Tässä muutama tosiasia teille, jotka edelleen muistutatte täällä siitä, että Natoon liittymisestä ei järjestetty kansanäänestystä.
1. Kansanäänestykset Suomessa ovat vain neuvoa-antavia. Niitä ensiksikään ei ole pakko järjestää ja niiden tulos ei ole velvoittava.
2. Missään ei näy mitään ensimmäistäkään viitettä siitä, että suomalaisten enemmistö vastustaisi jäsenyyden toteutumista. Ei ole suuria mielenosoituksia. Ei valtavia äänimääriä keränneitä nettiaddresseja. Einoikein yhtään mitään.
3. Meillä on ollut kahdet vaalit asian jälkeen. Kummassakaan vaaleissa ei näkynyt mitään merkkejä siitä, että kansa olisi tyytymätöntä. Kävi päinvastoin: kiihkeiden vastustajien kannatus oli matalaa.
4. Lopuksi: poliitikot olivat pitkään, kiitos suomettumisen vuosikymmenten, erittäin varovaisia Naton suhteen. Myös kansan enemmistö oli kriittinen.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, tilanne yhtäkkiä muuttui. Monien ihmisten mielipide muuttui lähes kirjaimellisesti yhdessä yössä. Poliitikot reagoivat tähän muutokseen. Heidän oli periaatteessa pakko, koska ei siinä vaiheessa ollut mitään mieltä jäädä pohtimaan asiaa.
1. Kansanäänestykset Suomessa ovat vain neuvoa-antavia. Niitä ensiksikään ei ole pakko järjestää ja niiden tulos ei ole velvoittava.
2. Missään ei näy mitään ensimmäistäkään viitettä siitä, että suomalaisten enemmistö vastustaisi jäsenyyden toteutumista. Ei ole suuria mielenosoituksia. Ei valtavia äänimääriä keränneitä nettiaddresseja. Einoikein yhtään mitään.
3. Meillä on ollut kahdet vaalit asian jälkeen. Kummassakaan vaaleissa ei näkynyt mitään merkkejä siitä, että kansa olisi tyytymätöntä. Kävi päinvastoin: kiihkeiden vastustajien kannatus oli matalaa.
4. Lopuksi: poliitikot olivat pitkään, kiitos suomettumisen vuosikymmenten, erittäin varovaisia Naton suhteen. Myös kansan enemmistö oli kriittinen.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, tilanne yhtäkkiä muuttui. Monien ihmisten mielipide muuttui lähes kirjaimellisesti yhdessä yössä. Poliitikot reagoivat tähän muutokseen. Heidän oli periaatteessa pakko, koska ei siinä vaiheessa ollut mitään mieltä jäädä pohtimaan asiaa.
Vastaukset 162
Vanhimmat
Jos joku on eri mieltä, hän tietenkin esittää mielipiteensä. Ehkäpä joku jopa pystyy perustelemaankin näkemyksiään. Se tosin olisi uutta täällä.
Yksi peruste on naapuri.
Naapurihan uhosi kovaa Viron liittyessä natoon, mutta unohtamatta sitä tosiasiaa, että tilanne oli silloin täysin toinen. Ei ollut tällaista tilannetta.
Suomen olisi pitänyt pysyä erossa eu:sta ja natosta. Olla täysin puolueeton, kuten Sveitsi.
V 2019 alkoikin sitten mielenvikaisten kausi, joka jatkuu edelleen. Uhotaan niin perkeleesti, kun luullaan, että jenkkilän väki tulee pelastamaan.
Mitään hyvää ei ole seurannut eu:sta, tämän todentaa kaikki, nato taitaa olla sama juttu. En luota pätkääkään.
Kumpikin näistä takaa sen, että suomalaiset tulee jatkossakin näkemään nälkää ja kurjuutta, kun vähäset roposet viedään noiden kahden pohjattomaan kitaan.
Ärsyttää kun kuikelo käy kieli ruskeana lipomassa rapakon takana. Siinä on nyt maalla pressa, johon en luota pätkääkään.
Sveitsin asema on erilainen kuin Suomella.
Niinkuin aloittaja näkee, putinistejä ei niinvain vakuuteta. Sama se oli suomen kommunisteilla Neuvostoliiton aikana. Vaikka tietoa tuli sieltä ihannevaltakunnasta diplomaattien ja työkomennuksella olleiden matkassa. Eihän ne sitä uskoneet, " Porvarien propagandaa".
Sepä se. Toki täällä on äänessä oikeasti vain muutama fanaatikko.
Juurikin näin. Media ja poliitikot vievät suomalaisia kuin pässiä narussa.
Etpä sinäkään pysty muuhun kuin jauhamaan samaa asiaa. Kumma juttu.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, uutisia siis ei olisi saanut lukea? Olisi pitänyt vain uskoa Venäjän näkemyksiin ja nostaa Z-liput liehumaan?
Up.
Tsh, miksi teit tuon ilman nimimerkkiäsi?
Nato asiasta sen verran, että kannattaa luottaa sellaisiin poliitikoihin, jotka jo vuosia sitten näkivät kehityksen ja kannattivat Natoa. Jussi Halla-aho on yksi tällainen poliitikko.
Sen sijaan poliitikko joka vain muiden mukana, muotivillityksenä, tilanteen ollessa jo päällä huutaa Natoa on hyödytön.
Ota huomioon kuitenkin se, että kansan mielipide asian ratkaisi. Onko kansan enemmistökin siis turhaa? Ei kai.
Ota huomioon myös se, että persut olivat EU-kuvioissa pitkään Putinin rahoittamissa porukoissa.
Juuri kirjoitit, että kansanäänestys ei ole pakollinen ja on kuitenkin vai neuvoa antava. Päätöksen tekevät siis poliitikot.
Ja nyt kirjoitat, että kansan mielipide, jota ei kysytty, ratkaisi asian.
