Jos olisi ollut Siitä olisi olemassa täysin varmaa näyttöä eikä asiasta olisi tarvetta riidellä. Kadettikoulusta erottamistakaan ei perusteltu niin että Mannerheim olisi homo.
Hän oli vain sammunut väärässä seurassa. Ja hänellähän oli paljon naissuhteita ja lapsiakin naisten kanssa.
Mannerheim ei voinut olla homo
393
3741
Vastaukset
- Anonyymi
Marskin olisi hyvä antaa levätä rauhassa.
Mitä tuollaisia pähkäilemään enää vuosikymmenten jälkeen. - Anonyymi
Homohan hän olikin ei siitä mitään riitelyä saa syntymään.
- Anonyymi
Vaikka olet riidellyt asiasta jo vuosia! Kiellätkö muka senkin?
- Anonyymi
ILMAN MUUTA SAA KUN KERRAN SE NÄYTTÖ PUUTTUU!
- Anonyymi
Tuohon maailmanaikaan ei homostelusta puhuttu sivistyneistön keskuudessa julkisesti.Asiaa saatettiin ohimennen käsitellä vain kaikkein luotetuimmassa seurassa.
Niinpä Kadettikoulun kurinpitolautakunnan tuomiolauselmassa puhutaankin ylimalkaisesti "moraalisista hairahduksista" ja "alentavista irstailuista".
Huomatkaa,monikossa!- Anonyymi
Eli ei kerrota yhtään mitään! Ei pienintäkään vihjausta homostelusta!
Ja NOIN EPÄMÄÄRÄISEEN SINÄ VETOAT?
- Anonyymi
Vasujen , lähinna tampereen vasujen mustamaalaus.
Alkeellista koulupoika hölinää. - Anonyymi
Harva homo menee naimisiin naisen kanssa ja tekee lapsia.
- Anonyymi
Mannerheim oli yksi niistä harvoista.
- Anonyymi
Voitko todistaa kirjoituksesi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voitko todistaa kirjoituksesi?
Minun ei tarvitse, koska. Lännessä on OLETUS SE, ETTÄ JOKAINEN ON HETERO PAITSI JOS HÄN ON ITSE KERTONUT OLEVANSA HOMO TAI TODISTETTU SELLAISEKSI!
JA SINULLE ERIKOISESTI: VÄITTEEN ’TOISTELU’ EI OLE = TODISTUS! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun ei tarvitse, koska. Lännessä on OLETUS SE, ETTÄ JOKAINEN ON HETERO PAITSI JOS HÄN ON ITSE KERTONUT OLEVANSA HOMO TAI TODISTETTU SELLAISEKSI!
JA SINULLE ERIKOISESTI: VÄITTEEN ’TOISTELU’ EI OLE = TODISTUS!Miksi sinun ei tarvitse todistaa kirjoitustasi koskaan? Ilman TODISTEITA uskottavuutesi on=NOLLA.
- Anonyymi
Et tiedäkään kuinka moni! Ne yhteiskunnan paineet!
- Anonyymi
Niihin aikoihin kun homoilu määritettiin laissa rikokseksi ja lääketieteessä mielisairaudeksi useimmat homot menivät naimisiin naisen kanssa. Sellainen käsite kuin piintynyt poikamies tulkittiin sievisteleväksi nimitykseksi homosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mannerheim oli yksi niistä harvoista.
Näyttö puuttuu väitteeltä!
- Anonyymi
Venäjän Tiltu on etninen venäläinen eikä mikään ”kantasuomalainen”!
Hän asuu Suomessa, maassa jota vihaa, ja trollaa työkseen Suomea ja suomalaisia!
Yksi trollauskohde on marski, jota hän väittää ilman todisteita homoksi vain ärsyttääkseen suomalaisia!
Marskin heterous ei väitteestä muutu, mutta toki tuolla venäläisvihaa Suomessa kasvattaa! - Anonyymi
Mulle ihan sama. Homo-Marski hoiti hyvin tehtävänsä. R.I.P.
- Anonyymi
Todistus homoudesta vaan puuttuu!
- Anonyymi
Vaan olipa hyvinkin.
- Anonyymi
Todistamatta on sekin!
- Anonyymi
Mutta oli kuitenkin!
- Anonyymi
Ei ollut kun et kykene näyttämään toteen!
- Anonyymi
Väitteet pitäisi pystyä todistamaan varmuudella. Jos ei siihen pysty on parempi olla hiljaa.
- Anonyymi
Miten niin ei voinut olla?
Hyvinhän tuo pystyi oleen!- Anonyymi
Hän oli sitä vain etniselle venäläiselle homppelille… ei meille suomalaisille!
Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!
Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua! - Anonyymi
TAVALLISISTA ’IHMISISTÄ’ EROTTAA HELPOSTI KIEROUTUNEEN VENÄLÄISEN HOMPPELIN, JOKA KOKEE MISSIOKSEEN VÄITTÄÄ ILMAN TODISTEITA MARSKIN OLLEEN ITSENSÄ KALTAINEN JA JOKA ON PESIYTYNYT VIHAAMAANSA SUOMEEN, MAAHAN JOTA VIHAA, TAVOITTEENAAN ÄRSYTTÄÄ PAIKALLISIA IHMISIÄ!
- Anonyymi
EDELLISEN Kirjoittaja on TODELLISUUDESSA kaikille tuttu Venäjän homppeli-Tiltu eli Tarkkispoika!
Tässä esimerkki etnisen venäläisen homppeli-tiltun ”likaisista keinoista! Välillä hän yrittää tekeytyä itse vastaväittäjäksi ja puhua puuta heinää! - Anonyymi
Näin lausuu TODELLISUUDESSA etninen venäläinen homppeli-Tiltu Tarkkispoika!
Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!
Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua!
- Anonyymi
Näyttö puuttuu!
- Anonyymi
Ei todellakaan puutu.
- Anonyymi
Miten niin ei voinut olla, olethan sinäkin:-D
- Anonyymi
Näyttö puuttuu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttö puuttuu!
Ei todellakaan puutu.
- Anonyymi
No laitatko sitä varmaa näyttöä sitten tännekin? Muuten viestisi on pelkää turhaa lätinää.
- Anonyymi
Mannerheim muistetaan homoilusta.
- Anonyymi
Niin muistetaan.
- Anonyymi
Kuka moisesta itsestäänselvyydestä edes riitelisi?
- Anonyymi
Hän oli sitä vain etniselle venäläiselle homppelille… ei meille suomalaisille!
Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!
Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua! - Anonyymi
Totta turiset.
- Anonyymi
Valehtelet! Yhtään ainoaa silminnäkijää ei ollut!
Ei lännessä tarvitse todistaa miestä tai naista HETEROKSI, koska se on OLETUS! Sillä, joka henkilöstä muuta väittää, on TODISTUSTAAKKA!
JA SIIHEN SINÄ ET OLE KOSKAAN KYENNYT!- Anonyymi
En usko sinua.
Ei ole enää nykyään lännessä minkäänlainen oletus tuo mainitsemasi asia.
Lännessä nykyään ihmiset hyväksyvät esimerkiksi homoseksuaalisuuden. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En usko sinua.
Ei ole enää nykyään lännessä minkäänlainen oletus tuo mainitsemasi asia.
Lännessä nykyään ihmiset hyväksyvät esimerkiksi homoseksuaalisuuden.Et usko? Syyttömyysoletus ON JA PYSYY LÄNSIMAISEN OIKEUSKÄYTÄNNÖN KULMAKIVENÄ!
ASIA EI TODELLAKAAN RIIPU VENÄJÄN TILTUN USKOSTA!
Syyttömyysolettama on keskeisiin ihmisoikeuksiin kuuluva periaate, jonka mukaan todistustaakka rikosasioissa kuuluu aina syyttäjälle ja jokaista, todennäköisin syin epäiltyäkin, on pidettävä syyttömänä.
Hänen ei tarvitse todistaa syyttömyyttään välttyäkseen rangaistukselta. Kun syyte hylätään, ei tuomioistuin tuomitse syytettyä syyttömäksi vaan hän on ollut sitä koko ajan.
Oikeudenkäynnin ja esitutkinnan aikana ei siis periaatteessa pitäisi olla epäselvää tilannetta, jossa haetaan vastausta onko henkilö syyllinen vai syytön. Tuomioistuimen tehtävänä on vastata vain siihen kysymykseen osoittaako syyttäjän näyttö syytetyn syylliseksi.
Periaate ilmaistaan YK:n ihmisoikeusjulistuksen 11 artiklassa: Jokaisen rikollisesta teosta syytteessä olevan henkilön edellytetään olevan syytön siihen asti kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti todistettu julkisessa oikeudenkäynnissä, jossa hänelle turvataan kaikki hänen puolustustaan varten tarpeelliset takeet.
Myös muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa on asiasta säännös. Sen 6 artiklan 2 kappaleen mukaan jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. Artiklan 1 kappaleessa taas edellytetään, että rikossyytteet tulee käsitellä nimenomaan riippumattomassa tuomioistuimessa, niitä ei voi jättää minkään hallinnollisen viranomaisen ratkaistavaksi.
Edelleen vaaditaan, että tuomioistuimen menettelyn tulee täyttää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset.
- Anonyymi
Näyttö puuttuu!
- Anonyymi
Ja lisään vielä tähän, että minä en ole mikään ”kantasuomalainen” vaan etninen Venäjän Tiltu ja homppeli, joka siitä syystä pesii vihaamassaan Suomessa, koska en uskalla palata kotiin Venäjälle, jossa homoja puolestaan vihataan ja tapetaan!
Ja sen takia minä kirjoittelen näitä homojuttuja tänne Suomi24 foorumille, missä kirjoitukseni kyllä hyvin tunnetaan! - Anonyymi
Ja lisään vielä tähän sen faktan, että minä en ole mikään ”kantasuomalainen” vaan etninen Venäjän Tiltu ja homppeli, joka siitä syystä pesin vihaamassani Suomessa, koska en uskalla palata kotiin Venäjälle, jossa homoja puolestaan vihataan ja tapetaan!

Niinkö? Ja mistä MUKAA tiedät minun ”paenneen” Venäjältä kun et minua tunne tai ole koskaan nähnyt? Olen kantasuomalainenb ja käytännössä se on helppo todistaa:
- vihaan Putleria ja tuomitsen tämän aloittaman hyökkäyssodan Ukrainassa!
- katson, että nyky-Venäjä on sotakiimainen Nazi-valtio ja toivon sen sotansa häviävän!
SINÄ ITSE olet etnionen venäläinen, joka ei vastaavaa kykene lausumaan! - Anonyymi
Siihen aikaan homoilu oli sekä rikos että psykiatrinen sairaus. Olisi ollut vallan viisasta rekisteröidä sellainen virallisesti. Siitä olisi urakehitys urjennut...
- Anonyymi
Kirjottaisitko vieläkään CV:hesi että olet homo? Ei tainnut kirjoittaa marsalkkakaan.
- Anonyymi
EI OLLUT VIISASTA ETENKÄÄN SILLOIN, KUN EI OLLUT ASIAN HARRASTAJA!
Ethän sinäkään, etninen venäläinen homppeli-Tiltu nTarkkispoika asiaa myönnä omalla kohdallasi vaikka tavan takaa paljastat itsesi kun kerreot omista homppeli-unelmistasi! - Anonyymi

” Kirjottaisitko vieläkään CV:hesi että olet homo? Ei tainnut kirjoittaa marsalkkakaan.”
Eikä ollut mitään syytäkään!
Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!
Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua! - Anonyymi
Ei ollut ja sinulta on jo useita vuosia turhauttanut esittää väitettä, jota vain sinä esität, mutta täysin vailla näyttoä toteen!
- Anonyymi
Ei hän aito homo ollutkaan mutta kylläkin palvellut venäjän armeijassa jossa tuollainen on yhä olennainen osa koulutusta.
- Anonyymi
Ilmeisesti etninen venäläinen homppeli-Tiltu Tarkkispoika kävi myös itse aikoinaan Venäjän armeijan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmeisesti etninen venäläinen homppeli-Tiltu Tarkkispoika kävi myös itse aikoinaan Venäjän armeijan?
Vastapuolen nimittely kertoo vain omasta ahdingostasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmeisesti etninen venäläinen homppeli-Tiltu Tarkkispoika kävi myös itse aikoinaan Venäjän armeijan?
Mannerheim nautti tapaasi Venäjän armeijan tervetuliaisriitistä:-D
- Anonyymi
Minä olen kantasuomalainen ja käynyt vain Suomen armeijan, jossa tapa on tuntematon. Niin uskon olleen myös tsaarin armeijassa 1880-luvulla!
- Anonyymi
Umpihomo oli, ja sekös irstailevaaa isoisää kyrsii suuresti 🤡
- Anonyymi
TODISTAMATTA ON ASIA SINULTA JÄÄNYT, JOTEN MIKSI MUKA KYRSISI?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TODISTAMATTA ON ASIA SINULTA JÄÄNYT, JOTEN MIKSI MUKA KYRSISI?
HeHe kyllä sua kyrsii suuresti se tosiasia, että Venäjän Kenraali Mannerheim oli homo 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TODISTAMATTA ON ASIA SINULTA JÄÄNYT, JOTEN MIKSI MUKA KYRSISI?
Oletko sinä se irstaileva isoisä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HeHe kyllä sua kyrsii suuresti se tosiasia, että Venäjän Kenraali Mannerheim oli homo 😂
TODISTAMATTA ON ASIA SINULTA JÄÄNYT, JOTEN IHMETTELEN, ETTÄ MIKSI MUKA MINUA KYRSISI?
- Anonyymi
” Oletko sinä se irstaileva isoisä?”
Oletko sinä itse irstaileva etninen venäläinen homppeli-Tiltu Tarkkispoika?- Anonyymi
En ole. Sen tiedän, että Mannerheim oli ongelmanuori eli ns. "Tarkkispoika" ja sodomiitti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole. Sen tiedän, että Mannerheim oli ongelmanuori eli ns. "Tarkkispoika" ja sodomiitti.
Tiedätkö? Miten muka? Ja missä näyttö väitteellesi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole. Sen tiedän, että Mannerheim oli ongelmanuori eli ns. "Tarkkispoika" ja sodomiitti.
Tiedätkö? Miten muka? Ja missä näyttö väitteellesi?
- Anonyymi
Se on vain sinunb mielipiteesi, jonka esität täysin kohdetta tuntematta taiu koskaan näkemättä!
Minä en ole liioin otsikon aihe! On tyypillistä Tiltulle se, että kun ei pärjää keskustelussa hän alkaa haukkua vastaväittäjää tai tekeytyy häneksi ja kirjoittaa soopaa!
Unohdat nyt marskin ja keskityt vastaväittäjän henkilöön! Tyypillinen trollin ilmentymä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on vain sinunb mielipiteesi, jonka esität täysin kohdetta tuntematta taiu koskaan näkemättä!
Minä en ole liioin otsikon aihe! On tyypillistä Tiltulle se, että kun ei pärjää keskustelussa hän alkaa haukkua vastaväittäjää tai tekeytyy häneksi ja kirjoittaa soopaa!
