kirjoittakaa mulle

olipa kerran yksinäinen oravaneito , joka katseli itseän peilistä..Sen kaunis punaruskeaturkki oli täydellinen..Sievät silmät ja somat tassut..Rapistellessaan taas kerran pähkinäpussilla se ajatteli miten mukavaa olisi jos olisi oma kulta..Oravaneito päätti kerätä rohkeutensa ja lähteä maailmalle..Orava kulki ja kulki , mutta kultaa ei näkynyt..Meni monta viikkoa ja lopulta pikkuraukan häntä viilsi maata kun toivo alkoi olla mennyttä ja pähkinätkin oli syöty..

Juuri silloin neito näki edessään maailman salaperäisimmän tammen ,jonka oksat tuntuivat levittäytyvän kaikkialle ja yläoksistosta kuului oravan kujerrus..sellainen kosinta ääni..
Oravaneito oli aivan täpinöissään..Nuoruudesta tuttu Kurrepoika oli kasvanut tuuheahäntäiseksi komistukseksi ja viittoili neidolle..Tule katsomaan pesää ,jonka rakensin sammaleesta . Kiva näköala vai mitä..Oravaneito kipitti yläoksistoon minkä pienistä tassuistaan kerkesi. Kurre oli kattanut iltapalan kahdelle. Erityisesti näköala yli oksiston sai oravatytön huokailemaan..Hetken päästä oravat istuivat oksalla aivan hiljaa vierekkäin ja niiden hännät olivat kietoutuneet iloisesti yhteen..Hyvä yötä..kauniita unia..