YLEn rahoituksen leikkaaminen,

mistä oikeasti, on kyse? no totuudesta porrrvarimedia toitottaa koko ajan miten talous on orastavalla kasvulla ja viennissä näyttää olevan valoa ikkunassa jne jne, mutt YLE pilaa narratiivin kertomalla koko ajan kasvavista konkurssien määristä ja työttömyydestä.
Tällainen ei sovi nykyhallitukselle, varsinkaan persuille.
11140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Persuille sopisi vain yleisradioyhtiö, jossa luetaan vain Suomen uutisia.

Äänestä
  • Jos persuille sopii, niin muutetaan Ylen nimeksi Suomen Uutiset, muttai jätetään kaikki muu ennalleen.

    Sekaannuksen välttämiseksi Persujen lehden nimi pitäisi myös vaihtaa ja uusi nimi voisi olla vaikkapa Aidot Uutiset.

    (vrt posti => itella )

    Äänestä

YLE on punavihreitä tyhjäntoimittajia täynnä.Ohjelmien taso huono ja päivällä tulee vaan uusintoja. Maksan YLE-veroja liikaa,muutaman toimittajan voi jättää lukemaan uutisia.Rahoituksesta pitää leikata vielä enemmän kuin on esitetty.

Äänestä

Ylen uutisia kun kuuntelee joutuu miettimään onko asia oikeasti totta. Ei niin pitäisi olla.

Äänestä

YLE-vero pitää poistaa ja hankkikoot rahansa vihervassareilta, joita se myötäileekin,
YLE on palkannut toimittajia ilman journalistin koulutusta, koska eihän totuudella ole Ylessä enää väliä, oikeanlainen asenne ratkaisee.

Äänestä

Suomessa on YLE:tä tullut 1970-luvulta lähtien vain kahdenlaisia ohjelmia ; vasemmistolaisia ja puolueettomia. Yhtään oikeistolaista ohjelmaa ei ole saatu aikaiseksi, vaikka pitkään YLE on ollut Kokoomusjohdossa. Aika outo juttu?

Äänestä
  • Puolueettomia?
    Aamu-uutisten jälkeen kuuluman jääneessä Ykkösaamussa en kuullut.
    Takavuosina erityisesti Turun yliopistosta löytyi punikki-ideologian professoreja

    Äänestä

YLE:n budjetti pitäisi leikata neljäsosaan.
Ohjelmat paranisivat.

Äänestä

Yle on täynnä ylipalkattuja pomoja, jotka eivät tee mitään järkevää työtä. Ja pääjohtajan palkan voisi puolittaa ja jo siitä yksinään tulee jo 200 000 euron. Ja kun potkaistaan puolet johtajista ja loppujenkin palkoista leikataan niin Ylen budjetti tippuu kummasti eikä vaikuta mitään sisältöön.

Äänestä

Persut olisi varmaankin leikanneet puolet Ylen rahoista pois, mutta kokoomus tarjosi vain Ylen indeksin jäädytystä. Eli Ylen rahoitusta ei lisätä, se jätetään euroina likimain ennalleen.

Äänestä

Yleltä valtion rahoituksen osuutesta leikkaaminen on sosiaalietuuksien leikkaamiseen verrattava sama asia. Aikuisten oikeeesti vit*n sosiaalipummeja ollaan vähän moni kaikki tyyni Suomen tasavallan presidentista Alexander Subbista alkaen työttömään asumistukien varassa elävään perusuomalaiseen erona Alexanderi on sikamaisen suuresti valtiota kuluttava yhteiskunnanpummipaska.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

mistä oikeasti, on kyse? no totuudesta porrrvarimedia toitottaa koko ajan miten talous on orastavalla kasvulla ja viennissä näyttää olevan valoa ikkunassa jne jne, mutt YLE pilaa narratiivin kertomalla koko ajan kasvavista konkurssien määristä ja työttömyydestä.
Tällainen ei sovi nykyhallitukselle, varsinkaan persuille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu