä vaikka pääisisin eläkkeelle tai ainakin pitkälle sairaslomalle. Kiitti jo etukäteen.
Kunnon aitouskovana ei luulisi sinun antavan noin helposti periksi.
Vaikka olenkin kiertänyt maailmaa jonkin verran, voin vakuuttaa teidän saavan olla minulta rauhassa siellä venäläisessä Inkerin Kirkossa. Mä en ees pääse sinne tällä hetkellä ja tuskin vielä pitkään aikaan, ellette te saa touhuillanne ja eripuraa aiheuttamalla hajotettua suomalaista yhteiskuntaa sellaiseksi jonka venäläiset nappaavat itselleen.
Oletko siis liittynyt takaisin Kirkkoon ja maksat kirkollisveroa kuten me tavalliset syntiset ja kelvottomat kuolevaisetkin?
Tuo on jo hienoa meininkiä. Tulette siis jatkamaan raamatunopetus-, lähetys- ja evankelioimistyötä ilman valtion tukea?
Miksi teille on tähän saakka myönnetty tukia, kun kerran teidän varallisuutenne riittää siihen ilmankin? Siis pitäisikö nyt tutkia onko tukia myönnetty perusteettomasti?
Kyllä muutkin seurakunnat niin tekevät. Nytkin valtaosa KL:n rahoituksesta tulee jäseniltä ja tukijoilta.
Kirkon osuutta liioitellaan.
Kenenkään ei ole pakko kukka (fiksut) kirkkoon.
Sinun sairautesi ei ole tällä palstalla kirjoittavien vastuulla.
Kyllä sinä selvä saat diagnoosin sinne vain reippaasti.
Nimenomaan,
Olenko siis sairas iloitessani teidän pääsevän eroon tällaisista kelvottomista syntisistä muuttaessanne hengelliseen kotiinne venäjälle Inkerin Kirkkoon?
Olet ilmeisesti laittanut tulkkisi vaihtoon?
Kiitos kuitenkin kannustavista ja omiin hoidonsaanti kokemuksiisi perustuvista sanoistasi.
Mitä se lääkärisi sinulle sanoi?
Huonoja uutisia.
Ihan oikein.
Kirjoitti lääkärintodistuksen terveydentilastani ja kertoi minun olevan fyysisesti ja psyykkisesti erinomaisessa kunnossa.
Entä itse, millaisen lääkärintodistuksen ole saanut terveydentilastasi viimeisen vuoden aikana?
Kommenteistasi on ollut helppo päätellä ettei sinulla ole kaikki hyvin.
Uudestisyntyneeksi Jeesuksen seuraajaksi olet yllättävän negatiivinen läheisiäsi kohtaan.
Etkö muuta enää keksi?
Ei se ole keksinyt muuta enää muutamaan vuoteen. Tosin nyt näyttää pahentuneen…
Oli sitten Uudestisyntynyt Jeesuksen seuraaja, kuningas tai silkkaa kultaa, niin kaikki ovat Herran edessä multaa.
Joo, vainoaa täällä usko_vaista.
Osallistutko itse mainitsemiesi tehtävien toteuttamiseen, siis muullakin tavoin kuin tällä palstavaikuttamisellasi?
Hyvä vitsi! 😂
Tottakai osallistun.
Uskovia ja konservatiiveja vihaa ja se näkyy
Hienoa toimintaa sinulta, oletko kertonut sielunveljillesi miten Uudestisyntyneenä Jeesuksen seuraajana ainoastaan pyrit noudattamaan Jumalan tahtoa jonka Hän on käskyissään ilmoittanut ihmisille?
Siis vaivautumatta noudattamaan, ainoastaan pyrit, kuten aiemmin kirjoitit.
Lääkärit tapaavat olla erikoisia huumorintajultaan, mutta ehkä sinä oikeasti oletkin vitsi.
Nukkuisit yösi!
Hyvä, arvostan.
Liikkeesi toiminta on horjuttanut kaiken uskoon liittyvän uskottavuutta ja tullee johtamaan maallistumisen etenemiseen entistä voimakkaammin.
Ehkä lähitulevaisuudessa tulemme näkemään ajanjakson, jossa missään päin maailmaa ei saa rangaistuksetta käyttää minkäänlaista väkivaltaa lähimmäisiään kohtaan tuhansia vuosia vanhoihin uskonnollisiin kirjoituksiin vedoten.
Miten voidaan pitää hyväksyttävänä tuhansia vuosia vanhojen uskonnollisten kirjoitusten pohjalta toteutettua aseellista väkivaltaa suuressa osassa maailman maita?
Uskonnollisten kirjoitustenhan tulisi johtaa rauhaan ja hyvyyteen ihmisten kesken, tällä hetkellä verissäpäin tehdään mitä järkyttävämpiä veritekoja kyseisiin kirjoituksiin vedoten.
Kirkko ei lietso ihmisten välille eriarvoisuutta, tai aseta lähimmäisiään asemaan jossa he joutuvat väkivallan kohteeksi. Eikö Jeesuksen nimessä teidänkin tulisi toimia samoin?
Toisin sanoen jokainen joka ei noudata kaikessa elämässään Jumalan Sanaa, syöttää mainitsemaasi myrkkyä?
Vai vieraannuttaa Raamattu-uskollisuus liberaalien uskovaisuutta. 🙂↔️
Kommenttisi mukaan Kirkon aktiivit ovat Kirkkoon kuulumattomia ja Kirkkoa arvostelevia herätysliikkeiden jäseniä.
Miksi Kirkko pelkäisi sellaisten lähtemistä pois?
Jos saavat viisumin, niin venäjällä Inkerin Kirkossa teidät varmaankin otetaan avosylin vastaan.
Onko siis uskollisuutta tuntea hyvin Herran antamat tehtävät ja käskyt vaivautumatta noudattamaan niitä kaikessa elämässään?
Mitä ihmettä? Haluaako Lestatkin venäläistyä Inkerin Kirkon jäseniksi teidän tapaann
Heidän palstallaan voit kysyä sitä. 😺
Mutta sinä vain vainoat, et keskustele.
Pahoittelen kysymystäni, unohdin ettei teiltä kannata odottaa suoraa vastausta.
Kiitos kuitenkin vaivannäöstäsi.
Tahallinen vääristely ja ilkeily ei ole erimieltä olemista.
Minusta sinun pitää kykyä asianosaisilta, eikä muilta. 😺
Vääristelee ja ilkeilee muuten tahallisesti.
Rasisti uskovia kohtaan.
Kristittyjä uskovia ja juutalaisia vastaan
Ja myös konservatiiveja kohtaan on vihamielinen, ei vain eri mieltä
Ateistit ja liberaalit ovat löytäneet tässä toisensa 😺
Kommentistasi huomaa miten tahallisesti vääristellen ja ilkeillen haluat vapaalla tahdollasi ymmärtää toisia ihmisiä.
Miksi sinua pitäisi ymmärtää?
Miksi minun pitäisi kysyä sinusta yhtään mitään keneltäkään? Uskotko taas olevasi jollakin tapaa kiinnostava ja vieläkö kuulet ääniä tekstistäni?
Etkö edes ymmärtänyt, että kysymyksesi koski lestiksiä, ei minua? 😹
Minkäs minä sille voin, jos kirjoitatte niin että siitä saan erilaisen käsityksen kuin tarkoitatte?
Kuka sinusta väittää?
Olen valtavan pahoillani että olet joutunut kokemaan kirjoittamasi kokemukset niistä sanoista jotka minulle ovat syntyneet teidän kirjoittelustanne.
Kirjoittamassasi kommentissa siis mainitsemasu viiteryhmät olet saanut löytämään toisensa.
Kiva, että saat edes jotakin hyödyllistä aikaan, eikö teidän Uudestisyntyneinä Jeesuksen seuraajina tulisi saada kaikki ihmiset kohtaamaan ja löytämään itsensä Jeesuksessa?
Vastaa kuule ihan itse vain paskoistasi.
Mikä masu se sellainen on? 😺
Pahoitteluni, unohdin taas ettei teidän antamianne sanoja saa lukea niinkuin ne on kirjoitettu, vaan siten kuin miehekkäästi olette tarkoittanut.
Oletko kiltti ja vaihdat tulkkisi suomenkielentaitoiseen herätysliikkeesi jäseneen?
Voi miten ihanan hengellisesti taas ilmaisetkaan herätysliikkeesi uskonnollista opetusta.
Kai sinä sentään vielä tiedät mikä sinun masu on?
Palstalla joku sielunveljesi kerskasi teitä olevan satojatuhansia, kumpaako nyt uskoa?
Entä ymmärrätkö itse miksi ja mitä kirjoitat?
Niin varmasti onkin niitä jotka jakavat saman uskon.
Mutta virallisia jäseniä on vähemmän.
Tarkoitatko herätysliikkeellenne jäsenmaksun suorittavien määrän olevan tuo 25 000?
Enemmän. Paljon enemmän.
Sitähän minäkin, jotta voitte hyvin varallisuutenne perusteella jatkaa toimintaanne ilman valtion tukiaasia ja jo maksetut periä takaasin valtion kassaan.
Jos noin on, niin rehellisyyden nimis pitääs takasinperintä tehdä.
Semmottia kopiokoneita vaan hankkiivat jotka ei edes toimi.
Jokainen pitäköön omat rahansa.
Aivan? Ja jos on perusteettomasti nostanut valtion tukirahoja, ne pitää palauttaa 😁 takaisin oikealle omistajalleen.
Paljon jorinaa millä ei ole mitään katetta. Viidesläiset eivät määrää kirkon touhuista ja lähtemään noista surkimuksista ei ole.
Eivät määrää mutta eivät myöskään osallistu siellä leviävän väärän opin levitykseen.
Sekös liberaaleja kyrsii.
Se juuri.
Todellakaan ei kyrsi, vaan olemme iloisia teidän kaikkien viidesläisten puolesta että olette löytäneet hengellisen kotinne venäjältä Inkerin Kirkosta ja toivottavasti lähdette sinne mahdollisimman pian ettemme me kelvottomat syntiset tavalliset ihmiset häiritse teidän uskonne harjoittamista enempää kuin mitä päivittäin jankkaatte täällä palstalla.
Inkerin kirkko on evlut kirkko, ihan sama kuin meillä täällä.
Ai te olette siis siirtyneet jo venäjälle Inkerin Kirkkoon?
Hienoa, olen todella onnellinen puolestanne, nyt teidän ei enää tarvitse kärsiä meistä tavallisista kelvottomista ja syntisen pahoista ihmisistä vaan voitte rauhassa pyhittyä omienne keskellä.
Miksi sinne pitäisi siirtyä?
Tietenkään ei tarvitse kun kerran olette siellä.
Missä siellä?
Etkö enää tiedä missä kerroit olevasi 2024-07-10 21:11:12?
Varmaan ohimenevää muistamattomuutta, niin H.V: n kirjoitustyyliin sopivaa toisten kunnioittamiseen tähtäävää ilmaisua.
Ettehän te palstallakaan osallistu juurikaan muuhun kuin seksuaalisten vähemmistöjen rakastamiseen heidän seksuaalista käyttäytymistään arvioimalla.
Miten sinä itse osallistut?
Arvostelemalla teitä samalla mitalla millä te arvostelette muita.
Länkytystä sinä pidät.
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, myös tuollainen pystyyn lahonnut metsä.
Sinä huusit.
Tällainen kelvoton syntinen metsäkö ei kykene edes vastaamaan länkytykseesi?
Näytät nauttivan syntisyydestäsi.
Tehän todistatte kelvottomuudestani ja syntisyydestäni sanoillani vähän väliä.
Enkö siis saisi nauttia elämästäni sellaisena millaiseksi olen saanut syntyä ja kehittyä?
Kyllä sinä siitä ihan itse monta kertaa päivässä todistat. 🤣
Mitä pahaa on olla sellainen millaisilla ominaisuuksilla Herra on antanut maailmaan syntyä, kunhan ei riko maallista lainsäädäntöämme?
Vai oletteko te Uudestisyntyneet Jeesuksen seuraajat kateellisia tällaisille tavallisille, kelvottoman syntisille ihmisille, kun me uskallamme myöntää olevamme ihmisinä epäkelpoja Jumalalle ja emme piiloudu kelvottomuutemme kanssa Jeesuksen sovitustyön taakse kuten eräät vaikuttavat tekevän.
Vaikutat olevan mielenvikainen.
Totuus sinusta siis on sinulle mielenvikaisuutta?
Niuvanniemen vai Pitkänniemen suljetultako kirjoittelet?
Sleyn toiminnanjohtajan linjapuhe Evankeliumijuhlilla
https://youtu.be/7Tsb8J8n8Ss
Ja tässä KL päivien ohjelmia
https://www.patmos.fi/patmosplus/
”Eteenpäin sellaisina kuin olemme.
Evankeliumiyhdistyksen toiminnan perusta - se on määritelty sen sääntöjen kolmannessa pykälässä ja siellä sanotaan mm. näin:
Pyhä Raamattu asetetaan aina ensimmäiselle sijalle kaiken perustaksi.
Kyllä me Evankeliumiyhdistyksessä kestetään vastustusta, vainoja, sortoa, aiheettomia syytöksiä, köyhyyttä ja kaikennäköisiä vaikeita aikoja - sellaisetkin kuuluu meidän osaan,
mutta mitä tapahtuu, jos Raamattu asetetaankin ykkössijasta kakkossijalle — ei Sleytä enää ole; me ollaan kuihduttu pois. Mikään ei voi olla evankeliselle liikkeelle kohtalokkaampaa, kuin se, että joku muu hivuttautuu kaiken perustaksi Pyhän Raamatun rinnalle tai tilalle.
Evankelisessa liikkeessä on aina uskottu ja luotettu siihen, että Pyhä Raamattu on Jumalalta saatu. Sen kirjoittajilla on ollut ihan ainutlaatuinen tehtävä palvella kaikkien aikojen uskovia.
”Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki”, sanoo Jeesus - ”Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut ovat henki ja Elämä.” Tällä perustalla me pysymme ja tämä mahdollistaa sen Evankeliumiyhdistyksen tarkoituksen, joka on kirjattu sääntöjemme toiseen pykälään:
”Yhdistyksen tarkoituksena on, luottaen Jumalan armoon ja apuun, levittää Kristuksen evankeliumia, saattaa evankeliumin sana yhä useamman ihmisen jokapäiväiseen käyttöön ja näin edistää ihmisten turvautumista Jeesukseen Kristukseen omana Vapahtajanaan.””
(Ote puheen loppupuolelta)
Oli hyvä ohjelma.
Kristillisillä kesäjuhlilla on ollut paljon enemmän kävijöitä kuin vuosi sitten, paitsi körttien juhliaan määrä romahti.
Kyllä. Se on hyvä ja kertoo evlut kirkon olevan ulkona kristinuskosta,
Ehkä tosiaan olisi parempi, että kaikesta uskonnollisuudesta valtion tasolla luovuttaisiin Eduskunnan päätöksellä ja kukin hoitaisi omat uskonasiansa miten parhaaksi näkee.
Kunnat hoitaisivat hautaustoiminnan, maistraatit avioliittoon vihkimiset, diakoniatyö sisällytettäisiin hyvinvointialueille etc.
Korkeakoulutettu papisto hakeutuisi muun alan ammattilaisiksi ja uskonnollisen toiminnan harjoittamista viranomaiset valvoisivat, ettei Raamatun Kirjoituksia käytettäisi eriarvoisuuden ja eripuran lietsomiseen ketään kohtaan.
Ateismista pitäisi luopua myös.
Kyllä, kaikista aatteista sitten.
Tuo oli aika hyvä "viranomaiset valvoisivat, ettei Raamatun Kirjoituksia käytettäisi eriarvoisuuden ja eripuran lietsomiseen ketään kohtaan"
Siinä loppuisi lahkojen toiminta saman tien. Eihän noilla ole mitään muuta.
Minkä lahkon ja miksi?
Vainot lisääntyisivät ja riidat entisestään.
Liberaaliteologit tuota tekevät.
Haluavat eriarvoistaa homot mitätöimällä Jumalan sanaa, johtaen heitä Helvettiin
ja muuttaa kirkon kristillisen avioliitonkin muuksi välittämättä Raamatusta ja kirkon tunnustuksesta, joiden mukaan kristillinen ja luterilainen käsitys avioliitosta voi olla vain se, että se on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto. Haureutta on monenlaista ja ihmisillä erilaisia taipumuksia. Kaikkien tulee tehdä mahdollisista seksuaalisista synneistään parannusta, samaan sukupuoleen kohdistuvat seksisynnit eivät ole poikkeus.
Asiaa! Noin se juuri on.
Toisin sanoen teillä ei ole haluakaan elää riitelemättä toisten kanssa javainoammatta ketään. Teillekö on tärkeintä eripuran aiheuttaminen toisille ja kapinointi yhteisiä pelisääntöjä kohtaan aina ja kaikkialla?
Evlut kirkon piispat ja papit eivät siedä niitä ketkä eivät homota!
Tehän olette jo eriarvoistaneet sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt sekä naiset,
Raamatunkin olette kieltäneet väitteellänne jonka mukaan samaa sukupuolta olevien välinen avioliitto olisi siellä kielletty.
Yrittäkää jo päättää miksi kapinoitte.
Todella hienosti ja asiantuntevasti kompattu.
Erilaisuuden tunnustaminen ei ole eriarvoistamista
Toki kaikesta jonkinlaiseen uskonnollisuuteen liittyvästä,
Kirkossa osallistuessani en ole havainnut mainitsemaasi sietämättömyyttä.
Ehkä havaintosi koskee vain teidän herätysliikettänne?
Vuohiin ja lampaisiin jakaminen omien mielipiteiden perusteellako ei ole eriarvoistamista?
Suosittelen kuuntelemaan.
Hurskaitten höpinöitä.
Ei höpinää vaan asiallista puhetta. 😺
Sitä juuri.
Julistaa ymmärrys suuri
Jotkut uudet kirkkoherrat ovat suvaitsemattomuudessaan katkaisseet hyvän pitkäaikaisen yhteistyön herätysliikkeiden kanssa, mitä Nummelakin toi esiin.
Miksi syrjiä ideologisesti toista osapuolta tilanteissa, joissa yhteistyö onnistuu
ja onko se ok-suhtautumista kirkkoherralta, että haluaa katkaista välejä, ei olla tekemisissä, jyrkentää vastakkainasettelua.
Miksi teidän pitäisi saada toimia Kirkon yhteydessä, kun ette hyväksy Suomen EVLut Kirkkoa?
Teillehän on jo löytynyt hengellinen koti maasta, joka aloitti julman sodan naapurimaansa lapsia ja vanhuksia vastaan.
Evlut kirkon liberaalit eivät ole evlut kirkko. He edustavat ihan muuta oppia kuin luterilainen kristinoppi. 🥸
Voitko tarkentaa, miten kukaan voi edustaa luterilsista Kristinoppia, jonka perustana ovat Raamatun Kirjoitukset ja esim. kymmenen käskyä joita ei edes palstan aitouskova Uudestisyntynyt Jeesuksen seuraaja vaivaudu noudattamaan, ainoastaan pyrkii noudattamaan.
Kuka ei noudata kymmentä käskyä? 😺
Meidän tavallisten ihmisten lisäksi eräs käskyt hyvintunteva Uudestisyntynyt Jeesuksen seuraaja, joka joskus kirjoitti ainoastaan pyrkivänsä noudattamaan käskyjä.
Satutko tuntemaan hänet?
Pappisvihkimyksiä, joissa on sattunut olemaan vain naisia on järjestetty ongelmitta, mutta sellainen vihkimys on peruttu, missä papiksi vihittävät ovat olleet sattumalta kaikki miehiä, vaikka kyse on ollut ensisijassa kirkon (ei herätysliikkeiden) normaalien käytäntöjen mukaiseen palvelukseen vihittävistä papeista. Miesten kanssa tulee aina vihkiä papeiksi myös naisia, mutta ei naisten kanssa miehiä.
Feminismi on äärimmillään evlut kirkossa.
Naissukupuoli on monille yksi oleellinen perustakin, kun valitaan kirkkoherraa tai piispaa.
Sille ei löydy Raamatullista perustetta, vaan se on vääränlaista toisen sukupuolen suosimista.
Niinkin korkean viran kuin piispan valinnassa perinteisesti korkeassa arvossa pidettävät asiat ovat jääneet jalkoihin, mm. naissukupuolta ja mahdollisimman liberaalia teologiaa suositaan niiden yli.
Mainitsetko yhdenkin Suomalaisen nykypapin-, piispan, tai herätysliikkeiden saarnamiehen ja uskovan, jotka todistettavasti täyttävät Raamatun Kirjoitusten vaatimukset tehtäväänsä ja omaavat siten Raamatullisen perusteen toiminnalleen?
Kaikki herätysliikkeissä ja evlut kirkossa konservatiivit. 😺
Sinun todistuksellasi heidät siis kelpuutettaisiin papeiksi, piispoiksi ja saarnamiehiksi Raamatussa kerrottuihin seurakuntiin?
Raamattu ei tunne yhtään seurakunnan pappia tai piispaa. Mutta evankelistan ja opettajan tuntee.
Totta. Ne on kirkon keksimiä.
Kyllä. 😺
Kiitos ja kumarrus? Mainitsemasi suomalaiset evankelistat sekä opettajatko kelpaisivat Raamatussa kerrottuihin seurakuntiin töihin?
Kirkon työntekijöiden tehtävät ja toimetko pitäisi olla ainoastaan sellaisia jotka on nimetty ja selitetty Raamatun kirjoituksissa?
Ei kirkon vaan Jeesuksen seurakunnan.
Kirkko nyt touhuaa mitä sattuu.
Toimiiko Suomessa siis Jeesuksen seurakunta, jonka työntekijät ja seurakuntalaiset ovat kelvollisia sellaisenaan tuhansia vuosia aiemmin eläneisiin Raamatussa kerrottuihin seurakuntiin?
Montakin.
Siis oikeasti alkuseurakuntiin kelpaavia? On teillä jutut.
Montakin on.
Todistuksellasiko papit ja piispat eivät saisi töitä Raamatussa kerrotuista alkuseurakunnista, mutta evankelistat ja opettajat kyllä?
Mitäs luulet? 😹
Kirjoittelunne perusteella luuleminen vaikuttaa olevan teidän puuhianne.
Vai kelpuuttaisivat Raamatun alkuseurakunnat teidät jäsenikseen 🤣🤣🤣
Nykyisen Lähi-idän aluella vanhoihin uskonnollisiin kirjoituksiin pohjautuvien tapahtumien perusteella saisitte varmaan todella lämpimän vastaanoton.
Niinpä, monenlaisia juttuja on heillä jotka esiintyvät Herran nimessä, ilman Mark.16:ssa kerrottuja tunnusmerkkejä ja tekoja.
Miten itse suhtautuisit sellaisiin ihmisiin?
Jeesus on Herra, oli alkuseurakunnan uskontunnustus. Niin on minunkin. 😺
Mikä sinun on?
Juurikin he.
En tiedä enää, kun olette tehneet itsestänne jumalan ja ette vaikuta kovin uskottavilta.
Kiva että kelpaisitte uskossanne kristittyinä suomalaisina Raamatussa kerrottuihin alkuseurakuntiin?
Yritä edes hetki ajatella muuta kuin aito-laista. 🤣
Elämän arjesta välillä kiva irrottautua ja muistuttaa itseään hänen kommenttejaan lukemalla, ettei tämä elämä niin kovin vakavaa ole.
Kurjaa vaan kun hän tekee itsestään naurettavan kerta toisensa jälkeen.
Sinä roikut kaiket päivät täällä hänessä. 🤣
Enhän toki teidän tapaanne voi kaiket päivät palstalla roikkua, pitäisikö tosiaan useammin ottaa kantaa hänen aivoilmavaivoihinsa?
Toivotte yhdessä hänelle huomiota?
Kyllä sinä roikut.
Saat toki sanoillasi kaipaamaasii huomiota osaksesi, laittaessasi kiven vierimään se rikkoo kaiken särkyvän alleen ja tahraa kiillottamasi pinnan tallautuneiden jäännöksiin .
Yrittäessämme puhdistaa toisiamme itsekkyydellämme, sotkemme vaan itsemme kykenemättä auttamaan sitä jonka asialla väitämme olevamme.
Ja sinä todistat jokaisen mainitsemasi "montakin on" olevan kelvollinen Raamatussa kerrottujen alkuseurakuntien jäseneksi?
Asiahan on sitten simppeli, sinä kykenet jakamaan ihmiset vuohiin ja lampaisiin Jumalan tahdon mukaisesti ja ette siis tarvitse Jeesusta?
Saadaanhan me pitää Hänet, please, saadaanhan?
Niin, mutta sinä et. Harmittaako?
Mikä Evlut-kirkkoa hiertää? Jos herätysliikkeet ym. olisivat samaa mieltä Evlut-kirkon kanssa kaikista asioista, ei kai ne koskaan olisi syntyneetkään ja eronneet kirkosta omaksi liikkeekseen...?!
Herätysliikkeet ovat syntyneet herätyksestä. Evlut kirkko ei ole koskaan pysynyt saamaan herätystä edes yksilöihin saatika suurempiin ryhmiin. 😺
Kyllähän osa luterilaisista on ihan mallikkaita kristittyjä. Mailis Janatuinen, Riku Rinne... näistä tunnetuista nyt vain ihan pari mainitakseni.
Kyllä, Mailis työskentelee Kylväjässä ja Riku Patmoksessa.
Riku on herätyksen miehiä, niitä, jotka siihen uskovat ja kovasti tsemppaavat siihen suuntaan uskovia. Uskovistahan se herätys pitää alkaa. Jos ei ole evankeliumin kertojia, ei ole herätystäkään.
Aamen, tosi on. 😺
Entäs nämä kirkon uudemmat liikkeet? Aika hyviä tyyppejä siellä, Jukka Jämsen ym. Ja armolahjatkin toimii. Olen ollut yhdessä Jukan tilaisuudessa.
Kun sinä kerran Uudestisyntyneenä Jeesuksen seuraajana niin todistat niin tottahan sen pitää olla.. Olen tosi iloinen että te herätyksen saaneet pääsette meistä kelvottomista syntisistä eroon sinne venäläiseen Inkerin Kirkkoon.
En tunne kaveria….
Kannattaa kuunnella Jukan puheita. Aika hyviä puhelee. Hänellä on omat kotisivutkin.
https://www.jukkajamsen.fi/
En kuuntele.
Minulla on niin paljon kuunneltavaa, ettei enää mahdu muuta. Kiitos vain. 😺
Ymmärrän.
hyvä jos on tekemistä
aito_lainen kuulee paljon päänsisäisiä ääniä ja käy keskusteluita palstallakin itsensä kanssa.
Sinähän niitä kuulet. 🦆.
Kyllä. Ei kumpikaan evlut kirkossa.
Näin on.
Erinomainen puhe. Liityin Kansanlähetykseen.
Pelkkää turhaa lätinää. Ei noista ole edes lähtemään.
Ihan oikeaa asiaa rehellisesti.
Raja tulee tietenkin jossain kohtaa vastaan.
Naispiispat ajavat heitä pois.
Hienoa, tervetuloa! 😺
Missäköhän tuo mahtaisi olla kun ainakin kymmenen vuotta olette vetäneet itkupotkuraivaria ja tuota "uhkailleet" ja nyt tilanne on se että kirkko yrittää selvästi karistaa noita irti niin viidesläisetkin pitävät kahta kauheammin kiinni kirkon ovenkahvasta.
Sinulla ei näytä olevan mitään häpyä, olet häpeäksi jopa evlut kirkolle.
Kyllä tuossa häpeä osuu teille. Aikuiset miehet ruikuttaa vuositolkulla päivästä toiseen antaen kaateettomia uhkauksia ja sitten harmituksen kera nukkumaan ja sama toistuu seuraavana päivänä. Todennäköisesti tuo kymmenen vuotta on vaan jäävuorenhuippu kun ette ole tuota naispappeus asiaakaan muka vielä hyväksyneet muuta kuin silloin kun kirkko rahaa on jakanut. Ihan oikeassa kirkko on kyllä teistä on päästävä, tupajumien juhlat on syytä lopettaa.
Niin sinä tosiaan teet, etkä yhtään osaa hävetä.
Voi, voi, et taas reppana muuta keksinyt :d
Reppana olet sinä. Voi, voi pikkuista.
Minustakin hienoa, että saitte yhden matkakumppanin sinne venäläiseen Inkerin Kirkkoon.
Syntyykö hän nyt uudelleen täällä Suonessa vai vasta venäjällä?
Miksi sinne pitäisi muiden kuin niiden mennä jotka tekevät siellä työtä? 😼
Herätysliikkeethän itse ovat lähdössä vapaalla tahdollaan tekemillään ratkaisuilla, ei heitä kukaan ole pois ajamassa.
Miksi aina pitää syyttää omista hölmöilyistään naisia?
Voitko todistaa tuon väitteesi?
Kommenteistasi päätellen valitatte joka ketjussa miten katalia me tavalliset syntiset ihmiset olemme ja teillä on niin kauhea kurjaa täällä maailman onnellisimmaksi sanotussa maassa. Varsin selkeästi sielunveljiesi kanssa olette todistaneet sanoillanne miten siellä venäläisessä Inkerin Kirkossa te voitte meidän tavallisten syntisten häiritsemättä jatkaa hyvää työtänne seksuaalisten vähemmistöjen rakastamiseksi heidän seksistään julkisesti keskustelemalla.
Onko sinulla esittää pari tuollaista valitusta malliksi niin tarkastellaan niitä yhdessä? 😸
Tarkoitatko etteivät herätysliikkeen edustajat olekaan tehneet vapaalla tahdollaan sopimusrikkomusta pappisvihkimyksistä venäläisessä Inkerin Kirkossa?
Tekö ette olekaan esim. valittaneet todella monessa ketjussa Kirkon luopuneen Jumalan sanasta?
Tekö ette ole myöskään valittaneet samaa sukupuolta olevien välisestä avioliittoon vihkimisestä Kirkossa?
Eivät tehneet koska he eivät ole Suomessa pappeja vaan maallikoita.
Sanavalintasi ovat asiattomia. Miksi liioittelet, annat tarkoituksella väärää kuvaa? Mitään tuollaisia raivareita ei ole ollut. Eikä ole uhkailtu, vaan todettu tosiasiat. Yhä useampi yksittäinen herätyskristitty tai muu klassiset kristinuskonkäsitykset omaava luterilainen uskova ei ole enää pystynyt olemaan kirkon jäsen.
Paikallistasolla monin paikoin liberalisoitunut papisto, osa seurakuntalaisista, muusta kirkon väestä ovat halunneet karistaa, ajaneet ahtaammalle, mutta kuka piispoista on ilmaissut toiveena, että tietyt herätysliikkeet irtautuisivat kirkosta? Kirkolliskokouksessakin mm Luoma halusi painottaa, ettei toivo näiden liikkeiden lähtevän kirkosta.
Toivottavasti jäävätkin sinne hengelliseen kotiinsa, jossa me tavalliset syntiset ja kelvottomat ihmiset emme häiritse heidän uskonsa harjoittamista.
Et sinä ketään häiritse. 😺
Nytkö siis on ääni muuttunut kellossa?
Lähtekää kuitenkin sinne venäjälle Inkerin Kirkkoon, please, lähtekää niin saatte harjoittaa uskoanne ilman että teidän tarvitsee arvostella Kirkkoamme jäsenineen.
Miksi jäädä meidän tavallisten syntisen pahojen ihmisten joukkoon, kun Raamattukin kehottaa teitä karttamaan meitä.
Totelkaa Raamattua.
Olette siis erilinjoilla liikkeenne kanssa koska liikehän vielä kirkossa on ;) Raja ei siis ole vieläkään tullut vastaan.
Sinusta puhutaan, sinusta! Notta, ymmärrätkö?
Tuo taitaakin olla ainoa sana jonka osaat mutta sitäkin käytät väärin.
Sinulta se lipsahtaa usein Anonyyminä.
En oikein usko kun en kirjoittele anonyyminä.
😂😂😂😂😂🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Aloituksessa esitelty todella hyvä puhe ja ihmetyttää miksei noin väkevästi uskoaan todistava äijä perusta omaa Raamatussa kerrotunlaista alkuseurakuntaa, jossa hän opetuslapsineen toteuttaisi uskoaan kaikessa elämässään lainsäädäntömme ja meidän tavallisten kelvottomien, syntisten ja pahojen ihmisten mitenkään estämättä ja häiritsemättä.
Ehkä meidän tavallisten ihmisten pitäisi luopua Kirkossa käymisestä ja kaikesta uskonnollisesta toiminnasta, että kyseinen tyyppi piskuisen joukkonsa kanssa voisi rauhassa tyytyväisenä uskoaan harjoittaa.
Oletko kateellinen toisen uskosta?
Jos tosissasi koet olevasi syntinen, niin siihen auttaa parannuksen teko! Vai heittäydytkö syntiseksi vain saadaksesi jatkaa synnissä? Niin fariseukset tekivät.
Totta miksi eivät perusta omaa ? Nyt voisi vielä lähteä pystypäin toista sitten jos saavat Luthar-säätiön kohtalon.
Ei kenenkään tarvitse noita alkaa väistämään. Lähteköön omilleen jos eivät suostu olemaan talossa talon säännöillä ja aina voi tosiaan perustaa oman kirkkonsa.
"Totta miksi eivät perusta omaa ? "
Homottajat ja wokettavat liberaalit voisivat hyvin perustaa oman uskontonsa eikä tunkea väkivaltaisesti kristinuskon liepeille!!
Kansanlähetys on oma !
Eikös se ole kirkko itse joka vihkii homoja omien sääntöjensä vastaisesti? 😼
Ei vaan ole mitään sellaista sääntöä joka kieltäisi pappia vihkimistä kahta ihmistä avioliitoon mikäli he täyttävät lainvaatimukset. Tuo sama koettiin jo eronneiden vihkimisten kohdalla. Kun kirkko teki asiasta sitten virallisen päätöksen oli kyse lähinnä muotoseikasta.
Niillähän on jo kirkko ja kohta saavat sen kokonaan kun joudutte ulos 😹
Olet kova vainoamaan uskovia.
Milloinka siitä on kirkko tullut ?
Kyllä se kirkon avioliittokäsitys edelleen on yhden miehen ja yhden naisen liitto.
Niinhän kirkolliskokous on vahvistanut jo yli 10 vuotta kun teikäläiset ovat yrittäneet sitä muuttaa 😺
Mikä mielestäsi on kirkon ja seurakunnan ero? 😼
On se, voin kuvitella kun kuola valuu sen suupielistä…. 😼
Onko siis kansanlähetys muuttunut kirkoksi mutta ei ole asiaa julkistanut.
Toisaalta piispat ovat jo päättäneet ettei asiasta anneta sanktioita.
Riippuu siitä miten näet kirkon ja seurakunnan eron. 😺Kerro se.
Niin, sehän ei kirkkoa muuta, että piispat osallistuvat kapinaan. 😺
Kyllä se vaan muuttaa eikä se mitään kapinaa ole vaan pysymistä ajassa kuten kirkko on ennenkin tehnyt ja paikka paikoin se on kelvannut varsin hyvin teillekin. Todennäköisesti tyydytte menoon nytkin koska lähtemäänkään teistä ei selvästi ole :d jos nyt ylipäätänsä saatte jäädä . Tuo viimeinen edellyttää varmasti käytöksen muuttumista ja vähintään sitä ettei paskota enää kirkon päälle.
Ei muuta kirkkia eikä kristinuskoa, Jumalan sanasta tai tahdosta puhumattakaan. Ihan omaan piikkinne kapinoitte. 😺
Hyvin tuo piikki on kelvannut viidesläisillekin. Suorastaan liikuttavan sitkeästi yritetään pitää kiinni kirkon kaiteista ettei vaan tarvisi lähteä :d
Ei ole eikä tule kelpamaankaan. Me pysymme kristinuskossa, Jumalan sanassa ja tahdossa. 😺 Meidän uskomme ei ole ostettavissa tai muutettavissa.
Kovin tuntuu paikka kirkossa kelpaavan.
Kuuntele Nummelan puhe. 😺
Oletko siis sitä mieltä, että tällaisten kelvottomien syntisten on luovuttava kaikesta uskonnollisesta toiminnasta säästyäkseen pyhältä arvostelultasi?
Sinulla fariseuksena on siis omakohtainen kokemus asiasta?
Viidesläisethän ovat jo irtaantumassa Kirkosta jatkamaan homottamistaan ja wokettamistaan venäläisessä Inkerin Kirkossa jossa voitte pyhittyä seksuaalisten vähemmistöjen rakastamiseen haluamallanne tavalla.
Kirkkohan kutsuu kaikkia sellaisina kuin ovat, ei jaa ihmisiä.
