Martti Luther kamppaili lapsikasteen kanssa eikä(aina) halunnut uskoa siihen

Anonyymi-ap

Lutherin kirje "kahdelle papille".

Martti Lutherin kirjeessä kahdelle papille hän puolustaa lapsikastetta mm. seuraavasti: "Jos lapsikaste ei siis olisikaan oikea, Jumala ei varmastikaan olisi sallinut sen jatkua eikä säilyä näin pitkään". "Samaan aikaan ovat kuitenkin kaikenlaiset harhaopit tuhoutuneet, vaikka ne ovatkin paljon myöhäissyntyisempiä kuin lapsikaste. Tämä Jumalan ihmeteko osoittaa, että lapsikasteen täytyy olla oikea....Sinä ehkä sanot: Tämä ei vielä todista, että lapsikaste on varma, sillä EIHÄN YKSIKÄÄN RAAMATUNLAUSE puhu siitä. Minä vastaan: Tuo on kyllä totta. Ei ole olemassa tarpeeksi päteviä raamatunlauseita, joiden nojalla sinä voisit osoittaa lasten kastamisen alkaneen ensimmäisten kristittyjen keskuudessa apostolien jälkeen. Mutta siihen on kyllin pätevät perustelut, ettei meidän aikanamme kukaan voi torjua eikä hylätä lapsikastetta, onhan sillä niin pitkä perinne. Jumala ei näet ainoastaan siedä lapsikastetta, vaan on alusta alkaen pitänyt huolta niin, ettei se ole koskaan tuhoutunut", (Martti Luther Kaste ja Usko, sivu 115. Suom. Eero Huovinen).

Heppoiset olivat Lutherin perustelut lapsikasteopille. Onhan niitä edelleen muitakin vääriä oppeja ja käsityksiä, jotka ovat säilyneet jopa vuosituhansia. Yhtä hataralla pohjalla ovat muutkin lapsikasteopin tueksi hankitut perusteet.

Lutherin oppi lapsikasteesta perustui katolisen kirkon oppiin. Luther on itse sanonut; (Galatalaiskirjeen selitys, sivu 100) hän on todennut; ettei hän ole saanut lapsikastetta kuten vanhurskauttamisoppia Jumalalta, vaan paavilta.

Lutherille lapsikasteoppi oli vaikea kysymys, hän taisteli tämän asian kanssa paljon. Välillä hän hyökkäsi katolista kirkkoa vastaan tämän opin vuoksi, koska hän ei halunnut uskoa periaatteessa siihen, mutta ei voinut luopuakaan siitä.

Lopulta hän päätyi siihen, mitä katolinen kirkko opetti kasteesta, selittäen kuitenkin sen sisältöä vähän toisin.

10

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Raamatusta ei löydy tukea ns. kirkon lapsikasteopille.

      Pelkästään kasteella käyminen ei pelasta ihmistä.

      Kastetta tulee edeltää kokonaisvaltainen sydämen kääntymys Jumalan puoleen. On saatava luottamus Jeesuksen ristin uhriin ja sovintoveren ansioon. Kastetta ennen on otettava vastaan pelastussanoma Jeesuksesta. ”Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin” (Apt.2:41). On astuttava ensimmäinen uskon askel ottamalla vastaan Ylösnoussut Jeesus omaksi henkilökohtaiseksi Vapahtajaksi ja syntien sovittajaksi. ”Kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi..” (Joh.1:12). Nämä Jeesuksen vastaanottaneet sitten voivat Hänen antamassaan voimassa (Pyhä Henki sydämessä) tehdä parannuksen synneistään ja tulla kasteelle. He saavat ottaa vastaan kaikki Jumalan suuret lupaukset. Uskoon tulleet ja kastetut saavat täyttyä Pyhällä Hengellä saaden armolahjoja. He saavat alkaa elää yhdessä muiden Taivaaseen matkaajien kanssa. He ovat seurakunta, Jumalan kansa.

      Alkuseurakunnan aikana myös kaikki jo Pyhän Hengen saaneet uskovaiset kastettiin vedessä Jeesuksen Nimeen. ”Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?” Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen” (Apt.10:47-48). Neuvotteluvaraa ei jätetty!

      • Anonyymi
        UUSI

        ei sitä "sanaa" ilmaan hosuen oteta vastaan , Jeesus käski kastaa KAIKKI , mitään siihen lisäämättä tai pois ottamatta.

