Viidesläisyys ei ole luterilaista kristillisyyttä

Anonyymi-ap

Kuuntelin erään viidennen herätysliikkeen pastorin puhetta Jumalan armosta ja rakkaudesta. Hän ilmoitti Jumalan antavan rakkautensa, mutta ihmisen on ensin tehtävä jotakin sen saamiseksi. Ihmisen on nimittäin otettava tämä lahja vastaan ja se näyttikin olevan hänen mielestään koko uskon ydin. Ihminen pelastaa siis itsensä omalla ratkaisullaan. Tästä Jumalan armosta piirtyi mieleeni kuva isästä, joka näkee lapsensa juoksevan jyrkänteelle, katsoo vain vierestä, huutelee varoituksia ja iskulauseita vapaasta tahdosta, ja antaa lapsensa pudota. Maallinenkin isä tai äiti varmasti juoksisi, ottaisi lapsen syliinsä ja pelastaisi hänet vaikka väkisin varmasta kuolemasta, eikö sitten Jumala?

Ajatus siitä, että ihmisen on ensin tehtävä jotakin kelvatakseen Jumalalle, ei voi olla kauempana luterilaisesta kristillisyydestä. Luterilaisen uskon ydin on yksin armo, jota pastori ei tuntenut tai välittänyt tuntea. Hänen mielestään sakramentit ja kristillinen opetuskin olivat lähes merkityksettömiä jos ihminen ei tee uskonratkaisua.

Käytännössä tämä uskonratkaisu näytti merkitsevän mm. Raamatun valikoivaa lukutapaa, jossa omilla aivoillaan ajatteleminen ja Raamatun kontekstuaalinen ymmärtäminen on kiellettyä. Se merkitsi uskoa kreationismiin ja siihen että psyykkiset sairaudet johtuvat riivaajista. Lähimmäisenrakkaus merkitsi ainoastaan sitä että joka tilaisuudessa piti käännyttää muita ihmisiä ”ainoaan oikeaan” uskoon lyömällä Raamatulla päähän ja tuomita toisin uskovat, epäilijät ja arvostelijat helvetin tuleen. Se merkitsi myös sitä että historiallis-kriittinen raamatuntutkimus oli saatanasta ja maailmanloppu oli jo niin lähellä että jos mieli olla hyväksytty ja jouduttaa Jeesuksen toista tulemista, edellytti se anteliasta mieltä herätysliikkeelle erityisesti rahallisesti.

93

529

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ArtoTTT

      Joh. 3:
      3Jeesus vastasi hänelle: »Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.»

    • Anonyymi

      Ihminen ei pelasta itseään omalla ratkaisullaan, vaan Jeesus pelastuu, mutta Jeesus pitää ottaa vastaa ja tehdä päätös, jota luterilaiset kutsuvat irvitellen ratkaisuksi.
      Jumalan seuraaminen, ratkaisun tekeminen on yksi Raamatun keskeistä teemoista.
      Luterilaiset yrittävät kaiken keinoinn estää ihmisiä menemästä sisälle Jumalan valtaskuntaa.

      • Anonyymi

        Upotuskasteella, syntien julkisella tunnustamisella ja totisella sydämellä ihminen siis voi pakottaa Jeesuksen ottamaan seuraajakseen.

    • Anonyymi

      Jumalan Sanan mukaan ihminen voi itse päättää ja tehdä ratkaisun, seuraako hän Jeesusta vai ei: Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene, myy, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua".
      Mutta kun nuorukainen kuuli tämän sanan, meni hän pois murheellisena, sillä hänellä oli paljon omaisuutta. Nuorukainen päätti pitää omasuutensa, siis teki ratkaisun olla seuraamatta Jeesusta.
      Jeesuksen vertauksesssa pojan paluusta riemuvuotena poika tekee päätöksen: nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi
      enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.'
      Pojan saavuttua kotiin isä sanoo: sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt. Oppi hengellisistä kuolleista on valhetta ja harhaa, sillä vaikka poika olikin kuollut, niin poika kykeni tekmään päätöksen ja palaamaan kotiin. Mooseksen lain mukaan poika oli kuolemaan tuomittu, eli Sanan mukaan kuollut.

      • Anonyymi

        Jeesuksen seuraaminen ei ole sama kuin pelastus, eikä ole sama kuin viidesläisen herätysliikkeen seuraamista.

        Jeesuksen seuraajat eivät olleet millään tavalla täydellisiä. Heissä oli kavaltaja Juudas, kieltäjä Pietari joka ajatteli kuin Saatana, epäilijä Tuomas joka sanoi ettei usko ellei hän näe.

        Uskoa heillä ei ollut sinapinsiemenenkään vertaa. Heidän elämänsä oli kaikkea muuta kuin synnitöntä. Siitäkin voi lukea Paavalin korinttolaiskirjeistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juudas, vaikka olikin Jeesuksen opetusapsi, ei ollut Jeesuksen seuraaja, vaan Juudas vilpistyi pois apostolin virasta. Juudas oli varas, eikä Jeesus varastanut taikka käskenyt varastamaan,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuksen seuraaminen ei ole sama kuin pelastus, eikä ole sama kuin viidesläisen herätysliikkeen seuraamista.

        Jeesuksen seuraajat eivät olleet millään tavalla täydellisiä. Heissä oli kavaltaja Juudas, kieltäjä Pietari joka ajatteli kuin Saatana, epäilijä Tuomas joka sanoi ettei usko ellei hän näe.

        Uskoa heillä ei ollut sinapinsiemenenkään vertaa. Heidän elämänsä oli kaikkea muuta kuin synnitöntä. Siitäkin voi lukea Paavalin korinttolaiskirjeistä.

        ArtoTTT

        Eihän Juudas pelastunutkaan, vaan meni kadotukseen.

        Joh. 17:
        12Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen.

        Pitää ymmärtää että Jeesuksen opetuslapset uskoivat Häneen ja olivat lähteneet seuraamaan Häntä, heitä ei voi verrata maailmaan ja uskomattomiin ihmisiin, useimmat kirkon nimellisjäsenetkin ovat sinänsä täysin "jumalattomia" katumattomia ihmisiä.

        "Tästä kirkosta maailma löytää halvan verhon synneilleen, joita se ei kadu ja joista se vielä vähemmän toivoo vapautuvansa. Sen tähden halpa armo merkitsee Jumalan elävän sanan kieltämistä, Jumalan Sanan ihmiseksi tulemisen kieltämistä … Halpa armo merkitsee synnin eikä syntisen vanhurskauttamista (s. 10)."
        https://www.luterilainen.net/mita-on-halpa-armo/

        Kommenttisi Raamatnkohdan Joh. 17:12 mukaan Juudas joutui sen vuoksi kafotukseen, että toimi Jumslan ennaltatietämyksen ja Kirjoitusten mukaisesti.
        Oliko Juudas vapaalla tahdollaan valinnut teon jonka seurauksena tiesi joutuvansa kadotukseen?

        Ei ihminen omista pahoista teoistaan voi Jumalaa syyttää.

        Matt. 26:
        14Silloin yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Juudas Iskariot, meni ylipappien luo 15ja sanoi: »Paljonko maksatte minulle, jos toimitan hänet teidän käsiinne?» He sopivat hänen kanssaan kolmestakymmenestä hopearahasta. 16Siitä lähtien hän etsi tilaisuutta kavaltaakseen Jeesuksen.

        Sinulle on selitetty sen sadannen kerran mitä Jumalan ennaltatietämyksellä tarkoitetaan, mitä ei, mutta puhut yhä vain mielummin vääristellen ihan muunlaisesta asiasta, kuin mistä on kyse.
        Ihmetyttää miten paljon sisältöä elämään koet saavasi tuollaisestat tyhmäksi jäämisestä, etenemättömästä saman jankkaamisesta. Eikä omatuntosikaan paina siinä mitenkään.

        Olisiko Jeesuksen sovitustyö toteutunut ellei Juudas olisi kavaltanut häntä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulle on selitetty sen sadannen kerran mitä Jumalan ennaltatietämyksellä tarkoitetaan, mitä ei, mutta puhut yhä vain mielummin vääristellen ihan muunlaisesta asiasta, kuin mistä on kyse.
        Ihmetyttää miten paljon sisältöä elämään koet saavasi tuollaisestat tyhmäksi jäämisestä, etenemättömästä saman jankkaamisesta. Eikä omatuntosikaan paina siinä mitenkään.

        Ihmetyttää miksi teiltä on niin turhaa yrittää kysyä neuvoja tietämättömyyteensä?
        Johanneksen mukaan jonkun (Juudas) täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen?

        Artolta kopsattua: Joh. 17:
        12Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen.

        Jos kirjoituksissa luki Jumalan antaman ennaltatietämyksen mukaisesti jokin asia, miksi sen toteutumisen vuoksi joku ihminen pitää uhrata kadotukseen?

        Ethän sinä ole selittänyt Jumalan ennaltatietämyksestä muuta kuin omia luulojasi, jotka eivät kohtaa tällaisen tavallisen maallikon näkemyksen mukaan Raamatun kirjoituksia.

    • Anonyymi

      ” Ihminen pelastaa siis itsensä omalla ratkaisullaan”
      Ei varmasti ole noin sanonut tai tarkoittanut, vaan vääristelet häntä.
      En lukenut sen pidemmälle, sillä aloittaja vaikuttaa täysin samalta aiheesta jankkaajalta, joka ei kuuntele lainkaan, kun hänen vääristelynsä oikoo, opi uutta. vaan jatkaa samoilla valheilla, siis tarkoitus vain provota pahantahtoisesti asialla.
      Viidesläisten käsitykset on kirjattu ja niissä sanotaan täysin selvästi, että usko ja pelastus on yksin Jumalan teko.
      Kun hakee tästäkin ohjelmasta esim. hakusanoilla pelast ja yksin, löytyy lukuisia kohtia. joissa kumotaan selvästi aloittajan valheet, eikä yhtään tueta aloittajan väitteitä, koska ne ovat paikkaansa pitämättömiä, hänen tahallisia vääristelyjä.
      https://kansanlahetys.fi/wp-content/uploads/2023/12/2011_sekl-ohjelma.pdf

    • Anonyymi

      Aloitus vääristelyineen kaikkineen kertoo enemmän aloittajan vihamielisyydestä viidesläisiä kohtaan ja provoamisen tarpeesta. Asioiden todellisuus ei ole hänelle tärkeää.