Kuuntelin tuosta pätkiä. Ei missään kohtaa sanonut että nyt viidesläiset lähtee koska mitta tuli täyteen.
Kuulit varmaan sitten myös mitä sanoi lähtemisestä? 😺
No mitä tarkalleen sanoi ?
Kuuntele ihan itse. 😹
Eli ei siis sanonut mitään suoraa :d heitti mystisiä "uhkailuja" joilla ei ole kuin huumoriarvo enää ja joille Merimaskun lokitkin jo nauraa. Sellaista se on kun ei oikeasti ole mitään millä "kiristää" kirkkoa tai pitäisikö lainata Harkimoa joka totesi että vain ne piirtää jolla on liitua.
Itsehän olet todennut ainoastaan pyrkiväsi pysymään Jumalan Sanassa ja nyt kerskaat jo pysyväsi siinä.
Uskosi ruokahalu erittyy sanoistasi voimallisena
Minkä sanomisen koit uhkailuksi? 😸
Minusta hän sanoi ihan suoraan ihan muuta.
Kyllä, olet ymmärtänyt ihan oikein. En luule olevani täydellinen ja synnitön kuten sinä. 😺
Oikeastaan tuon sanomiset ovat yhdentekeviä. Hommahan on pelkkää bluffia . Eihän viidesläiset uskalla lähteä. Kansanlähetys on vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa jo nyt ja pelkästään kirkon herätysliikkeen statuksen menetys aiheuttaisi kävijämäärässä varmasti notkahduksen.
Eikä koko sotkua olisi mikäli olisivat nätisti tyytyneet rengin asemaansa eivätkä aloittaneet isottelemaan eli julkisesti heittämään sontaa kirkkoa kohti ja tehdä suoranaisia sopimusrikkomuksia. Tuohan on varsin törkeää käytöstä kirkkoa kohtaan joka sentään on alunalkaenkin antanut noiden jäädä, kohdellut hyvin sekä vuosien varrella hyvin paljon katsonut läpi sormien ja puhumattakaan rahamäärästä jolla se on liikettä tukenut.
Piiskaat oikein itsesi tuohon valheeseen. 😹
Puhe on nenäsi edessä mutta silti jatkat valehtelemistasi. Eihän tuollainen vihasi ole enää normaalia.
Ei tuossa ole sanaakaan valhetta. Noilla puheilla ei ole mitään arvoa. Viidesläiset ovat uhkailleet lähtemisellä ainakin viimeiset kymmenen vuotta mutta edelleen tai paremminkin kahta kovemmin pidetään kirkkopaikasta kiinni :d Nähdäkseen nuo bluffiksi ei tarvitse olla ruudinkeksijä.
Enkä edes vihaa noita vaan pidän heitä lähinnä naurettavana selkärangattomana sakkina jotka ovat jatkuvasti narisemassa jostakin mutta täysin kykenemättömiä noudattamaan yksinkertaisiakaan sääntöjä mutta odottavat täyttä palvelua vastineeksi käytökselleen joka sekin härskeimmillään suoranaista yritystä sabotoida kirkkoa kaikin tavoin. Vaihtoehtona olisi se että lähtisivät mikäli kirkon meno ei heitä miellytä. Nyt asiassa olisi vielä sekin puoli , että sen ehtisi sen tehdä pystypäin.
Kyllä se valhetta on jos et pysty väitteitäsi todistamaan. 😺
Esitäppäs siis edes yksi tuollainen uhkaus/vuosi niin katsotaan niitä.
Ei ollut uhkaus;’
Lähetysjohtaja Daniel Nummela totesi Kansanlähetyspäivillä pitämässään linjapuheessa, että Kansanlähetys on pitänyt kiinni Raamatun opetuksesta, vaikka se on toisinaan tarkoittanut taloudellisia menetyksiä.
Olethan sinä itsekin noita palstalla kirjoitellut vaikka kuinka. Kerran jopa maalasit lestat mukaan :d
Aha, ettet nyt sitten pystykään todistamaan, että viidesläiset olisivat niin tehneet, 😹
Minä olen jo eronnut.
Herätysliikkeiden viesti Kirkkoväelle vaikuttaa tosiaan olevan luopuminen kaikesta uskoon liittyvästä.
Jos kerran Jumalan Sanassa pysyminen on ainoa Tie taivaan kirkkauteen, niin kukaan ei ole vielä todistanut olevansa toistaan kelvollisempi sille tielle jolla pyrkijöitä riittää.
Jeesus on se tie!
Laitatko "säännöistäsi" laintasoisen kohdan jossa samaa sukupuolta olevien välinen avioliittoon vihkiminen kielletään avioliiton esteenä?
No joko Räsänen on taas miettinyt kirkosta eroa yhdeksäs kertako olisi kyseessä :d
Tuon liikkeen papit ja muut "keulahahmot" ovat vuosia tuoneet julki puheissaan ja kirjoituksissaan "verhottuja" uhkauksia kirkkoa kohtaan ja puhumattakaan siitä kuinka on haukuttu avoimesti kirkkoa . Voidaan todeta että lähes koko liike perustuu purnaukselle ja julkiselle kapinalle kirkkoa kohtaan niin sanopa yksikin hyvä syy miksi kirkon talonsa isäntänä pitäisi loputtomiin sietää porukkaa joka suorastaan paskoo omaan pesäänsä.
Ajatus samaa sukupuolta olevien vihkimisestä kirkossa on niin absurdi, ettei sitä edes ole tajuttu kieltää. Kristinuskossa on vain yksi käsitys aviopuolisoiden sukupuolista. 😺
Sitä sinun on kysyttävä häneltä. Hänkin puhuu vain omasta puolestaan. 😺
Oliko noloa kun jäit taas kiinni valheista?
Tiedät hyvin että kirjoitin totta. Koko halvatun liike perustuu tuolle siksi onkin huvittavaa kuinka tämä toiminnanjohtaja sanoo ”Piispainkokouksessa prosessi on vielä kesken. Sekä Kansanlähetys että Evankeliumiyhdistys haluavat jatkaa yhteistyötä Suomen ev.lut. kirkon kanssa. Näen tähän olevan myös hyvät mahdollisuudet, jos vain kirkon puolella löytyy siihen tahtoa”, Surkuhupaisaa mutta tukee sitä mitä olen sanonut, ei ole viidesläisistä lähtemään ja taatusti ovat "arvotkin" myytävänä kunhan vaan hinta laitetaan kohdilleen :d kunhan nyt vain saisivat jäädä niin tekisivät jopa yhteistyötä :D
Et sinä kirjoita kuin valetta. Tuo vihasi ei tosiaan ole enää tervettä kun et erota totuutta valheesta.
Mielenterveytesi huolestuttaa ihan tosissaan 😿
Ja nuo arvot joista olette ainakin sen kymmenen vuotta paasanneet kuinka ne eivät ole olleet myytävänä niin silti ne on olleet. Vai veljeyden takiako viidesläiset siellä kirkossa ovat "omaa pesää" miinoittaneet :d
Vaikka tuossa linjapuheessa vähän yritetään sitä "mieltä nostattaa" mutta tuollainen linjajohtaja lienee sen verran älliä omaava että ymmärtää asian todellisen laidan. Loppuu häneltäkin linjat joita johtaa jos lähtö tulee. Sitä kuusta kuuleminen jonka juurella asunto on.
Kuitenkin vaadit toisia pysymään Jumalan Sanassa, vaikka siis itsekin van pyrit noudattamaan?
Aika huvittavaa tuollainen todistelusi, olenhan todennut lukuisia kertoja olevani kelvoton ja syntinen.
Pidä sinä kuule ihan tuo oma ”laitasi” mutta älä sitä muiden kontolle säilytä. 😺
Ymmärsit varmaan, ettei viidesläisten usko ole teikäläisten kiristyksellä myytävissä ?
Missä olen vaatinut sinulta jotain? 😺
Ja olette todenneet kerta toisensa jälkeen ettei meillä tavallisilla syntisillä ja kelvottomilla ihmisillä ole sille tielle mitään mahdollisuutta päästä ellemme liity herätysliikkeesi maksavaksi jäseneksi.
Onnea vain "valitsemallanne" tiellä, kummasti sieltä pitää tulla kiukuttelemaan ja viskomaan jätöksiänne meidän tavallisten ihmisten päälle.
Mikset sitten luovu synneistäsi?
Raamatussakaan samaa sukupuolta olevien välistä avioliittoon vihkimistä ei kielletty, joten tarkoitatko ettei Kaikkivaltias ennaltatietämyksestään huolimatta tajunnut kirjata sitä?
Eikä eläinten. 🤣
Jumala kertoi mikä on avioliitto ja ketä se koskee.
Miksi luetella niitä jota se ei koske? 😼
Alkaa näköjään hermo pettämään kun todellisuus iskeytyy karusti tajuntaan :d
Ei auta sinun suuret puheet viidesläiset nöyrtyvät kunhan saavat jäädä.
Olen jo edellä sanonut, ettei mielenterveytesi kestä tuota valehteluasi. 😼
Missä olen kirjoittanut sinun vaatineen minulta jotakin?
Kerrotko nyt miten ihminen luopuu synneistään?
Ei siis mitään fantasioita miten luulet ihmisen kykenevän luopumaan synneistään, vaan ihan oikeasti miten se luopuminen tapahtuu yksiselitteisesti?