        "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heitä
        Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Mt: 28: 19

        mitään siihen lisäämättä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos lukee vain yhden raamatun kohdan ja tekee siitä opin, voi lopulta saada semmoisenkin väärän tulkinnan ettei uskoa enää tarvita.

        Sitten vaan ämpäri täyteen vettä ja heittämään ihmisten päälle kaduille nk. papin läsnäollessa. Voit näin "pelastaa" kaikki kansat (ei se mitään auta).

        kastekäsky on kastekäsky , eikä toinen raamatun jae tee tyhjäksi toista raamatun jaetta.

        helluntailainen vaatii , että ">tse jokaisen tehtävä ratkaisu<
        "ihminen ei voi ottaa mitään , ellei hänelle anneta taivaasta" Joh: 3: 27

        uskonlahja annetaan taivaasta , - tai sitten ei , - usko ei siis ole oma ratkaisu,
        "Niin siis hän on armollinen kenelle tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo" Room: 9: 18

        käännyttämällä / uhkailemalla saatu usko ei ole Jumalan itsensä synnyttämä usko.
        sellainen ihminen on "käännynnäinen" > "teette yhden käännynnäisen" !

        " usko ei siis ole oma ratkaisu,"??

        Tarkoitatko, että se on vanhempien tai kummien ratkaisu?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        " usko ei siis ole oma ratkaisu,"??

        Tarkoitatko, että se on vanhempien tai kummien ratkaisu?

        Miten tuo jaksaa jankata vanhemmista ja kummeista?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten tuo jaksaa jankata vanhemmista ja kummeista?

        Sillä ei ole kumpiakaan?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        " usko ei siis ole oma ratkaisu,"??

        Tarkoitatko, että se on vanhempien tai kummien ratkaisu?

        lapsen vanhemmat huolehtii lapsilleen kasteen , ja lapsen vanhemmat pyytää läheisen sukulainen tai tuttavaa kummiksi , kummin tehtävään ei siihenkään kukaan itse itseään nimitä.

        "Mutta se , joka ei huolehdi perhekunnastaan ja kaikkein lähimmistään , on kieltänyt
        uskonsa , ja on uskomatonta pahempi." 1 Tim: 5 : 8

        Älä viitsi naurattaa työntämällä tuota perhehuolta mihin sattuu !
        Sillä ei ole mitään tekoa vauvan kastamisien kanssa haloo eikö sitä voisi jo herätä!

    • Anonyymi
      UUSI

      Kirkon rappio on nyt muilta osin tullut kaiken kansan nähtäväksi, nyt sitten näyttää että totuus lapsikasteesta on myös alkanut murtautumaan esiin sangoin joukoin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikkunoitten takana tirkistelijä

      Kyllä! Itseänsä vielä alapäästä esittelee..Hiljattain tuli ilmi että syksyllä ahistellu ikkunoitten takana taskulampun
      Suomussalmi
      31
      4154
    2. En ollut varma

      Tunnistiko/hoksasiko kuka olen niin siksi en viitsinyt sanoa mitään 😔🫣😂 yleensä kyllä tervehdin tuttuja, paitsi sillo
      Ikävä
      16
      3458
    3. Mitä sanoisit kaivatullesi juuri nyt?

      Mitä sanoisit hänelle?
      Ikävä
      238
      2924
    4. Ymmärrät sanomattakin

      Että ollaan kielletyllä alueella. Silti nainen sinun vaikutus on suurempi kuin kenekään toisen koskaan. En voi tälle as
      Ikävä
      90
      2016
    5. Mä haluun et et....

      Sä näyttäydyt mulle... Nyt on sen hetken aika:)
      Ikävä
      83
      2003
    6. Kuvaile nainen itseäsi

      Niin katsotaan, oletko kaivattuni. Kiitos. 💛
      Ikävä
      96
      1883
    7. Mitä saavutat dissaamalla naista?

      Ihan mielenkiinnosta vain kysyn.
      Ikävä
      16
      1336
    8. Kirjota tähän että oot kunnossa

      Vaikkei meistä mitään tullutkaan.
      Ikävä
      100
      1248
    9. Sä olet nainen niin

      Loistava ihminen että en muista ketään kuka pääsisi samalle tasolle kanssasi. Piristystä päivääsi. T:J
      Ikävä
      39
      1236
    10. Työn takiako et uskalla

      Sekö se syy on että kaikki junnaa paikallaan?
      Ikävä
      94
      1208
    Aihe