      • Anonyymi

        Ihmisen omakohtaiset kokemukset ovat sinulle siis vihamielisyyttä teitä kohtaan?
        Olisiko nyt sinullakin peiliin katsomisen paikka?

    • Anonyymi

      Pelastuminen selviää vasta viimeisellä tuomiolla (Matt 25) Jeesuksen mukaan. "Uudestisyntyneitä" näyttäisi olevan paljon helvetissä.

      • Anonyymi

        Älä puhu palturia!

        Tiedätkö varmasti, että sinulla on iankaikkinen elämä ja pääset kuoltuasi taivaaseen? Jumala haluaa sinun tietävän sen varmasti! Raamattu sanoo: ”Tämän kaiken olen kirjoittanut teille, Jumalan Poikaan uskoville, jotta tietäisitte, että teillä on iankaikkinen elämä” (1 Joh. 5:13). Kuvittelepa, että seisoisit juuri nyt Jumalan edessä ja Hän kysyisi sinulta: "Miksi minun pitäisi päästää sinut taivaaseen?" Mitä sanoisit? Et ehkä tietäisi, mitä vastata. Tarvitsemasi tieto on, että Jumala rakastaa meitä ja on järjestänyt asiat niin, että voimme tietää varmasti, missä vietämme iankaikkisuuden. Raamattu ilmoittaa tällä tavoin: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että hän antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän" (Joh. 3:16).

        Meidän on ensin ymmärrettävä ongelma, joka estää pääsymme taivaaseen. Ongelma on tämä: meidän syntinen luontomme estää meitä muodostamasta elävää suhdetta Jumalaan. Olemme syntisiä sekä luontomme puolesta että omien valintojemme takia. "Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta" (Room. 3:23). Emme kykene pelastamaan itseämme. "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä" (Ef. 2:8-9). Me ansaitsemme kuoleman ja kadotuksen. "Synnin palkka on kuolema" (Room. 6:23).

        Jumala on pyhä ja oikeudenmukainen ja Hänen on annettava rangaistus synnille; silti Hän rakastaa meitä ja on järjestänyt anteeksiannon. Jeesus sanoi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani" (Joh. 14:6). Jeesus kuoli puolestamme ristillä: "Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo" (1 Piet. 3:18). Jeesus herätettiin kuolleista: "Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomuksiemme tähden ja herätti Hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden" (Room. 4:25).

        Palataanpa alkuperäiseen kysymykseen: "Miten voin tietää varmasti, että kuoltuani pääsen taivaaseen?" Vastaus on tämä: usko Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin pelastut (Apt. 16:31). "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen" (Joh. 1:12). Voit ottaa ikuisen elämän vastaan ILMAISEKSI. "Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme" (Room. 6:23). Voit elää täyttä, mielekästä elämää jo nyt. Jeesus sanoi: "Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän" (Joh. 10:10). Voit viettää iankaikkisuuden Jeesuksen kanssa taivaassa, sillä Hän lupasi: "Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen" (Joh. 14:3).

        Jos haluat vastaanottaa Jeesuksen Pelastajanasi ja saada syntisi anteeksi Jumalalta, voit rukoilla esimerkiksi seuraavan rukouksen. Tämän tai minkään muunkaan rukouksen sanominen ei pelasta sinua. Vain luottamus Kristukseen voi tuoda syntien anteeksiannon. Tämän rukouksen avulla voit kuitenkin ilmaista Jumalalle uskosi Häneen ja kiittää Häntä siitä, että Hän on järjestänyt sinulle syntien anteeksiannon. "Jumala, tiedän että olen tehnyt syntiä sinua vastaan ja ansaitsen rangaistuksen. Mutta Jeesus Kristus otti kantaakseen minulle kuuluneen rangaistuksen, niin että uskomalla Häneen voisin saada anteeksi. Käännyn pois synnistäni ja luotan siihen, että Sinä olet pelastukseni. Kiitos ihmeellisestä armostasi ja anteeksiannostasi! Aamen!"

        Mitä aiot kertoa korkeimmalle oikeudelle, Jumalalle, viimeisellä tuomilla (Matt. 25)? Kerrotko että olet tehnyt ratkaisun?

    • Anonyymi

      Kaikkitietävä Herra Sebaot loi ensin vajavaisen ihmisen, ja syyttää sitten tätä vajavaisuudesta.
      Ihmisen vapaa tahto ei ole vastaus mihinkään, sillä kaikkitietävänä Herra Sebaotin täytytyi tietää jokaisen syntyvän ihmisen kaikki ajatukset ja teot jo ennen ensimmäisen ihmisen luomista, joten kellään ihmisellä ei ole hänen katsannossaan lainkaan vapaata tahtoa.

      • Anonyymi

        ArtoTTT

        Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden.
        Johannes 3 jae 19
        KR92

    • Anonyymi

      Ihmisellä ei ole vapaata tahtoa pelastuksen asiassa, mutta robotteja ja pakotettuja Jumala ei myöskään tee, vaan valinnan vapaus on ihmisellä ja Jumala vetää tekemään oikean valinnan.
      Kaste ilman uskoa ei pelasta. Koska ihminen voi luopua, voi hän myös palata ja ottaa vastaan lahjan tai olla ottamatta.
      Ikävä kyllä kaikki eivät tyhmyyttään ja pahuuttaan ja epäuskoaan pelastu. Syntien anteeksianto Kristuksessa on myös otettava vastaan, ei sentään ole automaatti, vaikka Sovitus koskee kaikkia. Vastaanottaminen, vaikka sekin on Jumalan teko on oltava.
      Omin voimin ihminen ei voi ottaa vastaan, "ratkaista". Se ei kestä.