”Kuitenkin vaadit toisia pysymään Jumalan Sanassa, ”
Emmehän edes tiedä millaisessa "liitossa" kedon eläimet ovat keskenään, kuitenkin he puolustavat toisiaan, hankkivat ravintoa toisilleen etc.
Kaksi ihmistäkö eivät siis saisi kommenttisi mukaan rakastaa toisiaan ja pyytää heidän yhteiselle matkalleen Jumalan siunausta, mikäli ovat samaa sukupuolta, vaikka Jumala ei sitä ole kieltänyt?
Ei tee enää niitä tekoja, helppoa. 😺
Nyt sekoat lopullisesti.
Ja Raamatussa kerrotulla tavalla ei voida Kristillistä avioliittoa solmia Suomessa ihan lainsäädännöstämme johtuen.
Raamattu asettaa lisäksi miehen ja naisen väliselle avioliitolle ehtoja ihan Luomiskertomuksesta lähtien. Edellyttäen esimerkiksi ihmisten suojelevan hedelmällisyyttään sekä lisääntyvän ja täyttävän maan, josta voidaan päätellä ettei lisääntymistä tulisi ihmisen päätöksin lopettaa.
Missä on sanottu, ettei Kristillinen avioliitto koske samaa sukupuolta olevia?
Raamatussa on kieltoja, miksei tuota asiaa ole kielletty kun se kuitenkin teitä Uudestisyntyneitä Jeesuksen seuraajia kummasti pistää nyppimään?
Palstalla esittämäsi sanat Jumalan Sanassa pysymisestä siis ovat pelkkää sananhelinää, kuten taisin jossakin vaiheessa todetakin, kiitos kuitenkin että vihdoinkin vahvistit toteamukseni.
Pitkää johdattelua se vaatikin, mutta ehkä jo pikkuhiljaa kykenet sisäistämään pinnallisuutesi.
Sinulle luonnollisesti helppoa Uudestisyntyneenä Jeesuksen seuraajana, tällaisen tavallisen kelvottoman syntisen kiireen keskellä tekemät synnit tulevat niin huomaamatta.
Onneksi on kaltaisiasi ihmisiä jotka kykenevät kaikessa elämässään ja tilanteissa luopumaan synneistään.
Kyllä koko maaimassa 99,9% avioliitosta on miehen ja naisen välisiä. 😺
Niin, miten sinun kohdallasi on? 😺
Totta, eiväthän eläimet lajeittain oikeasti missään tilanteessa puolusta kumppaneitaan ja hae heille ravintoa, sekoiluahan tämä tietenkin on.
Mistä synneistäsi sitten olet yrittänyt luopua? 😺
Ja missä suomea koskevissa säännöissä on kielletty samaa sukupuolta olevia solmimasta Kristillistä avioliittoa?
Enhän missään ole väittänytkään kykeneväni pysymään Jumalan Sanassa kaikessa elämässäni. Tällainen kelvoton ja syntinen kun olen.
Koska aloitit tenttaamaan synneistäni, niin aloittaisitko nyt kertomalla itse mistä synneistäsi olet kyennyt luopumaan elämäsi loppuun saakka?
Raamatun säännöt ovat globaaleja. 😺
Miten muka olet yrittänyt? 😺
Kerro sinä ensin kun minä ensin kysyin. 😹
Raamatussa ei kielletä samaa sukupuolta olevien välistä Kristillistä avioliittoa.
Ei tarvitse keltään kun sanotaan vain miehen ja naisen välinen liitto avioliitoksi. 😺
Ja ajatella sinä otat kierroksia 00,01% avioliitoista .
Kristilliistä avioliittoa miehen ja naisen välillä ei ole sanottu Raamatussa avioliitoksi.
Maallisten ihmisten keksintöä Kristillinen avioliitto todistuksesi mukaan.
Tottakai on. 😺
Hyviin tapoihin kuuluu utelijan esittää ensin omat syntinsä ennenkuin toiselta tivaa mitään.
Joten estradi on teidän, monsieur😇
Sinä ja hyvät tavat. 😹
Laitatko Raamatunkohdan, jossa samaa sukupuolta olevia kielletään solmimasta avioliittoa keskenään?
Ei tarvitse kieltää kun avioliitto on vain miehen js naisen liitto.😸
Missä kohdassa?
Jokaisessa missä on mies ja vaimo. 😺
Kristillisestä avioliitosta ei kuitenkaan puhuta eikä yhtäkään pari vihi pappi.
Kristilinen avioliitto on se kun kristityt sen solmivat kristillisin menoin. 😺
Voi ollakin mutta ei sellaista Raamatusta löydy.
Ööö, kyllä siellä kaikki ovat miehen ja naisen välisiä liittoja 😺
Keskenäsi taas trollaat. 😹
Montako sellaista paria on jotka ovat kristillisessä papin vihkimässä avioliitossa ?
Autolla ajaminenkin on siis kiellettyä, koska Raamatussa kuljettiin ainoastaan jalan-, eläinten kuljettamana, soutu/purjeveneellä tai laivalla?
Tietokoneella sähköisen papyryksen kirjoittaminen se vasta Raamatullista onkin.
Asut varmaan sitten sähköistämättömässä puu- tai kivirakenteisessa asunnossa ja syöt vain Raamatussa kerrottua ravintoa?
Aika moukkamaistahan tuo on, että aletaan tivaamaan toiselta tämän synneistä kertomatta itse ensin omista synneistään.
Etkö siis kehtaa kertoa omista synneistäsi vaikka kehtaat kysellä niistä toisilta?
Eli todistatko nyt että kaikki mitä sinäkään et kykene todistamaan, on valhetta?
Vai riittääkö sinulle pelkät suuret puheet ja kirjoittelu totuudeksi omalla kohdallasi?
Älähdit kivasti. 😺
Eihän kulkuneuvoista annettu mitään määräyksiä. 😺
Sinulla on todella kova tahti keskenäsi. 😹
Myöskään samaa sukupuolta olevien välisestä avioliitosta ei Raamatussa ole mitään määräyksiä.
Ei sellaisia edes ole olemassa.
Papithan vihkivät kirkkolain ja -järjestyksen ja siten myös pappislupauksensa vastaisesti homopareja, tekevät väärin toimien kirkolliskokouspäätösten vastaisesti. Heidän rankaisemisestaan on vain päätetty luopua, selityksenä ettei se ole tehokas keino puuttua asiaan. Kirkossa on myös niitä liberaalimpia pappeja, jotka eivät aio vihkiä homopareja ennenkuin se on kirkon suunnalta virallisesti sallittua. He toimivat reilummin pelisäännöin.
Saman sukupuolen edustajaan syttyminen vastakkaisen sukupuolen edustajan sijaan on synti. Ei sellaisen synnin sytykkeen kanssa pidä mennä naimisiin, vaan vastustaa syntiä, sammuttaa väärät himot
Vaikuttaa olevan pysyvästi seonnut, mutta toivotaan parasta hänellekin. Jumala voi tehdä ihmeen hänenkin kohdalla.
Menisi monimutkaiseksi ja mahdottomaksi, jos kaikkien ohjeiden kohdalla pitäisi luetella kaikki mahdolliset asiat mitä ne eivät ole, eikä riitä pääasiassa kuvata mitä ne ovat.
Raamatussa on kuitenkin selvästi myös kielletty samaa sukupuolta olevien väliset seksuaaliset suhteet. Ne ovat sopimattomia, luonnottomia. Himo samaa sukupuolta olevaa kohtaan on synti. Kaikki Raamatun avioparit ovat mies-nais-pareja ja samaa sukupuolta olevien väliset seksuaaliset suhteet kuvataan yksinomaan negatiivisesti.
Puhui/kirjoitti totta, mutta turvaudut silloinkin vain toisten syyllistämiseen siitä pahasta mitä juuri itse tykkäät tehdä noinkin kevyesti.
Itsellesi epämieluisan toden puhuminen oli sinulle jälleen tavan mukaan ”valhetta”.
Paholainen pitää toiminnastasi.
Taas noin ala-arvoisen tyhmää juttua valitsit suoltaa sisimmästäsi
Lähimmäisenrakkaus oikein loistaa kirjoituksestasi..?
Vai kirjoititko sittenkin paholaisen ohjaamana?
Et tajua kuinka paljon tuo viesti kertoo sinusta, tunnekylmyydestäsi, ylimielisyydestäsi, itsekritiikin puuttumisesta. Paljon enemmän sinusta, kuin noin ala-arvoisenivan kohteestasi, jota solvaat solvaamisen tarpeesta. Muuten et ole yhtä onnellinen, eikä itsetuntosi pysy ehkä kasassa. Tervettä häpeää sinulle ei tule, muuten et tuohon pystyisi tuollaiseen, vaan häiritsisi itseäsi.
Oletko väkivaltaisten, päihdeongelmaisten vai minkälaisten vanhempien lapsi.. selvästikään he eivät ole kyenneet tai vielä huonommassa tapauksessa välittäneet kasvattaa sinusta tasapainoista aikuista.
