Palstalta on poistettu paperin lakkoa koskevia tekstejä (ei minun avaamiani), joissa keskustan politiikka on selvästi liittynyt aiheen käsittelyyn.
Samaan aikaan palstalle on jätetty useita saman tyyppisiä avauksia keskustalaisen kansanedustajan naisasioista.
Missä on palstan logiikka, ylläpito?
Outoja poistoja, ylläpito
8
383
Vastaukset
Palstalta on poistettu hyvin paljon sellaista, jossa kerimäki on ollut avaajana tai osallisena keskustelussa. Kerran palstalla näin kirjoituksen, missä puolesihteeri Lankia vetosi keskustapuolueen kannattajiin, etteivät nämä häpäisi Keskustaa epäasiallisilla kirjoituksilla. Kirjoitustyylistä päätellen uskoisin, että kirjoittaja saattoi hyvinkin olla Eero Lankia. Kyllä Keskustapuolueen menestyksestä huolta kantavat ovat ainakin marginaalisesti huolissaan tällaisista kerimäki-ilmiöstä, jotka vaikuttavat alentavasti puolueen kannatukseen. Veikkaisin, että poistopyynnöt tulevat sieltä suunnalta, ellei sheriffi sitten ole ollut omatoiminen, mikä sekin on mahdollista.
Itse toivoisin kuetn aiemmin nimimerkki "rautalehti", että kerimäen tekstien annettaisiin olla palstalla, koska ne ovat tosiaan "hyvää" mainosta Kepulle.- poistaa..
(noin niinku keskustapuolueen kannalta) koska ne ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten täydellinen typerys ajattelee.
poistaa.. kirjoitti:
(noin niinku keskustapuolueen kannalta) koska ne ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten täydellinen typerys ajattelee.
Olen samaa mieltä, ettei kannata poistaa, koska pitää vaan lähes sokeasti uskoa kansanvalistukseen sinunkin huonosta esimerkistä huolimatta. Lienet se seitsemän veljeksen Jussi, jolle aakkoset menivät viimesinä päähän. Mutta Kesustassa on myös Eeroja, joille oppiminen ei tuota niin suuria vaikeuksia.
M-pankki onkin Kapi-klooni!
***************************
Kapi-ukon jouduttua saitilta dispoon, kuutamolle rauhoittumaan maanisesta kiihkostaan on hänen raivonsa siirtynyt M-pankin teksteihin..!!
Niinkö sittenkin onkin että M-pankki onkin eräs Kapin monista "aputoiminimistä"..??
Kuulepa siis Meilipouli-pankki :
Olet kuka olet, viis siitä mutta tuki jo turpasi rivolta vittuilultasi, jos ymmärrät kääpiö!
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta- anti keris
CITY.-Keskusta kirjoitti:
M-pankki onkin Kapi-klooni!
***************************
Kapi-ukon jouduttua saitilta dispoon, kuutamolle rauhoittumaan maanisesta kiihkostaan on hänen raivonsa siirtynyt M-pankin teksteihin..!!
Niinkö sittenkin onkin että M-pankki onkin eräs Kapin monista "aputoiminimistä"..??
Kuulepa siis Meilipouli-pankki :
Olet kuka olet, viis siitä mutta tuki jo turpasi rivolta vittuilultasi, jos ymmärrät kääpiö!
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskustaettä tuo saitin mulkku kerimäki on kirjoitustaidottomuutensa lisäksi myös lukutaidoton. Jos olisit osannut lukea, olisit saanut tietoosi sen, että KKK on reissussa. Hän on todennäköisesti viimeinen bannattava henkilö koko palstalla. Miten sen sijaan sinä itse, mistä kirjastosta nyt kirjoitat? Oma IP:si taitaa olla lopullisesti bannattu.
- sama kuin ennen
En usko lukemaani, miksi sinulla on niin ääretön tarve hakea anonyymia seriffiä, ei kai sinulla ole onneton nuoruus?
- ???
???
- Jaba_43
Sellaiset paperiliiton työntekijät, joiden työtehtävät ovat työsulun ulkopuolella. ;-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381299
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35830Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27586- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24521
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15472