      • Anonyymi

        Mooses kuitenkin ratkaisi: katsoen "Kristuksen pilkan" suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti.
        Nooa ratkaisi: Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi
        Pietari ratkaisi: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat;
        ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä."
        Osa teki toisenlaisen ratkaisun:
        Mutta kun muutamat paaduttivat itsensä eivätkä uskoneet, vaan puhuivat pahaa Herran tiestä kansan edessä,

      • Anonyymi

        Olipa taas ristiriitainen lausunto:
        "Ihmisellä ei ole vapaata tahtoa pelastuksen asiassa, mutta robotteja ja pakotettuja Jumala ei myöskään tee, vaan VALINNAN VAPAUS on ihmisellä"

        Jos ei ole vapaata tahtoa valita , niin miten voi valita?????

    • Anonyymi

      Kuudeslaisuus taitaa olla

      • Anonyymi

        Totta: "Viidesläisyys ei ole luterilaista kristillisyyttä".

        Luterilaisessa kristillisyydessä ei uskota Raamattuun vaan se on vain ns kulttuurikristillisyyttä, jossa vanhat tavat ja kauniit seremoniat ovat pääasiassa.

        Ymmärsit nyt yhden asian aivan oikein. "Luterilaisessa kristillisyydessä ei uskota Raamattuun" vaan Jeesukseen Kristukseen ja evankeliumiin Jumalan rakkaudesta. Rakkautta ei tarvitse käskeä ottamaan vastaan. Kyllä se kelpaa jos sitä on tarjolla. Tämä koskee niin maallista rakkautta kuin taivaallistakin rakkautta.

        Luterilaiset uskoo sekä Raamattuun että Jeesukeen. Luterilaisuus ei ole kulttuurikristillisyyttä, en löydä tunnustuskirjoista moista mainintaa

        Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja". Siis moniaan luopuvat uskosta, eivät kasteen armosta, eivätkä yhdestä oikeasta kasteesta, vaan moniaat luopuvat uskosta. Luterilaiset ei tarvitse uskoa astuakseen Jumalan valtakuntaan, vaan luterilainen tarvitsee kasteen ja saadakseen uskon ja Pyhän Hengen. Luterilaisten usko tulee kasteen kautta. Mutta Raamattu puhuu kuulemisen kautta saatavasta uskosta. Raamattu puhuu myös: "hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään", mutta luterilaisille kaikki, mitä tarvitaan taivasmatkaan, lahjoitetaan kirkon viranhaltijoiden suorittamien sakramenttien kautta.
        LUTERILAISUUS ON LUOPUMISTA USKOSTA JA SAKRAMENTTIEN ASETTAMISTA USKON JA JEESUKSEN SIJAAN.

        Luterilainen kirkko on ottanut itselleen Jumalan aseman ja korottanut itsensä yli kaiken mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan. Luterilaisten opin mukaan vain kirkko voi pelastaa kolmen vesitipan pakanallisen rituaalin kautta. Herra Jeesus ei voi ketään pelastaa, ei vaikka yötä päivää avuksi huutaisi Herran Jeesuksen nimeä, näin kirkko opettaa.
        Luterilaisen opin mukaan myöskään Jeesus ei sovittanut eikä kantanut kenenkään syntejä ristille, vaan yhä edelleen synnit, jopa Aadamista asti, laitetaan jokaisen maailman syntyvän ihmisen kannettavaksi. Luterilaisilla on ratkaisu synteihin: kolme vesitippaa taikojen ja merkkien ja loitsujen kera otsaan ja kas synnit pyyhitään pois.

        Höpö höpö! Ota selvää mitä luterilaisuus on. Luther piti Raamattua Kristuksen kapaloina. Emme usko kapaloihin. Tietyt kirjatkin olivat Lutherille ns. olkikirjeitä. Vain ne kohdat jotka todistivat Kristuksesta olivat hänelle tärkeitä.

        Luther oli kansanmurhaaja ja holokaustin isä. Sana todistaa: te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.
        Luther oli uudesti syntymätön maailman ihminen.

        Luther ei tappanut eikä murhannut ketään, mutta tunsi kyllä Raamattunsa hyvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaiset uskoo sekä Raamattuun että Jeesukeen. Luterilaisuus ei ole kulttuurikristillisyyttä, en löydä tunnustuskirjoista moista mainintaa

        OK. Luterilaisuus ei ole kulttuurikristillisyyttä eikä ratkaisukristillisyyttä, mutta parannuskristillisyyttä se kyllä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luther ei tappanut eikä murhannut ketään, mutta tunsi kyllä Raamattunsa hyvin.

        Uudestisyntymättömänä paavin munkkina ei lutteri tajunnut raamatun henkeä ollenkaan.

        Kuolinvuoteellaan toteaa, olen kastettu, olen pelastuva,...eli siinä se oli raamatuntuntemus hah !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudestisyntymättömänä paavin munkkina ei lutteri tajunnut raamatun henkeä ollenkaan.