Käytöksesi kielii jonkun trauman puhkeamisesta lapsuudessa, jonka vaikutukset jatkuvat lopun ikääsi, mutta käytökseen voi silti vaikuttaa. Ne piirteet ja ongelmat pitää vain ensin rehellisesti tunnustaa itselle ilman pelkäämistä murtumisesta kun ei ole niin täydellinen mitä itselle ja muille uskottelee. Vaikkei ole normaalia tunne-elämää, tunne myötätuntoa, voi silti haluta, päättää ajatella muita ja käyttäytyä muita kohtaan paremmin ja saada siitä kautta itsellekin merkityksellisemmän, paremman elämän. Pönkität itsetuntoasi ihan väärällä tavalla. Siihen on muitakin, inhimillisempiä konsteja.
Lapsellisia trollauksiahan nuo ovat, kuin ilkikurisen lapsen.
Uskomattoman yksisilmäistä ajattelua, täyttä logiikan puutetta nuo höpinäsi.
Tietysti on avioliitosta linjaus, että se on yhden miehen ja yhden vaimon välinen. Silloin siihen EI mahdu kahta miestä tai kahta naista tai mielikuvitussukupuolia, eläimiä, esineitä, muutakaan mitä keksii.. kaikkia ei tarvitse erikseen luetella mitä joku ei tarkoita, kuten ei muitakaan ohjeita, asioita Raamatussa tai muuallakaan. Sellainen olisi mahdottomuus,
Ja samaa sukupuolta olevien väliset suhteet on tuomittu selvästi sopimattomina Raamatussa, monissa kohdissa Vanhasta Uuteen, ja kaikki muutkin Raamatussa mainitun Jumalan yhdistämän miehen ja naisen avioliiton ulkopuoliset suhteet - Kaikki ne ovat haureutta.
Jumala yhdisti vain miehen ja vaimon, Jeesus vahvisti sen ja kaikki avioparit Raamatussa ovat mies-naispareja ja vain heille on annettu avioliittoa koskevia ohjeita puhuen aina miehestä ja vaimosta ja samaa sukupuolta olevista pareista kerrotaan vain negatiivisesti, elleivät ole vain läheisiä ystäviä, mutta sekään ei ole avioliitto, jos menisivät yhteen, vaan avioliittoon tarvitaan aina mies ja vaimo. Ystävyys ei sisällä himoja, eikä sellaista läheisyyttä, joka ei kuulu vain ystäville.
Seksuaalisissa suhteissa olevista samaa sukupuolta olevista tuodaan esiin, että ovat luopuneet Jumalasta, Jumalalle kauhistus, eivät peri Jumalan valtakuntaa jne.. ei Jumala tällaiseen suhteeseen ketään halua, vaan uskon kautta parannuksen tekoon, pelastaa nämäkin ihmiset iankaikkiseen elämään heitä uhkaavan kadotuksen sijaan, joka uhkaa, jos vain jatkavat syntielämäänsä Jumalalle selkänsä kääntäen .
Pahasti ontuvan logiikkasi mukaan sanakirjoissa, tietokirjoissa, ohjekirjoissa ja kaikessa muussakin kirjallisuudessa kaikki tarkoittaa kaikkea ja kaikki on sallittua, mitä vain keksitään, ellei sitä ole erikseen kielletty…
Tai jostain keksitystä asiasta ei ole noissa yhteydessä mainintaa niin ne voi väkisin tunkea mukaan ja väittää niiden sisältyvän asiaan. Vain hyvin pienestä osasta maailman asioita löytyy niiden yhteydessä maininta, mutta juuri se riittää kuvaamaan asian. Sen kuvauksen ulkopuolelle selkeästi jäävät eivät sitä asiaa silloin kuvasta.
Se on trolli!
Annstko Raamatunkohdan-, lainkohdan ja pappislupauksen kohdan jossa pappia kielletään vihkimästä samaa sukupuolta olevia avioliittoon keskenään? Kiitos
Oletko siis solminut avioliiton puolisosi kanssa vsin saadaksesi seksiä häneltä?
Ilman lisääntymistarkoitusta tapahtuva seksi jossa vaimon ei ole mahdollista hedelmöittyä viittaa vahvasti pelkkään himoissaan hekumointiin, ovatko sellaiseen syyllistyneet kelvollisia Tavaan perillisiksi?
Vai syyllistytäänkö itse siihen mistä toisia syytetään?
Kaltaiseksesi on siis helppoa päästä.
Hekumointi ilman lisääntymistarkoitusta saattaa Paavalin mukaan olla este Taivaan perillisyydelle.
Joten samaa rikkaviljaa me heterot tapaamme olla. Ei taida tästäkään keskustelusta tuskin kukaan olla kelvollinen Taivaan perilliseksi.
Se joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven.
Teidän varpaillenne astuminen teidän omilla kengillänne on siis pahasta?
Sydänystäväsi siis pitää tuosta aiemmasta kirjoituksesta?
Raamattuhan ohjeistaa tekemään noin, ovatko Raamatun kirjoitukset sinulle siis tyhmiä juttuja?
Toisen ihmisen toiminnan arvioiminen tämän palstakirjoittelun mukaan on sinulle siis paholaisen ohjaamaa puuhaa? Voi teitä poikaparat, jotka päivittäin sitä teette Herran antamia sanoja käyttäen punniten kontekstistaan irti raastamilla sanoillanne.
Kirjoituksen ei tietenkään ollut tarkoitus pahoittaa mieltäsi noin syvällisesti, ymmärrettävää kyllä että totuus satuttaa.
Kerrotko vielä lisää omasta taustastasi? Tuollaisella lapsuudella ei ole ihme, että olet lähtenyt etsimään parempaa elämää herätysliikkeesi kahleista..
Hienoa millaista kokemusperäistä analyysiä annat noinkin avoimesti, tuosta on opiksi meille jokaiselle. Miten pitkään sinulla kesti löytää itsesi?
Laita toki Raamatunkohta jossa yksisilmäisen ajattelun helmi muuttuu logiikaksi ja samaa sukupuolta olevien välinen Kristillinen avioliitto osoitetaan Herran antamilla sanoilla kielletyksi?
Jumala yhdisti miehen ja naisen olemaan hedelmällisiä, lisääntymään ja täyttämään maan.
Ei siis pelkästään hekumoimaan tavalla, jolla vaimon ei ole mahdollista hedelmöittyä.
Se mistä syytämme samaa sukupuolta olevia, Herran antamat sanat osoittavat meidät heterot yhtä syyllisiksi. Jopa pahempaan, koska annamme lisääntymällä synnille mahdollisuuden jatkaa elämäänsä ihmiskunnassa.
Synti olisi kadonnut ihmiskunnasta ensimmäisten ihmisten mukana, mikäli olisivat uskaltaneet vapauttaa ihmiset synnistä ja jättäneet lisääntymättä.
Miten siis olet itse valmis toimimaan esimerkkinä julkisesti luopumalla ja todistettavasti luopumalla synneistäsi?
Tuohon törmätään välittömästi yrittäessämme vajavaisella mielellämme valjastaa Herran antamat sanat itsekkääseen käyttöömme lähimmäistemme jakamiseksi vuohiin ja lampaisiin.
Ylennät minut siis kaltaiseksesi oman edun tavoittelijaksi?
Kirjoititko siis täysissä sielun ja ruumiin voimissasi: "Me pysymme kristinuskossa, Jumalan sanassa ja tahdossa. 😺 Meidän uskomme ei ole ostettavissa tai muutettavissa."
Kyllä, 😺
Sinun logiikallasi kaikki mitä ei ole erikseen kiellety on sitten sallittu? 😼
Herra teidät jakaa
Projisointisi on lapsellista.
Ongelmallinen lapsuutesi on siis minun syyni?
Miehet on kummallisia.
Eihän toki, mihin laitat kielletyn rajaviivan?
Raamatullisena totuutena kaiketi tulisi julistaa Raamatussa kerrottuja asioita, eikä sellaista mitä siellä ei mainita.
Kyllä ohjeet oikeaan elämään löytyy ilman kieltojakin. 😺
Juuri niin ja ihmisherran ei pitäisi sotkeentua asioihin joihin kelpoisuus ei riitä.
Siltähän se tosiaan vaikuttaa kommenttiesi valossa.
Varmaan kivaa olla tollanen?
Kiitos, olen oikein tyytyväinen itseeni. Mutta sinä et ole itseesi? 😼
Onko uskosi siis toivomisen varassa?
Usko, Toivo, Rakkaus.
Voi miten ihanasti olet taas päätellyt olevasi oikein tyytyväinen itseesi?
Olen oikein tyytyväinen että saan elää edes tällaisena kelvottomana ja pahana rikkaviljana,
Tosin tuntuu pikkasen pahalta olla joutunut teidän keskellenne, kun teidänhän pitäisi karttaa tällaisia ihmisiä, ettei vaan menisi teidän hyväosaisten taivaspaikka sen vuoksi.
Uskosi ja Toivosi ovat siis Rakastuneet toisiinsa, pidäthän heistä hyvää huolta?
Uudestisyntyneenä Jeesuksen seuraajanako et siis suhtaudu vakavasti Raamattuun kirjattuihin kieltoihin?
Mitähän tarkemmin ottaen nyt tarkoitat? 😺
Ikävää, ettet ole tyytyväinen itseesi. 😿
Muuten kyllä erittäin tyytyväinen, mutta kurjaa olla syntynyt tällaiseksi kelvottomaksi ja pahaksi syntiseksi, joita teidän Uudestisyntyneiden Jeesuksen seuraajien tulee karttaa.
Tiedä vaikka peruuntuu sinun taivaspaikkasi kun hengailet kartettavissa porukoissa.
No, voi voi, ei sinun sitten auta muuta kuin kärsiä. 😺
Aika vesselillä tarkoitan vähän hassua vanhaa paappaa.
Ja avioparilla kahta miestä. 😹
Avioparilla tarkoitan kahta aikuista ihmistä.
Onko sinulla muita höpsöjä ajatuksia iltapuuhissasi?
Arvasin. 😹
Kiitos osanotostasi, itsekin olen iloinen puolestanne päästessänne sinne venäjälle Inkerin Kirkkoon, hengelliseen kotiinne jossa tällainen kelvoton rikkavilja voi häiritä teidän pyhyyttänne.
Men itse Venäjälle. Minä en ole koskaan käynyt, enkä mene. 😺
Toki en tarkoittanut teitä vanhoja miehiä avioparilla, vaan kahta ihmistä.
Huomasitko muuten että mirrisi kyynelehtii jutuillesi? Kannattaisiko se päästää iltapalalle, kuljettaa ulkona ja sitten päästää nukkumaan.
Jäät siis vapaasta tahdostasi kiukuttelemaan meille kelvottomille syntisille sitä, ettei Herra ole valinnut meitä seuraajikseen jo ennenkuin Maailman perustustakaan oli laskettu.
Kerro toki minun ikäni jos sen tiedät. 😺
Miksi sinut olisi pitänyt valita? 😼
Itse valehtelee ja vääristelee elintapanaan ja yrittää syyttää niistä synneistään vain muita todella heikoin tuloksin.
Miksi tällainen maanantaipäivän kappale olisi pitänyt valita, kun teidänlaisianne helmiäkin on tarjolla joita on siunattu taidolla julistaa Raamatullisena totuutena sellaista mitä ei edes ole kirjoitettu Raamatun Kirjoituksiin.
Mähän kirjoitin jo, notta vanha, siis tarkoittaa oikeasti vanhaa.
Oletko siis lakannut uskomasta ja alkanut arvaamaan?.
Lopputulos varmasn on sama.
Notta, nuin et kirjoittanut. 🤣
Sinuun ei usko kukaan.
Notta itse olet 9-vuotias tyttö.
Notta, oletkin Tolkku. 😂
Totta, kirjoitin: "Toki en tarkoittanut teitä vanhoja miehiä avioparilla, vaan kahta ihmistä."
Tarpeesi kaikkitietävyyteen on koskettavaa ja niin tyypillistä teille vanhoolle miehille. 😎
Sanoo Mirkku 9-v.
Haaveiletko minusta itsellesi uudestisyntynyttä lapsivaimoa?
Hillitse himojasi, yritä kasvaa aikuiseksi ja tee parannus.
Mielesi on sairas!
Sinähän se vapaalla tahdollasi halusit minusta tehdä 9-vuotiaan joten peilistäsisairaan mielen kantajan voit nähdä.
Eivät halua lähteä kirkosta omaksi lahkokseen. Lypsettävää lehmää ei pidä jättää.
Mitä tarkistat lahkolla?
Kirkko lypsää kansaa.
Ja herätysliikkeet lypsävät Kirkkoa, ihmetyttääkin miksi?
Kun palstalla on todistettu useita kertoja etteivät Herätysliikkeet tarvitse mihinkään Kirkkoa vaan tulevat omillaan toimeen.
He maksavat ihan samalla tavalla kirkollisverot kuin muutkin kirkkon jäsenetkin.
Missä kohtaa UT puhuu kirkollisverosta?
Ei missään. Verotus on täysin maallista toimintaa.
Palstallahan sielunveljesi ovat kirjoittaneet eronneensa Kirkosta, miksi he maksavat Kirkollisveroa?
Ja päällekaupan herätysliikkeesi jäsenmaksut?
Ketkä?
Kuten sinä !?
Rakkaat sielunveljesi anonyymit aidot uskovat.
Enhän minä maksa teidän herätysliikkeellenne jäsenmaksua Kultapieni.
Nummelan puheet ovat yhtä tyhjän kanssa. Viidesläisillä ei ole mitään neuvotteluvalttia kirkon suhteen ja mitään he eivät myöskään tule mukaan saamaan.
Totta ja tässä osuva toteamus tilanteesta.
Anonyymi
2024-07-17 20:20:18
Linjapuhe jossa Nummela kertoo viidesläisten nöyrtyvän. Tarpeen vaatiessa kontataan kirkon edessä kuin Babylonian portot
Mistä pitäisi neuvotella?
Valheesi ei muutu todeksi sitä toistamalla.
Kirkko ei suostu enää neuvottelemaan. Se juna meni jo.
Mistä olisi pitänyt neuvotella?
Se meni jo, vihelsi vaan ohi mennessään ette huomanneet homotukseltanne.
Ei siis mistään. Selvä!
Ei laitalahkojen kanssa neuvotella tarvitse.
Uskovat eivät ole myönteisiä homostelua kohtaan, eivät kannata/aja homolakeja kirkossa, yhteiskunnassa jne, vaikka niin yrität lapsellisesti väittää haluten syyttää niistä uskovia. Homotukseen syyllistyvät jumalattomat, liberaalit, eivät uskovat.
Alkaako jo hermosi mennä? 🙈
Ääriliberaaliteologit nimelliskristityt ovat kirkon laidoilla, hyvä kun edes kirkon opissa kiinnikään..vain jollain valikoiduilla rusinoilla, lahkohenkisiä kirkon opin vastaisia eripuran aiheuttajia.
Viidesläiset pysyvät kirkon tunnustuksessa ja Raamatussa, ytimessä muiden tunnustuksellisten luterilaisten kanssa.
Tehän niistä himoista jauhatte jatkuvalla syötöllä. Sairasta porukkaa olette.
Eivät välttämättä Suomen kirkossa kuitenkaan. Hyvä että kirkko lopultakin laittaa tuon rakkilauman kuriin.
Sinut kuriin pitäisi laittaa, notta et nuin räyskyttäisi. 😂
Puhu vain itsestäsi. Päivästä toiseen yrität esittää että viidesläiset olisivat muka vahvoilla kun oikeasti ovat ihan löysä housuissa peläten lähtöä.
Täällä on tolkku ja koko etelä-Pohjanmaa. 😂
Monta tuntia sitten, sillä on rankaa olla 24/7 palstalla.
Kiinnostaa, miten onnistutte noudattamaan luterilaisia tunnustuskirjoja ja Raamattua kaikessa elämässänne?
Pelkällä kirjoittelulla se tuskin onnistuu, vaatii ankaraa itsekuria, kun se vapaa tahto on niin armoton.
Se on helppoa kun on Jumalan antama usko.
Helposti, etkä sinä sitten pysty? 😺
Siltä näyttää. 😸
Etkö siis osaa kertoa, miten onnistutte noudattamaan Luterilaisia tunnustuskirjoja ja Raamattua kaikessa elämässänne?
Ilmoittiko Jumala Raamatun kirjoituksissa sanojensa noudattamisen olevan helppoa?
Tulivatko teille kutsumatta vai kutsuitteko koko porukan?
Kiva, että teilläkin sentään käyp joku.
Me elämme niitä todeksi. Etkö sinä? 😺
Tottahan se helppoa on kun noudattaa milloin huvittaa ja itse valitsee kohdan jota noudattaa.
Olethan toki kommenteista nähnyt ettei nuo Raamatun kirjoituksia noudata vaan niistä mieleisekseen tekemiään tulkintoja.
Jos yhdenkin kohdan saisivat todistettavasti noudatettua Raamatussa kerrotulla tavalla niin olisivat kutsuneet median edustajat levittämään onnistumisestaan tietoa.
Ei kukaan kuvittelekaan, että sinä muuta tekisitkään.
Aamen!
Luuloistasi on siis tullut kuvitelmiasi?
Elätte todeksi pelkästään pyrkimällä? Noudattamisesta niin väliä, vai?
Ilman pyrkimystä ei saavuta päämäärää. 😺
Pelkkä oma pyrkimys siis oikeuttaa arvostelemaan toisten pyrkimyksiä luopumukseksi?
Muiden arvionti on sananvapautta ja ihmisoikeus 😹
Raamatun totuuden mukainen oikeus teidän herätysliikkeenne Uudestisyntyneille Jeesuksen seuraajille?
Pelkkä pyrkijä on siis oikeutettu arvostelemaan toista pyrkijä?
Ne samat oikeudet on myös sinulla.
Kiitos ja kumarrus myöntämistäsi oikeuksista sinun arvostelemiseksi.
Hyvä puhe oli kyllä
Kuin isänsä, pitää vain hyviä puheita.
Kyllä, myös Lefa on hyvä puhuja. 😺
Joko mummo kuunteli?
Korvat punaisina 🤬.
Korvasi siis hehkuvat punaisina arvostellessasi kateutesi kohdetta?
Mummon korvista tuskinn tiedät luulojasi enempää.
Mistä olet mummolle kade❓❓❓
Hän on saanut osoitettua palstan viidesläisten Uudestisyntyneiden Jeesuksen seuraajien vastenmielisen tavan suhtautua naisen yhteiskunnalliseen asemaan ja uskoon Jeesukseen.
Siinäpä sitä kadehtimista.
Ei hyvää päivää!
Daniel N. on asioista perillä. Videossa vähän suoremmin:
https://youtu.be/XVTBW0F1gu4
Koko video on hyvä.
Juu, kannataa katsoa ja kuunnella.
Nyt on asiaa!