Onko puurot ja vellit sekaisin vai etkö muista mitä tänne kirjoittelet?
Kuka kysyi ja keltä kansan mielipidettä?
Kansan selkeä mielipide ohjasi poliitikkoja.
Kansanäänestys ei edelleenkään ole kuin neuvoa-antava. Nyt sen tulos oli jo etukäteen selväkin.
Jos olet sitä mieltä, että suomalaisista suuri osa ei halunnut Naton jäseniksi, voit koettaa löytää perusteluja oletuksellesi. Minä en ala jankata kanssasi sama vanhaa asiaa. Asia on selvä.
🤣Oraakkeli Netta on puhunut, ugh.
Kts. ed. tekstini.
Ja Li Andersson lähti just Putinin porukoihin Brysseliin, vihervasemmisto ylipäätään Putinin kanssa yhteisrintamassa rajalaki asiassa.
Mutta asiaan! Ilmeisesti arvostat poliitikkoa, joka osaa vain peesata kansan mielipidettä. Pois turha kaukonäköisyys! Eikö ennen talvisotaakin ollut hyvä, että poliitikot vain nukkui Ruususen unta ja Suomi pääsi valmistautumattomana sotaan!
Miksi ihmeessä? Ei teksteissäsi ole mitään tolkkua.
Li ei ole mikään venäjämielinen. Hän on selvin sanoin tuominnut Venäjän aloittaman rikollisen hyökkäyssodan ja kannattaa vankasti Ukrainan tukemista:
"Meille on ehdoton kynnyskysymys, että kaikki vasemmistoryhmän puolueet tuomitsevat selvästi Venäjän laittoman hyökkäyssodan Ukrainassa. Kaikki vasemmistoliiton mepit tulevat äänestämään Ukraina-tuen puolesta."
Vaalivilppi "poliitikoihinko" tässä pitäisi "luottaa"?
😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
Variksetkin nauravat "kyky" puolueelle&co "asiantuntijoineen"
Syökää silakkaa
Arbeit macht frei
Donnerwetter
Sieg heil
Achtung
Vaalivilppi on mielikuvituksessasi.
Minulta ei ole kysytty.
On otettu joku mariginaali 1000/2000 ?(ihmistä), joilta kysytty. Sitten nämä henkilöt, keiltä kysytään, valitaan poliittisen kantansa mukaisesti. Eli, onko näissä tavallisia kadun tallaajia? Ehkä 1-2, jos ollenkaan.
Siitä vain todistamaan sen Naton vastustajien suuren joukon olemassaolo.
Kts. ed. tekstini.
Mitäs meinaat, eikö kansa halunnut kansanäänestystä?
Ei halunnut, koska ei ollut mitään tarvetta.
Kyllä se Li ehkä teki niin. Li tosin ei ole Orbanin fani kuten Mestari joka oikein ihailee Unkarin sananvapautta. Kuitenkaan sivarin korkeaotsa ei suo sitä muille vaan kertoo olemattoman kunniansa tulleen loukatuksi kun joku stand up tyyppi sanoo totuuden. Tosin siinä erehtyi Iikka. Jussi ei ole fasisti vaan pelkkä rasisti kuten persut on. Periaatteettomia etanoita ja kuvanpalvojia kuten Kiinan maolaiset.
Mutta asiaan. Persuilla on mielessä tuollaiset uudet asiat kuten talvisota ja 1918 joilla puolustellaan kaikki. Ja historian tuntemus hankittu vuoden 1976 Helsingin puhelinluettoloa selailemalla.
Pyydän anteeksi aloittajalta kun tulin tähän häitsäämään asioista jotka ei kuulu tähän ketjuun, mutta koska kyseinen aihealue on persut niin whataboutismi on yleistä persuilua niin ajattelin heittää kännissä ja läpällä. Kohta lähden ehkä baariin lääppimään pikkulikkoja ja painin jälkeen hiukan ampuilen pienikaliiperisella käsiaseella varoituslaukauksia hallittuun suuntaan.
Tiesithän, että vassarit on lähihistorian aikana murhanneet yli 100 000 000 ihmistä. Persut 0.
Kansan enemmistön? Eihän vaaleja järjestetty. Niissähän kansan enemmistön ääni olisi tullut selväksi toisin kun jollain gallup-kyselyllä n 1000:lle ihmiselle ja nämäkin kyselyt kohdistetaan aina joillekkin tietyille poliittisille ryhmille. Kyllähän näitä videoita, joissa on haastateltu paria kolmea mummoa/pappaa näytetään muodon vuoksi jossain IS:ssa, että nyt on "kansa" puhunut. Sama kun "kansa puhuu"kansanedustajien kautta, oli asia mikä tahansa vaan ei sekään pidä paikkaansa. Ryhmäkuri nääs. Aikamoista kusetusta on.
Kuitenkin persut on venäjämyönteisessä ryhmässä????
Niin olivat
Kannattaa muistaa nämä takinkääntäjiä.
Sinä voisit antaa perustelusi väitteellesi.
Vaaleissa tulee aina selväksi kansan enemmistön tahto, jos jättää äänestämättä, on se sitten oma moka, mutta vaalit kertoo prosentuaalisesti määrän kyllä tai ei -äänille. Siitä sitten jokainen tajuaa "enemmistön tahdon". No ei byt kaikki, kun vihervassarit ei edelleenkään ymmärrä viime eduskuntavaalien tulosta.
Tuosta sinun väitteestäsi voisi nyt päätellä, että Suomen vaalikäytäntö olisi tasolla itänaapuri eli yksinkertaistettuna vaalien tulokset valehdellaan. Onko sunulla mahdollisesti sisäpiirin tietoa?
"Eihän vaaleja järjestetty. "
Kyllä on järjestetty. Jopa kahdet. Ja niissä ei naton vastustajat ole pärjänneet mitenkään hyvin.
Kumma miten sinullekin kelpasi nämä gallubit kun naton kannatus oli jotain 28%. Nyt ne sitten eivät olekaan päteviä. Teet vain itsestäsi naurettavan. :D
Ei ehkä venäjä, mutta isis-terroristimielinen.
Pitäkää persut huoli omasta homostanne mihin ryhmään menee.nyt persut haikailee orbanin ryhmään kus sellaisen perustaa. Li n ryhmässä vain muutama änkyrä jolla ei ole merkitystä mihinkään.
Näkihän tuon siitäkin, että ne vasemmistolaiset jotka äänestivät Natoon liittymistä vastaan eivät päässeet enää eduskuntaan. Ei päässyt myöskään perusuomalaisten Mika Niikkokaan joka äänesti tyhjää.
Kansanäänestys on toki vaan neuvoa- antava eli ei sitova mutta sitä ei viitsitty, haluttu tai uskallettu pitää. EU liittymisestä pidettiin kansanäänestys, jonka tulos oli myönteinen. Kansan mielipidettä Natosta ei siis todellakaan tiedetä, tämä fakta on ja pysyy. Galluppi ei ole koko kansan ääni. Diktatoorisesti Suomi vietiin euroon ja Natoon ja arkkitehtina Niinistö.
Miten kansanäänestyksen tulos oli muka itsestäänselvä, älä puhu palturia. Äänestyksissä voi tulla suuriakin yllätyksiä, mikä nähtiin juuri Ranskan vaaleissa, kun oikeiston piti GALLUPPIEN mukaan voittaa mutta HÄVISI. Nyt asiantuntijat huuli pyöreänä yrittää selittää asiaan. Gallupit voisi kieltää kokonaan, ihan huuhaata.
Ranskan monimutkainen vaalitapa on osa selitystä. Samoin asiaan vaikutti myös se, että moni ehdokas jäi pois toiselta kierrokselta.
Naton suhteen prosentit olivat murskaavia.
Esittele nyt jo vihdoin se Natoon liittymistä vastustanut suuri enemmistö. Minä odotan aina vain. Mistä se löytyy?
Vihervasemmisto on rajalaki asiassa Putinin kanssa yhteisrintamassa.
Täyttä pötyä koko aloitus nyt koko kasan kapinaliset manskulle makoilemaan ja ei natoa mihkään ei natoa mihkään ei natoa mihkään niin ja israel alas isreal alas israel alas.
Älä ota enää.
>> kannattaa luottaa sellaisiin poliitikoihin, jotka jo vuosia sitten näkivät kehityksen ja kannattivat Natoa. Jussi Halla-aho on yksi tällainen poliitikko.>>
Minä luottaisin Halla-ahoon paljon enemmän, jos hän itse olisi aikanaan vaivautunut suorittamaan maanpuolustuspalveluksensa varusmiehenä.
Siviikipalvelusmiesten kannattaakin huudella, että Natoon vaan, ja että palkka-armeija suojelee tämän maan.
Ei se kk-palkalla ostettu palkka-armeija suojele tämän kokoiselle pikku maalle yhtään mitään, sellaiset on aivan lööperiä.
Tuo on totta joka sana
Miten se vaikuttaa luottamukseen onko käynyt armeijan vai ei?
Oletko sinä edes käynyt armeijaa? Ja vaikka olisit, niin kuka sinuun luotaisi?
Persut ja venäjämyönteinen ryhmä. Siinä sulle faktaa.
Persut vaatii inttiä.
Up.
Tuo on totta joka sana.
Natoniilot vievät suomen ydinsotaan venäjää vastaan tämäkö oli tarkoituskin?🤦🤦🤦
Sinä veisit Suomen osaksi Venäjää. Se on se sinun ideasi, venäjäville.
🤣🤣🤣
Eikö ole muita mahdollisuuksia? Vain kaksi?
Pohjimmiltaan ei.
Suomi on jo vuosikymmeniä liukunut enemmän osaksi demokraattisten länsimaiden yhteisöä. On aika lailla järjetöntä olettaa, että me yhtäkkiä lähtisimmekin rakentamaan uutta riippuvuussuhdetta Venäjään. Siihenhän se entisenlainen "puolueettomuus" johtaisi. YYA-aika oli omanlaisensa ja monin osin pakkoratkaisu. Ei se tätä päivää ole.
Jännä on havaita, että kun te puolueettomuuden haikailijat puhutte, te ette oikeastaan ikinä kerro sitä, mitä te haluatte. Te ette myöskään kerro sitä, mitä niistä erilaisista valinnoista seuraisi.
Tyyppi on täysin polaisoitunut. On vain hänen totuutensa ja muiden valhe. Ja jos on eri mieltä hänen kanssaan, kertoo se halukkuudesta muuttaa Venäjälle 😂
Joskus on sanottu, että ydinsodasta selviäisivät torakat ja olisko ollu myös rotat jos muisti toimii ollenkaan. Mutta oli miten vaan niin näillä eväillä persuilla ei ole mitään hätää vaikka hiukan jysähtäis. Pääsevät punikeista eroon ja voivat roturealistit jatkaa rauhassa sukuaan sisarusten kesken kuten tähänkin asti. Erona se ettei kukaan enää moralisoi ja hyvesignaloi. Mad Max maailma on persun ihanne vaikka silloin kyllä pensa maksaa vielä enemmän kuin euron ja köyhiltä leikataan kuten tähänkin asti vaikkei se edes heille käy. Anteeksi että puutuin vielä tähän vaikka mun piti lähteä Sheikkaamaan ja tappelemaan poliisien kanssa. Pyydän sitten aamulla anteeksi aiheuttamaani mielipahaa.