        Kuolinvuoteellaan toteaa, olen kastettu, olen pelastuva,...eli siinä se oli raamatuntuntemus hah !

        Tuskin sinun kannattaa hänen uudestisyntymistä arvioida kun itse et ole uudestisyntynyt uskova

        Ihan oikeinhan Luther todisti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaiset uskoo sekä Raamattuun että Jeesukeen. Luterilaisuus ei ole kulttuurikristillisyyttä, en löydä tunnustuskirjoista moista mainintaa

        Toisille luterilaisuus on kulttuurikristillisyyttä, toisille se merkitsee enemmän

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja". Siis moniaan luopuvat uskosta, eivät kasteen armosta, eivätkä yhdestä oikeasta kasteesta, vaan moniaat luopuvat uskosta. Luterilaiset ei tarvitse uskoa astuakseen Jumalan valtakuntaan, vaan luterilainen tarvitsee kasteen ja saadakseen uskon ja Pyhän Hengen. Luterilaisten usko tulee kasteen kautta. Mutta Raamattu puhuu kuulemisen kautta saatavasta uskosta. Raamattu puhuu myös: "hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään", mutta luterilaisille kaikki, mitä tarvitaan taivasmatkaan, lahjoitetaan kirkon viranhaltijoiden suorittamien sakramenttien kautta.
        LUTERILAISUUS ON LUOPUMISTA USKOSTA JA SAKRAMENTTIEN ASETTAMISTA USKON JA JEESUKSEN SIJAAN.

        Voitko tarkentaa? Miksi "moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja"?
        Jos ihmisellä on mainitsemasi "vapaa tahto" miksi kukaan valitsisi tietoisesti Taivaan Kirkkauden sijaan ikuisen kärsimyksen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilainen kirkko on ottanut itselleen Jumalan aseman ja korottanut itsensä yli kaiken mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan. Luterilaisten opin mukaan vain kirkko voi pelastaa kolmen vesitipan pakanallisen rituaalin kautta. Herra Jeesus ei voi ketään pelastaa, ei vaikka yötä päivää avuksi huutaisi Herran Jeesuksen nimeä, näin kirkko opettaa.
        Luterilaisen opin mukaan myöskään Jeesus ei sovittanut eikä kantanut kenenkään syntejä ristille, vaan yhä edelleen synnit, jopa Aadamista asti, laitetaan jokaisen maailman syntyvän ihmisen kannettavaksi. Luterilaisilla on ratkaisu synteihin: kolme vesitippaa taikojen ja merkkien ja loitsujen kera otsaan ja kas synnit pyyhitään pois.

        Tänäänkin osallistuessani Kirkossa Jumalanpalvelukseen, siellä nimenomaan todettiin uskon Jeesukseen olevan yksinomaan Jumalan teko.
        Oma päätelmäni asiasta on, ettei edes upotuskasteella ja suullisella tunnustuksella sekä totisella sydämellä kyetä Jeesusta pakottamaan ottamaan seuraajakseen, vaan se on yksinomaan Jumalan teko.
        Aikanaan varmasti jokainen kohtaa viimeisellä tuomiolla oman itsensä, jolloin rikkavilja kootaan poltettavaksi ja hyvä vilja kootaan ravinnoksi.
        Kuten viljapellosta voimme todeta, viljalajike ei muutu kasvukautensa aikana, joten Kylväjä on jo kylväessään tehnyt päätöksen ketkä menevät energiajätteeseen ja ketkä muuhun hyötykäyttöön.

    • Anonyymi

      Kyllä viidesläisyys aina neloslaisuuden voittaa.

      • Anonyymi

        Mietipä sitä jos seuraava vapaana oleva numero olisi ollut 69

      • Anonyymi

        Tarkoitatko neloslaisuudella Länsi-Suomen rukoilevaisuutta?

      • Anonyymi

        Himokseen se näyttää lutterien mieli tekevän !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko neloslaisuudella Länsi-Suomen rukoilevaisuutta?

        Lestadiolaisuus on ”neloslaisuus”

      • Anonyymi

        Sinulla selvästi on kun niistä yhtenä harvoista täällä jauhat.
        Turha yrittää syyttää noista törkyajatuksistasi muita.
        Ne ovat yksinomaan oman moraalittoman mielesi tuotosta.
        Tajuaisit viedä likaiset genitaalijuttusi muille palstoille, etkä sotkisi niillä tätä palstaa.

      • Anonyymi

        Nuo uskosi ja aivojesi tilalla olevat pohjasakkaa olevat p*skajuttusi eivät kuulu näille palstoille lainkaan.

      • Anonyymi

        Äitisi taas ylpeä sinusta? Ei muistanut kasvattaa, eikä isäkään. Genitaaleista vain jauhat täysiä p*askajuttuja ja yrität syyttää siitä muita. Elämäsi keskiö ihan selvästi.

    • Uskominen yksin armoon on suurin uskonratkaisu.

      • Anonyymi

        Viidesläiset eivät tunnusta Jumalalta saatua armoa vaan vaativat ratkaisua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viidesläiset eivät tunnusta Jumalalta saatua armoa vaan vaativat ratkaisua.

        Ja sitä ratkaisua taas ei voi tehdä, jollei ensin ole käynyt Jumalan sanan kuulossa jolloin Jumala voi antaa etsikonajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viidesläiset eivät tunnusta Jumalalta saatua armoa vaan vaativat ratkaisua.

        Sellaista valhetta taas sinulta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viidesläiset eivät tunnusta Jumalalta saatua armoa vaan vaativat ratkaisua.

        Parannuksen tekeminen ärsyttää monia, vaikka Jeesus nimenomaan käski saarnata parannusta. Armo seuraa parannuksen tekoa. Kyllähän tämä "halvan armon" oppi näkyy Suomenkin yhteiskunnassa ns. kristittyjen irstailuna ja jumalattomina elämäntapoina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parannuksen tekeminen ärsyttää monia, vaikka Jeesus nimenomaan käski saarnata parannusta. Armo seuraa parannuksen tekoa. Kyllähän tämä "halvan armon" oppi näkyy Suomenkin yhteiskunnassa ns. kristittyjen irstailuna ja jumalattomina elämäntapoina.

        Juuri niin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin

        >>>"armo seuraa parannuksen tekoa <<<

        "ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja , ette tekojenne kautta"
        Ef: 2: 8- 9

    • Anonyymi

      Kyllähän tuo viidesläisyys on lähenpänä vapaita suuntia, kuin luterilaisuutta.

      • Anonyymi

        Ei ole. Et siis tunne luterilaisuutta, etkä vapaita suuntia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole. Et siis tunne luterilaisuutta, etkä vapaita suuntia.

        Viidesläiset teroittavat ratkaisua. Se ei kuulu ev.lut kirkon käsitykseen jossa pelkkä armo riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viidesläiset teroittavat ratkaisua. Se ei kuulu ev.lut kirkon käsitykseen jossa pelkkä armo riittää.

        Luterilaiset ovat Jumalan valtakunnan ulkopuolella. He halveksivat elämän tärkeintä päätöstä ja valintaa lanseeramallaan sanalla 'ratkaisu'. Hokemalla "pelkkä armo riittää" luterilaiset nousevat Jumalaa vastaan. Jumala on ilmoittanut Sanassaan: Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
        Jumala armo ei pelkästään riitä, vaan Sana ilmoittaa: armo pitää myös ottaa vastaan. Pelkkä armo riittää-oplllaan luterilaiset polkevat Jumalan armon jalkoihinsa ja halveksivat Jeesuksen sovitustyötä!

        Pelkkä armo ja olut riittävät!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelkkä armo ja olut riittävät!

        "Jumalan armo Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa"

        mitään siihen LISÄÄMÄTTÄ . ( Ilm: 22: 18)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jumalan armo Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa"

        mitään siihen LISÄÄMÄTTÄ . ( Ilm: 22: 18)

        Juuri niin. Jumalan armoon ei tarvitse lisätä kastetta tai ehtoollista tai mitään muitakaan ihmistekoja:
        Se tarvitsee vain vastaaottamista: 2. Kor 6
        "Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin. Jumalan armoon ei tarvitse lisätä kastetta tai ehtoollista tai mitään muitakaan ihmistekoja:
        Se tarvitsee vain vastaaottamista: 2. Kor 6
        "Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi."

        Ei kaste ja ehtoollinen ole mitään ihmistekoja. Seuraavaksi kai väität ettei armoon pitä lisätä parannuksen tekoa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaste ja ehtoollinen ole mitään ihmistekoja. Seuraavaksi kai väität ettei armoon pitä lisätä parannuksen tekoa...

        Jumalako valuttaa vettä päähän????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalako valuttaa vettä päähän????

        Ei vaan Jumala toimii kasteessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalako valuttaa vettä päähän????

        Jumala antaa synnit anteeksi, liittää Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala antaa synnit anteeksi, liittää Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukeen.

        Luterilaisen kirkon jumala on toinen jeesus. Luterilaisten jeesus ei ole Jumala Kaikkivaltias, vaan ilman kirkon viranhaltijan toimittamaa sakramenttia luterilaisen toinen jeesus ei ole voimallinen pelastamaan ketään. Kirkon toinen jeesus ihmisen alapuolalle, eikä pelasta ketään vaikka avuksi huutaisi yötä päivää.
        Sen sijaan Jumalan ilmoituksen Jeesus on Herra ja Jumala Kaikkivaltias, joka pelastaa ilman kirkkolaitosta ja sakramentteja ja välikäsiä. Tosi Jeesus toimii niin kuin Sanassa on ilmoitettuna: Jokainen, joka avuksi huutaa Jeesuksen nimeä, pelastuu.
        Kirkon jeesus, toinen jeesus tarvitsee ihmisen apua. Vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
        Kirottu julistaa toista evankeliumia: pelastavien ja pyhittävien sakramenttien sanomaa.

        On syytä ymmärtää, että Kaste ja HPE ovat itsensä Jeesuksen asettamia Raamatun mukaan. Sitä vastoin omavanhurskaus, itsetekoinen luulousko / 'kuuliaisuus' yms. vievät kadotukseen, jos ei sydän saa muuttua Pyhän Hengen ohjauksessa. Kunnian teologia on sitä toista Jeesusta, josta Paavali puhuu Galatalaiskirjeen alussa.
        Liberaalit eivät ole opiltaan luterilaisia kansankirkossamme. He tahtovat muuttaa Jumalan lait ja asetukset. (Danielin kirja!)
        Farisealaisuus on aina ollut kristittyjenkin houkutus, minunkin, mutta ei ole ollut mahdollisuutta. Ristin tie ei ole ihmismielen mukaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaisen kirkon jumala on toinen jeesus. Luterilaisten jeesus ei ole Jumala Kaikkivaltias, vaan ilman kirkon viranhaltijan toimittamaa sakramenttia luterilaisen toinen jeesus ei ole voimallinen pelastamaan ketään. Kirkon toinen jeesus ihmisen alapuolalle, eikä pelasta ketään vaikka avuksi huutaisi yötä päivää.
        Sen sijaan Jumalan ilmoituksen Jeesus on Herra ja Jumala Kaikkivaltias, joka pelastaa ilman kirkkolaitosta ja sakramentteja ja välikäsiä. Tosi Jeesus toimii niin kuin Sanassa on ilmoitettuna: Jokainen, joka avuksi huutaa Jeesuksen nimeä, pelastuu.
        Kirkon jeesus, toinen jeesus tarvitsee ihmisen apua. Vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
        Kirottu julistaa toista evankeliumia: pelastavien ja pyhittävien sakramenttien sanomaa.

        Luterilasiten Jeesus on Jumala ,mutta jotkut kasteen uusismista harrastavat eivät pidä Jeesusta Jumalana, vaan LUOTUNA olentona.

        Se on toinen Jeesus. Raamatun evankeliumiin taas kuuluu kaste ja ehtoollinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilasiten Jeesus on Jumala ,mutta jotkut kasteen uusismista harrastavat eivät pidä Jeesusta Jumalana, vaan LUOTUNA olentona.

        Se on toinen Jeesus. Raamatun evankeliumiin taas kuuluu kaste ja ehtoollinen.

        Seurakunnan alun tapahtumista on todistettu: hän (Pietari)on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut,
        Mutta nykyään luterilainen kirkko väittää: Pappi on valuttaa vettä päähäsi, ja niin pelastut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seurakunnan alun tapahtumista on todistettu: hän (Pietari)on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut,
        Mutta nykyään luterilainen kirkko väittää: Pappi on valuttaa vettä päähäsi, ja niin pelastut

        Tuollaista ei väitä muut kuin sinä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viidesläiset teroittavat ratkaisua. Se ei kuulu ev.lut kirkon käsitykseen jossa pelkkä armo riittää.

        Olet uskomattoman tietämätön ja asioita ymmärtämätön.
        Luterilaisuudessa ei pelastuta yksin armosta, vaan tarvitaan myös usko.
        Viidesläiset ovat luterilaisia, joten uskossa oleva ihminen pelastuu heidänkin mukaansa yksin Jumalan armosta, ei teoilla. Pelastus on yksin Jumalasta, samoin usko on yksin Jumalasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaiset ovat Jumalan valtakunnan ulkopuolella. He halveksivat elämän tärkeintä päätöstä ja valintaa lanseeramallaan sanalla 'ratkaisu'. Hokemalla "pelkkä armo riittää" luterilaiset nousevat Jumalaa vastaan. Jumala on ilmoittanut Sanassaan: Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
        Jumala armo ei pelkästään riitä, vaan Sana ilmoittaa: armo pitää myös ottaa vastaan. Pelkkä armo riittää-oplllaan luterilaiset polkevat Jumalan armon jalkoihinsa ja halveksivat Jeesuksen sovitustyötä!

        Tuo kuvastaa liberaaliteologeja, pelkästä armosta välittäviä, uskosta viis.
        He eivät ota armoa uskolla vastaan. Elävä, aito usko saa aikaan se, ettei pelkkä armoautomaattiin uskominen riitä, vaan ihminen uudestisyntyy uskon vaikutuksesta, Jumalasta ja Hänen sanastaan tulee tärkeä. Jumala on silloin jokapäiväisessä elämässä vaikuttamassa, ei vain joku virheellinen armokäsitys, joka tulee mieleen joskus,
        Liberaaliteologit näkevät vain ikäviä vaatimuksia Jumalan sanassa mitä tulee muuttumiseen, ojentumiseen sen mukaan. Mutta uskovissa Jumala saa tehdä muutostyötään, eivätkä uskovat siinä menetä, vaan saavat.
        Moni entinen liberaaliteologi tai heikosti Jumalan olemassaoloon uskova ja uskonasiat vähämerkitykselliseksi elämässään kokeva on saanut tulla elävään uskoon ja käsitykset ovat selvästi muuttuneet, oli ennakkoluuloja uskovia kohtaan, eikä uskonelämä olekaan täynnä vaatimuksia, vaan muuttaa itsessään ihmistä.

    • Yksin uskosta, yksin armosta. Taisi aloittajalta unohtua eka kohta.

      • Anonyymi

        Aloittaja on jostain syystä katkeroitunut ja purkaa omaa pahaa oloaan uskovaisiin. Hän etsii suurennuslaisin kanssa vikoja uskovaisista ja olettaa, että se rauhoittaa hänen huonoa omaatuntoaan.
        Tuollainen on tyypillistä liberaaliteologeille.

      • Anonyymi

        Sinulta "unohtui" tämä: Luterilaisuudessa armo ei ole ihmisen oma teko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja on jostain syystä katkeroitunut ja purkaa omaa pahaa oloaan uskovaisiin. Hän etsii suurennuslaisin kanssa vikoja uskovaisista ja olettaa, että se rauhoittaa hänen huonoa omaatuntoaan.
        Tuollainen on tyypillistä liberaaliteologeille.