Unohdat nyt marskin ja keskityt vastaväittäjän henkilöön! Tyypillinen trollin ilmentymä!Ei yksikään normaali heterovanhus suolla tapaasi homojuttuja kymmeniä vuosia aina ja koko ajan 😂
- Anonyymi
Siitä on olemassa täysin varmaa näyttöä.
- Anonyymi
OUTOA!
Jos on niin et ole koskaan tuonut sitä palstalle esille! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OUTOA!
Jos on niin et ole koskaan tuonut sitä palstalle esille!NÄYTTÖ ja TODISTEET Mannerheimin homoudesta on esitetty useita kertoja, mutta sinä olet ainoa, joka ummistaa silmänsä totuudelta. Syitä siihen, että et halua uskoa totuutta voi olla useita, mutta ehkä suurin niistä on lapsuudessasi kokemat asiat. Sinua on usein kehotettu hakeutumaan ammattiauttajalle, että häiriköisi päivästä toiseen meidän kantasuomalaisten asiallisia keskusteluja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
NÄYTTÖ ja TODISTEET Mannerheimin homoudesta on esitetty useita kertoja, mutta sinä olet ainoa, joka ummistaa silmänsä totuudelta. Syitä siihen, että et halua uskoa totuutta voi olla useita, mutta ehkä suurin niistä on lapsuudessasi kokemat asiat. Sinua on usein kehotettu hakeutumaan ammattiauttajalle, että häiriköisi päivästä toiseen meidän kantasuomalaisten asiallisia keskusteluja.
Onko? SINÄ et ole mitään kunnollista esittänyt eikä väitteeseen usko edes tutkija Teemu Keskisarja!
Mitä Teemu Keskisarja itse toteaa?
"Westerlund ei väitä Mannerheimia homoksi enkä väitä minäkään. Näyttää siltä, että 18-vuotias komea kadetti juopui ja sammui väärässä miesseurassa. Yhtä kaikki epäilys oli hänen elämänsä käännekohta. Jälkiviisaasti katsottuna oli onni, että häväisty nuorukainen joutui häipymään Suomesta Pietariin upeammalle uralle.
Mannerheimiin tarttui aikanaan naistenmiehen mainetta, vaikka hän itse oli hissun kissun mahdollisesta menestyksestään. Postuumisti julkaistuihin muistelmiin mahtui vain muutama väkinäinen sana vaimosta. Ratsuistaan ja ratsastuksistaan Mannerheim kertoili kuin hevoshullu."
- Anonyymi
Harvalla heterolla löytyy historiastaan oppilaitoksesta erottaminen homoilun takia.
- Anonyymi
Eikä sitä löydy liioin marskilta! Siihen, että löytyisi pitää myös itse asia olla mainittu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä sitä löydy liioin marskilta! Siihen, että löytyisi pitää myös itse asia olla mainittu!
Mutta eihän Mannerheim ollutkaan hetero.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta eihän Mannerheim ollutkaan hetero.
Oli kyllä etkä ole muuta kyennyt todistamaan. Oli aviossa ja sai 2 tytärtä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli kyllä etkä ole muuta kyennyt todistamaan. Oli aviossa ja sai 2 tytärtä!
Kulissiavioliittoa oli ylläpidettävä ellei halunnut homoilusta rikostuomiota ja ettei suljettu mielisairaalaan tahdonvastaiseen hoitoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli kyllä etkä ole muuta kyennyt todistamaan. Oli aviossa ja sai 2 tytärtä!
Arapovan rahat tulivat todella tarpeeseen,sillä aatelisen aseman ylläpito oli suistanut Mannerheimin todella pahaan velka-ahdinkoon!Saatuaan häiden jälkeen täyden omistusoikeuden vaimonsa varallisuuteen hän selvisi veloistaan ja saattoi ylläpitää ja korostaa suuriruhtinaallista elämäntyyliään,kuten matkustelua ja eksoottisten eläinten tappamista!
Arapovan omaisuuden tärvääminen kesti peräti kymmenen vuotta,jona aikana Mannerheim joutui ainakin yrittämään lunastaa lupauksensa eli tuottaa Arapoveille poikalapsi suvun jatkumiseksi.Tuloksena oli lopulta kaksi tytärtä jotka molemmat aikuisina aloittivat lesbiaanisen suhteen...
Tuo elämänvaihe nolotti Mannerheimia itseäänkin niin paljon,että muistelmissaan hän mainitsee koko avioliittonsa vain muutamalla rivillä kuten myös kohtalokkaat pääsiäisyön tapahtumat Haminassa!
Tiettävästi Mannerheim muistelmiaan hahmotellessaan aikoi kokonaan sivuuttaa ilman mainintaa avioliittonsa!Teosta hänen apunaan työstäneet herrat upseerit kuitenkin saivat painostettua Mannerheimin edes mainitsemaan asian! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arapovan rahat tulivat todella tarpeeseen,sillä aatelisen aseman ylläpito oli suistanut Mannerheimin todella pahaan velka-ahdinkoon!Saatuaan häiden jälkeen täyden omistusoikeuden vaimonsa varallisuuteen hän selvisi veloistaan ja saattoi ylläpitää ja korostaa suuriruhtinaallista elämäntyyliään,kuten matkustelua ja eksoottisten eläinten tappamista!
Arapovan omaisuuden tärvääminen kesti peräti kymmenen vuotta,jona aikana Mannerheim joutui ainakin yrittämään lunastaa lupauksensa eli tuottaa Arapoveille poikalapsi suvun jatkumiseksi.Tuloksena oli lopulta kaksi tytärtä jotka molemmat aikuisina aloittivat lesbiaanisen suhteen...
Tuo elämänvaihe nolotti Mannerheimia itseäänkin niin paljon,että muistelmissaan hän mainitsee koko avioliittonsa vain muutamalla rivillä kuten myös kohtalokkaat pääsiäisyön tapahtumat Haminassa!
Tiettävästi Mannerheim muistelmiaan hahmotellessaan aikoi kokonaan sivuuttaa ilman mainintaa avioliittonsa!Teosta hänen apunaan työstäneet herrat upseerit kuitenkin saivat painostettua Mannerheimin edes mainitsemaan asian!Ei olleet "aviolliset velvollisuudet" Mannerheimin työlistalla lainkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei olleet "aviolliset velvollisuudet" Mannerheimin työlistalla lainkaan.
” Ei olleet "aviolliset velvollisuudet" Mannerheimin työlistalla lainkaan.”
MISTÄ TIEDÄT NOIN VÄITTÄÄ? ASUITKO ITSE PAIKAN PÄÄLLÄ? EIKÖ KAKSI TYTÄRTÄ JÄLKIKASVUNA RIITÄ HOMPPELI-TILTULLE? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei olleet "aviolliset velvollisuudet" Mannerheimin työlistalla lainkaan.
Adjutantilliset velvollisuudet sen sijaan oli hyvinkin korkealla prioriteetilla.
- Anonyymi
Kyllähän tuo ainakin lennätinpomon mielestä osasi vallan mainiosti homoilla.
- Anonyymi
Mutta kun sellaisesta puuttuu pitävä näyttö eikä sitä liioin mainittu erottamisen syynä!
- Anonyymi
Ei yllättänyt eikä ainoatakaan silminnäkijää ole! Tiedät sen itsekin, joten turha turvautua valeeseen!
- Anonyymi
Me suomalaiset hyväksymme Mannerheimin homouden täysin.
- Anonyymi
Sinä olet etninen venäläinen homppeli-Tiltu Tarkkispoika ja sinä ET OLE MIKÄÄN ”ME” MEILLE SUOMALAISILLE!
Olet useita vuosia väittänyt marskia homoksi kykenemättä todistamaan väitettäsi TODEKSI!
- Anonyymi
Ja lisään vielä tähän, että minä en ole mikään ”kantasuomalainen” vaan etninen Venäjän Tiltu ja homppeli, joka siitä syystä pesii vihaamassaan Suomessa, koska en uskalla palata kotiin Venäjälle, jossa homoja puolestaan vihataan ja tapetaan!
Ja sen takia minä kirjoittelen näitä homojuttuja tänne Suomi24 foorumille, missä kirjoitukseni kyllä hyvin tunnetaan!- Anonyymi
Sä olet se irstas isoisä Helsingin Kalliosta, sama tyyppi😜
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sä olet se irstas isoisä Helsingin Kalliosta, sama tyyppi😜
HETI ALKUUN: En ole liioin otsikon aihe! On tyypillistä Tiltulle se, että kun ei pärjää keskustelussa hän alkaa haukkua vastaväittäjää tai tekeytyty häneksi ja kirjoittaa soopaa!
Isoisä olen toki, mutta ne irstailut ovat jääneet tekemättä! Siinä taas yksi toteen näyttämätön väite etniseltä venäläiseltä homppeli-Tiltulta satojen muiden joukossa! - Anonyymi

Niin säähän oletkin "etninen Venäjän Tiltu ja homppeli", niinkuin itse itseäsi kuvailit😂
- Anonyymi
Ja lisään vielä tähän, että minä en ole mikään ”kantasuomalainen” vaan etninen Venäjän Tiltu ja homppeli, joka siitä syystä pesii vihaamassaan Suomessa, koska en uskalla palata kotiin Venäjälle, jossa homoja puolestaan vihataan ja tapetaan!
Ja sen takia minä kirjoittelen näitä homojuttuja tänne Suomi24 foorumille, missä kirjoitukseni kyllä hyvin tunnetaan!- Anonyymi
Sää olet se irstas isoisä Helsingin Kalliosta, sama tyyppi 🤡
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sää olet se irstas isoisä Helsingin Kalliosta, sama tyyppi 🤡
Niin säähän oletkin "etninen Venäjän Tiltu ja homppeli", niinkuin itse itseäsi kuvailit😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin säähän oletkin "etninen Venäjän Tiltu ja homppeli", niinkuin itse itseäsi kuvailit😂
Semmonen isoisä se on😜
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Semmonen isoisä se on😜
ITSE SINÄ ITSEÄSI KUVAILIT!
- Anonyymi
Ennen oli kaikki helpompaa. TP iltapäiväaviisissa: "Ennen vanhaan se oli helppoa. Kun alkoi ruuti palaa, tiedettiin, että sotahan tämä on" (IL). Myös kun pili luikahti rektaaliin tiedettiin että homoiluahan tämä on.
- Anonyymi
Etninen venäläinen homppeli-Tiltu nelää tukevasti IKIOMASSA keinotodellisuudessaan?🤡😅😂😅🤡👏
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etninen venäläinen homppeli-Tiltu nelää tukevasti IKIOMASSA keinotodellisuudessaan?🤡😅😂😅🤡👏
Etkö osaa edes keskustella ilman nimittelyä? Vastapuolen nimittely kertoo vain omasta ahdingostasi ja mielenterveysongelmistasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö osaa edes keskustella ilman nimittelyä? Vastapuolen nimittely kertoo vain omasta ahdingostasi ja mielenterveysongelmistasi.
Saman lauseen mekaaninen toistelu ei imartele älyäsi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saman lauseen mekaaninen toistelu ei imartele älyäsi!
Entä se, kun sinä valehtelet ja haukut muita ihmisiä päivästä toiseen, mitä se kertoo sinusta, sinun käytöstavoistasi ja mielenterveysongelmistasi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä se, kun sinä valehtelet ja haukut muita ihmisiä päivästä toiseen, mitä se kertoo sinusta, sinun käytöstavoistasi ja mielenterveysongelmistasi?
SEPITTELET MUILLE MIELENTERVEYSONGELMIA vaikka itse asut etnisenä venäläisenä homppeli-Tiltuna Suomessa, maassa, jota vihaat ja haukut maatammme eri ketjuissa aamusta iltaan!
En minä nimittele ihmisiä! Sinua nimittelen, koska en pidä siitä, että majailet maassamme ja haukut sitä! Mikset muuta kotiin Venäjälle, kun kerran jaksat sitä kehua ja sen sotia puolustaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SEPITTELET MUILLE MIELENTERVEYSONGELMIA vaikka itse asut etnisenä venäläisenä homppeli-Tiltuna Suomessa, maassa, jota vihaat ja haukut maatammme eri ketjuissa aamusta iltaan!
En minä nimittele ihmisiä! Sinua nimittelen, koska en pidä siitä, että majailet maassamme ja haukut sitä! Mikset muuta kotiin Venäjälle, kun kerran jaksat sitä kehua ja sen sotia puolustaa?No johan vitsin murjaisit 😂
Sää olet kymmeniä vuosia nimitellyt ja haukkunut kaikkia keiden kanssa "keskustelet"
Etkä sää pelkästään tänne historiapalstalle noita homojuttujas kirjoittele, pelkästään Natopalstalla nimittelet muita keskustelijoita satoja kertoja päivässä homppeleiksi:-D
Ja säähän tietenkin harhoissas väität vaan vastailevas minulle, mutta väärin meni taas tälläkin kertaa😜 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No johan vitsin murjaisit 😂
Sää olet kymmeniä vuosia nimitellyt ja haukkunut kaikkia keiden kanssa "keskustelet"
Etkä sää pelkästään tänne historiapalstalle noita homojuttujas kirjoittele, pelkästään Natopalstalla nimittelet muita keskustelijoita satoja kertoja päivässä homppeleiksi:-D
Ja säähän tietenkin harhoissas väität vaan vastailevas minulle, mutta väärin meni taas tälläkin kertaa😜”Sää olet kymmeniä vuosia nimitellyt ja haukkunut kaikkia keiden kanssa "keskustelet"
En ole ollut edes kymmentä vuotta palstalla ja väittelen VAIN SINUN KANSSASI, JOTEN TURHAAN TAAS TÄHÄN MUITA VETELET!
”Etkä sää pelkästään tänne historiapalstalle noita homojuttujas kirjoittele, pelkästään Natopalstalla nimittelet muita keskustelijoita satoja kertoja päivässä homppeleiksi:-D”
Sielläkin keskustelen VAIN sinun kanssasi. Olet niin ahkera mollaamaan vihaamaasi Suomea, että kerkiät sinnekin ja torjun useimmat juttusi myös siellä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Sää olet kymmeniä vuosia nimitellyt ja haukkunut kaikkia keiden kanssa "keskustelet"
En ole ollut edes kymmentä vuotta palstalla ja väittelen VAIN SINUN KANSSASI, JOTEN TURHAAN TAAS TÄHÄN MUITA VETELET!
”Etkä sää pelkästään tänne historiapalstalle noita homojuttujas kirjoittele, pelkästään Natopalstalla nimittelet muita keskustelijoita satoja kertoja päivässä homppeleiksi:-D”
Sielläkin keskustelen VAIN sinun kanssasi. Olet niin ahkera mollaamaan vihaamaasi Suomea, että kerkiät sinnekin ja torjun useimmat juttusi myös siellä!HeHe väärin meni sekopää vanhuksen arvaukset tälläkin kertaa😜
En minä ole kirjoittanut NATOpalstalle, mutta sinä nimittelet sielläkin kaikkia keiden kanssa "keskustelet " homppeleiksi ja vaikka miksi😂
Muuta sisältöähän sinulla ei sitten kurjassa ja viheliäisessä elämässäsi olekaan🤡 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HeHe väärin meni sekopää vanhuksen arvaukset tälläkin kertaa😜
En minä ole kirjoittanut NATOpalstalle, mutta sinä nimittelet sielläkin kaikkia keiden kanssa "keskustelet " homppeleiksi ja vaikka miksi😂
Muuta sisältöähän sinulla ei sitten kurjassa ja viheliäisessä elämässäsi olekaan🤡” En minä ole kirjoittanut NATOpalstalle, mutta sinä nimittelet sielläkin kaikkia keiden kanssa "keskustelet " homppeleiksi ja vaikka miksi”
Tuohon en usko laisainkaan, koska sinun kirjoitustyylisi ja sanavalintasi olen oppinut ttuntemaan. Samoin rehellisyytesi tuskin moni luottaa!
”Muuta sisältöähän sinulla ei sitten kurjassa ja viheliäisessä elämässäsi olekaan”
Sinä et tiedä trai trunne minua laisinkaan ja SIKSI arviosi elämäni laadusta ovat lähinnä huvittavia! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” En minä ole kirjoittanut NATOpalstalle, mutta sinä nimittelet sielläkin kaikkia keiden kanssa "keskustelet " homppeleiksi ja vaikka miksi”
Tuohon en usko laisainkaan, koska sinun kirjoitustyylisi ja sanavalintasi olen oppinut ttuntemaan. Samoin rehellisyytesi tuskin moni luottaa!
”Muuta sisältöähän sinulla ei sitten kurjassa ja viheliäisessä elämässäsi olekaan”
Sinä et tiedä trai trunne minua laisinkaan ja SIKSI arviosi elämäni laadusta ovat lähinnä huvittavia!HeHe ei yksikään normaali heterovanhus suolla tapaasi homojuttuja kymmeniä vuosia aina ja koko ajan 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HeHe ei yksikään normaali heterovanhus suolla tapaasi homojuttuja kymmeniä vuosia aina ja koko ajan 😂
Se on sinun ikioma keksintösi henkilöä tuntematta!
- Anonyymi
Mutta oli kuitenkin.
- Anonyymi
Ei vaan ollut!
- Anonyymi
Niinhän tuo kuulu olleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän tuo kuulu olleen.
Sen kun taas sepittelet!
- Anonyymi
Homoili väärässä seurassa, se on tosiasia.
- Anonyymi
Ei se tosiaksi muutu kun sinulta PUUTTUU NÄYTTÖ!
- Anonyymi
Miten niin väärässä? Agathon oli enemmän kuin aulis antamaan pylberiä Gustafville.
- Anonyymi
Kyllä hän vain oli.
- Anonyymi
Näyttö puuttuu!
- Anonyymi
Lennätinaseman pomo kehui, että oli ihan hyvä homostelemaan.
- Anonyymi
Tekaisit ”kehumisen” omassa päässäsi?
- Anonyymi
Niin että ainoastaan näytteli homoa? Olikin sitten aivan Oscarin arvoista näyttelijäntyötä!
- Anonyymi
Näyttelikö sinulle 1886? Puhut asiasta, mistä et TIEDÄ mitään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttelikö sinulle 1886? Puhut asiasta, mistä et TIEDÄ mitään!
Näytteli kaikille vuoteen 1951 asti.
- Anonyymi
Tietenkin moraaliton irstailu tarkoittaa tutimista nalle kainalossa, senhän jokainen ymmärtää. Taisi kyllä Mannerheimin kainalossa olla karhu...
- Anonyymi
TODELLISUUDESSA ilmaisu ei kerro yhtään mitään. Homostelulle oli jo tuohon aukaan IKIOMA TERMI EIKÄ SITÄ KÄYTETTY!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TODELLISUUDESSA ilmaisu ei kerro yhtään mitään. Homostelulle oli jo tuohon aukaan IKIOMA TERMI EIKÄ SITÄ KÄYTETTY!
Mikä ihmeen termi?
Ei ollut muuta kuin alentavasti irstailemassa ja moraalinen hairahdus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ihmeen termi?
Ei ollut muuta kuin alentavasti irstailemassa ja moraalinen hairahdus.Asento, lepo, pärseese veto komensi marski.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ihmeen termi?
Ei ollut muuta kuin alentavasti irstailemassa ja moraalinen hairahdus.Joka ei yksilöi yhtään mitään! Homostelulle on oma termi, jota ei käytetty!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asento, lepo, pärseese veto komensi marski.
Ei puujalkavitsit auta silloin kun NÄYTTÖ PUUTTUU!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka ei yksilöi yhtään mitään! Homostelulle on oma termi, jota ei käytetty!
Nyt käytetään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt käytetään.
EI AUTA SE ”NYT” KUN PUHUTAAN. 138:N VUODEN TAKAISESTA TILANTEESTA!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka ei yksilöi yhtään mitään! Homostelulle on oma termi, jota ei käytetty!
Mikä ihmeen termi?
Alentavasti irstailemassa ja moraalinen hairahdus tarkoitti homostelua! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ihmeen termi?
Alentavasti irstailemassa ja moraalinen hairahdus tarkoitti homostelua!Vai niin? Kuka niin sanoo? Sinä yksin! Homostelulle oli oma termi jo tuohon aikaan eikä sitä käytetty!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai niin? Kuka niin sanoo? Sinä yksin! Homostelulle oli oma termi jo tuohon aikaan eikä sitä käytetty!
Ei ollut mitään muuta termiä kuin alentava irstailu ja moraalinen hairahdus, ne tarkoittivat homostelua.
- Anonyymi
Aristocrat in Vadmalissa näyttää siltä, että Mannerheim puhui suoraan seksuaalisuudestaan. Hän kävi bordelleissa ja hänellä oli rakastajattaria, vaikka hän oli naimisissa.
- Anonyymi
Mannerheim homoili
- Anonyymi
TOISTO EI OLE = TODISTUS!
Koska etninen venäläinen homppeli-Tiltu Tarkkispoika ei raivokkaista yrityksistään huolimatta KYKENE NÄYTTÄMÄÄN TOTEEN marskin homoutta niin marski on ja pysyy HETERONA MEILLE KAIKILLE SUOMALAISILLE!
- Anonyymi
Mitä varmaa näyttöä? Suurin osa homoista ei ole vieläkään tullut kaapista. Mannerheimko olisi aikanaan juhlinut poikkeavuuttaan julkisesti?
- Anonyymi
Irstaileva isoisä on ainoa, joka yrittää kiistää Mannerheimin homouden. Irstaileva isoisä ei ole vielä tajunnut, että hän on yksin mielipiteidensä kanssa, täysin yksin, kuten lapsenakin.
- Anonyymi
Sinä olet yksittäinen etninen homppeli-Tiltu, joka piileksii Suomessa, maassa jota vihaa ja trollaa palstalla Venäjän nimissä Suomea vastaan aamusta iltaan!
Toki sinä saat väittää marskia miksi lystäät, mutta kun sinulla ei ole Suomessa kannattajia niin on yksi lysti se, mitä sinä meuhkaat!
Ongelmasi on aina ollut se, että kuvittelet (jostakin syystä) aina olevasi jonkinlainen enemmistö, mutta kun et sellainen voi olla kuin kenties Venäjällä. Sinne et kuitenkaan uskalla homppelina enää palata! - Anonyymi

Ongelmasi on aina ollut se, että kuvittelet (jostakin syystä) aina olevasi jonkinlainen enemmistö, mutta kun et sellainen voi olla kuin kenties Venäjällä. Sinne et kuitenkaan uskalla homppelina enää palata!Oletko koskaan ajatellut, että olet yksin noiden mielipiteidesi kanssa? Mitähän tästä voisit päätellä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko koskaan ajatellut, että olet yksin noiden mielipiteidesi kanssa? Mitähän tästä voisit päätellä?
En ole, koska meitä suomalaisia on 5,5 miljoonaa Suomessa kun trolli-tasolla venäläisiä on vajaa kourallinen
Sinulle tuottaa aina vaikeuksia kokoluokkien hyväksyminen! Esim. Nato-jäsenyyttä Suomessa kannattaa yhä yli 80 % ja sinulla on vaikeuksia myöntää faktaa? - Anonyymi
Enkä minäkään kirjoita yhtään ainoaa! Vain SINÄ olet palstan ainoa ja yksinäinen etninen venäläinen homppeli Tarkkispoika, joka piileksii Suomessa, maassa jota vihaa ja trollaa palstalla Venäjän nimissä Suomea vastaan aamusta iltaan!
Toki sinä saat väittää marskia miksi lystäät, mutta kun sinulla ei ole Suomessa kannattajia niin on yksi lysti se, mitä sinä meuhkaat!
Ongelmasi on aina ollut se, että kuvittelet (jostakin syystä) aina olevasi jonkinlainen enemmistö, mutta kun et sellainen voi olla kuin kenties Venäjällä. Sinne et kuitenkaan uskalla homppelina enää palata!
- Anonyymi
Enkä minäkään kirjoita yhtään ainoaa! Vain SINÄ olet palstan ainoa ja yksinäinen etninen venäläinen homppeli Tarkkispoika, joka piileksii Suomessa, maassa jota vihaa ja trollaa palstalla Venäjän nimissä Suomea vastaan aamusta iltaan!
Toki sinä saat väittää marskia miksi lystäät, mutta kun sinulla ei ole Suomessa kannattajia niin on yksi lysti se, mitä sinä meuhkaat!
Ongelmasi on aina ollut se, että kuvittelet (jostakin syystä) aina olevasi jonkinlainen enemmistö, mutta kun et sellainen voi olla kuin kenties Venäjällä. Sinne et kuitenkaan uskalla homppelina enää palata!- Anonyymi
Sun melkein jokaisessa kirjoituksessas mainitaan sanat homppeli ja poika, eikä niitä juttuja kirjoita 5,5 miljoonaa, vaan pelkästään sinä yksin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sun melkein jokaisessa kirjoituksessas mainitaan sanat homppeli ja poika, eikä niitä juttuja kirjoita 5,5 miljoonaa, vaan pelkästään sinä yksin.
Entä sitten? Molemmat nimet kohdistuvat sinuun ja olet itse puheillasi monesti todistanut homppelin elkeitä.
- Anonyymi
Mannerheim oli naisten kanssa tekemisissä vain rahastus mielessä. Homoseksuaali oli muuten.
- Anonyymi
Väite vailla näyttöä naistenmiehestä, joka oli aviossa ja sai kaksi tytärtä!
Toki sinä saat väittää marskia miksi lystäät, mutta kun sinulla ei ole Suomessa kannattajia niin on yksi lysti se, mitä sinä meuhkaat!
Ongelmasi on aina ollut se, että kuvittelet (jostakin syystä) aina olevasi jonkinlainen enemmistö, mutta kun et sellainen voi olla kuin kenties Venäjällä. Sinne et kuitenkaan uskalla homppelina enää palata! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väite vailla näyttöä naistenmiehestä, joka oli aviossa ja sai kaksi tytärtä!
Toki sinä saat väittää marskia miksi lystäät, mutta kun sinulla ei ole Suomessa kannattajia niin on yksi lysti se, mitä sinä meuhkaat!
Ongelmasi on aina ollut se, että kuvittelet (jostakin syystä) aina olevasi jonkinlainen enemmistö, mutta kun et sellainen voi olla kuin kenties Venäjällä. Sinne et kuitenkaan uskalla homppelina enää palata!Mannerheim käytti naisia rahallisesti hyväksi ja oli todistetusti homo.
- Anonyymi
Oli pornoviikset, gay-univormu, nahkasaappaat, paljon mitaleja ja koristeita, korsetit ja sukkanauhat, liikkui ja elehti kuin gay, lespasi puheessaan jne. Kaikki ToF rekvisiitta.
Kyllä silloin on käänteinen todistustaakka että jos esiintyy kuin gay ei kuitenkaan olisi gay.- Anonyymi
Niinhän sitä vanhan kansan sananlaskukin sanoo, ettei savua ilman tulta.
- Anonyymi
Jo nuorena kadettina Mannerheim todettiin homoksi.
- Anonyymi
Ei todettu etkä kykene asiaa todistamaan näytöllä vieläkään!
- Anonyymi
Ihmislajin nimi on homo sapiens. Mannerheim oli kyllä homo mutta ei erityisen sapiens.
- Anonyymi
Ei sinua puujalkavitsit pelasta silloin kun näyttö puuttuu!
- Anonyymi
Ei sinua puujalkavitsit pelasta silloin kun näyttö puuttuu!
- Anonyymi
Kyllä oli homo. Sapiens ei olisi hyökännyt 1941 itä-Karjalaan Suomen alueiden ulkopuolelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä oli homo. Sapiens ei olisi hyökännyt 1941 itä-Karjalaan Suomen alueiden ulkopuolelle.
Homo sapiens = Viisas homo. Missä kohden M-heim osoitti viisautta?
- Anonyymi
Agathon Lindholmin mielestä osasi vallan mainiosti homoilla.
Ja vääpeli näki!- Anonyymi
Kumpikin väittämä on vale vailla näyttöä!
- Anonyymi
Ei, vaan SINÄ joudut valehtelemaan, kun minkäänlaista näyttöä ei ole!
- Anonyymi
Vain sinun kuvotelmissasi!
- Anonyymi
Mitään näyttöä ei ollut esittää!
- Anonyymi
Se on pelkkä päätelmä ja näyttö syntyy vasta tapahtuman näkemisestä! Et sinä sille asialle mitään mahda!
- Anonyymi
Mannerheimin olisi kannattanut julkisesti irtisanoutua heteroseksuaalisuudesta.
- Anonyymi
Miksi hetero niin tekisi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi hetero niin tekisi?
Eihän Mannerheim ainakaan ollut hetero.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän Mannerheim ainakaan ollut hetero.
Sitä hän NIMENOMAAN oli kun et muuta kykene todistamaan!
- Anonyymi
Ehkä sinun mielestäsi, mutta sinun uskottavuutesi=NOLLA, koska olet kirjoittanut niin paljon valheita tänne. Siksi Mannerheim oli/on kiistattomasti hetero!.
- Anonyymi
Ainahan se on kiistetty etkä kykene väittämääsi näyttämään toteen!
- Anonyymi
Mutta kun oli.
- Anonyymi
Näyttö puuttuu!
- Anonyymi
Hyvinhän tuo pystyi olemaan.
- Anonyymi
Kyllä hän vain oli.
- Anonyymi
Näyttö puuttuu!
- Anonyymi
Näyttö puuttuu yhäö!
- Anonyymi
Näyttö puuttuu yhä!
- Anonyymi
Mutta onnistui siinä kuitenkin vallan mainiosti.
- Anonyymi
Missä? Sinulta onnistuu. Vain väittäminen, mutta näyttö puuttuu!
- Anonyymi
Niinhän Agathon Lindholm todisti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän Agathon Lindholm todisti.
Ei todistanut laisinkaan! Outoa, että kun ei kerran todistuksia OLE niin sepität sellaisten ’olemassa oloja’ ITSE? Sitä kutsutaan myös valehteluksi, mutta sehän ei teitä venäläisiä häiritse!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei todistanut laisinkaan! Outoa, että kun ei kerran todistuksia OLE niin sepität sellaisten ’olemassa oloja’ ITSE? Sitä kutsutaan myös valehteluksi, mutta sehän ei teitä venäläisiä häiritse!
Miksi Mannerheimin homous saa sinut noin vihaiseksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Mannerheimin homous saa sinut noin vihaiseksi?
Se ei vihastuta ketään, jos pystyt sen todistamaan!
Sen sijaan huvittaa suuresti, kun et selvästikään pysty! - Anonyymi

Sen sijaan huvittaa suuresti, kun et selvästikään pysty!Mannerheimin homous saa sinut tosi vihaiseksi, miksi!?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mannerheimin homous saa sinut tosi vihaiseksi, miksi!?
Ei tippaakaan, kun et ole väitettä kyennyt todistamaan! Päinvastoin! Kuten kerroin niin se vain huvittaa minua!
Sinulla on outo harraste yrittää sepitellä hatusta tunnetiloja itsellesi tuntemattomalle henkilölle, jota et ole koskaan edes tavannut? Ja pieleen menee joka kerta! - Anonyymi
Näyttö siltäkin puuttuu!
- Anonyymi
Eihän muuten niitä potkuja kadettikoulusta olisi tullutkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän muuten niitä potkuja kadettikoulusta olisi tullutkaan.
Miten niin? Punttaus ja juopottelu johtaa AINA erottamiseen!
- Anonyymi
Marski juopottelu ja sammui! Kukaan ei nähnyt. Muuta kuin yöpymisen tapahtuneen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marski juopottelu ja sammui! Kukaan ei nähnyt. Muuta kuin yöpymisen tapahtuneen!
Yhtyikö Mannerheim ennalta kiellettyyn seuraan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marski juopottelu ja sammui! Kukaan ei nähnyt. Muuta kuin yöpymisen tapahtuneen!
Ja lisään vielä, että Venäjän Tiltu sepittää valeita ilman todisteita!
Ja ainut todiste, minkä MINÄ KELPUUTAN on VALOKUVA ITSE AKTISTA, missä Mannerheim harrastaa seksiä alastomana toisten alastomien miesten kanssa!
Ja se pitää Stallarihomo Tarkkispojan minulle toimittaa , sillä sen MINÄ HALUAN NÄHDÄ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja lisään vielä, että Venäjän Tiltu sepittää valeita ilman todisteita!
Ja ainut todiste, minkä MINÄ KELPUUTAN on VALOKUVA ITSE AKTISTA, missä Mannerheim harrastaa seksiä alastomana toisten alastomien miesten kanssa!
Ja se pitää Stallarihomo Tarkkispojan minulle toimittaa , sillä sen MINÄ HALUAN NÄHDÄ!EDELLISEN Kirjoittaja on TODELLISUUDESSA kaikille tuttu Venäjän homppeli-Tiltu eli Tarkkispoika ITSE!
Tässä esimerkki etnisen venäläisen homppeli-tiltun ”likaisista keinoista!
Välillä hän yrittää tekeytyä itse vastaväittäjäksi ja puhua puuta heinää!
Väittelytapana on tuo käyttämäsi tapa perin alkeellinen ja raukkamainen!
Ilmeisesti etniselle venäläiselle on tyypillistä se, että kaikki epämääräisetkin keinot kelpaa!
Kukaan ei kaipaa mitään valokuvia vuodelta 1886!
Jos haluat pitää itse kiinni väitteestäsi niin tervitaan:
1. Joko Mannerheimin oma kirjallinen tunnustus teosta.
TAI
2. Silminäkijän valaehtoinen todistus näkemisestä!
Kumpaakaan sinulla EI OLE! - Anonyymi
Minä olen kantasuomalainen kun sinä taas olet etninen venäläinen homppeli-Tiltu, joka asuu Suomessa eli maata, jota vihaa ja trollaa meitä aamusta iltaan!
Onneksi asia on helppo todistaa:
Minä kannatan AINA JA KAIKKIALLA SUOMEA JA SEN ITSENÄISYYTTÄ, JONKA MYÖS NATO-JÄSENYYS TURVAA!
Minä tuomitsen Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan, Putlerin sotakiiman ja toivon kovasti Ukrainan voittoa!
Nyt on sinun vuorosi! Väität muka olevasi suomalainen vaikka olet todellisuudessa etninen venäläinen homppeli-TILTU!
Kerro puolestasi samat asiat! Venäläisenä et oikeasti siihen kykene/uskalla!
Tämä on haaszta, jonka edessä vaikenet joka kerta ja todistat SILLÄ venäläisyytesi! - Anonyymi
Rn, vaan totta! Vaikenemalla todistat olevasi venäläinen ja minä suomalainen!
- Anonyymi
Itse jänistit! Ehtana venäläisenä et uskalla tai kykene haukkumaan Putleria tai tämän sotaa!
Haluatko, että uusimme kokeen?
- Anonyymi
Mannerheim ei varmastikaan voinut edes kuvitella, kuinka pahoja traumoja hänen homoutensa aiheuttaa.
- Anonyymi
Ei, etenkään kun hän oli hetero ja vain pari etnistä venäläistä homppelia vain sellaista väitti vailla näyttöä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei, etenkään kun hän oli hetero ja vain pari etnistä venäläistä homppelia vain sellaista väitti vailla näyttöä!
Mannerheimin homous ei saa olla mikään tabu nykyaikana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mannerheimin homous ei saa olla mikään tabu nykyaikana.
Ei, mutta väite edellyttää myös NÄYTTÖÄ!
- Anonyymi
Todistamatta se on AINA sinulta jäänyt!
- Anonyymi
No eipähän tuota ole vielä kukaan kiistänytkään.
- Anonyymi
Mitäpäs tuota selvää asiaa kiistämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpäs tuota selvää asiaa kiistämään.
Ainahan se on kiistetty etkä sinä ole liioin kyennyt väitettäsi todeksi todistamaan!
- Anonyymi
Aivan. Siinä kaikki! Muusta ei ole näyttöä!
- Anonyymi
Mitä tarkoitettiin "ennalta kielletyllä seuralla"?
Oliko lennätinaseman päällikkö "ennalta kiellettyä seuraa"?
Oliko kyseinen lennätinaseman päällikkö "homofiili"? Oliko Mannerheim tämän "homofiilin" luona yötä? Kuvailiko kadettikoulun kasvatuskomitea "homofiilin" ja Mannerheimin yhteistä yötä termeillä: "alentavat irstailut" ja "moraaliset hairahdukset"?
Miksi Mannerheim muistelmissaan muisti kyllä maitolasin yöpöydällä ja millaisella yövuoteella nukuttiin, mutta yöpaikan hän "muisti" väärin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tarkoitettiin "ennalta kielletyllä seuralla"?
Oliko lennätinaseman päällikkö "ennalta kiellettyä seuraa"?
Oliko kyseinen lennätinaseman päällikkö "homofiili"? Oliko Mannerheim tämän "homofiilin" luona yötä? Kuvailiko kadettikoulun kasvatuskomitea "homofiilin" ja Mannerheimin yhteistä yötä termeillä: "alentavat irstailut" ja "moraaliset hairahdukset"?
Miksi Mannerheim muistelmissaan muisti kyllä maitolasin yöpöydällä ja millaisella yövuoteella nukuttiin, mutta yöpaikan hän "muisti" väärin?Kun poissaololle ei ole lupaa, niin kaikki seura sen aikana on kiellettyä.
- Anonyymi
Kyllä hänen poikkeavuudestaan on täysin varmat todisteet. Eikähän nuo taipumukset nykyään edes ole mitään poikkeavuuksia.
- Anonyymi
Onko muka? Outoa, ettet kyjene tuomaan niitä esille? Ne, mitä tarjoilet, ovat tpdisteina täysin naurettavia!
- Anonyymi
Alentava irstailu olisi ollut jos Mannerheim olisi tahallaan kaatanut maitolasin.
- Anonyymi
Mutta oli kuitenkin ja täysin kiistatta!
- Anonyymi
Nämä pitkät ketjut ovat siis mielestäsi sama kuin "kiistatta"? Et kai ole sama tyyppi, jonka mielestä useita ehtoja sisältävän sopimuksen allekirjoitus on sama kuin ehdoton antautuminen?
- Anonyymi
Lännessä mies/nainen on OLETUKSENA HETERO ellei toisin todisteta! Siihen sinä et ole kyennyt!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lännessä mies/nainen on OLETUKSENA HETERO ellei toisin todisteta! Siihen sinä et ole kyennyt!
MIhin sellainen oletus on kirjattu? Edes lännenmiehillä ei ollut tällaista oletusta, olihan John Waynenkin etunimi oikeasti Marion ja miehiin päin oli kallellaan vahvasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MIhin sellainen oletus on kirjattu? Edes lännenmiehillä ei ollut tällaista oletusta, olihan John Waynenkin etunimi oikeasti Marion ja miehiin päin oli kallellaan vahvasti.
Wayne oli kolmesti naimisissa ja seitsemän lapsen isä. Yhtään tunnettua poikaystävää ei ole löytynyt. Eli oli täysi hetero kuten Mannerheimkin.
- Anonyymi
Ja koska se oli rikos, niin länsimaisen oikeuskäsityksen mukaisesti ihminen oli hetero, jollei toisin pystytty todistamaan. Eikä Mannerheimistä tai Waynestä ole todisteita löytynyt.
- Anonyymi
No ei siitäkään kyllä ole mitään varmaa näyttöä että ei ollut homo.
- Anonyymi
Mannesta en en tiedä enkä välitä,mutta te juoruilevat ukkoraukat,kun heräätte aamuisin onko teillä paskanmaku suussa, tulee aika että nimet tulee esiin voitte olla varmoja, sitten kansa näkee millaista paskaa täällä asustaa, yleensä maalta tulleita viimeisen rankakuorman päällä tulleita kahden lehmän maatilat myyty KOY OSTAJANA TERVEISIN KANTA KAJAANILAINEN....
- Anonyymi
Mannerheimin homoseksuaalisuutta emme koskaan voi emmekä saa unohtaa.
- Anonyymi
SINÄ VOIT HYVIN IUNOHTAA KUN et kykene väitettäsi toteen näyttämään!
- Anonyymi
Aivan varmasti oli, eihän siitä muuten tännekään kirjoitettaisi.
- Anonyymi
Miten NIIN? SINÄ yksin kirjoitat ja minä ytksin torjun!🤡🤡🤡
- Anonyymi
Ja eipähän tuota ole vielä kukaan kiistänytkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja eipähän tuota ole vielä kukaan kiistänytkään.
Ainahan se on kiistetty!
On vain sinun IKIOMA ongelmasi se, ettet kykene tunnustamaan edes selkeää tosiasiaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja eipähän tuota ole vielä kukaan kiistänytkään.
Ainahan se on kiistetty! On typerää kiistää kiistäminen;-D
- Anonyymi
Ilman NÄYTTÖÄ ei ole ”tosiasiaa”!
- Anonyymi
Ihan hyvin pystyi olemaan 😂
- Anonyymi
Eipähän tuota mikään näyttänyt estävänkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipähän tuota mikään näyttänyt estävänkään.
Länsimaissa jokainen henkilö on oletuksena hetero ja jos joku haluaa väittää hänestä muuta niin on väitteen esittäjän asia näyttää väitteensä toteen!
Siihen Tiltu ei kykene ja siksi marski on ja pysyy heterona! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Länsimaissa jokainen henkilö on oletuksena hetero ja jos joku haluaa väittää hänestä muuta niin on väitteen esittäjän asia näyttää väitteensä toteen!
Siihen Tiltu ei kykene ja siksi marski on ja pysyy heterona!Jaa ovvai?
- Anonyymi
” Irstailevalle isoisälle on täysin normaalia kuvauttaa itseään alastomana hevosen selässä, kuten Mannerheim teki.”
Esität kohdetta tuntematta ja näkemättä aika huvittavia väitteitä?
- en ole koskaan ratsastanut hevosella
- olen ollut aviossa jo 52 vuotta ja vaimo istuu tuossa vieressä
” Toisaalta, jos vietät lomamatkankin kirjoitellen Mannerheimin homoudesta, niin eipä ole normaalin ihmisen käytöstä. Normaali ihminen tekee lomamatkoillaan jotain ihan muuta, kuin kirjoittelee keskustelupalstoille Mannerheimin homoudesta. ”
Turhaan huolehdit. Minä yleensä palstalla tyrmään sinun väitteesi eikä siihen mene kuin jokunen minuutti. Se onnistuu yhtä hyvin kotona, lentokoneessa tai ulkomailla kun on joutilasta aikaa!
”Sääliksi käy Irstailevan isoisän lapsenlapset ja muutkin läheiset.”
Miksi? Lapset ovat jo aikuisia eikä oma likainen mielikuvituksesi ole sinulle kunniaksi!
- Anonyymi
Vaan eipähän tuota näyttänyt mikään estäneen.
- Anonyymi
Mannerheim oli homo eikä siinä ole mitään riideltävää.
- Anonyymi
No eihän selvästä asiasta nyt tarvikkaan riidellä, kun jättää vaan vastaamatta näiden homous-kouhkaajien juttuihin.
- Anonyymi
Homohan tuo oli, turhaa on vastaan väittää.
- Anonyymi
Tää se on kyllä ihme aihe. Viimeksi kai parikymmentävuotta sitten kun täällä Suol... Suopmi24:ssä ja Historia-aiheissa viimeksi tuli käytyä, kävi saman väännön laineet korkeina ja....
- Anonyymi
Marskin homoutta et ole vain kyennyt totewen näyttämään ja SE on sinulle hävettävää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marskin homoutta et ole vain kyennyt totewen näyttämään ja SE on sinulle hävettävää!
Sinä et osaa edes suomenkieltä ja SE on sinulle hävettävää!
- Anonyymi
Että ihmiset jaksaa jauhaa asiaa jolla ei ole mitään tekemistä missään asiassa . Ihan tavallinen ihminen jonka elämää riepotellaan aina vaan netissä . Mikä siinä oikein kiinnostaa jotain nyky ihmistä jos olis ollut homo , ei se mitenkään ole maata mullistava asia tai tee ihmisestä mitenkään huonompaa ihmisenä. Antakaa kuolleitten olla rauhassa koska en näe mitään syytä tuollaiseen raljeeraamiseen. Kenen elämä siitä muuttuu oli homo tai ei. Alhaisella tasolla sivistys kun jauhetaan jonkun yksityis asioista .
- Anonyymi
Ja kun et pysty asialliseen keskusteluun alat ala-arvoisesti nimittelemään vastaväittäjää! Sellainen on ala-arvoista toimintaa keskustelupalstalla!
- Anonyymi
Jälleen persuja huolestutaa niin kovasti tämä epäoleellinen asia,
- Anonyymi
Hou hou hou. Mo.
- Anonyymi
Va VA Vale! Näyttö puuttuu!
Ketjusta on poistettu 238 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek183941Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia4892273Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1261729- 761444
- 1571433
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.91054Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik34704- 27691
Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?
Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?25661- 45648