Kolmaskin tie on eli puolueettomuus mutta se ei sotakiimaisille kelvannut, liian halpa ratkaisu. Tarkoitus oli myös saada köyhä kansa kunnon syväkyykyyn eli köyhyyteen, jota nyt toteutetaan vedoten sotaa vaikka NATOn piti olla rauhanliitto, voi tätä valheiden määrää. Milloin kansan silmiltä verhot lasketaan, runollisesti ilmaistuna.
Kerrot nyt vain sen, miten se puolueettomuus käytännössä toimisi. Jooko?
Lyhytnäköistä ja typerää koko länsi voi jäädä altavastaajaksi muulle maailmalle tässä hölmöilyssä nyt pelataan upporikasta tai rutiköyhää kovilla panoksilla?🤔🤨🙄
Nimittäin tämä sota laajenee tai loppuu kuin seinään siinä vaiheessa kun venäjä turvautuu ydinaseisiin vai mitä luulette onko jenkeillä pokkaa aloittaa laajamittainen ydinsota siellä laskeakellaan että euroopalla ei ole niin väliä jos pari kylää menisikin?🤔🤨🙄
Laajamittaisen ydinaseiden käytön seuraukset ovat selvät. Ihan outoa, että viitsit vieläkin jauhaa samaa.
Koska venäjä on sen myöntänyt suoraan että natoa vastaan käydään ydinasein eikö ukrainan ottaminen natoon tee suomesta automaattisesti sotaa käyvän maan ja ydinaseiden kohteen mutta korjaa toki jos olen väärässä?🤔🤨🙄
Kaikkea voi tapahtua. Se ei ole syy antaa Venäjän tehdä mitä haluaa.
Yhtä hyvin Venäjä voi romahtaa.
Putin on kyllä nimenomaan sanonut, että ei halua sotaa Natoa vastaan. Löydät lausunnot helposti.
Noin. Nyt se on korjattu.
Päinvastoin me teemme muusta maailmasta vahvemman kun he liittoutuvat länsimaita vastaan ettekö näe että koko länsi on pelaamassa itseään paitsioon josta ei selviä ilman maailmansotaa joka voi tuhota meidät kaikki?🤦🤦🤦
Ei halua mutta käyttää ydinaseita natoa vastaan jos siihen joudutaan se on automaattisesti suomen tuho?🤷🤷🤷
Turha puhua mistään intian koodareista ym. suomessa intia on priks maa ja intialaiset koodarit desantteja tulevaisuudessa nyky kehityksellä maailmassa moon niin hävitty tää peli ihan omaa tyhmyyttämme?🤦🤦🤦
Sen näkee sitten. Ei siksi voi antaa Venäjän tehdä mitä se haluaa.
Venäjällä ei ole Valko-Venäjää ja Pohjois-Koreaa lukuunottamatta yhtäkään liittolaista, joka avoimesti tukisi sitä.
Brics, BRICS tai BRICS-maat on alun perin viiden kehittyvän talouden, Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan muodostama liittouma.[1] Lyhenne tulee maiden englanninkielisten nimien alkukirjaimista. Tammikuussa 2024 liittoumaan liittyivät myös Egypti, Etiopia, Iran ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Brics
Älä kehtaa länsi on pelaamassa itseään ulos koko pelistä arabit suunnittelevat luopuvansa dollarista öljy markkinoilla se on lännen tuhon alku?🤦🤦🤦
Ja näistäkin Brasilia haluaa liittyä natoon. Joten onpa vahva liitto :D
Arabit ovat hätää kärsimässä kun öljyn käyttö vain vähenee länsimaissa. Sen takia he yrittävät keksiä uusia tulonlähteitä.
Etkö seuraa mitä täällä todellisuudessa tapahtuu?
Arabit ovat jo luopuneet dollareista öljy markkinoilla, tapahtui heinäkuun alussa. Lännellä on liian paljon vastustajia ympäri maailman ja USA on jo pelin hävinnyt. Nämä vuodet ovat viimeisiä siirtomaa ajan kuolonkouristuksia. Venäjän hajoittaminenkaan ei näytä onnistuvan tuosta noin vaan suurista ponnisteluista huolimatta ja jäävät valtavat luonnonrikkaudet lännen kapitalisteilta saamatta.
Älä höpötä.
ei pidä puhua kansan mielipiteestä mitään, koska sitä ei mitattu kansanäänestyksessä eikä vaaleissa. Kukan ei siis tiedä mikä oli natoon liitymisen kannatus, fakta!
Toki eduskunta voi tehdä päätöksiä kansa kuulemata, sellainen on parlamentarinen demokratiamme. Mutta toistan vielä, kansan mielipidettä ei tiedetä, mikä se oli ennen natoon liittymista, se jäi ikuiseksi mysteeriksi.
Hyvin vedätetty taidat olla pietarissa kyllä enemmistö vastusti nato jäsenyyttä kaikissa aijemmissa tutkimuksissa ja kyselyssä?🤣🤣🤣
Kuten avauksessa totesin, asian suhteen ei ole epäselvyyttä.
Jos olet sitä mieltä, että kansan keskuudessa itää vastustusta, siitä vain kerrot missä ja miten se näkyy. Mikäli siihen et pysty, kyseessä on mielikuvituksesi tuote.
Esimerkiksi eroamisina reservistä etkö lue uutisia?🤦🤦🤦
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/de5b8f95-bd63-4a97-9272-1c9ebf4209c9
Jo se ettei kansanäänestystä uskallettu järjestää kertoo kaiken?🤷🤷🤷
Se on oma asiansa. Älä yhdistele asioita, jotka eivät kuulu yhteen.
Ei kerro. Älä jauha samaa asiaa. Se saa sinut näyttämään typerältä.
Jos jossakin maassamme on suurin joukon Natoon liittymisen vastustajia, siitä vain todistat sen joukon olemassaolon.
Tottakai kuuluu jos eronneet sanovat syyksi mm. Nato jäsenyyden kyselyssä?🤦🤦🤦
Eronneita ei ole sadoin tuhansin.
Jos sinulla on kyselyn linkki, tutustun siihen kyllä.
Se on tosiasia jokainen sen tajuaa ihan auttamatta valitettavasti...
Lue uutisia siellä ne linkit on
Jäsenyys kirvoitti taas kymmeniä haluamaan pois reservistä
Suomesta Naton jäsen|Aseistakieltäytyjäliitto on saanut tiistaina ja keskiviikkona kymmeniä yhteydenottoja, joiden aiheena on reservistä eroaminen.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000009503544.html
Näitä on vaikka kuinka paljon...
Tyhmäksikö heittäydyit? totesin vaan ettei natokannatuksesta kansan keskuuudessa voi lausua mitään, koska kannatusta ei mitattu. Ethän voi tätä fakta kiistää mitenkään.
No kerropa kannatusluku? E siihen pysty.
Galluppeihin turha vedota, ne eivät ole valideja, eivätkä todellakaan aina edes ennusta tulosta, kuten EU vaaleissa nähtiin.
sinä et pysty todistamaan suuren natokannatusjoukon olemassaoloa yhtään paremmin, katsos kun sitä kannatusta ei kansan keskuudessa mitattu. Ihme jääräpää. Vain äänestyksen tuloksilla on tuossa suhteessa todistusvoimaa, äänestyksiä ei kuitenkaan järjestetty, ei edes eduskuntavaaleja siihen valjastettu, vaan päätös tehtiin ennen sitä. Äläkä yritä vedota siihen että natovasustajia ei mennyt läpi, paristakin syystä, ei jotain anoa äänestetä, vaikka se olisi mitä mieltä mistä tahansa. Toisaalta, kuten totesin, asia ei ollut enää eduskuntavaalien agendalla, joten siihen ei enää tarvinnut kenenkään ottaa kantaa, jolloin tietenkin muut asiat nousivat esille ja nehän oli lähes puhtaasti maan talouteen liittyvät vaalit.
Sinulla menee pieleen monia asia.
Minun ei tarvitse todistaa mitään. Minun oletukseni pohjautuvat vallitseviin tosiasioihin. Suoni meni Natoon ja suurta vastustusta ei esiintynyt missään muodossa. Naton korkea kannatus nousi esiin myös gallupeissa ja jos olet sitä mieltä, että niihin ei voi luottaa, sinun täytyy sekin väite perustella faktoilla. Sinun täytyy siis osoittaa, että galluppien toteutuksessa oli jotakin väärää. Se ei riitä, jos et vain luota niihin.
Ano Turtiainen oli yksi näkyvimpiä Naton vastustajia. Eipä heitä nyt niin hirveästi lopulta julkisuudessa ollut. Jos siinä joukossa ei ollut äänestäjien vetoavaa väkeä, sekin taas kertoo jotakin. Ymmärrätkö?
Muutama ressukka yritti tehdä vaaleista Nato-vaalit, mutta eipä se onnistunut myöskään. Halusta se ei ollut kiinni, vaan siitä, että suomalaisilla ei ollut tarvetta enää asiasta jankuttaa. Jos olet suomalainen, tunnet tämän kansan luonteenlaadun. Oletko?
Siitäpä vain siis alat kertoa, missä se Naton vastustajien joukko piileksii.
Jos gallupit eivät ole valideja, sinä luonnollisesti esität perustelut sille. Ole siis hyvä ja kerro, mikä gallupeissa meni pieleen.
Kappas. Sait nostettua esille puolitoista vuotta vanhan uutisen. Sillä lailla.
Ei ole linkkiä siis. Niinpä.
Ei näytä tajuavan, koska ei ole suuria mielenosoituksia tms.
Ei suomalaiset lähde kaduille ellei ruoka lopu kaapista jossain etelä euroopassa voisi ollakkin mutta ei täällä
Kyllä nykypäivänä kansan tyytymättömyyys näkyisi varmasti. Osa ihmisistä elää koko ajan somemaailmassa. Eipä näy se Naton vastustus laajoina keskusteluinakaan. Täällä muutama jankuttaa. Ja tietenkin ne viralliset putinistit, Janus Putkonen ja kumppanit.
Noh, linkkiin tutustuminen ei kylllä auta mitään. Pitäisi lukea teksti, joka linkin takana on. Ja ymmärtää se.
Gallupit ei ole kansan mielipide, se nähtiin erittäin hyvin juuri käydyissä Ranskan vaaleissa. Gallupit on ihan pe-stä.
Siitäpä sitten vain vihdoin esittelet sen Natoon liittymistä vastustavan suomalaisten enemmistön. Hopi hopi!
Kaikkea ne vaalivilpit teettääkin.
😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
Venäjällähän sitä on. Olet oikeassa.
Truutstillihurtta on natoniilo, median kusettama.
Kts, ed. tekstini.
Totuus on kaukana mielipiteistäsi...
Kts. ed. tekstini.
Typerä reaktio Suomessa alkaa haluta NATO-jäseneksi, kun Ukrainan tilanne ei mitenkään ole verrattavissa meihin....:/
Päinvastoin. Talvisodassa tilanne oli aivan sama.
Haet perustelujasi sieltä, jotks eivät päde tähän päivään. Vippaano vintilläsi?
Kts. ed. tekstini.
Siperia on meitä opettanut.
NL teki hyökkäämättömyyssopimukset Baltian maiden kanssa 1939. Suomelta vaadittiin myös maa-alueita. Nämä Adolf ja Josef olivat sopineet. Ja Puolan jakamisen.
Baltian maat uskoivat ja niinpä Neuvostoliiton sotavoimat miehittivät maat. Alkoivat puhdistukset ja kansan pakkosiirrot Siperiaa työleireille.
Suomi ei taipunut vaan puolusti maataan Talvisodassa. Ei voittanut. Menetti 8% maa-alastaan, asutti puolimiljoonaa siirtokarjalaista. Torjuntavoittona ei miehitetty!!
Puolassa Hitler aloitti toisen maailmansodan 1.9.1939 ja Neuvostoliitto tuli toisesta suunnasta. Pitivät sitten yhteisen punatähtien ja hakaristien voitonparaatin syyskuun lopulla Puolan Brestissä!
Tarkoitukseni oli sanoa, että sellaisiin ei voi luottaa, jotka pettävät . Sellaisiin ei voi luottaa, joille totuus on taktinen väline. Eli valehdellaan omaksi parhaaksi.
Ks. Putin ja Venäjä Ukrainan ' erikoisoperaatiossa'.
Siksi NATO, kotivara, maanpuolustuksen vahvistaminen, vapaaehtoinenkin sellainen ja varustautumnen pahinmaan.
Juuri näin.
Voi voi eikö edellinen kerta opettanut mitään ainoastaan ulkomaisen painostuksen ansiosta suomea ei miehitetty...
Älä turhaan voivottele. Alat vielä hyperventiloida.
Ilman jenkkien painostusta neuvostoliitto olisi jyrännyt koko suomen tunnusta tosiasiat nyt vastassa on ydinaseet jenkkien ja venäjän kummatkin tuhoaa suomen?🤦🤦🤦
Siinä rytäkässä tuhoutunee sitten muukin maailma.
Jos ihmiskunta haluaa tuhota itsensä, se tekee sen. Aika näyttää. Minä en sitä murehdi, koska en sille mitään voi. Tämä on kuitenkin vain nettikeskustelu, jota joutessani käyn. Ei enempää, ei vähempää.
Silti turha riidan haastaminen naapurin kanssa on sulaa hulluutta jolla kaivetaan vain verta nenästä mikä vääjäämättä tapahtuu tavalla tai toisella?🤔🤨🙄
Sen riidan haastamisen aloitti Venäjä. Siitä ei ole epäselvyyttä.
Suomi on itsenäinen maa ja meillä on oikeus valintoihin, jotka haluamme tehdä.
Sinullakin pitäisi ensimmäisenä olla mielessä Suomen etu. Se on meidän suomalaisten ykkösprioriteetti. Jos olet suomalainen, asia lienee sinulle selvä. Jos et, olet tässä keskustelussa vain hämmentämässä.
Suomen etu olisi pysyä puolueettomana rauhantekijänä maailmassa eikä liittyä mihinkään sotilasliittoihin kenenkään puolelle ketään vastaan mutta silti tehdä yhteistyötä avoimesti kaikkien kanssa?🤔🤨🙄
Eihän venäjä suomelle mitään ollut uhonnut mutta totesivat natoon liittymisen jälkeen että suuntaavat ydinohjukset kohti suomea joten jos ja kun naton kanssa tulee selkkaus lähtee tänne automaattisesti ydinohjuksia ilman sen kummempia toimia?🤔🤨🙄
Mitä Venäjä teki haastaessaan riitaa?
No nyt Suomi on miehitetty. Hyvinkö menee nyt?
Suomi menetti suuren osan itsemääräämisoikeudedtaan liittyessään EU:n. Natoon liittymisen seurauksena meni puolustusvoimienkin itsemääräämisoikeus.
Muun muassa hyökkäsi Ukrainaan. Etkö ole sattunut kuulemaan kyseisestä asiasta?
Miten Suomi on miehitetty? Minä en ole nähnyt mitään miehitysjoukkoja tai -hallintoa Suomen valtioalueella, joten kun sinä näemmä olet, niin laitatko tietoa missä niitä on ja kenen joukot Suomea miehittävät?
Tällaistahan tämä on.
Missä ne kuuluttamasi faktat ovat?
Ennen venäjän hyökkäystä ukrainaan naton kannatus Suomessa on aina ollut 20-25% luokkaa.
Näkemys siitä että nyt enemmistö kansasta kannattaa natoa muodostettiin kahden noin 1400 vastaajan nettikyselyn perusteella.
Natoon haettiin tämän jälkeen pikavauhtia ja kiire oli kova koska ei voitu tietää loppuuko ukrainan kriisi yhtä nopeasti kuin se alkoikin.
Neuvia antavaa kansanäänestystö ei voitu natosta järjedtää, koska oli liian suuri riski ettei kansanäänestyksen tulos vastaisikaan nettikyselyjä, joihin kuka tahansa voi vastata vaikka sata kertaa, jolloin tulos vääristyy.
Suomi on demikratia ja demokratiassa toimitaan enemmistön tahdon mukaisesti tai ainakin näin pitäisi toimia.
Naton yksi tehtävistä on puolusraa demokratiaa, joten olisi melko absuria jos olisi järjestetty kansanäänestys ja se tuloksen perusteella kansan enemmistö ei olisi natoon halunnut liittyä ja silti oltaisiin liitytty ja rikottu demokratian toteutumista. Olisiko pitänyt pyytää nato apuun demokratiaa puolustamaan?
Miten NATOn vastustus on näkynyt Suomessa liittymisen jälkeen?
- Ovatko NATOn vastustajat tulleet valituksi kasvavassa määrin eduskuntaan? Eivät ole. Jos vastustajia olisi runsaasti, luulisi että he olisivat äänestäneet vaikkapa NATOa jyrkästi vastustavia Suomen kommunistisen puolueen tai Ano Turtiaisen Valta Kuuluu Kansalle/Kristukselle -puolueen ehdokkaita, vaan kuinka kävi? Ei yhtään edustajapaikkaa SKP:lle sen saatua vuoden 2023 eduskuntavaaleissa n. 3 100 ääntä ja Turtiainenkin putosi eduskunnasta. Kuinka se nyt näin kävi?
Ainoa järki on siinä, että uskotaan pelotteeseen. Muuta etua en nää. Kaikki maat, jotka eivät asetu sodan kummallekaan puolelle vakauttavat koko maailmaa. Eurooppa alkaa olla niin "tulisilla hiilillä", ettei yksikään asiantuntija voi sanoa, minne päin kallistuu.
Tuhoamme oman taloutemme ja syyttelemme toisiamme. Tänä iltana ylen- ja mtv: n uutisissa syyteltiin Kiinaa kun ostaa energiaa Venäjältä ja näin tukee sotaa. Mistä Kiinan pitäisi ostaa Euroopastako? Pitäisikö Kiinankin tuhota teollisuutensa vain miellyttääkseen Natoa?
Ylpeys, ahneus, viha ja kateus rehottaa. Kävin suolla poimimassa marjaa nimeltä Lakka. Tein sellaisen huomion, että jokainen Lakka kasvaa omassa varressaan ja on itsenäinen.
NATOa vastustavat voivat edelleen vaatia neuvoa antavan kansanäänestyksen järjestämistä Suomen eromiseksi NATOsta.
Tehkää se.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi
He voivat myös järjestää mielenosoituksia ja kirjoittaa mediaan, kuten tänne, mutta kansalaisaloite on se oikea tie.
Saammeko piankin sen kansalaisaloitteen eduskunnan käsiteltäväksi?
Älä jaksa taas länkyttää omiasi. Sinä olet aina ollut se, joka ei osaa perustella väittämiään ja kun pyytää niitä, niin yrität sitkeästi johtaa keskustelun toisaalle, koska et osaa perustella. Ja kun väistely ei onnistu, sitten kaadat nappulat, paskannat pelilaudalle ja onanoit sille, kuinka voitit.
Kaikille on selvää, mikä oli se tärkein asia, eli saada äänestyksen myötä selville kansan todellinen tahto, eikä sillä ole mitään merkitystä, onko se neuvoa-antava äänestys tai jotain muuta. Kansanäänestyksen korvaaminen gallupilla sai aikaan paljon negatiivista palautetta, eikä silloin ajankohtaisesti somen keskusteluissa tullut selväksi, onko myönteisyyttä enemmän vai vastustusta, koska tilanne näytti olevan aika lailla tasan. Moni esitti tyytymättömyytensä, koska heidän ääntään ei kuultu, vaan oletettiin gallupilla, mitä he ovat mieltä.
Nato-myönteisyydestä voi jotain päätellä liittymispäivän juhlista torilla. Osanottajia kyltteineen ja banderolleineen pyöreästi 10.
Nato-vastaisia mielenilmauksia, pieniä ja isoja, on ollut useita vuodesta 2014 lähtien, mutta jostain syystä päätit valehdella, ettei natojäsenyyttä vastuteta.
Poliitikoiden natokanta riippui äänestäjistä. Koska kansa ei ollut natomyönteinen ennen Venäjän hyökkäystä, poliitikot eivät pelanneet riskipeliä kannatuksensa kanssa. PS esim. on ollut nato-myönteinen puolue, mutta vaikeni siitä, ettei kannatus kärsi.
Kun nato-jäsenyys nostettiin framille ja näytettiin graafeja ja galluppeja, mitä "kansa väitetysti tahtoo", alkoi puolueiden populistinen kilpahuudanta natojäsenyyden tärkeystä ja Venäjän pahuudesta, ettei vain saada häpeäleimaa ja ajettua äänestäjiä pois. Kokoomus onnistui natopopulismissaan parhaiten. Vain muutamia eriäviä mielipiteitä tuli lähinnä vasemmalta.
Kansan enemmistö ei ollut kriittinen, eikä sen mielipide muuttunut "yhdessä yössä", vaan niin laukoi uutisotsikot ja hätägallupit. Sen jälkeen kansa taipui häpäisykulttuurin alla. Kyllä sinunkin pitäisi jo ymmärtää, miksi sellainen kulttuurinen toimintatapa on luotu. Ei uskallettu vastustaa natojäsenyyttä, koska pelkona oli saada putinistileima. Ei uskallettu myöskään kyseenalaistaa USA:n maailmanpolitiikkaa, koska senkin suhteen pelkona oli putinistileima. Toki osa uskoi, kun uutisotsikot huusivat "Seuraavaksi Venäjä hyökkää Suomeen!" vaikka sellaista uhkaa Suomella ei ole koskaan ollut.
Kuten USA viestii, "olet joko puolellamme tai meitä vastaan", eli Suomelle annettiin vain kaksi vaihtoehtoa; joko olet lännen puolella tai sitten Venäjän hyökkäyssodan tukija. Vaihtoehtoa olla neutraali tai puolueeton, ei sallittu. Ja sitten USA pelasi itselleen Suomen vielä strategiseksi sota-alustakseen.
Edelleenkään ei ole varmuutta, mikä on kansan todellinen mielipide.
USAsta tuli yksinkertaisesti käsky junailla Suomi äkkiä Natoon, koska piti saada jenkkisoltut ja kalusto äkkiä itärajalla ja Suomen maaperä sota- alustaksi. Tuo kuvio oli valmiina USAn sotaministeriön strategiapöydällä odottamassa ja pikkuisen Suomen vähän naiivit poliitikot kiikuttivat suut maireana paprut USAlle allekirjoitettavaksi, näin halvalla Suomi myytiin. Toki kyseiset tomppelit näkivät työnsä tulokset kivasti pankkitileillään. Joka ei tuota kuviota hahmota on erittäin tyhmä..
USA käski Venäjän hyökätä Ukrainaan? Niinkö?
Suomi on kohta sodassa venäjän kanssa sanokaa mun sanoneen...
Jos Venäjä hyökkää Suomeen, niin silloin olemme sodassa sen kanssa.
Totuus todellakin tekee kipeää...
Suomen kansa on pääsääntöisesti niin typerää sakkia, ettei näin tärkeitä asioita mitenkään voisi kansanäänestyksellä hoitaa. Sitä paitsi, kansa on valinnut demokraattisissa vaaleissa päättäjät joille kuuluu valta ja vastuu päätöksistä.
Totta jos meidän "puolueettomaan" mediaan uskoo täytyy olla täysi idiootti ?🤔🤨🙄
TASSiin ja RIA Novostiinko pitäisi uskoa? 🤣🤣
Kansalaisten vaaleissa äänestämä eduskunta päättää neuvoa antavista kansanäänestyksistä.
Mihinkään ei pidä luottaa jos ei itse näe siinä samaa mieltä...
Perustuslaki kieltää vieraan vallan joukot...
Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön perusta. Perustuslaista löytyvät suomalaisen kansanvallan keskeisimmät pelisäännöt, arvot ja periaatteet.
https://oikeusministerio.fi/perustuslaki
Perustuslaki on tyhjä paperi, jota sovelletaan mielivaltaisesti esim. juuri vieraan vallan eli USAn soltut ja kalusto roudataan tänne kokoomusrottien toimesta tänne tuosta vain, ilmoitusluontoinen asia, that’s it.
Missä.ne suuret mielenosoitukset näkyvät?
MISSÄ????
Mitä järkeä on tapattaa ukrainalaisia ellei sen ainoa tarkoitus ole kuluttaa venäläisiä tulevan lännen hyökkäyksen alta sillä yksin ukraina tuskin venäjää voittaa jo väkimääränsä vähäisyyden takia...
Ihmisistä vain noin 10% kykenee analyyttiseen ajatteluun.
Turha vedota järkeen jota ei ole.
On helpompi vakuuttaa sata ihmistä vetoamalla tunteisiin, kuin yksi vetoamalla järkeen.
Siksi olemme tuhoon tuomittuja valitettavasti....
Kreationistien ja persujen kanssa keskusteleminen on turhaa, lähinnä vahingollista.
Persut toi alatyylisen puheen politiikkaan ja nyt siitä saa nauttia kaikki, myös persut.
Pakkohan se on kun ei muu auta eikä se haittaa kyllä ääntä maailmaan mahtuu tosiasiat ratkaisee...
Juu ei,Nato-kysymyksen nopea ja lopullinen ratkaisu osoittaa selvästi,että mitään kansanäänestyksiä ei meillä Suomessa tarvita.
Riittää vain pari gallupia ja kyvykkäät politiikkomme hoitavat keskenään loput.
Kansahan on muutenkin liian tyhmää päättämään puolestaan ja lisäksi Venäjän informaatiovaikuttaminen saattaisi tehdä lopun itsenäisestämme Suomestamme.
Onneksi tyhmä kansa kykeni äänestämään itselleen kyvykkäät ja kaukonäköiset päättäjät joiden päätä ei suurvaltojen järjestämät juhlavat spektaakkelit ja selkääntaputtelut käännä.
Pelolla tätä kansaa on aina ohjailtu mutta jos et pelkää olet vaarallinen toisinajattelija...
suomessa vallitsee harvainvaltra... mutta ihmeelliset elävoittämia-huotomiset käsilläkin joillain poliitikoilla, kokonaan kielyää ärsyttävänä, pelkäasrtään naama näkyy kun puhuu
Ei ole niin etteikö Natoon liittymiseen vastustajia ollut , mutta näitä mielipiteitä
ei kuultu , koska heidät olisi leimattu Venäjänmielisiksi .
Li Andersonin ryhmässä on Venäjän mielisiä , vaikka itse ei ole.
Eduskuntavaaleissakin Naton vastustajat putosivat. Siinä näkyi kansan tahto.
Jo rokote vouhotus sen osoitti ihmiset ovat typeriä lampaita jotka eivät opi historiastaan mitään vaan toistavat samoja virheitä aina uudestaan ja uudestaan siksi natsitkin nousivat valtaan ihminen on vain niin tyhmä ja lyhytnäköinen ettei käsitä...
Nuo k rokoteet oli tosi tehottomia olen vielä henkissä eikä kukaan tuttukaan ole kuollut kumma juttu.
Suuri osa sai pelkkää plasepoa se pitää ottaa huomioon
Oleellista on se kuinka lauma sieluja ihmiset ovat välittömästi tuomitsemassa erimieltä olevia pelkän tunteen perusteella vailla järjen häivääkään mikä kertoo vain sen kuinka tyhmiä ja yksinkertaisia nämä ovat...
Onko ihmiskunnalla edes toivoa kun ihmiset ovat näin tyhmiä ja yksinkertaisia...
Sinä kuules et tiedä aiheesta mitään.
Minun ei tarvitsekaan. Luotan ammattilaisiin. Vaimonikin on ollut mukana rokottamassa ihmisiä.
Jis minun on valittava kaltaisesi nimettömän huutelijat ja ammattilaisten näkemysten välillä, valinta on helppo.
On lähinnä säälittävää, että jotkut edelleen vinkuvat Koronaan liittyen. Jos sinullakin on niin paljon tärkeää asiaa ja tietoa aiheesta, tee se rohkeasti omilla kasvoillasi ja nimelläsi. Avaa blogi. Kirjoita vaikkapa kirja.
Mutta lopeta joutava mussutus täällä.
"1. Kansanäänestykset Suomessa ovat vain neuvoa-antavia. Niitä ensiksikään ei ole pakko järjestää ja niiden tulos ei ole velvoittava."
Pitäs ilmeisesti eduskuntaan valita vain sellaisia kansanedustajia jotka olisi valmiita ja halukkaita muuttamaan tuon asian.
Vai onko tuo suomalaisten enemmistön tahto ettei kansalaiset saa itse päättää.
Pohjois-koreassahan kansa vaatii että niiden suuri johtaja päättää kansan puolesta.
Ehkäpä suomessakin halutaan tuota...
Sinulla on täysi mahdollisuus asettua vaikkapa itse ehdolle. Varmasti tuollainen älykkö tulisi valituksi.