Onko isoista tisseistä hyötyä ateistille kilpailussa?
Voiko pienitissinen voittaa missikilpailun?
Anonyymi-ap
40416
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Ne muistuttaa enempi miesten pyllyjä.
Ei kiihota.
Tsori siitä.
Raamatun mukaan Jeesus sanoi vuorisaarnassaan: "Autuaita ovat isotissiset, sillä heidän on taivasten valtakunta!"
Näin ollen pienitissiset eivät pääse taivaaseen, vaikka sanoisivat uskovansa Jeesukseen. Kamalaahan se on, mutta näin on Herra päättänyt suuressa viisaudessaan.
Jeesus oli kiistatta tissimies.
Johanneksen rakastaja.
Vaimoni nyt jo kotiäiti ei päässyt läpi karsinnoissa. Valtava rinnus.
Minä taas en päässyt missikisoihin, koska minulla on niin valtava muna.
Olisit sanonut olevasi nainen, niin olisit päässyt missikisoihin. Mieshän pääsee nykyään jopa naisten pukuhuoneeseen, suihkuun ja saunaan sanomalla olevansa nainen.
Yritin pokkana transuna mennä, mutta suuri munani paljasti minut. Taisi jäädä partakin ajamatta.
Mikä on parran pituuden rajapinta munan pituuteen?
Taidat olla pelkkä iso k**pä koko mies!
En ole, vaikka sinä näköjään oletkin!
Eikös niissä katsota pärstää ?
Tissien leivottavuus on iso pointti arvostelussa.
Tissien välinen puristus on myös tärkeää.
Tisseillä voi puristaa Nakkila.
Näinkö? 💦
Naisen rinnat ovat ns sekundäärinen sukupuoliominaisuus. Eli niiden biologinen "tehtävä" on kiinnittää (naista kiinnostavan miehen) huomio. Kun ihminen nousi pystyasentoon ja viestintä siirtyi kasvokkain tapahtuvaksi, niin pakaroiden merkitys katseenvangitsijana väheni (mutta ei poistunut) ja etupuolelle tarvittiin katseenvangitsija ja todiste hedelmällisyydestä. Tässä mielessä silokonilla rintojaan paisuttavat jatkavat siitä, mihin "luonto" lopetti.
Ja ennenkuin joku feministi alkaa nillittämään, että rinnat ovat imetystä ja lasta varten, niin muistutettakoon, että rinnat ovat enimmäkseen rasvaa eikä maitorauhasia. Lähilajeillamme (gorilla, simpanssi) naaraat ovat "lautoja" jos eivät imetä ja maitorauhaset paisuta rintoja.
”Kun ihminen nousi pystyasentoon ja viestintä siirtyi kasvokkain tapahtuvaksi, niin pakaroiden merkitys katseenvangitsijana väheni (mutta ei poistunut) ja etupuolelle tarvittiin katseenvangitsija ja todiste hedelmällisyydestä.”
Rintoja tärkeämpi hedelmällisyyden ja terveyden indikaattori on vyötärön ja lantion suhde. Se on luotettavampi estrogeenin indikaattori kuin rintojen koko. Naisellisen ulkonäön kolme määrittävää tekijää ovat vyötärön ja lantion suhde, BMI ja kurvikkuus.
”WHR is considered as one of the three determinants of female attractiveness, the other two being body mass index (BMI), and curviness. The concept and significance of WHR as an indicator of attractiveness was first theorized by evolutionary psychologist Devendra Singh at the University of Texas at Austin in 1993. Singh argued that the WHR was a more consistent estrogen marker than the bust–waist ratio (BWR) studied at King's College, London by Glenn Wilson in the 1970s.”
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Waist–hip_ratio
Vuosia sitten tuli kerrankin hyvä tosi-tv-ohjelma. Se oli ranskalainen ja siinä antropologit veivät joukon Papua-Uuden-Guinean juuri kivikaudesta metallikauteen siirtyneitä puolimaanviljelijöitä Ranskaan tutustumaan sikäläiseen elämänmenoon. Eli kerrankin valkoinen mies ei ihmettele (tai "ylhäältä päin" ihaile), miten "villit" elää, vaan tuotiin kokonaan toisenlaisen kulttuurin edustajat ihmettelemään länsimaista elämänmenoa.
Yksi papulaisten alkuperäisasukkaiden tutustumiskohteista oli Pariisin Moulin Rouge. Sulkakoristeita paljon käyttäviä papualaisia kiinnosti tietenkin kovasti plyymit ja muut sulkakoristeet, joita tanssijat käyttivät. Mutta jälkeenpäin kun tämä pieni iskuryhmä kertoi kotiin jääneille matkastaan he kertoivat Moulin Rougen tanssijoista, että "tanssiessaan heiltä näkyi kaikki: rinnat, pakarat ja reidet". Se oli minusta yksi osoitus siitä, mikä naisessa kiinnostaa kulttuurieroista huolimatta. Käytännössä kapea vyötärö ja siitä seuraava vartalon kurvikkuus korostaa sekä takamusta ja lanteita sekä myös rintoja.
On varmasti etua jos ottaa tarpeeksi isot ja ajaa parran.
Bodybuilders do 💦
Tom Of Finland isoine nännipihoineen myös 👅✝️
lehmnän utaewko voittaa?
Voi pyhä lehmä sentään mitkä utareet!
Lauta suomenruotsalainen lesbo ympäristö aktiivi. Finaalissa No ihmisiä ollaan kaikki.
Moulin Rouge oli kokemus.
Se onkin missikilpailu, ei tissikilpailu.
Elokuvissa kyllä, mutta ei tosi elämässä. Transnaisella pitää olla isot tissit voittaakseen.
Persumiehillä ei chänsejä Mister X kisoihin nakkikoon elimillä. 🤔
11-12cm winers
Ovat jättikokoa Koreassa.
Thai-nainen voihki himosta pantuani 13,7 sentillä häntä ja kehui sitä isoksi.
Isompi kuin keskimaa persuilla 😇
Lihaville jääkiekko seuraajapersuille kehittyy manboobseja.
( , ) ( ,)
Haa haa haa
( , )👅( , )
Voivat vaimojensa kanssa vertailla varustusta saunoissa. 😌
Puskureitaan siis.
Missi on sopusuhtainen joka puolelta. Ihan tissittömille ei ole kisoja. Mutta xxxxxxxl
kokoisille laava koko viehättää. Laihoja miehiä
Superlihavat kuten Annikka Saarikko kiihottaa niitä.
Kepu Superb
Ateisteille oma kilpailu! Se, kenellä on suurimmat aivot, voittaa.