        Viidesläisuskovaisten olisi kyllä syytä katsoa peiliin ja tehdä parannus jos siihen syytä löytyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viidesläisuskovaisten olisi kyllä syytä katsoa peiliin ja tehdä parannus jos siihen syytä löytyy.

        Nuo tietyntyyppiset uskovaiset eivät koskaan pyydä lähimmäisiltään anteeksi vaikka syytä kyllä olisi. Heitä ei saisi edes arvostella mistään. Vain hyvin itsekäs ihminen käyttäytyy niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo tietyntyyppiset uskovaiset eivät koskaan pyydä lähimmäisiltään anteeksi vaikka syytä kyllä olisi. Heitä ei saisi edes arvostella mistään. Vain hyvin itsekäs ihminen käyttäytyy niin.

        Viidesläinen porukka näyttäytyy minulle hyvin vastenmieliseltä. Puhun kokemuksesta. Jos muutkin kokevat samoin, en yhtään ihmettele että kirkosta väki häipyy.

        Olin juuri sanomassa sinusta ihan samaa. 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo tietyntyyppiset uskovaiset eivät koskaan pyydä lähimmäisiltään anteeksi vaikka syytä kyllä olisi. Heitä ei saisi edes arvostella mistään. Vain hyvin itsekäs ihminen käyttäytyy niin.

        Pyydätkö sinä heiltä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyydätkö sinä heiltä?

        "Totta: "Sinulta "unohtui" tämä: Luterilaisuudessa armo ei ole ihmisen oma teko."

        Se on vanhempien, kummien ja papin teko. Tuo on pyhä kolminaisuus, eikä siinä kysytä lapselta mitään.

        Miten tujo jaksaa inttää papeista ja vanhemmista ja kummeista, helluntaialisilla on katse vain ihmisissä. Luterilaisuudessa usko on aina Jumaaln teko

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Totta: "Sinulta "unohtui" tämä: Luterilaisuudessa armo ei ole ihmisen oma teko."

        Se on vanhempien, kummien ja papin teko. Tuo on pyhä kolminaisuus, eikä siinä kysytä lapselta mitään.

        Tuossa nähtiin miksi helluntailaiset eivät ole kristittyjä: "Tuo on pyhä kolminaisuus, "

        Kristittyjen kolminaisuuteen kuuluu Isä, Poika ja Pyhä Henki, helluntailaisilla on siis oma kolminaisuus

        helluntailainen ei sitten tunne raamattua , jos sanoo:
        >>> Se on vanhempien , kummien ja papin teko <<<

        "hän on jo yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydelliseksi ne , jotka pyhitetään"
        Hebr : 10 : 14

        "pyhitetään" , ei ihmisen omissa teoissa , vaan Kristuksen .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa nähtiin miksi helluntailaiset eivät ole kristittyjä: "Tuo on pyhä kolminaisuus, "

        Kristittyjen kolminaisuuteen kuuluu Isä, Poika ja Pyhä Henki, helluntailaisilla on siis oma kolminaisuus

        Luterilaisessa kolminaisuudessa on vesi, liperit ja kummit!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaisessa kolminaisuudessa on vesi, liperit ja kummit!

        Tuo on helluntailainen kolminaisuus

        Luterilainen kolminaisuus sisältää isän ja pojan ja Pyhän hengen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on helluntailainen kolminaisuus

        Luterilainen kolminaisuus sisältää isän ja pojan ja Pyhän hengen

        Ja veden!

        Luterilaiset saa uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan mutta me helluntailaiset uskomme lipereihin, kummeihin ja veteen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyydätkö sinä heiltä?

        Tottakai. Ja olen pyytänytkin. Annan heidän uskoa omalla tavallaan ja toivon heiltä samaa kohtelua itselleni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja veden!

        Joo siitä hellarit koko ajan jankkaa.

        Mutta hienoa että itse todistavat että heillä on eri Jumala kuin Raamatussa ja meillä kristityillä

    • Anonyymi

      Viidesläisen liikkeen näkyvin edustaja on tänään Päivi Räsänen. Hänellä sukupuolielimet ja niiden käyttö ovat uskon keskiössä, Katekismuksessa avioliitto kuuluu maalliseen regimenttiin eikä kirkon pidä antaa siitä ohjeita. Viidesläisyys ei ole mielestäni kristinuskoa lainkaan, kaikkein vähiten luterilaisuutta. Sen paikka olisi jossain vapaitten uskonlahkojen maisemissa. Itse olin nuorena viidesläisyydessä aika vahvasti mukana. Nyt olen eronnut kirkostakin näiden kokemusten seurauksena.

      ex vitoslainen

      • No nythän Räsänen on ollut hyvin hiljaa. Siellä varmasti Niilo ohjeistanut että nyt ei ole oikea aika rutista kirkolle milloin mistäkin.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        No nythän Räsänen on ollut hyvin hiljaa. Siellä varmasti Niilo ohjeistanut että nyt ei ole oikea aika rutista kirkolle milloin mistäkin.

        Päivi odottelee kutsua korkeinpaan oikeuteen.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9970
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      409
      4353
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      2996
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2658
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2654
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1845
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      71
      1700
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe