>>Olen viime vuosien aikana opetellut opettelemasta päästyä turvautumista yksin armoon. Tarkoitan tällä sellaista suhdetta Jumalaan, jossa toivoni on yksin siinä, että juuri nyt Jumalan sydämessä on - Kristuksen uhrin tähden - laupias mieli minua kohtaan. Hän ei hylkää vaan antaa anteeksi.
Tämä tosiasia merkitsee sitä, ettei minussa ole mitään hänelle kelpaavaa, joka herättäisi hänessä tämän laupiaan mielen. Eivät katumukseni, uskoni, kuuliaisuuteni, muuttumiseni, eivät henkikaste, Hengen täyteys, armolahjat, ei pyhä elämä, ei mikään minussa oleva tai minuun Jumalan Hengen työn kautta syntynyt ominaisuus saa aikaan Jumalassa tuota laupeutta.
Olen toistanut itselleni, että hän on minua kohtaan laupias yksin sen tähden, että hän on Jeesuksen ilmoittama Jumala ja Isä. Siksi aina saan mennä hänen tykönsä ja hän jaksaa armahtaa huolimatta jatkuvista lankeemuksistani ja pysyvistä synneistäni.
Olen myös yrittänyt vakuuttaa itselleni, että Raamatussa on kaksi toisistaan jyrkästi poikkeavaa pääsanomaa LAKI ja EVANKELIUMI. Lakia on kaikki se, mikä vaatii, uhkaa ja rankaisee. Sitä löydän kovin paljon Raamatustani. Evankeliumia taas on se, mikä lupaa minulle tänään lahjana elämän ja autuuden. Sitä en tahdo millään löytää Raamatustani. Mutta olen luottanut siihen, että Raamatun lain joka päivä tuomitsemana saan Raamatun evankeliumiin tarttuen olla joka hetki autuas.
Mutta, voi - ei tarvita kuin pieni hartauskirjoitus tai vakuuttava puhe, niin tämä armoon turvautuva toivoni alkaa horjua. En sittenkään jaksa uskoa Jumalan armon sietävän minua tällaisena.
Voimalla nousee sisimmästäni ääni, joka väittää Jumalan tuomitsevan minut sen perusteella, millainen minä olen ja mitä olen saanut aikaan.
Kerran Jumala pelasti minut armosta, mutta nyt minun tulee osoittautua uudestisyntyneeksi ja vaelluksessani puhtaaksi. Tuota mittaa en kuitenkaan täytä.
Miksi armoon turvautuminen on niin haurasta? Miksi luottaminen Kristuksen ansioon on kuin ruohonkorsi myrskyisellä merellä? Miten voi moni uskova kokea Jumalan armon itsestään selvänä, mutta sen sijaan innostavana kehotukset antautua ja olla ehdottoman kuuliaisia?
Miksi moni näyttää löytävän tahdostaan ihmeellisiä voimia ja kykyjä? Ne on vain Raamatun vaatimuksilla saatava käyttöön. Minun kohdallani on toisin. Tahtoni voimat ovat tyhjää. Mitä enemmän kohtaan vaatimuksia, sitä ahdistuneemmaksi tulen.
Ei minulla ole todellisuudessa muuta vaihtoehtoa kuin turvautua Jumalan sydämessä olevaan armoon. Vaikka siitä puhuisi vain yksi kohta Raamatussa, niin siihen minun on pantava toivoni. Jumalan kiitos, että näitä kohtia on kuitenkin hyvin monia.
"Sinua ei pelasta uskosi laatu, vaan pelastut vain menemällä Jeesuksen luo. Jos sinua siis ahdistaa uskosi laatu, vie se Jeesukselle eli salli hänen antaa sinulle kylmyytesi anteeksi, sillä senkin rakas Herrasi voi antaa anteeksi. Pitäytyessäsi Golgataan Jumala ei laske kertoja. Vaikka itket ja vapiset, vaikka olet kova ja kylmä, vaikka laitasi on ihan miten tahansa, sinun on vain tultava Jeesuksen luo sellaisena kuin olet ollaksesi Jumalan lapsi. Se usko joka menee Jeesuksen luo huonona ja huonoudestaan huolimatta, on pelastavaa uskoa, vaikka se olisi miten heikkoa tahansa. Juuri se usko voittaa maailman (1 Joh 5:4) ja kuolettaa lihan (Room 8:13, Gal 5:24)." (Olav Valen-Sendstad.)>>
( Otelainaus: Olavi Peltola/Evästä vuoden jokaiselle viikolle)
s-seutulainen
YKSIN ARMOSTA
128
791
Vastaukset
- Anonyymi
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti jo koko maailman itsensä kanssa. Tätä on Peltoloiden, Saviseutulaisten, Usko Toivosten ja muiden muka yksi armoon turvautuvien, Rooman kirkon helvettiopin sokaisemien ressukoiden mahdotonta uskoa. Mikä on sääli.
- GF -- Anonyymi
17 Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi. - -
1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
( 2.Kor.5, 2 Kor. 6)
>>Kristuksessa Jumala sovitti maailman itsensä kanssa. Eivät ainoastaan uskovaiset tulleet Jumalan kanssa sovitetuiksi, vaan koko maailma. Tämä sovitus vaikutti sen, ettei ihmisiä enää synneistä soimata. Sovitus tapahtui Kristuksessa. Meidän kääntymisemme ei siis sovitusta aikaan saa. Mutta hän kehottaa nyt meitä:
"Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa."
Tämän ainoastaan hän meiltä vaatii. "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan."
Me emme siis tule Jumalan kanssa sovitetuiksi katumuksemme, parannuksemme, vakavuutemme, rukouksemme tahi uskomme kautta. Mutta kaikki nämä ovat välttämättömät voidaksemme vastaan ottaa sovitusarmon.>>
( Rosenius)
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

s-seutulainenEikö olekin kumma, oi suuri sovituksen sanan päälle paskoja, että vaikka ympäröit 2 Kor. 5:19:n muilla jakeilla, siinä EDELLEENKIN LUKEE
"Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan"?
Eikö olekin jänskää, ettet saa häivytettyä sitä mihinkään, vaikka teennäisessä muka armoon turvautumisessasi sitä kovati toivoisit?
Ja eikö olekin metkaa, ettet sinä vellihousu USKALLA SANOA, että "ei Paavali SITÄ tarkoita, mitä siinä lukee", vaikka haluaisit?
Ja eikö ole hassua, että sinun sianpaskaoppisi on tehnyt sinusta ja oppi-isästäsi tuollaisen kieron ketkun?
- GF - - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö olekin kumma, oi suuri sovituksen sanan päälle paskoja, että vaikka ympäröit 2 Kor. 5:19:n muilla jakeilla, siinä EDELLEENKIN LUKEE

- GF -Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen...
Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle. ( Gal. 1:11-12)
Paavalin julistama evankeliumi ei ollut ihmismielen luomus eikä ihmismielen mukainen. Hän ei ollut myöskään väärien profeettojen kaltainen, jotka julistivat oman päänsä mukaan (Hes 13:3). Hänelle evankeliumia ei ollut yksikään ihminen opettanut. Jeesus Kristus itse oli evankeliumin sisältö ja hän oli antanut sen Paavalille julistettavaksi kaikessa maailmassa.
Paavali oli saanut juutalaisen rabbin koulutuksen. Siksi hänen korkeimpana johtotähtenään olivat olleet arvostettujen juutalaisten oppineiden selitykset ja suullinen perimätieto. Kristuksen kohtaaminen mullisti täysin tässäkin suhteessa hänen ajattelunsa ja elämänsä. Hän ei ollut enää sidoksissa yhdenkään oppineen sanoihin.
Jeesus Kristus itse henkilökohtaisesti takasi evankeliumin totuudellisuuden ja luotettavuuden. Sen varaan Paavali perusti koko elämänsä. Kristus ei voinut olla tänään tätä ja huomenna tuota. Siksi evankeliumi on aina sama, aina muuttumaton ja aina järkkymätön. Se on yhtä ehdoton ja lopullinen kuin on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus kuolleista.
Jeesus nousi kuolleista ja siksi hän saattoi kohdata myös Paavalin ja antaa hänelle evankeliuminsa. Paavali on vain saamansa evankeliumin uskollinen välittäjä ja eteenpäin viejä. Hänellä ei ole mitään oikeutta tarkistaa, korjata tai muuttaa sitä.
Tätä oikeutta ei ole kenelläkään muullakaan ihmisellä. Jos evankeliumia pitää tarkistaa ja muuttaa, silloin Jeesus Kristus on muuttunut ja tullut joksikin toiseksi.
Julistaessaan muuttumatonta evankeliumia Paavali ei kysellyt miellyttikö se kuulijoita vai ei. Hän ei voinut muodostaa sanomaansa sen mukaan, mitä ihmiset toivoivat ja odottivat. Hän oli julistustyössään sidottuna Hesekielin tavoin yksin Herran sanaan: "Sinun tulee puhua minun sanani heille, kuulkoot tai olkoot kuulematta" (Hes 2:7). "Puhu, minkä minulta saat puhuttavaksesi" (Hes 3:4).
Jeesuksesta jopa hänen vastustajansa sanoivat, että hän opettaa Jumalan tietä sillä tavoin totuudessa, ettei välitä kenestäkään eikä katso henkilöön (Matt 22:16). Tässä Paavali seurasi Herraansa.
-
( Ote: Olavi Peltola/Kristus kutsui Paavalin apostoliksi ja antoi evankeliumin)
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen...

s-seutulainenJos on mennyt uskomaan valheen, silloin sovituksen sanan suhteen käy samalla tavoin kuin tilanteessa, jossa kahden magneetin plus-napoja viedään lähemmäs toisiaan; todelta tuntuu kaikki se, millä voi selittää sovituksen sanan tyhjäksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on mennyt uskomaan valheen, silloin sovituksen sanan suhteen käy samalla tavoin kuin tilanteessa, jossa kahden magneetin plus-napoja viedään lähemmäs toisiaan; todelta tuntuu kaikki se, millä voi selittää sovituksen sanan tyhjäksi.
No, sinä siis pidät apostoli Paavalin julistamaa, Herralta Jeesukselta Kristukselta itseltään saamaa evankeliumia valheena!!
Tässä Paavali todistaa kuningas Agrippalle:
9 Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan,
10 ja niin minä teinkin Jerusalemissa. Paljon pyhiä minä suljin vankiloihin, saatuani ylipapeilta siihen valtuuden, ja kun heitä tapettiin, annoin minä ääneni sen puolesta.
11 Ja kaikkialla synagoogissa minä usein koetin rankaisemalla pakottaa heitä herjaamaan Jeesusta, ja menin niin pitkälle vimmassani heitä vastaan, että vainosin heitä aina ulkomaan kaupunkeihin saakka.
12 Kun näissä asioissa matkustin Damaskoon ylipappien valtuudella ja suostumuksella,
13 näin minä, oi kuningas, tiellä keskellä päivää taivaasta valon, auringon paistetta kirkkaamman, leimahtavan minun ja matkatoverieni ympärillä,
14 ja me kaaduimme kaikki maahan, ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.'
15 Niin minä sanoin: 'Kuka olet, herra?' Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
19 Sentähden, kuningas Agrippa, minä en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä,
20 vaan saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten koko Juudean maalle ja pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että he tekisivät parannuksen soveliaita tekoja.
( Ap.t 26)

s-seutulainenÄläpä viitsi jauhaa paskaa! Se olet sinä, joka väännät evankeliumin kieroon.
Asia on näin yksinkertainen:
Ihminen joko uskoo, että Jumala sovitti jo koko maailman itsensä kanssa Kristuksessa, tai sitten hän kieltää tämän. Sinä kiellät tämän, joten sinun on korvattava Paavalin sovituksen sana monisanaisella sianpaskaversiollasi.
-GF-
Sinun on turha lässyttää ja yrittää väistää tätä päivänselvää asiaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äläpä viitsi jauhaa paskaa! Se olet sinä, joka väännät evankeliumin kieroon.
Asia on näin yksinkertainen:
Ihminen joko uskoo, että Jumala sovitti jo koko maailman itsensä kanssa Kristuksessa, tai sitten hän kieltää tämän. Sinä kiellät tämän, joten sinun on korvattava Paavalin sovituksen sana monisanaisella sianpaskaversiollasi.
-GF-
Sinun on turha lässyttää ja yrittää väistää tätä päivänselvää asiaa.Kutsut siis Paavalin todistusta kuningas Agrippalle p... jauhamiseksi!!
Ja Herran Jeesuksen Kristuksen omia sanoja lässytykseksi:
16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
( Ap.t 26)
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kutsut siis Paavalin todistusta kuningas Agrippalle p... jauhamiseksi!!
Ja Herran Jeesuksen Kristuksen omia sanoja lässytykseksi:
16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
( Ap.t 26)
s-seutulainenToistan:
Ihminen joko uskoo, että Jumala sovitti jo koko maailman itsensä kanssa Kristuksessa tai sitten hän kieltää tämän. Sinä kiellät tämän, joten sinun on korvattava Paavalin sovituksen sana monisanaisella sianpaskaversiollasi.
Sinä rakennat sianpaskaversiosi noilla Apostolien tekojen jakeilla mutta olet niin patologisen luihu pelkuri, ettet edes PERUSTELE kunnolla väitettäsi. Olet niin nilkki, ettet pysty puhumaan tässä kohtaa SUORAAN ja avoimesti. Et kykene sanomaan vaikkapa: "Koska Paavali sanoo Apostolien teoissa noin, silloin hän ei VOI tarkoittaa 2 Kor. 5:19:ssa sitä, mitä siinä lukee. Ihmisten on uskottava Jeesukseen voidaksen saada syntinsä anteeksi."
Miksi ihmeessä? Mitä sinä kuikelo oikein pelkäät? Paljastumistako? Sitäkö, että sinun olisi huolellisesti ja avoimesti PERUSTELTAVA sianpaskaoppisi - jolloin samalla paljastuisi, MILLÄ SANOILLA SINÄ HYLKÄÄT sovituksen sanan? Pelkäätkö sanoa julkisesti niitä sanoja?
MIksi et uskalla sanoa, millä perusteella sinä pyyhit perseesi NÄILLÄ SANOILLA:
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa EIKÄ LUKENUT HEILLE HEIDÄN RIKKOMUKSIAAN."
Kuka on antanut sinulle siihen luvan?
Viiteen vuoteen et ole kyennyt TÄHÄN vastaamaan mitään. Sinä vain läiskit noita jaeryppäitäsi kuin jokin vähä-älyinen perustelematta, MIKSI sinä niitä läiskit.
Kasva aikuiseksi, moukka!
- GF - - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö olekin kumma, oi suuri sovituksen sanan päälle paskoja, että vaikka ympäröit 2 Kor. 5:19:n muilla jakeilla, siinä EDELLEENKIN LUKEE
"Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan"?
Eikö olekin jänskää, ettet saa häivytettyä sitä mihinkään, vaikka teennäisessä muka armoon turvautumisessasi sitä kovati toivoisit?
Ja eikö olekin metkaa, ettet sinä vellihousu USKALLA SANOA, että "ei Paavali SITÄ tarkoita, mitä siinä lukee", vaikka haluaisit?
Ja eikö ole hassua, että sinun sianpaskaoppisi on tehnyt sinusta ja oppi-isästäsi tuollaisen kieron ketkun?
- GF -- GF - Vihamielinen, synneissään elävän kirjoitus. Epäilen, että et ole ainakaan vielä ns. pelastavassa uskossa, vaan vanhan ihmisesi vallassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
- GF - Vihamielinen, synneissään elävän kirjoitus. Epäilen, että et ole ainakaan vielä ns. pelastavassa uskossa, vaan vanhan ihmisesi vallassa.
Jaahas, joku ulkopuolinen tuli paskomaan tämän sovituksen sanan päälle:
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan."
Ja tarvitsee oksennukselleen tietenkin apuja käsitteistä, joita ei Uudesta testämentista löydy. Vanha tuttu kuvio.
- GF - - Anonyymi
Tuo ei käsittääkseni ole "Rooman kirkon" (roomal.kat.) oppi, vaan n. kolmasosa Luterilaisen kirkon n. vanhurskauttamisopista, johon loputkin opin yksityiskohdista sisältyvät.
Koko vanhurskauttamisoppi lyhyesti ilmaistuna on tuo Lutherin lause, kokonaan, eivät vain kaksi keskimmäistä sanaa: "Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tekojen kautta."
= Ei vain yksin armosta vaan armoon liittyen myös armon vastaanottaminen Kristuksen sovitustyön ja syntisten lahjavanhurskauttamisen kautta uskossa:
Kristus, armo, usko.
"Jumala vanhurskauttaa jumalattoman."
Helluntailaiset ovat kyllä lukutaitoisia, joten mikään asian "väärinkäsitys, virhe, erhe, vajavaisuus" ja muu puppu ei ole selitys eikä puolustus heidän selvälle valehtelulleen, koskien eri kristillisten kirkon oppeja, kristittyjen uskoa. Anabaptistiselle antikristillisyydelleen.
Tarkkaanottaen helluntailaisuus itse on suoraa muunnosta monista Room.kat.kirkon opeista ja tavoista ja on siis uskontona lähempänä heidän uskoaan kuin luterilaisten uskovien. Katolilaisilla on paavi ja pyhimykset, samoin helluntailaisilla: "voidellut" johtajansa sekä eri tasoiset "uskovansa", ihmeidentekijät, "valitut", antikristukset (nyt esim. D. Trump). Korostus ei ole Kristuksen teoissa, vaan ihmisten itsensä.
Helluntailaisuuden loivat USA:n ku klux klanilaiset vapaamuurarit. Näiden taustat olivat gnostilaiset, ilm. katolilaisten jesuiittojen oppeja. Anabaptistijohtaja B. Hubmaier oli katolilainen pappi joka perusti mm. "Marian kauniin kuvan" (ikonin) palvonnan kultin, mutta se ei oikein sytyttänyt kansaa. Silloin hän keksi anabaptismin! "Oikealla tavalla kastamisen oppi" syrjäytti kaiken evankeliumin ja sillä saattoi hyökätä myös Lutherin uskonpuhdistusta vastaan!
Luterilainen oppi pitää tuollaisa oppeja riivaajista, antikristuksista lähtöisinä. Anonyymi kirjoitti:
Eikö olekin kumma, oi suuri sovituksen sanan päälle paskoja, että vaikka ympäröit 2 Kor. 5:19:n muilla jakeilla, siinä EDELLEENKIN LUKEE
"Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan"?
Eikö olekin jänskää, ettet saa häivytettyä sitä mihinkään, vaikka teennäisessä muka armoon turvautumisessasi sitä kovati toivoisit?
Ja eikö olekin metkaa, ettet sinä vellihousu USKALLA SANOA, että "ei Paavali SITÄ tarkoita, mitä siinä lukee", vaikka haluaisit?
Ja eikö ole hassua, että sinun sianpaskaoppisi on tehnyt sinusta ja oppi-isästäsi tuollaisen kieron ketkun?
- GF -Ne entiset synnit ennen uskoontuloa on anteeksi annettu.
Sitten kun on otettu Kristus vastaan niin olemme armon Hengen alla.
Armo ei ole lupaus vääryyteen.
Meidän tulee Jumalan Hengessä vaeltaa tai me vaellamme hyvin jos olemme Jumalan ohjaamina.
Jumalan Henki kun ei ohjaa yhtäkään pahoihin tekoihin.
Meidän elämämme näyttää ja ne teot eli elämämme mitä me sitten olemme.
Onko meillä esim yhteys Jumalaan....Rukoilemmeko ??
Autammeko ihmisiä vai päinvastoin..
Rakastammeko lähimmäistä jne jne.
Vai olemmeko kuin Laodikean seurakunta.
Tekomme näin paljastaa, mitä me olemme.- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Ne entiset synnit ennen uskoontuloa on anteeksi annettu.
Sitten kun on otettu Kristus vastaan niin olemme armon Hengen alla.
Armo ei ole lupaus vääryyteen.
Meidän tulee Jumalan Hengessä vaeltaa tai me vaellamme hyvin jos olemme Jumalan ohjaamina.
Jumalan Henki kun ei ohjaa yhtäkään pahoihin tekoihin.
Meidän elämämme näyttää ja ne teot eli elämämme mitä me sitten olemme.
Onko meillä esim yhteys Jumalaan....Rukoilemmeko ??
Autammeko ihmisiä vai päinvastoin..
Rakastammeko lähimmäistä jne jne.
Vai olemmeko kuin Laodikean seurakunta.
Tekomme näin paljastaa, mitä me olemme.Sä taidat kuulua johonkin vapaan suunnan seurakuntaan? Kysyn siksi, kun olet niin uskomattoman pihalla evankeliumista. Täysin epäraamatullista guanoa.
Anonyymi kirjoitti:
Sä taidat kuulua johonkin vapaan suunnan seurakuntaan? Kysyn siksi, kun olet niin uskomattoman pihalla evankeliumista. Täysin epäraamatullista guanoa.
Ne entiset synnit lukee raamatussa.
Jos pysyy Kristuksessa on vapaa synnin ja kuoleman laista ja sekin on raamatussa.
En kuulu vapaaseurakuntaan vaan kuulun Kristukseen.
En tunnusta mitään eriseuroja vaan niinkuin oli alussa niin on oleva lopussa.- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Ne entiset synnit lukee raamatussa.
Jos pysyy Kristuksessa on vapaa synnin ja kuoleman laista ja sekin on raamatussa.
En kuulu vapaaseurakuntaan vaan kuulun Kristukseen.
En tunnusta mitään eriseuroja vaan niinkuin oli alussa niin on oleva lopussa.Joo, elele sinä ihan rauhassa yhden jakeen oppeinesi Kristuksessa. Kristuksessa sinä olet turvassa niin kuin olen minäkin.
Anonyymi kirjoitti:
Joo, elele sinä ihan rauhassa yhden jakeen oppeinesi Kristuksessa. Kristuksessa sinä olet turvassa niin kuin olen minäkin.
Totta...ei ole muuta kuin Kristus.
Tämähän on vain hyvä kun keskustellaan raamatun kohdista ja sitten laitetaan asiat yhteen.- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Totta...ei ole muuta kuin Kristus.
Tämähän on vain hyvä kun keskustellaan raamatun kohdista ja sitten laitetaan asiat yhteen.Puhut asiaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö olekin kumma, oi suuri sovituksen sanan päälle paskoja, että vaikka ympäröit 2 Kor. 5:19:n muilla jakeilla, siinä EDELLEENKIN LUKEE
"Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan"?
Eikö olekin jänskää, ettet saa häivytettyä sitä mihinkään, vaikka teennäisessä muka armoon turvautumisessasi sitä kovati toivoisit?
Ja eikö olekin metkaa, ettet sinä vellihousu USKALLA SANOA, että "ei Paavali SITÄ tarkoita, mitä siinä lukee", vaikka haluaisit?
Ja eikö ole hassua, että sinun sianpaskaoppisi on tehnyt sinusta ja oppi-isästäsi tuollaisen kieron ketkun?
- GF -Toinen puhuu aidasta- ja toinen aidan seipäistä.
- Anonyymi
"Me emme siis tule Jumalan kanssa sovitetuiksi katumuksemme, parannuksemme, vakavuutemme, rukouksemme tahi uskomme kautta. Mutta kaikki nämä ovat välttämättömät voidaksemme vastaan ottaa sovitusarmon."
Ei-helluntailainen kommentti:
Ratkaisukristillistä kiemurtelua. Raamatun oppia on, ettei pelastusta saada teoilla.- Anonyymi
Niinpä. Vain Jumalan suuri pelastus Jeesuksessa Kristuksessa.
Herra Jeesus sanoi sille eräälle miehelle joka tuli Hänen luoksensä ja kysyi ..
16 Ja katso, eräs mies tuli ja sanoi hänelle: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin iankaikkisen elämän?"
Jeesus sanoi, että pitämällä käskyt.
Mies vastasi noudattaneensa niitä kaikkia.
Mutta lopputulema oli ..
25 Kun opetuslapset sen kuulivat, hämmästyivät he kovin ja sanoivat: "Kuka sitten voi pelastua?"
26 Niin Jeesus katsoi heihin ja sanoi heille: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista". ( Matt 19)
Ihmistä varten on annettu vain yksi nimi, jossa pelastua, Herra Jeesus Kristus.
12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman." ( Apt 4)
Jeesus opetti Nikodeemuskelle, että ilman ylhäältä uudesti syntymistä ei voi saada iankaikkista elämää.
Ja Hengestä syntyminen ei ole mahdollista ilman uskoa.
14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
( Joh 3)
Tämähän käy ilmi Apostolien tekojen kautta saatavasta Raamatun ilmoituksesta ja kirjeistä.
Esim.
46 Silloin Paavali ja Barnabas puhuivat rohkeasti ja sanoivat: "Teille oli Jumalan sana ensiksi puhuttava; mutta koska te työnnätte sen luotanne ettekä katso itseänne mahdollisiksi iankaikkiseen elämään, niin katso, me käännymme pakanain puoleen.
47 Sillä näin on Herra meitä käskenyt: 'Minä olen pannut sinut pakanain valkeudeksi, että sinä olisit pelastukseksi maan ääriin asti'."
48 Sen kuullessansa pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa ja uskoivat, kaikki, jotka olivat säädetyt iankaikkiseen elämään.
49 Ja Herran sanaa levitettiin kaikkeen siihen maakuntaan. ( Apt 13)
13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi-hänen kirkkautensa kiitokseksi. ( Ef 1)
Pelastuksen evankeliumi on Jumalan voima, mikä vaikuttaa uskon kuulijassa ja kääntymyksen Heetan puoleen.
20 Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
21 Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen. ( Apt 11)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi

Usko ToivonenJatka, Usko, ihmeessä sovituksen sanan päälle paskomista, kun sinusta on tullut siinä niin etevä!
(Usko Toivosen julkilausumaton teesi kuuluu: "Kaikki SELLAINEN Raamatun siteeraaminen ja lässyttäminen on 'Raamatun ilmoitusta', jolla voi VASTUSTAA Paavalin väitettä, jonka mukaan Jumala sovitti JO koko maalman Kristuksessa itsensä kanssa, ja kaikki sellainen, joka ei tähtää tähän, ei ole.")
:D :D :D
- GF -
- Anonyymi
Kiitos, tosi evankeliumi jokapäiväiseen tarpeeseen, erityisesti täällä yleisillä, sekavilla mielipide palstoilla!
- Anonyymi
Siis, kaikki ovat sovitetut, mutta kaikki eivät usko. Raamattu todistaa uskon vanhurskaudesta. Ikävä kyllä kaikki eivät tule pelastumaan. Eivät edes ne, jotka eivät ole saaneet kuulla evankeliumia. Tosin emme tiedä mitä Jumala tekee sellaisten kanssa varmuudella, mutta ne jotka ovat kuulleet ja eivät usko, tuomitaan ankarasti.
Usko ei ole joka 'miehen'!
On suuri asia, että joku uskoo ja pelastuu Kristuksen tähden ja vain Hänen. Teoilla ei voi pelastua, mutta kristityn velvollisuus on elää mahdollisimman hyvin Jumalan viitoittamaa tahtoa.
Synti edelleen on turmiovalta (kadottaa), vaikka anteeksianto Kristuksessa on täydellinen. Ei Jumalaa voi huijata. Joko olet armon alla tai et ole. Siitä Raamattu todistaa. Ihmiselle se ei ole mahdollista, täytyy olla uudestisyntynyt ylhäältä. Vanha ihminen ja uusi ihminen taistelevat omistusoikeudesta koko elämän ajan. Henki vastustaa 'lihaa' ja päinvastoin eikä se ajassamme lopu kenenkään kohdalla. Eksyminen on suuri vaara. - Anonyymi
Päänsisäiset ajatukset armon vastaanottamisista on psykologiaa, eikäs se ketään pelasta.
Kristittyjen Raamatun mukaan Jumala pelastaa ihmisen kasteessa pesemällä perisynnin kirouksen ja ja muut synnin muodot pois ja lahjoittaa uuden liiton sinetiksi Pyhän Hengen lahjan kuulumisestaa uuden liiton jäseneksi.
Uusi liitton Kristuksessa alkaa kasteesta nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.
Ei helluntailaisilla sellaista kastetta ole olemassakaan.
Henkijeesuksen niitä kaataa ja viskoo maahan ja eksyttää pois totuudesta.- Anonyymi
Helluntailaisuus on Amerikasta tänne 100 v. sitten tuotu paha eksytys ja heresia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helluntailaisuus on Amerikasta tänne 100 v. sitten tuotu paha eksytys ja heresia.
Kaikki Jenkkilahkot on Kristinuskon sekaan jälkikäteen kylvettyä lustetta, rehevää eksytystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki Jenkkilahkot on Kristinuskon sekaan jälkikäteen kylvettyä lustetta, rehevää eksytystä.
Lahkojen lustevilja kasvaa hyvin ja päällepäin elinvoimaisemman näköistä kun hitaasti pitkän ajan sisällä kasvanut nisuvilja, mitä perinteiset kristilliset kirkkokunnat edustaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki Jenkkilahkot on Kristinuskon sekaan jälkikäteen kylvettyä lustetta, rehevää eksytystä.
Tarkoitatko tuolla "kristinuskolla" Lutherin kehittämää tapposysteemiä:
"”Myös kapinallinen ihminen, josta sellaista voidaan todistaa, on jo Jumalan ja keisarin pannassa, niin että se tekee oikein ja hyvin, joka ensimmäisenä sellaisen tappaa. Sillä itse kukin ihminen on sekä ylituomari että pyöveli, kun on kysymyksessä julkinen kapinannostaja,.. Sen tähden on nyt iskettävä, kuristettava ja pistettävä kuoliaaksi – salaa ja julkisesti – kuka vain osaa, ja ajateltava, että ei voi olla toista sen myrkyllisempää, vahingollisempaa, saatanallisempaa kuin kapinallinen ihminen; niin kuin lyödään kuoliaaksi hullu koira: ellet sinä tapa (häntä), niin hän tappaa sinut ja koko maan sinun kanssasi." - Anonyymi
moikka,
jättäkää pois uskostanne epäjumalanne Kristus on Sana / Poika.
Tuo epäjumala on vastoin Herra Jumalan tahtoa ja vastoin tosi-Jeesuksen uskontunnustusta Mark.12: 29-30.
Seuratkaa tosi-Jeesusta!
Tuo on valhe ja itsepetos. - Anonyymi
Vauvakasteenhenki eksyttää taas väittämällä, että veden läikyttäminen pelastaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki Jenkkilahkot on Kristinuskon sekaan jälkikäteen kylvettyä lustetta, rehevää eksytystä.
Näin on. Taustaltaan vapaamuurariutta eli luciferismia.
- Anonyymi
Ei myöskään sellainen kaste pelasta, jossa kastetaan ilman uskoa Jeesukseen Kristukseen, ilman syntien anteeksisaamista. Lut. kaste on oikea, mutta miksi suurin osa tänään luopuu?
Opetuksen ja oikean uskon puute! Siksikö tunne - ja kokemus liikkeet vetävät pauloihinsa?
Ei hyvä, mutta näinhän Raamattukin ennustaa, että kaikki luopuvat ennen Paruusiaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko tuolla "kristinuskolla" Lutherin kehittämää tapposysteemiä:
"”Myös kapinallinen ihminen, josta sellaista voidaan todistaa, on jo Jumalan ja keisarin pannassa, niin että se tekee oikein ja hyvin, joka ensimmäisenä sellaisen tappaa. Sillä itse kukin ihminen on sekä ylituomari että pyöveli, kun on kysymyksessä julkinen kapinannostaja,.. Sen tähden on nyt iskettävä, kuristettava ja pistettävä kuoliaaksi – salaa ja julkisesti – kuka vain osaa, ja ajateltava, että ei voi olla toista sen myrkyllisempää, vahingollisempaa, saatanallisempaa kuin kapinallinen ihminen; niin kuin lyödään kuoliaaksi hullu koira: ellet sinä tapa (häntä), niin hän tappaa sinut ja koko maan sinun kanssasi."Tuo ei ole kirkon oppi vaan Lutherin oma, poliittinen mielipide.
Monet suomalaiset helluntaijohtajat viime sodan aikana antoivat tukensa natsi-Saksalle.
Onko heluntailaisuus siis natsismia? Uskontonsa välttämättä ei ole, mutta ihmiset henkilöinä valtaosaltaan, kyllä. Myös koskien tämän päivän maailman tapahtumia.
Ovat tukeneet natsivaltion (Ukraina) ja luciferisti-suurvallan (USA), juutalaisten satanistien (WEF, Israel) yhteishyökkäystä kristittyä kansaa (Krim, Donetsk, Luhansk) ja valtiota (Venäjä) vastaan. Toimittaneet hyökkääjille polttouuneja. Ja jotkut heistä peräti uskoneet näin tekevänsä palveluksen Jumalalle! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo ei ole kirkon oppi vaan Lutherin oma, poliittinen mielipide.
Monet suomalaiset helluntaijohtajat viime sodan aikana antoivat tukensa natsi-Saksalle.
Onko heluntailaisuus siis natsismia? Uskontonsa välttämättä ei ole, mutta ihmiset henkilöinä valtaosaltaan, kyllä. Myös koskien tämän päivän maailman tapahtumia.
Ovat tukeneet natsivaltion (Ukraina) ja luciferisti-suurvallan (USA), juutalaisten satanistien (WEF, Israel) yhteishyökkäystä kristittyä kansaa (Krim, Donetsk, Luhansk) ja valtiota (Venäjä) vastaan. Toimittaneet hyökkääjille polttouuneja. Ja jotkut heistä peräti uskoneet näin tekevänsä palveluksen Jumalalle!Miksi yrität VALEHTELEMALLA muuttaa keskusteluaihetta?
Ei Lutherin julmuus sillä korjaannu, että haukut helluntailaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi yrität VALEHTELEMALLA muuttaa keskusteluaihetta?
Ei Lutherin julmuus sillä korjaannu, että haukut helluntailaisia.Ketkähän täällä haukkuvat ja keitä?
Teidän Hubmaierinne kävi itse polttelemassa synagogia, raapimassa tuluksia, heittelemässä hubmaierin-koktaileja? Tästä te ette halua kerrottavan.
Te koko puljuna olette julmia, ette edes ihmisiä. Enemmistö vankiloissa on teitä "epätäydellisiä" helluntailaisia, joiden tappoja, ampumisia, puukotuksia, penkeille sammuneiden asunnottomien taskujen tyhjentämisiä ja heidän huviksenne elävältäpolttamisia teidän herranne "ymmärtää, ei tuomitse, sillä hän tietää millaista tekoa te olette". Olette Perkeleen omia. Noitia. Jeesusta te ette tunne.
Sekoitatte politiikan ja uskonnon. Valehtelette kristittyjen uskosta, rienaatte Jumalan lahjoja kuten pyhää kastetta ja ehtoollista.
Mites oli tedän seurakunnanjohtajienne kanssa, kun Suomi liittoutui natsien kanssa, aloitti itä-Karjalan miehityksen, oli matkalla Uraliin?
Mitä sanoi esim. E.I. Manninen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketkähän täällä haukkuvat ja keitä?

Mitä sanoi esim. E.I. Manninen?Vedä soffi henkeä välillä ettet tukehdu helluntaivihaasi !
Vähemmälläkin pääset syyttäjän osastoon, ei ihan haljeta tarvitse.
- Anonyymi
Moni käyttää sovittaa-verbia aivan väärin. Se tarkoittaa sovintoon ja yhteyteen saattamista. Jumala oli Kristuksessa ja sovitti eli saattoi KOKO MAAILMAN sovintoon ja yhteyteen itsensä kanssa, koskapa Jeesus Kristus EDUSTI RISTILLÄ KOKO IHSMIKUNTAA. Kaikki ihmiset kuolivat yhdessä Jeesuksen kanssa hänen antaessaan henkensä vapaaehtoisesti koko ihmiskunnan lunnaiksi.
Syntejä on kuitenkin hieman hankala uskoa anteeksi, jollei usko Jeesukseen. Mutta tuosta väittämästä on mieletöntä vetää sellaista johtopäätöstä, jonka mukaan Jumala EI OLISI JO ANTANUT KAIKKIEN SYNTEJÄ ANTEEKSI. Jumalahan on se, joka päättää, antaako Hän ihmisten syntejä anteeksi ja millä perusteella!
Ja Jumala päätti, että Kristuksessa olemalla Hän sovittaisi KOKO MAAILMAN itsensä kanssa ja antaisi kaikki rikkomukset anteeksi. Tämä tapahtui jo. Tämä on sovituksen sana.
Se, että joku uskoo Jeesukseen jaa saaneensa syntinsä anteeksi, on eri asia kuin se, että Jumala antoi koko maailman syntivelan jo 2000 vuotta sitten. Jälkimmäinen näistä on peruuttamaton tosiasia, JA TÄHÄN TOSIASIAAN EVANKELIUMIN JULISTUS JA IHMISTEN USKOONTULEMINEN PERUSTUU.
Tosin Saatana on onnistunut harhauttamaan kristikunnan vääntämään TUON TOSIASIAN KIEROON, mikä on irvokkainta, mitä ihmiskunnalle on koskaan tapahtunut.
2 + 2 = 4 ja maapallo on pyöreä riippumatta siitä, uskonko minä siihen vaiko en.
Jumalan Karitsa POISTI JO koko maailman syntivelan riippumatta siitä, uskonko minä siihen vai en.
Kaksi ynnä kaksi ei ole neljä eikä maapallo ole pyöreä VASTA SITTEN KUN MINÄ USKON SIIHEN.
Minä en saa syntejäni anteeksi VASTA SITTEN KUN MINÄ USKON JEESUKSEEN JA SEN MYÖTÄ SIIHEN, ETTÄ OLEN SAANUT SYNTINI ANTEEKSI.
Minun syntini ovat olleet anteeksiannetut jo 2000 vuotta, ja usko Jeesukseen avaa tämän tosiasian minun ymmärrykselleni.
TÄSTÄ puhuu Paavali Apostolien tekojen 26 luvussa, jota moni vääntää riemumielin kieroon ja vain naureskelee typeryyksissään ylimielisesti, kun heille yrittää alkukielen avulla selittää tuota kohtaa Raamatussa. Kukaan ei ole heitä tuollaiseen evankeliumin pilkkaamiseen pakottanut.
- GF -- Anonyymi
Kristus Jeesus on Jumalan vanhurskaus, joka tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen
ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. ( Fil. 3:12)
9 ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
11 jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.
12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on Jumalan vanhurskaus, joka tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat”
( Fil. 3)

s-seutulainenPäänusko ei ketään pelasta yhtään mitään, vaikka ihminen hokisi sitä uskoaan julki aamusta iltaan.
Raamatun mukaan vain Kristittyjen kasteessa (ei lahkokasteessa) Jumala pelastaa syntisen ihmisen antamalla synnit anteeksi, sovittaa ihmisen, mukaanlukien perisynnin kirous poistuu ja ikuisen elämän lahja saadaan ja siitä vakuudeksi tulee uskon Hengen sinetti lahjaksi kuulumisesta uuden liiton jäseneksi.
1.Piet.3
Pietarilla oli taivaan valtakunnan avaimet
20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun ARKKIA rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.
21 Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus." - Anonyymi
Mistäs suomi-sanakirjasta tuo "sovitus" -selitys on keksitty?
Sovitus ei tarkoita tuota.
Sovitus sisältää väärintekijän itsensä, sikäli kuin mahdollista, aiheuttamansa vahingon tai esim. rikoksen täyden takaisin korvaamisen uhrilleen, takaisin maksun, hyvityksen, asian korjaamisen ennalleen. Ottaen myös määrätyn rangaistuksen itse kannettavakseen, tuon oman tekonsa tai rikoksensa aiheuttaman vahingonkorvauksen lisäksi.
Ihminen ei voi sovittaa suurinta osaa pahanteoistaan. Murhaa, tappoa tai esim. seksuaalirikosta ei tekijä voi jälkeenpäin millään sovittaa, vaikka katuisikin, sillä tehtyä ei saa tekemättömäksi. Teoistaan on vain vastattava. Kuollut ei herää henkiin. Särjetty rikoshri ei enää koskaan ole entisensä, Esim. vankeusrangaistuksen suorittaminen ei poista tekijän syyllisyyttä toisen ihmisen jatkuvaan kärsimykseen.
"Anteeksipyyntö" vain lisäisi uhrin taakkaa, hänen pitäisi vieläpä antaa anteeksikin, kun tekijällä on nyt niin paha mieli! Tekijä kiemurtelisi irti kaikesta omavastuusta! Mutta uhrin paha mieli ei poistu koskaan, sen sai tekijä aikaan.
Itselläni oli eräs tuttava, joka monesti laukoi häijyjä sanojaan, ilkeyksiä, joiden tiesi satuttavan toista. Sitten hän heti tekeytyi muka kauhistuneeksi, laittoi käden suunsa eteen ja silmät suurina muka "pyysi", suorastaan vaati anteeksi! Näin hän "anteeksisaaneena" saattoi iloita ystäviensä sanallisista lyömisistä.
Jeesuskin puhuu tästä asiasta mm. Vuorisaarnassaan.
Lopulta katkaisin tuttavuuteni häneen, en enää antanut anteeksi. Tahallisesti pahojen ihmisten uhriksi ei pidä suostua.
Jumalakaan ei anteksianna armon pilkkaamista, tahallaan tehtyjä syntejä. Väärä anteeksanto olisi rikoksen suosimista.
Ihminen ei voi sovittaa tekojaan.
Myös Jeesuksen sijais-sovitustyöhön vetoaminen vaatii täysin vilpittömän mielen, Jumalaa ei kiusata, eikä Hänen armoaan pilkata. Jos noin tekee, loppu on sen mukainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristus Jeesus on Jumalan vanhurskaus, joka tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen
ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. ( Fil. 3:12)
9 ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
11 jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.
12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on Jumalan vanhurskaus, joka tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat”
( Fil. 3)
s-seutulainenJulistan saviseutulainen sinut ohipuhumisen maailmanmestariksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistäs suomi-sanakirjasta tuo "sovitus" -selitys on keksitty?
Sovitus ei tarkoita tuota.
Sovitus sisältää väärintekijän itsensä, sikäli kuin mahdollista, aiheuttamansa vahingon tai esim. rikoksen täyden takaisin korvaamisen uhrilleen, takaisin maksun, hyvityksen, asian korjaamisen ennalleen. Ottaen myös määrätyn rangaistuksen itse kannettavakseen, tuon oman tekonsa tai rikoksensa aiheuttaman vahingonkorvauksen lisäksi.
Ihminen ei voi sovittaa suurinta osaa pahanteoistaan. Murhaa, tappoa tai esim. seksuaalirikosta ei tekijä voi jälkeenpäin millään sovittaa, vaikka katuisikin, sillä tehtyä ei saa tekemättömäksi. Teoistaan on vain vastattava. Kuollut ei herää henkiin. Särjetty rikoshri ei enää koskaan ole entisensä, Esim. vankeusrangaistuksen suorittaminen ei poista tekijän syyllisyyttä toisen ihmisen jatkuvaan kärsimykseen.
"Anteeksipyyntö" vain lisäisi uhrin taakkaa, hänen pitäisi vieläpä antaa anteeksikin, kun tekijällä on nyt niin paha mieli! Tekijä kiemurtelisi irti kaikesta omavastuusta! Mutta uhrin paha mieli ei poistu koskaan, sen sai tekijä aikaan.
Itselläni oli eräs tuttava, joka monesti laukoi häijyjä sanojaan, ilkeyksiä, joiden tiesi satuttavan toista. Sitten hän heti tekeytyi muka kauhistuneeksi, laittoi käden suunsa eteen ja silmät suurina muka "pyysi", suorastaan vaati anteeksi! Näin hän "anteeksisaaneena" saattoi iloita ystäviensä sanallisista lyömisistä.
Jeesuskin puhuu tästä asiasta mm. Vuorisaarnassaan.
Lopulta katkaisin tuttavuuteni häneen, en enää antanut anteeksi. Tahallisesti pahojen ihmisten uhriksi ei pidä suostua.
Jumalakaan ei anteksianna armon pilkkaamista, tahallaan tehtyjä syntejä. Väärä anteeksanto olisi rikoksen suosimista.
Ihminen ei voi sovittaa tekojaan.
Myös Jeesuksen sijais-sovitustyöhön vetoaminen vaatii täysin vilpittömän mielen, Jumalaa ei kiusata, eikä Hänen armoaan pilkata. Jos noin tekee, loppu on sen mukainen.Sinä käytät sovittaa-sanaa arkikielisessä merkityksessä. Paavalin alkukielinen verbi on suomennettu sovitukseksi ja tarkoittaa sovintoon ja yhteyteen saattamista.
"Sinun on sovitettava tekosi" on kelpo suomea, mutta Uudsen testamentin sovittaa-sana Paavalin kirjeissä ei tarkoita tuota.
Mutta koska sinä käytät tuota sanaa täysin mielivaltaisesti niin kuin haluat, Paavalin sovituksen sana jää sinulla pimentoon ja joudut keksimään Uudelle testamentille täysin vieraita käsitteitä, kuten Jeesuksen "sijais-sovitustyö", joka on täysin järjetön.
Jeesus ei kuollut kenenkään SIJASTA vaan kaikkien meidän EDUSTAJANAMME vieden MEiDÄT mukanaan ristille.
Kun Hän heräsi kuolleista, Hän heräsi uuden ihmiskunnan Päänä, ja Hänessä me olemme ja siksi iankaikkisesti turvassa.
Saatana on onnistunut sekoittamaan ihmismielet tässä asiassa sekoittamalla ihmisten kielenkäytön. - Anonyymi
Täysin totta, mutta osalliseksi siitä pääsee kuitenkin vasta kuulemalla ja uskomalla Evankeliumin Kristuksesta. Ei tule yksilön osaksi automaattisesti. Kaikki eivät pääse ikävä kyllä 'Taivaaseen'.
Ymmärrä vanhurskautumisoppi, joka ihme kyllä osalla hellareitakin on.
3."Sola fide (yksin uskosta);
4.Sola scriptura (yksin kirjoituksista);
1.Solus Christus (yksin Kristuksesta tai yksin Kristuksen kautta);
2.Sola gratia (yksin armosta);
5.Soli Deo gloria (kunnia ainoastaan Jumalalle)" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistäs suomi-sanakirjasta tuo "sovitus" -selitys on keksitty?
Sovitus ei tarkoita tuota.
Sovitus sisältää väärintekijän itsensä, sikäli kuin mahdollista, aiheuttamansa vahingon tai esim. rikoksen täyden takaisin korvaamisen uhrilleen, takaisin maksun, hyvityksen, asian korjaamisen ennalleen. Ottaen myös määrätyn rangaistuksen itse kannettavakseen, tuon oman tekonsa tai rikoksensa aiheuttaman vahingonkorvauksen lisäksi.
Ihminen ei voi sovittaa suurinta osaa pahanteoistaan. Murhaa, tappoa tai esim. seksuaalirikosta ei tekijä voi jälkeenpäin millään sovittaa, vaikka katuisikin, sillä tehtyä ei saa tekemättömäksi. Teoistaan on vain vastattava. Kuollut ei herää henkiin. Särjetty rikoshri ei enää koskaan ole entisensä, Esim. vankeusrangaistuksen suorittaminen ei poista tekijän syyllisyyttä toisen ihmisen jatkuvaan kärsimykseen.
"Anteeksipyyntö" vain lisäisi uhrin taakkaa, hänen pitäisi vieläpä antaa anteeksikin, kun tekijällä on nyt niin paha mieli! Tekijä kiemurtelisi irti kaikesta omavastuusta! Mutta uhrin paha mieli ei poistu koskaan, sen sai tekijä aikaan.
Itselläni oli eräs tuttava, joka monesti laukoi häijyjä sanojaan, ilkeyksiä, joiden tiesi satuttavan toista. Sitten hän heti tekeytyi muka kauhistuneeksi, laittoi käden suunsa eteen ja silmät suurina muka "pyysi", suorastaan vaati anteeksi! Näin hän "anteeksisaaneena" saattoi iloita ystäviensä sanallisista lyömisistä.
Jeesuskin puhuu tästä asiasta mm. Vuorisaarnassaan.
Lopulta katkaisin tuttavuuteni häneen, en enää antanut anteeksi. Tahallisesti pahojen ihmisten uhriksi ei pidä suostua.
Jumalakaan ei anteksianna armon pilkkaamista, tahallaan tehtyjä syntejä. Väärä anteeksanto olisi rikoksen suosimista.
Ihminen ei voi sovittaa tekojaan.
Myös Jeesuksen sijais-sovitustyöhön vetoaminen vaatii täysin vilpittömän mielen, Jumalaa ei kiusata, eikä Hänen armoaan pilkata. Jos noin tekee, loppu on sen mukainen.Noinkin on käytännössä. Oikein on antaa anteeksi, vaikka ei voi tietenkään sairaan ja pahan ihmisen seurassa olla eikä tarvitse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä käytät sovittaa-sanaa arkikielisessä merkityksessä. Paavalin alkukielinen verbi on suomennettu sovitukseksi ja tarkoittaa sovintoon ja yhteyteen saattamista.
"Sinun on sovitettava tekosi" on kelpo suomea, mutta Uudsen testamentin sovittaa-sana Paavalin kirjeissä ei tarkoita tuota.
Mutta koska sinä käytät tuota sanaa täysin mielivaltaisesti niin kuin haluat, Paavalin sovituksen sana jää sinulla pimentoon ja joudut keksimään Uudelle testamentille täysin vieraita käsitteitä, kuten Jeesuksen "sijais-sovitustyö", joka on täysin järjetön.
Jeesus ei kuollut kenenkään SIJASTA vaan kaikkien meidän EDUSTAJANAMME vieden MEiDÄT mukanaan ristille.
Kun Hän heräsi kuolleista, Hän heräsi uuden ihmiskunnan Päänä, ja Hänessä me olemme ja siksi iankaikkisesti turvassa.
Saatana on onnistunut sekoittamaan ihmismielet tässä asiassa sekoittamalla ihmisten kielenkäytön.Höpö höpö !
Jeesus kuoli meidän sijastamme.
Eli meille olisi kuullut lain mukaan kuolema syntiemme tähden, mutta Hän kuoli meidän puolestamme.
Siis ennen aikojaan jos jollekin määrättiin vaikkapa kuoleman rangaistus, niin sen saattoi toinen ihminen ottaa kantaakseen ja kuolla siis toisen sijasta.
Esim vaikkapa isä, oman poikansa sijasta, jotta poika saisi elää.
Paavali kirjoittaa asiasta hyvin selvästi:
Roomalaiskirje 5
6 Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.
7 Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla.
8 Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.
9 Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta.
Ef. 5:2 ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".
Tit. 2:14 hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.
Siis Jeesuksen sijais kuoleman kautta vain meillä on Elämä.
Tästä kuvana ovat eläinten uhraamiset lakiliitossa, eli veri vaadittiin ja sijais kuolema.
13 Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
15 Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.
16 Sillä missä on testamentti, siinä on sen tekijän kuolema toteennäytettävä;
17 sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, koska se ei milloinkaan ole voimassa tekijänsä eläessä.
18 Sentähden ei myöskään ensimmäistä liittoa verettä vihitty.
19 Sillä kun Mooses oli kaikelle kansalle julkilukenut kaikki käskyt, niinkuin ne laissa kuuluvat, otti hän vasikkain ja kauristen veren ynnä vettä ja purppuravillaa ja isopin ja vihmoi sekä itse kirjan että kaiken kansan,
20 sanoen: "Tämä on sen liiton veri, jonka Jumala on teille säätänyt".
21 Ja samoin hän verellä vihmoi myös majan ja kaikki palvelukseen kuuluvat esineet.
22 Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista.
23 On siis välttämätöntä, että taivaallisten kuvat tällä tavalla puhdistetaan, mutta että taivaalliset itse puhdistetaan paremmilla uhreilla kuin nämä.
24 Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.
25 Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan,
26 sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.
27 Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,
28 samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat. - Anonyymi
Eli sielunvihollinenkin istuu taivaassa kruunu päässään, niinkö se menee oppisi mukaan, häh?$#
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin totta, mutta osalliseksi siitä pääsee kuitenkin vasta kuulemalla ja uskomalla Evankeliumin Kristuksesta. Ei tule yksilön osaksi automaattisesti. Kaikki eivät pääse ikävä kyllä 'Taivaaseen'.
Ymmärrä vanhurskautumisoppi, joka ihme kyllä osalla hellareitakin on.
3."Sola fide (yksin uskosta);
4.Sola scriptura (yksin kirjoituksista);
1.Solus Christus (yksin Kristuksesta tai yksin Kristuksen kautta);
2.Sola gratia (yksin armosta);
5.Soli Deo gloria (kunnia ainoastaan Jumalalle)"Puhut järjettömyyksiä. Sovitettu on on sovitettu ja sillä siisti. Kukaan ei pääse siitä sen enempää osalliseksi kuin kaikki pääsivät jo 2000 vuotta sitten.
MIkään ei ole niin irvokasta kuin tehdä vanhurskautusopilla sovituksen sana tyhjäksi - murjoa Paavalin yhdellä teemalla Paavalin pääteema.
Vanhurskautus ei ole yhtään mitään sen enempää kuin ihmisen tietoiseksi tekemistä syntien anteeksisaamisesta. Synnit saatiin anteeksi 2000 vuotta sitten, ja vanhurskauduttaessa tästä tullaan tietoiseksi.
Kun tuomari julistaa syytetyn oikeussalissa syyttömäksi, hän ei tee sitä spontaanisti, hetken mielijohteesta, vaan tiedossa olleiden faktojen perusteella. Hän on tehnyt päätöksensä jo ennen nuijan pöytään iskeytymistä; syytetyn kohtalo on sinetöity jo ennen vapauttavan tuomion julistamista.
Jumala julisti itse tykönään koko maailman syyttömäksi Jeesuksen ristillä ottaessaan maailman syntivelan POIS. On mahdotonta syyttää jotakuta sen jälkeen, kun itse on poistanut syytöksen aiheet.. Tämän Jumala teki Golgatalla eikä yhtään vähempää.
Roomalaiskirjeen 3. ja 4. luvun vanhurskautusoppi on sovituksen sanalle alisteinen eikä suinkaan päinvastoin. Sellainen luterilaisuus, joka julistaa toisin, on mennyt harhaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö !
Jeesus kuoli meidän sijastamme.
Eli meille olisi kuullut lain mukaan kuolema syntiemme tähden, mutta Hän kuoli meidän puolestamme.
Siis ennen aikojaan jos jollekin määrättiin vaikkapa kuoleman rangaistus, niin sen saattoi toinen ihminen ottaa kantaakseen ja kuolla siis toisen sijasta.
Esim vaikkapa isä, oman poikansa sijasta, jotta poika saisi elää.
Paavali kirjoittaa asiasta hyvin selvästi:
Roomalaiskirje 5
6 Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.
7 Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla.
8 Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.
9 Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta.
Ef. 5:2 ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".
Tit. 2:14 hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.
Siis Jeesuksen sijais kuoleman kautta vain meillä on Elämä.
Tästä kuvana ovat eläinten uhraamiset lakiliitossa, eli veri vaadittiin ja sijais kuolema.
13 Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
15 Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.
16 Sillä missä on testamentti, siinä on sen tekijän kuolema toteennäytettävä;
17 sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, koska se ei milloinkaan ole voimassa tekijänsä eläessä.
18 Sentähden ei myöskään ensimmäistä liittoa verettä vihitty.
19 Sillä kun Mooses oli kaikelle kansalle julkilukenut kaikki käskyt, niinkuin ne laissa kuuluvat, otti hän vasikkain ja kauristen veren ynnä vettä ja purppuravillaa ja isopin ja vihmoi sekä itse kirjan että kaiken kansan,
20 sanoen: "Tämä on sen liiton veri, jonka Jumala on teille säätänyt".
21 Ja samoin hän verellä vihmoi myös majan ja kaikki palvelukseen kuuluvat esineet.
22 Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista.
23 On siis välttämätöntä, että taivaallisten kuvat tällä tavalla puhdistetaan, mutta että taivaalliset itse puhdistetaan paremmilla uhreilla kuin nämä.
24 Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.
25 Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan,
26 sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.
27 Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,
28 samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.Väitteesi
"Siis ennen aikojaan jos jollekin määrättiin vaikkapa kuoleman rangaistus, niin sen saattoi toinen ihminen ottaa kantaakseen ja kuolla siis toisen sijasta. Esim vaikkapa isä, oman poikansa sijasta, jotta poika saisi elää"
on täyttä hevonpaskaa! :D :D :D
Tämä edustamasi sianpaskaopin keksi Anselm Canterburyläinen 1200-luvulla.
Kristus kuoli meidän edestämme JA MEITÄ EDUSTAEN, VIEDEN MEIDÄT MUKANAAN RISTILLE:
Otapa itsetyytyväinen Nellie Oleson pää ulos itsetyytyväisyyden takapuolestasi ja lue:
Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
os me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa
Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, 17ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. 18Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. 19Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi 20ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väitteesi
"Siis ennen aikojaan jos jollekin määrättiin vaikkapa kuoleman rangaistus, niin sen saattoi toinen ihminen ottaa kantaakseen ja kuolla siis toisen sijasta. Esim vaikkapa isä, oman poikansa sijasta, jotta poika saisi elää"
on täyttä hevonpaskaa! :D :D :D
Tämä edustamasi sianpaskaopin keksi Anselm Canterburyläinen 1200-luvulla.
Kristus kuoli meidän edestämme JA MEITÄ EDUSTAEN, VIEDEN MEIDÄT MUKANAAN RISTILLE:
Otapa itsetyytyväinen Nellie Oleson pää ulos itsetyytyväisyyden takapuolestasi ja lue:
Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
os me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa
Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, 17ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. 18Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. 19Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi 20ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.Sydämen kyllyydestä taas kerran suu puhuu !
" on täyttä hevonpaskaa! :D :D :D "
" Tämä edustamasi sianpaskaopin "
" Otapa itsetyytyväinen Nellie Oleson pää ulos itsetyytyväisyyden takapuolestasi ja lue: "
Matt. 12:34 Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Luuk. 6:45 Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Eli se mitä sisälläsi kannat, sitä näin suollat ja siten paljastat vain oman puhdistumattoman sydämesi !
Mutta edes tämän vertaa sinä itse et edes kykene käsittämään.
Voi tuota sinun umpisokeuttasi !
Tässä lisää:
Matt. 8:17 että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Esaiaan kautta, joka sanoo: "Hän otti päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme".
1. Piet. 2:24 joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut".
Niin ja ENSIN tulee sovitus Kristuksen sijaisuhriveren kautta ja saadaan Elämä, ja sitten vasta on meidän aika alkaa kuolla.
1 Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
2 Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.
3 Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;
4 kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.
5 Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta,
6 sillä niiden tähden tulee Jumalan viha,
7 ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte.
8 Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne.
9 Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa
10 ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan.
Mutta miten tuo asia onkaan sinun omalla kohdallasi ?

Yhä vain tuota saastaa monella tapaa ja tasolla !
Eipä ole näkyvissä kuolettaminen, vaan pahuus vain rehoittaa kohdallasi.
Siis tätähän toimintasi taas kerran oli:
viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustasi....... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sydämen kyllyydestä taas kerran suu puhuu !

viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustasi.......Sinä varmaan Nellie ihmettelet, miksi et tahdo löytää puolisoa itsellesi? Anna kun kerron: tuommoisen Valtiattaren, neiti Oikeassaolijan seuraan ei kukaan täysjärkinen kaipaa. Miehet vainuavat kaltaisesi egomaanikot ja kaukaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sydämen kyllyydestä taas kerran suu puhuu !
" on täyttä hevonpaskaa! :D :D :D "
" Tämä edustamasi sianpaskaopin "
" Otapa itsetyytyväinen Nellie Oleson pää ulos itsetyytyväisyyden takapuolestasi ja lue: "
Matt. 12:34 Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Luuk. 6:45 Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Eli se mitä sisälläsi kannat, sitä näin suollat ja siten paljastat vain oman puhdistumattoman sydämesi !
Mutta edes tämän vertaa sinä itse et edes kykene käsittämään.
Voi tuota sinun umpisokeuttasi !
Tässä lisää:
Matt. 8:17 että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Esaiaan kautta, joka sanoo: "Hän otti päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme".
1. Piet. 2:24 joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut".
Niin ja ENSIN tulee sovitus Kristuksen sijaisuhriveren kautta ja saadaan Elämä, ja sitten vasta on meidän aika alkaa kuolla.
1 Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
2 Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.
3 Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;
4 kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.
5 Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta,
6 sillä niiden tähden tulee Jumalan viha,
7 ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte.
8 Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne.
9 Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa
10 ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan.
Mutta miten tuo asia onkaan sinun omalla kohdallasi ?
8 Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne.
Yhä vain tuota saastaa monella tapaa ja tasolla !
Eipä ole näkyvissä kuolettaminen, vaan pahuus vain rehoittaa kohdallasi.
Siis tätähän toimintasi taas kerran oli:
viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustasi.......Ja hei törppö: meidän kuolemamme ristillä tapahtui YHDESSÄ jeesuksen kanssa, ei SEN JÄLKEEN. Nuija!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja hei törppö: meidän kuolemamme ristillä tapahtui YHDESSÄ jeesuksen kanssa, ei SEN JÄLKEEN. Nuija!
Eli sinä siis elit jo Jeesuksen aikana ?
Ja sama meno jatkuu:
" Yhä vain tuota saastaa monella tapaa ja tasolla !
Eipä ole näkyvissä kuolettaminen, vaan pahuus vain rehoittaa kohdallasi.
Siis tätähän toimintasi taas kerran oli:
viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustasi....... " - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä varmaan Nellie ihmettelet, miksi et tahdo löytää puolisoa itsellesi? Anna kun kerron: tuommoisen Valtiattaren, neiti Oikeassaolijan seuraan ei kukaan täysjärkinen kaipaa. Miehet vainuavat kaltaisesi egomaanikot ja kaukaa.
Nämä ovat jo todella säälittäviä juttuja !
Omiin harhaisiin kuvitelmiisi perustuen tuotat pelkkää valhetta.
Miksi on kohdallasi noin ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä ovat jo todella säälittäviä juttuja !
Omiin harhaisiin kuvitelmiisi perustuen tuotat pelkkää valhetta.
Miksi on kohdallasi noin ?No kerropa, oletko vanhapiika vai etkö ole?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli sinä siis elit jo Jeesuksen aikana ?
Ja sama meno jatkuu:
" Yhä vain tuota saastaa monella tapaa ja tasolla !
Eipä ole näkyvissä kuolettaminen, vaan pahuus vain rehoittaa kohdallasi.
Siis tätähän toimintasi taas kerran oli:
viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustasi....... "Luepa törppö roomalaiskiren kuudes, kolossalaiskirjeen ensimmäinen ja toisen korinttolaiskirjeen 5. luku ja tuki vähäksi aikaa turpasi.
- Anonyymi
Parhamilla ja Olsenilla oli voimakas lihan uskon henki.
Molemmat helluntailiikkeen perustajat saivat syytteen sodomiasta nuorten poikien kanssa.- Anonyymi
Sinulla on ainakin voimakas rienaamisen henki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on ainakin voimakas rienaamisen henki.
Factatietoa.
Parhami sai syytteen sodomiasta v. 1907 Amerikassa.
Olseni sai syytteen sodomiasta v. 1925 Helsingissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Factatietoa.
Parhami sai syytteen sodomiasta v. 1907 Amerikassa.
Olseni sai syytteen sodomiasta v. 1925 Helsingissä.Olseni perusti Suomeen 40 ens. hell.srk.
Ensin Helsinkiin v. 1920 ja muualle maahan aina Haapavedelle asti, missä kävi ahkerasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olseni perusti Suomeen 40 ens. hell.srk.
Ensin Helsinkiin v. 1920 ja muualle maahan aina Haapavedelle asti, missä kävi ahkerasti.Muuta perustusta ei voi laittaa, mitä nyt on perustettu.
Euroopan helluntaijohtajat kutsuivat Gerhard Olsen-Smidt:iä Suomen helluntaiapostoliksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuta perustusta ei voi laittaa, mitä nyt on perustettu.
Euroopan helluntaijohtajat kutsuivat Gerhard Olsen-Smidt:iä Suomen helluntaiapostoliksi.Tuo Apostoliksi kutsuminen on helluntailaisten omaa tulkintaa, eikä kunnioita Jumalan sanaa ja Kristuksen seuraajia. Kukaan aito kristitty ei sallisi itseään nimitettävän yli sen mikä on Jumalan oma tahto ja sana. Paavali oli viimeinen, raamatullinen Apostoli.
Jokainen uskova kristtty on myös evankelista, mitään erillistä titteliä tämä ei vaadi.
Joka on täyttynyt Pyhällä Hengellä, omaa kaikki armolahjat, Kristuksen Itsensä vaikutuksen kautta. Profetoiminen on Pyhän Hengen teko, Hän on Profeetta, ei tuo profetoiva ihminen. Ihminen ei ole mitään, paitsi Kristukseen kätkettynä.
Jumalattomat, riettaat, itse itsensä korottaneet "apostolit, valhe-evankelistat ja -profeetat" eivät palvele Raamatun Elävää Jumalaa. Heissä on toinen henki (-valta). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuta perustusta ei voi laittaa, mitä nyt on perustettu.
Euroopan helluntaijohtajat kutsuivat Gerhard Olsen-Smidt:iä Suomen helluntaiapostoliksi.Älä valehtele.
Luterilaiset vänkääjät keksivät valheita ja postaavat viikosta toiseen samaa juttu.
Monta vuotta he kopsaavat tuota samaa soopaa. Ehkä he peittävät sillä katkeruuttaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä valehtele.
Luterilaiset vänkääjät keksivät valheita ja postaavat viikosta toiseen samaa juttu.
Monta vuotta he kopsaavat tuota samaa soopaa. Ehkä he peittävät sillä katkeruuttaan.Te ette myönnä, että nostitte Gerhardin Jeesuksen opetuslasten ja Paavalin rinnalle saman arvoiseksi "apostoliksi".
Tehän tällä foorumilla olette nimenneet itsenne, joitain saarnaajianne... anteeksi: "pastoreitannekin" apostoleiksi! Eikös teillä ollut joku apostoli-koulukin jossain?
Aivan vamasti muistan lukeneeni täältä, joskus pari, muutama kuukautta sitten. Oikein väittelitte siitä, kirjoittaen, että eihän apostoli muuta tarkoita kuin "olla Herran lähettämä". Siksi tekin olette apostoleita.
Vääriä apstoleita te olette.
- Anonyymi
Aloitukseen !
S-seutulainen !
En yhtään ihmettele ongelmiasi.
Olet yhä vain lutherilaisen kirkon eksytyksissä syvällä.
Siis luterilaisuus pääosin perustuu vain ihmisen omiin uskotteluihin.
Ja siten ei pelastuta.
Ihmisen tulee ensin uudestisyntyä ja siten päästä armon piiriin ja Jumalan lapseksi.
Vasta siten, sen Jumalan synnyttämän Uskon avulla voi pärjätä ja saavutetaan Jumalan valtakunta.
Ja se uudestisyntyminen ei tapahdu vauvakasteessa / toisten ihmisten uskon kautta ja avulla !
Eikä se tapahdu missään rippikoulun konfirmaatiossa.
Vaikka kirkkosi niin valehdellen väittääkin.
Joten miksi sinä yhä lainailet luterilaisten eksyttäjien kirjoituksia ja yhä vain pidät kynsin hampain kiinni luterilaisten valheen opettajien opeista ???
Vai uskotko sinä ihan oikeasti ihmisen pelastuvan vauvakasteeen "armon" avulla ???
Jos et, niin miksi loputtomasti lainailet eksyttäjien kirjoituksia ?
Oppi-isäsi Luther esim. yritti päästä eroon pahuudestaan ruoskimalla itse itseään !
Mutta eihän se pahuus hänestä mihinkään irronnut, vaan hän kidututti ja tapatti uskovia !
Lue nyt viimein se, mitä kirkkosi on jo todeksi myöntänyt:
Opiskele oppi-isäsi historia, jonka lutherilainen kirkko on myöntänyt ja anteeksi pyytänyt:
Oppi-isänne Luther !
https://freepathways.wordpress.com/2010/09/13/anteeksipyynto-2010/
Tässä ote tuosta:
Luterilaisten anteeksipyynnön tausta
Luterilaisen maailmanliiton yhdestoista yleiskokous kokoontui 20.-28.7.2010 Stuttgartissa. Yksi kokouksen pääaiheista oli historiallinen sovinto, luterilaisten kirkkojen anteeksipyyntö mennoniittien uskonyhteisöltä maailmanlaajuisesti. Kysymys on 1500-luvulta lähtien tapahtuneista anababtistien eli uudestikastajien vainoista, jotka johtivat Euroopassa raakaan väkivaltaan: mestauksiin, elävältä roviolla polttamisiin ja muihin maallisen hallinnon kirkkojen tuella harjoittamiin julmuuksiin. Toisin sanoen katolisen kirkon kahleista vapautuneet protestantit murhasivat toisia protestantteja ja käyttivät siinä katolisen kirkon inkvisitiosta tuttuja, mitä julmimpia menetelmiä.
Tässä tarkennusta noihin kidutuksiin ja tappamisiin:
Kertomukset väkivallasta tallella – Marttyyrien peili
Tuhansia uudestikastettuja tuomittiin kuolemaan julmilla tavoilla. H
eitä kidutettiin eri tavoin,
poltettiin roviolla,
mestattiin,
hirtettiin,
hukutettiin
ja haudattiin elävältä.
Heiltä riistettiin lapset ja omaisuus. Myös heidän teologisia kirjoituksiaan tuhottiin polttorovioilla.
---------------
Tässä ote tuolta anteeksipyynnöstä Lutherin toimista:
-------------
Kysymys on 1500-luvulta lähtien tapahtuneista anababtistien eli uudestikastajien vainoista, jotka johtivat Euroopassa raakaan väkivaltaan: mestauksiin, elävältä roviolla polttamisiin ja muihin maallisen hallinnon kirkkojen tuella harjoittamiin julmuuksiin.
Toisin sanoen katolisen kirkon kahleista vapautuneet protestantit murhasivat toisia protestantteja ja käyttivät siinä katolisen kirkon inkvisitiosta tuttuja, mitä julmimpia menetelmiä.
Reformaation isät Martti Luther ja Philip Melanchthon antoivat arvovaltansa ja teologisen tukensa vainoille ja väkivallalle puheillaan ja kirjoituksillaan. Dokumentit osoittavat, että Luther ja Melanchthon antoivat useita jyrkkiä ja väkivallan sallivia lausuntoja uudestikastajista. He eivät pelkästään hyväksyneet ihmisten vainoamista ja heihin kohdistettua fyysistä väkivaltaa, vaan jopa kannustivat vallanpitäjiä siihen sekä maallisin että teologisin perustein.
Silloinen maallinen hallinto käytti arvovaltaisten kirkonmiesten tuomitsevia puheita ja kirjallisia lausuntoja hyväksi uudestikastajiin kohdistamansa vainon legitiimeinä perusteluina. Keisarikunnassa laadittiin uskonpuhdistajien tukemana laki, joka mahdollisti vainoamisen ”laillisesti”.
Luther joutui ottamaan kantaa anabaptisteiksi nimitettyjen kristittyjen tappamiseen vuonna 1527. Hän antoi suostumuksensa laille ja kuolemantuomioille, vaikka tapahtumia hänen omien sanojensa mukaan olikin ”kauheaa katsella”.
-------------------------
Joten miksi ihmeessä yhä seuraat kirkkosi valheita ja eksytyksiä ja eksyttäjiä ??? - Anonyymi
Ei se noin ollut. Ja kuka ymmärtää oikein keskiajan olosuhteet näissäkään asioissa?
- Anonyymi
Mitä oikein sekoilet ?
Tuo linkin asia sisältää kirkkokuntien itse myöntämät asiat.
Tuo oli vain ote siitä kaikesta, mitä on myönnetty ja anteeksi pyydetty.
Ymmärrätkö sinä sen ? - Anonyymi
Eli lue läpi ja kunnolla tuon linkin kokonaisuus / asiat ja väitä sen jälkeen vastaan jos koet niin, että siinä ei ole totuutta.
- Anonyymi
Ei ne mitään lue eikä halua ymmärtää senkään vertaa.
Uskonnollinen ja poliittinen mielettömyys on samaa juurta, fanatismi ei kaipaa miettimistä eikä lukemista. - Anonyymi
Just joo, onhan noita luettu, mutta ei ole hullua hurskaammaksi tullut. Anteeksi on pyydetty, mutta ei tiedetä olisiko Luther pyytänyt. Tuomiolla vasta tulee totuus ilmi monista asioita.
Lutherin valitut kirjoitukset ovat kuitenkin ainoan, oikean uskon se kirjoittelustaan selitys raamatullisesti runsaasta kirjoittelustaan huolimatta. (Kukaan ei pystyne hallitsemaan koko Lutherin tuotantoa ja elämästä ei paljoa tiedetä.
Uskon totuus kaatuu ko. vanhurskauttamisopin mukana. Muuta on turha etsiä Raamatusta.
Entä, onko annettu anteeksi, kun on oikein pyydetty, tahdottu oikaista vääryydet, joista ei voi todella tietää? Selityksiä on erilaisia.
Ymmärtääkseni hellarit, vaikka joitakin samoja oppiyhtäläisyyksiä on, eivät polveudu Lutherin ajan "hurmahengistä". Sellaisia ovat mennoniitat ja hutteriitit, amissit.
Kauheinta on että edelleen toisin ajattelijoita teurastetaan säälittä eikä sodat ole loppuneet eikä vainot. (En ole tutkija, joten en osaa paremmin)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Anabaptismi- Anonyymi
"Uskon totuus kaatuu ko. vanhurskauttamisopin mukana. Muuta on turha etsiä Raamatusta."
Ei-helluntailainen kommentti:
Luterilaisuus oli ja meni ja kaatui samantien Lutherin itsensä toimesta, kun alkoi selitellä, että vesikaste on kahdensuuntainen liitto: hänet on kastettu Jeesuksen kasteessa, ja Jeesus on kastettu hänen (Lutherin) kasteessa. Tämä on sellaista magiaa ja salatiedettä, että mikä hyvänsä kirkko kaatuu, maallistuu tällaisen myötä. Evankeliumin voima (siten myös uskon vanhurskaus) seliteltiin pois, kun kastamisesta (teosta) korotettiin pelastuksen a ja o.
- Anonyymi
Sekava, kun kokonainen kappale hävinnyt keskeltä!
- Anonyymi
Uusi testamentti kumoaa Lutherin "yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden" -opin.
Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Luuk 16:31 Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'"
Jaak 2:24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella. - Anonyymi
Vastaukseni katosi, joten sanon nyt tässä vaiheessa, että ei kumoa, ei totisesti.
- Anonyymi
Sinulle on juurtunut luterilainen raamattunäkemys niin syvälle, ettet enää kykene ymmärtämään Raamattua etkä ilmeisesti myöskään muuttamaan mieltäsi.
Uusi testamentti kumoaa aivan selvästi Lutherin "yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden" -opin. Sen tajusi Martin Luther itsekin, minkä takia hän vaati mm. Jaakobin kirjaa poistettavaksi Raamatusta, mihin Lutherin seuraajat eivät suostuneet.
Tässä on ao. kohdat Uudesta testamentista, jotka kumoavat Lutherin opin yksin uskosta, yksin armosta:

Jaak 2:24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.En tiedä sitä, että mihin sinä itse oikeasti uskot ?
Mutta hyvin pinnallinen on viestisi.
Tuo sinun luettelemasi eksyneen Lutherin fraasi kokoelma on itsessään ihan oikein, mutta !
Jos sitä ja sen sisältöä ei ymmärrä kunnolla, niin metsään mennään kuten Luther meni.
Kaikki on yksin Jumalan armosta, siinä ei ole mitään väärin !
Kaikki on yksin Kristuksesta ja Hänen sovituksensa kautta !
Mutta sitten tuleekin se YDIN !
Yksin Uskosta !
Mistä uskosta siinä puhutaan ?
1) Ihmisen omasta "uskosta", eli oikeammin uskottelusta ?
2) Vai Jumalan siinä oikeassa uudestisyntymisessä synnytämässä Uskosta ?
Ja vain se Jumalan synnyttämä Usko ja uudestisyntymässä saatu Pyhä Henki vaikuttaa uudestisyntyneessä niitä Jumalan aikaansaaamia, eli Jumalan tekoja Hänen lapsessaan !
Ihmisen omat teot eivät kelpaa Jumalalle, vaan ne ovat vain kuin saastainen vaate:
Jes. 64:5 Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme
Siis omavanhurskauden teot ja sen pystyttely yritykset eivät kelpaa Jumalalle !
Ihminen ei siis itse itsestään kykene tuottamaan mitään Jumalalle kelpaavaa, vaan vain se, mitä Jumala meissä saa aikaan, eli Jumalan ennalta valmistamat teot kelpaavat !
Ef. 2:10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
Eli uskovan kohdalla sen pitää mennä näin:
Fil. 2:13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.
Mutta jos siis mennään teot edellä ja kuvitellaan harhoissa niin, että ihmisestä itsestään lähtee ne Jumalalle otolliset teot, niin silloin ollaan ihan väärällä tiellä !
Silloin ollaan siis omavanhurskauden pystyttelyn tiellä, josta Sana sanoo näin:
1 Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
2 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä sitä, että mihin sinä itse oikeasti uskot ?
Mutta hyvin pinnallinen on viestisi.
Tuo sinun luettelemasi eksyneen Lutherin fraasi kokoelma on itsessään ihan oikein, mutta !
Jos sitä ja sen sisältöä ei ymmärrä kunnolla, niin metsään mennään kuten Luther meni.
Kaikki on yksin Jumalan armosta, siinä ei ole mitään väärin !
Kaikki on yksin Kristuksesta ja Hänen sovituksensa kautta !
Mutta sitten tuleekin se YDIN !
Yksin Uskosta !
Mistä uskosta siinä puhutaan ?
1) Ihmisen omasta "uskosta", eli oikeammin uskottelusta ?
2) Vai Jumalan siinä oikeassa uudestisyntymisessä synnytämässä Uskosta ?
Ja vain se Jumalan synnyttämä Usko ja uudestisyntymässä saatu Pyhä Henki vaikuttaa uudestisyntyneessä niitä Jumalan aikaansaaamia, eli Jumalan tekoja Hänen lapsessaan !
Ihmisen omat teot eivät kelpaa Jumalalle, vaan ne ovat vain kuin saastainen vaate:
Jes. 64:5 Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme
Siis omavanhurskauden teot ja sen pystyttely yritykset eivät kelpaa Jumalalle !
Ihminen ei siis itse itsestään kykene tuottamaan mitään Jumalalle kelpaavaa, vaan vain se, mitä Jumala meissä saa aikaan, eli Jumalan ennalta valmistamat teot kelpaavat !
Ef. 2:10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
Eli uskovan kohdalla sen pitää mennä näin:
Fil. 2:13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.
Mutta jos siis mennään teot edellä ja kuvitellaan harhoissa niin, että ihmisestä itsestään lähtee ne Jumalalle otolliset teot, niin silloin ollaan ihan väärällä tiellä !
Silloin ollaan siis omavanhurskauden pystyttelyn tiellä, josta Sana sanoo näin:
1 Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
2 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.Sinä jaarittelet kaikkea sivusta ja vierestä. Raamatussa ei ole yksin uskosta, yksin armosta -oppia, jonka on keksinyt Martin Luther.
Ensinnäkin armoa ei anneta kaikille sitä pyytäville. Sen takia pelastus ei ole yksin armosta, vaikka kaikki armoa tarvitsevat. Jeesus vaati parannuksen tekoa, jotta voi saada armoa. Ihmiseltä siis edellytetään tekoja siis parannuksen tekemistä ja velvollisuuksien täyttämistä.
Joh 12:50 ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän. Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua."
Matt 19:16 Eräs mies tuli kysymään Jeesukselta: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?"
17 Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä."
18 "Mitä käskyjä?" mies kysyi. "Näitä", vastasi Jeesus, "älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti,
19 kunnioita isääsi ja äitiäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
Room 8:12 Meillä on siis velvollisuuksia, veljet, mutta ei itsekästä luontoamme kohtaan; ei meidän pidä elää sen mukaan.
13 Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä jaarittelet kaikkea sivusta ja vierestä. Raamatussa ei ole yksin uskosta, yksin armosta -oppia, jonka on keksinyt Martin Luther.
Ensinnäkin armoa ei anneta kaikille sitä pyytäville. Sen takia pelastus ei ole yksin armosta, vaikka kaikki armoa tarvitsevat. Jeesus vaati parannuksen tekoa, jotta voi saada armoa. Ihmiseltä siis edellytetään tekoja siis parannuksen tekemistä ja velvollisuuksien täyttämistä.
Joh 12:50 ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän. Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua."
Matt 19:16 Eräs mies tuli kysymään Jeesukselta: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?"
17 Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä."
18 "Mitä käskyjä?" mies kysyi. "Näitä", vastasi Jeesus, "älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti,
19 kunnioita isääsi ja äitiäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
Room 8:12 Meillä on siis velvollisuuksia, veljet, mutta ei itsekästä luontoamme kohtaan; ei meidän pidä elää sen mukaan.
13 Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää.Sori vaan, mutta minä kirjoitin tuossa edellä asian YTIMESTÄ !
Mutta jos sinä luotat lakiin, niin sille minä en voi mitään, se on ihan sinun oma ongelmasi !
Ja silloin sinä olet vain ja ainoastaan pystyttämässä sitä omavanhurskauttasi.
Ihan kuten ne juutalaiset pääosin, joille ei armo kelvannut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sori vaan, mutta minä kirjoitin tuossa edellä asian YTIMESTÄ !
Mutta jos sinä luotat lakiin, niin sille minä en voi mitään, se on ihan sinun oma ongelmasi !
Ja silloin sinä olet vain ja ainoastaan pystyttämässä sitä omavanhurskauttasi.
Ihan kuten ne juutalaiset pääosin, joille ei armo kelvannut.Lain noudattaminen ei tee kenestään omavanhurskasta. Koita sisäistää tämän Paavalin kirjoittaman lauseen YDIN:
Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä jaarittelet kaikkea sivusta ja vierestä. Raamatussa ei ole yksin uskosta, yksin armosta -oppia, jonka on keksinyt Martin Luther.
Ensinnäkin armoa ei anneta kaikille sitä pyytäville. Sen takia pelastus ei ole yksin armosta, vaikka kaikki armoa tarvitsevat. Jeesus vaati parannuksen tekoa, jotta voi saada armoa. Ihmiseltä siis edellytetään tekoja siis parannuksen tekemistä ja velvollisuuksien täyttämistä.
Joh 12:50 ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän. Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua."
Matt 19:16 Eräs mies tuli kysymään Jeesukselta: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?"
17 Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä."
18 "Mitä käskyjä?" mies kysyi. "Näitä", vastasi Jeesus, "älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti,
19 kunnioita isääsi ja äitiäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
Room 8:12 Meillä on siis velvollisuuksia, veljet, mutta ei itsekästä luontoamme kohtaan; ei meidän pidä elää sen mukaan.
13 Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää.raamattu ei sano , että > oman elämänsä parantamisen kautta <
"Pelasti meidät , ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta , vaan
laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen
kautta ." Tiit: 3 : 5
omaa elämäänsä saa ja on lupa parantaa niin hyväksi , omasta mielestään hyväksi , Jeesus sanoo raamatussa:
"Ei KUKAAN ole HYVÄ , paitsi Jumala yksin" Luuk: 18 : 19
Jeesuksen sanat , selvää sanaa , älköön kukaan vaan luulko , että taivaan portilla
aikanaan kukaan voisi esitellä omia hyviä tekojaan "sisäänpääsyn ehtona ". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lain noudattaminen ei tee kenestään omavanhurskasta. Koita sisäistää tämän Paavalin kirjoittaman lauseen YDIN:
Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.Sinä itse et nyt ymmärrä sitä, että MITEN se noudattaminen oikeasti toteutuu.
Se ei tule, eikä synny ihmisestä, vaan vain ja ainoastaan Jumalan synnyttämänä ja aikaansaamana.
Siis ei lain kautta, vaan uskon kuuliaisuuden kautta, eli ensin tulee kuulla Herran ääni ja sitten totella, eli olla kuuliainen Herran äänelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä itse et nyt ymmärrä sitä, että MITEN se noudattaminen oikeasti toteutuu.
Se ei tule, eikä synny ihmisestä, vaan vain ja ainoastaan Jumalan synnyttämänä ja aikaansaamana.
Siis ei lain kautta, vaan uskon kuuliaisuuden kautta, eli ensin tulee kuulla Herran ääni ja sitten totella, eli olla kuuliainen Herran äänelle.Törppö oppisi perustuu tökeröön raamatunkäännökseen! Uskon kuuliaisuus tarkoittaa uskoa KRISTUKSEN KUULIAISUUTEEN, mutta tuo sinun niljanteinen oppisi ryövää Jeesukselta Hänen kunniansa ja haluaa korostaa SINUN KUULIAISUUTTASI Hänen kuuliaisuutensa sijasta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Törppö oppisi perustuu tökeröön raamatunkäännökseen! Uskon kuuliaisuus tarkoittaa uskoa KRISTUKSEN KUULIAISUUTEEN, mutta tuo sinun niljanteinen oppisi ryövää Jeesukselta Hänen kunniansa ja haluaa korostaa SINUN KUULIAISUUTTASI Hänen kuuliaisuutensa sijasta!
Yhä et vaan ymmärrä !
Raamattu puhuu Uskon kuuliaisuudesta, eli se ei ole ihmisen omaa, vaan Jumalan aikaansaamaa, ihan kuten ne Jumalan ennalta valmistamat teot, joissa Jumalan lapsen tulisi vaeltaa !
1. Piet. 4:17 Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?
Fil. 2:12 Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte;
Room. 6:12 Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille,
13 Älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.
2. Kor. 2:9 sillä sitä varten minä kirjoitinkin, että saisin nähdä, kuinka te kestätte koetuksen, oletteko kaikessa kuuliaiset
Jumala siis vaatii kuuliaisuutta meiltä.
Eikä se mitenkään vähennä Kristuksen kuuliaisuuden arvoa, sehän on mittaamaton !
Mutta sinä nyt vain haluat haastaa riitaa ja heittelet noita olkiukkojasi !
Säälittävää touhua ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Törppö oppisi perustuu tökeröön raamatunkäännökseen! Uskon kuuliaisuus tarkoittaa uskoa KRISTUKSEN KUULIAISUUTEEN, mutta tuo sinun niljanteinen oppisi ryövää Jeesukselta Hänen kunniansa ja haluaa korostaa SINUN KUULIAISUUTTASI Hänen kuuliaisuutensa sijasta!
Niin ja tässä on koko asian ydin kohdallamme !
Hepr. 3:15 Kun sanotaan: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa",
Hepr. 4:7 niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne"
Tämä on jokapäiväistä valintaa siis !
Eli paadutammeko sydämemme ja suljemmeko korvamme Herran äänelle, vai emmekö ?
Toimimmeko sen Herran hyvän tahdon mukaan, vai emme ?
Valinta on ihmisen kuitenkin, ja tästä on kyse, eli riippumisesta Hänessä:
Ps. 91:14 "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni.
15 Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.
16 Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhä et vaan ymmärrä !
Raamattu puhuu Uskon kuuliaisuudesta, eli se ei ole ihmisen omaa, vaan Jumalan aikaansaamaa, ihan kuten ne Jumalan ennalta valmistamat teot, joissa Jumalan lapsen tulisi vaeltaa !
1. Piet. 4:17 Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?
Fil. 2:12 Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte;
Room. 6:12 Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille,
13 Älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.
2. Kor. 2:9 sillä sitä varten minä kirjoitinkin, että saisin nähdä, kuinka te kestätte koetuksen, oletteko kaikessa kuuliaiset
Jumala siis vaatii kuuliaisuutta meiltä.
Eikä se mitenkään vähennä Kristuksen kuuliaisuuden arvoa, sehän on mittaamaton !
Mutta sinä nyt vain haluat haastaa riitaa ja heittelet noita olkiukkojasi !
Säälittävää touhua !Siulla on uskonnollisen tekopyhyyden ja itsetyytyväisyyden virtsaa pää niin täynnä, että sinä kykenet peittelemaan iljettävällä ja kierolla Kaanaan kielelläsi jopa sen, että korotat oman kuuliaisuutesi Jeesuksen kuuliaisuutta tärkeämmäksi. Yäk, mitä sontaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siulla on uskonnollisen tekopyhyyden ja itsetyytyväisyyden virtsaa pää niin täynnä, että sinä kykenet peittelemaan iljettävällä ja kierolla Kaanaan kielelläsi jopa sen, että korotat oman kuuliaisuutesi Jeesuksen kuuliaisuutta tärkeämmäksi. Yäk, mitä sontaa!
Tässä taas sydämen kyllyydestä suu puhuu !
" virtsaa ja sontaa" !
35 Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.
36 Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.
- Anonyymi
Niinpä! Tottahan se on, jos armo kaatuisi, ei minulla mitään muuta pakopaikkaa olisi, olin sitten lut. tai joku muu.
Tämän päivän ongelma on niin kuin Jeesuksenkin aikana, että ihminen ei tahdo (kääntyä eikä uskoa.)
Kehotan teitä laista kerskaavia olemaan rehellisiä Jumalan edessä. Kuoliko Jeesus muka turhaan teidän edestänne? Voi alkaa syvällisesti tarkastamaan 10-käskyä kohdallaan. Onko yhtään, mitä täytät pohjia myöten totuudessa?
Oikeat teot seuraavat oikeaa uskoa, tarkoittaa Jaakoppi
On helppoa syyttää toisia synnistä. Ei minullakaan ole minkään moista kiusausta lesboiluun, kun olen täyshetero. Voinko kerskua silti?
"Efesolaiskirje 2:8-9 FB38
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta — se on Jumalan lahja — ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
FB38: Kirkkoraamattu 1933/38"
Lailla on kyllä Lutherin mukaan kolme eri käyttötarkoitusta - löydetty Raamatusta (Tunnustuskirjat), suosittelen.
Ihmisen syvä syntisyys näkyy selvemmin lapsissa, yksinkertaisissa ja dementikoissa. Ei ole kontrollia. "Fiksut" osaavat pettää teeskennellen ihmisiä, mutta eivät Jumalaa.
Jaakobin kirje tulee ymmärtää koko Raamatun sanoman valossa. Jotkut tosiaan eksyvät, kun luulevat olevansa synnittömiä, kun eivät tee mitään.- Anonyymi
Tässä on nyt hyvä huomata tämä Raamatunpaikka:
Ps. 50:16 Mutta jumalattomalle Jumala sanoo: "Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni ja ottamaan minun liittoni suuhusi?
Eli kuka on oikeasti Jumalan lapsi ja kuka taas sitä ei ole ?
Esim. lutherilaisuudessa väitetään valheellisesti niin, että vauvakastettu on Jumalan lapsi ja pelastuu.
Mutta Raamattu sanoo selvästi sen, että omakohtaisella Uskolla vain tullaan autuaaksi !
Jeesus itse sanoo selvsäti:
Joh. 3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
Joh. 3:7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhää
Tässä ei puhuta vauvoista, eikä vauvoille, vaan aikuiselle !
Joten liiton lapsia ovat vain uudestisyntyneet ja heidän on taivasten valtakunta.
Mutta nythän moni uudestisyntymätön kuvittelee eksytettynä olevansa liitossa Jumalan kanssa ja siten Jumalan lapsi, vaikka näin ei ole !
Joten tämä on tärkeä kohta:

Ensin pitää siis selvittää se, onko toinen oikeasti edes Jumalan lapsi, vai onko tälle vastoin Totuutta vain niin uskoteltu / väärin opetettu ??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä on nyt hyvä huomata tämä Raamatunpaikka:
Ps. 50:16 Mutta jumalattomalle Jumala sanoo: "Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni ja ottamaan minun liittoni suuhusi?
Eli kuka on oikeasti Jumalan lapsi ja kuka taas sitä ei ole ?
Esim. lutherilaisuudessa väitetään valheellisesti niin, että vauvakastettu on Jumalan lapsi ja pelastuu.
Mutta Raamattu sanoo selvästi sen, että omakohtaisella Uskolla vain tullaan autuaaksi !
Jeesus itse sanoo selvsäti:
Joh. 3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
Joh. 3:7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhää
Tässä ei puhuta vauvoista, eikä vauvoille, vaan aikuiselle !
Joten liiton lapsia ovat vain uudestisyntyneet ja heidän on taivasten valtakunta.
Mutta nythän moni uudestisyntymätön kuvittelee eksytettynä olevansa liitossa Jumalan kanssa ja siten Jumalan lapsi, vaikka näin ei ole !
Joten tämä on tärkeä kohta:
Ps. 50:16 Mutta jumalattomalle Jumala sanoo: "Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni ja ottamaan minun liittoni suuhusi?
Ensin pitää siis selvittää se, onko toinen oikeasti edes Jumalan lapsi, vai onko tälle vastoin Totuutta vain niin uskoteltu / väärin opetettu ???helluntailainenhan itse juuri "ottaa SUUHUNSA" , Jumalan tekemän LIITON ja samaan hengenvetoon KIELTÄÄ kasteen Kristukseen ,
"vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena , joka ei ole lihan saastan poistamista , vaan koska
JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON ." 1 Piet: 3: 21
siis , kuka teki , - Jumala teki ,
Kristukseen KASTETTU on perillinen ja Jeesuksen kanssaperillinen .
Kristillinen kaste on Jumalan ikuisesti voimassa oleva LIITTO , > ( 1 Piet: 3: 21) , mikä
on voimassa kuoleman rajan yli ikuisuuteen asti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
helluntailainenhan itse juuri "ottaa SUUHUNSA" , Jumalan tekemän LIITON ja samaan hengenvetoon KIELTÄÄ kasteen Kristukseen ,
"vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena , joka ei ole lihan saastan poistamista , vaan koska
JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON ." 1 Piet: 3: 21
siis , kuka teki , - Jumala teki ,
Kristukseen KASTETTU on perillinen ja Jeesuksen kanssaperillinen .
Kristillinen kaste on Jumalan ikuisesti voimassa oleva LIITTO , > ( 1 Piet: 3: 21) , mikä
on voimassa kuoleman rajan yli ikuisuuteen asti.Lakiliitossa kastettiin vedellä.
Uudessa liitossa Herra kastaa Pyhällä Hengellä !
Asia on kyllä selvästi kerrottu, eli Johannes / lakiliiton vesikaste.
Uusi liitto ja Kristus kastaa Pyhällä Hengellä.
Mark. 1:8 Minä kastan teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä."
Mutta vesikaste eksytetty ei kykene Totuutta löytämään, ikävä kyllä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakiliitossa kastettiin vedellä.
Uudessa liitossa Herra kastaa Pyhällä Hengellä !
Asia on kyllä selvästi kerrottu, eli Johannes / lakiliiton vesikaste.
Uusi liitto ja Kristus kastaa Pyhällä Hengellä.
Mark. 1:8 Minä kastan teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä."
Mutta vesikaste eksytetty ei kykene Totuutta löytämään, ikävä kyllä.Lakiliitossa , LIITTO oli Vanhan liiton ympärileikkauksen LIITTO.
"ja niin minun LIITTONI on merkitty teidän lihaanne IANKAIKKISEKSI LIITOKSI"
1 Moos: 17: 12 -13
LIITTO on Jumalan tekemä ja ihmisen NOUDATTAA hänen käskynsä .
Vanhan liiton kaste oli "lihan saastan poistamista " , eikä vanhan liiton kaste ollut
LIITTO , vaan kahdeksan päivän ikäisenä lapsi liitettiin Jumalan LIITTOON, -
tyttövauvoista kaksi kyyhkysenpoikasta, 3 Moos: 12: 5-7
( ympärileikkaamaton hävitettäköön kansastansa , 1 Moos: 17 ) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakiliitossa , LIITTO oli Vanhan liiton ympärileikkauksen LIITTO.
"ja niin minun LIITTONI on merkitty teidän lihaanne IANKAIKKISEKSI LIITOKSI"
1 Moos: 17: 12 -13
LIITTO on Jumalan tekemä ja ihmisen NOUDATTAA hänen käskynsä .
Vanhan liiton kaste oli "lihan saastan poistamista " , eikä vanhan liiton kaste ollut
LIITTO , vaan kahdeksan päivän ikäisenä lapsi liitettiin Jumalan LIITTOON, -
tyttövauvoista kaksi kyyhkysenpoikasta, 3 Moos: 12: 5-7
( ympärileikkaamaton hävitettäköön kansastansa , 1 Moos: 17 )Nyt alat päästä asian ytimeen !
Lakiliitossa siis ympärileikattiin ulkoisesti !
Uudessa liitossa se tapahtuu sisäisesti, eli sydämen ympärileikkauksen kautta !
Eli jos ei olla uudestisynnytty, eli jos ei sydäntä ole ympärileikattu siinä uudestisyntymässä, niin ei kuuluta uuden liiton jäseniin.
Ja siinä ei vettä käytetä !
Room. 2:29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt alat päästä asian ytimeen !
Lakiliitossa siis ympärileikattiin ulkoisesti !
Uudessa liitossa se tapahtuu sisäisesti, eli sydämen ympärileikkauksen kautta !
Eli jos ei olla uudestisynnytty, eli jos ei sydäntä ole ympärileikattu siinä uudestisyntymässä, niin ei kuuluta uuden liiton jäseniin.
Ja siinä ei vettä käytetä !
Room. 2:29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.Uudessa liitossa EI OLE raamatun ympärileikkausta , joka oli HEILLÄ Apostolisena aikana , kun Vanha liitto VAIHTUI Uuteen liittoon Kristuksessa ,
Uudessa liitossa on ainoastaan , "yksi kaste" Ef: 4 : 5
"KRISTUKSEN ympärileikkauksella ollen haudattuina hänen kanssaan KASTEESSA"
Kol: 2: 11- 12
_ "Kristuksen ympärileikkaus , joka ei ole ihmiskäsin tehty"
helluntailaiselle siis se oma "lihasydän" menee edelle KRISTUKSEN ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uudessa liitossa EI OLE raamatun ympärileikkausta , joka oli HEILLÄ Apostolisena aikana , kun Vanha liitto VAIHTUI Uuteen liittoon Kristuksessa ,
Uudessa liitossa on ainoastaan , "yksi kaste" Ef: 4 : 5
"KRISTUKSEN ympärileikkauksella ollen haudattuina hänen kanssaan KASTEESSA"
Kol: 2: 11- 12
_ "Kristuksen ympärileikkaus , joka ei ole ihmiskäsin tehty"
helluntailaiselle siis se oma "lihasydän" menee edelle KRISTUKSEN !Mikä se Yksi kaste siis on ?
Se, että ihminen kastaa vedellä ?
Vai se, että Herra itse kastaa Pyhällä Hengellä uudestisyntyvän ?
Nyt siis pitäisi YKSI valita !
Kumman otat ja kumman jätät ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä se Yksi kaste siis on ?
Se, että ihminen kastaa vedellä ?
Vai se, että Herra itse kastaa Pyhällä Hengellä uudestisyntyvän ?
Nyt siis pitäisi YKSI valita !
Kumman otat ja kumman jätät ?kasteessa annetaan Pyhä Henki . ( Apt: 2: 38)
"Sillä KOLME on jotka todistavat : Henki JA vesi JA veri , ja ne kolme
YHDESSÄ ovat ." 1 Joh: 5 : 8
helluntailaisella "ei yhdessä ovat" , vaan heille vesi on erillisenä ja henkeä huudetaan
erillisenä ja "Jeesuksen veri" huudetaan erillisenä , - että semmosta , kun eivät raamatun
sanaan USKO . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uudessa liitossa EI OLE raamatun ympärileikkausta , joka oli HEILLÄ Apostolisena aikana , kun Vanha liitto VAIHTUI Uuteen liittoon Kristuksessa ,
Uudessa liitossa on ainoastaan , "yksi kaste" Ef: 4 : 5
"KRISTUKSEN ympärileikkauksella ollen haudattuina hänen kanssaan KASTEESSA"
Kol: 2: 11- 12
_ "Kristuksen ympärileikkaus , joka ei ole ihmiskäsin tehty"
helluntailaiselle siis se oma "lihasydän" menee edelle KRISTUKSEN !"Uudessa liitossa EI OLE raamatun ympärileikkausta"
Olet väärässä. Uudessa liitossa on voimassa käsky ympärileikata jokainen Abrahamin jälkeläinen ja heidän perheensä jäsen ja ne pakanat, jotka haluavat ottaa ympärileikkauksen ja liittyä Israelin kansan jäseniksi. Sen takia Paavali ympärileikkasi Timoteuksen.
Ap.t 16:
3 Paavali halusi ottaa Timoteuksen matkalle mukaan, ja siksi hän ympärileikkasi tämän. Näin hän teki niiden seutujen juutalaisten tähden, sillä kaikki tiesivät, että Timoteuksen isä oli kreikkalainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Uudessa liitossa EI OLE raamatun ympärileikkausta"
Olet väärässä. Uudessa liitossa on voimassa käsky ympärileikata jokainen Abrahamin jälkeläinen ja heidän perheensä jäsen ja ne pakanat, jotka haluavat ottaa ympärileikkauksen ja liittyä Israelin kansan jäseniksi. Sen takia Paavali ympärileikkasi Timoteuksen.
Ap.t 16:
3 Paavali halusi ottaa Timoteuksen matkalle mukaan, ja siksi hän ympärileikkasi tämän. Näin hän teki niiden seutujen juutalaisten tähden, sillä kaikki tiesivät, että Timoteuksen isä oli kreikkalainen.siis: "niin hän teki niiden JUUTALAISTEN TÄHDEN" ,
"Katso , minä Paavali sanon teille , että jos ympärileikkautatte itsenne , niin
KRISTUS ei ole oleva teille miksikään hyödyksi." Gal: 5 : 2
Vanha liitto lakkasi ja Uusi liitto alkoi KRISTUKSESSA ,
"Kristuksen ympärileikkauksella ollen haudattuina hänen kanssaan , KASTEESSA"
Kol: 2: 11-12 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kasteessa annetaan Pyhä Henki . ( Apt: 2: 38)
"Sillä KOLME on jotka todistavat : Henki JA vesi JA veri , ja ne kolme
YHDESSÄ ovat ." 1 Joh: 5 : 8
helluntailaisella "ei yhdessä ovat" , vaan heille vesi on erillisenä ja henkeä huudetaan
erillisenä ja "Jeesuksen veri" huudetaan erillisenä , - että semmosta , kun eivät raamatun
sanaan USKO .Voi kun et ymmärrä vertauksia ja niiden merkityksiä.
Matt. 13:13 Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi kun et ymmärrä vertauksia ja niiden merkityksiä.
Matt. 13:13 Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.ai , vertauksia !
>>> "silloin te saatte Pyhän Hengen lahjan "<<<
"kukin teistä KASTEEN Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi ,
SILLOIN TE SAATTE Pyhän Hengen LAHJAN , sillä teille ja TEIDÄN lapsillenne tämä
lupaus on annettu" Apt: 2: 38 - 39
helluntailainen >>> voi kun et ymmärrä vertauksia <<<
Apt: 2: 38 -39 on selvää raamatun sanaa . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ai , vertauksia !
>>> "silloin te saatte Pyhän Hengen lahjan "<<<
"kukin teistä KASTEEN Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi ,
SILLOIN TE SAATTE Pyhän Hengen LAHJAN , sillä teille ja TEIDÄN lapsillenne tämä
lupaus on annettu" Apt: 2: 38 - 39
helluntailainen >>> voi kun et ymmärrä vertauksia <<<
Apt: 2: 38 -39 on selvää raamatun sanaa .Sinä raukka et ymmärrä kokonaisuutta edes.
Jeesuksen aikakauden ja siten lakiliittoon kuuluvilla juutalaisilla oli lakiliiton mukaan PARANNUKSEN kaste !
Johannes kastoi parannukseen juuri siksi, eli kehoitti uskomaan Messiaaseen.
Sen aikakauden lakiliiton jäsenillä oli siis mahdollisuus siirtyä suoraan vanhasta liitosta uuteen.
Ja ne juutalaiset saivat siis Hengen vasta sen kasteen jälkeen.
Ainoat kastetut pakanat olivat Korneliuksen huonekunta, jotka Pietari kastoi ymmärtämättömyyttään ihan turhaan.
Siis he olivat saaneet Pyhän Hengen ENNEN sitä vesikastetta !
Pakanoiden apostoli Paavali itse sanoo näin siitä tehtävästä Johon Jeesus hänet henk koht ohjeisti:
1. Kor. 1:17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
Miten selität tämän itsellesi, eli ei vesikastetta ollenkaan !
Paavali toki kastoi pari juutalaista, mutta kiittää Jumalaa siitä, ettei ollut kastanut kuin nuo pari vain kaikista uskoontulleista !
1. Kor. 1:14 Minä kiitän Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen,
Siis:
Minä kiitän Jumalaa, etten ole kastanut - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä raukka et ymmärrä kokonaisuutta edes.

Minä kiitän Jumalaa, etten ole kastanutUuden liiton kaste , jonka Jeesus antoi VASTA YLÖSNOUSEMUKSENSA jälkeen , kun Jeesus ilmestyy opetuslapsilleen ,
Uuden liiton kaste ei ole sama kuin Johanneksen kaste .
"vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena , ei siksi , että luovuitte saastaisesta elämästä ,
vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen PERUSTUKSENA on
Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus " 1 Piet: 3: 21 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uuden liiton kaste , jonka Jeesus antoi VASTA YLÖSNOUSEMUKSENSA jälkeen , kun Jeesus ilmestyy opetuslapsilleen ,
Uuden liiton kaste ei ole sama kuin Johanneksen kaste .
"vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena , ei siksi , että luovuitte saastaisesta elämästä ,
vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen PERUSTUKSENA on
Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus " 1 Piet: 3: 21Älä viitsi väärentää Sanaa !!!
Tuo Raamatunkohta menee näin:
20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
Mihin tämä jäikään ?
" Tämän vertauskuvan mukaan " - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitsi väärentää Sanaa !!!
Tuo Raamatunkohta menee näin:
20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
Mihin tämä jäikään ?
" Tämän vertauskuvan mukaan "edelleenkin , 1 Piet: 3: 21
"vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena "
" Sen PERUSTUKSENA on Jeesuksen Kristuksen YLÖSNOUSEMUS ."
joka väittää , että > vesi -kasteena ei pelasta , sellainen henkilö ei usko Jeesuksen
Kristuksen YLÖSNOUSEMUKSEEN . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
edelleenkin , 1 Piet: 3: 21
"vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena "
" Sen PERUSTUKSENA on Jeesuksen Kristuksen YLÖSNOUSEMUS ."
joka väittää , että > vesi -kasteena ei pelasta , sellainen henkilö ei usko Jeesuksen
Kristuksen YLÖSNOUSEMUKSEEN .Yhä vain jatkat kuin piru Raamatun lukemista !
Eli revit pois siitä osan ja jäytät sitä väärin / väärässä kohtaa !
Tuossa puhutaan siitä, että vesi on kuva parannuksen teosta uudessa liitossa.
Eli kuten Johannes sanoi selvästi, niin hän kastoi parannuksen kasteella !
Se oli lakiliiton ulkoinen tapa tehdä parannusta !
Mutta uudessa liitossa ei enää tehdä parannusta ulkoisilla toimituksilla, vaan sisäisillä !
Siis näin:
9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
Ja laajemmin:
8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.
Jos lakiliiton aikuinen vesikaste olisi yhä voimassa, niin meidän siis tulisi käydä kasteella usein !
Mutta näinhän ei todellakaan ole !
Eikä pakanoilla ole ollut vesikaste toimituksia, eivätkä Pyhä Henki ja apostolit neuvonpidossaan sitä heiltä vaatineet !
28 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"
Muistutan yhä Paavalin sanoista !
1. Kor. 1:17 Sillä Kristus EI LÄHETTÄNYT MINUA KASTAMAAN, vaan evankeliumia julistamaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhä vain jatkat kuin piru Raamatun lukemista !

1. Kor. 1:17 Sillä Kristus EI LÄHETTÄNYT MINUA KASTAMAAN, vaan evankeliumia julistamaanihan vaan tiedoksi että on lupa "parantaa " niin taidokkaaksi kukin elämäänsä , mutta älä vaan luule , että taivaan portilla voisit kehuskella OMIA TEKOJASI . . .
"teidän PARHAIMMATKIN omat tekonne on kuin saastainen vaate Jumalan edessä"
"vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena"
ymmärrätkö mitä on "vesi - kasteena" , sen kun löydät niinkuin raamattu opettaa ,
niin sitten olet vähän lähempänä asiaa , > " vesi - kasteena " , eikä "vesi - vetenä" ,
tajuatko eron ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ihan vaan tiedoksi että on lupa "parantaa " niin taidokkaaksi kukin elämäänsä , mutta älä vaan luule , että taivaan portilla voisit kehuskella OMIA TEKOJASI . . .
"teidän PARHAIMMATKIN omat tekonne on kuin saastainen vaate Jumalan edessä"
"vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena"
ymmärrätkö mitä on "vesi - kasteena" , sen kun löydät niinkuin raamattu opettaa ,
niin sitten olet vähän lähempänä asiaa , > " vesi - kasteena " , eikä "vesi - vetenä" ,
tajuatko eron !Jätät kaiken aikaa tämän pois !
Tämän vertauskuvan mukaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jätät kaiken aikaa tämän pois !
Tämän vertauskuvan mukaan>>> vertauskuva <<<
raamatun toinen jae ei poista raamatun toista jaetta.
tiedoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>> vertauskuva <<<
raamatun toinen jae ei poista raamatun toista jaetta.
tiedoksi.Ei poista vaan muodostaa KOKONAISUUDEN !
Eksyttäjät pätkivät Raamattua ja siten vääristävät sen Totuuden, eli kokonaisuuden ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>> vertauskuva <<<
raamatun toinen jae ei poista raamatun toista jaetta.
tiedoksi.Mutta on turhaa vängätä yhden jakeen tai sen pätkimisen varassa vain.
Selitä minulle ja itsellesi edes tämä:
1. Kor. 1:17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
Sinun omaksumasi oppi on tätä vastaan ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta on turhaa vängätä yhden jakeen tai sen pätkimisen varassa vain.
Selitä minulle ja itsellesi edes tämä:
1. Kor. 1:17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
Sinun omaksumasi oppi on tätä vastaan !>>> selitä minulle tämä <<<
Paavali ei ollut niiden oikeiden apostolien joukossa , jotka kastoivat .
Paavalihan puhuu omasta itsestään , " ei lähettänyt MINUA kastamaan" , kyllä kasteita silti annettiin , > yhtenä ainoana päivänä kastettiin noin kolmetuhatta sielua" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>> selitä minulle tämä <<<
Paavali ei ollut niiden oikeiden apostolien joukossa , jotka kastoivat .
Paavalihan puhuu omasta itsestään , " ei lähettänyt MINUA kastamaan" , kyllä kasteita silti annettiin , > yhtenä ainoana päivänä kastettiin noin kolmetuhatta sielua"Juutalaisia !
Ei pakanoita !
Vesikaste kuului lakiliiton jäsenille, ei pakanoille !
Niin ja nytkö siis Paavali valehteli ja Raamattu onkin valhetta ???
Oletko ihan tosissasi ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei poista vaan muodostaa KOKONAISUUDEN !
Eksyttäjät pätkivät Raamattua ja siten vääristävät sen Totuuden, eli kokonaisuuden !ei se kaksi jaettakaan ole vielä ole kokonaisuus .
Raamattu on KOKONAISUUS , jossa ,
> toista ei voi ymmärtää ilman toista < - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei se kaksi jaettakaan ole vielä ole kokonaisuus .
Raamattu on KOKONAISUUS , jossa ,
> toista ei voi ymmärtää ilman toista <Sinun oppisi vaan sotii toisia kohtia vastaan, kuten noita Paavalin sanoja !
Siis kysynkin nyt, että valehteliko Paavali ja onko Raamattu valhetta ??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun oppisi vaan sotii toisia kohtia vastaan, kuten noita Paavalin sanoja !
Siis kysynkin nyt, että valehteliko Paavali ja onko Raamattu valhetta ???>>> kokonainen raamattu kertoo <<<
Ensimmäiset VT: n kasteen esikuva on Mooseksen pelastuminen VEDEN KAUTTA kaislakorissa .
Sitten Nooan ARKKI on kasteen esikuva , kun kansa pelastui VEDEN KAUTTA , samoin Punaisen meren ylitys on kristillisen kasteen ESIKUVA kun kansa pelastui.
Jumalan tekemän "kastehelmen" avulla VEDEN KAUTTA Punaisen meren ylityksessä kohti
luvattua maata.
Kaste on ihme ja portti luvattuun maahan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaisia !
Ei pakanoita !
Vesikaste kuului lakiliiton jäsenille, ei pakanoille !
Niin ja nytkö siis Paavali valehteli ja Raamattu onkin valhetta ???
Oletko ihan tosissasi ?>>> vesikaste <<<
Paavali oli murhamies , eikä ollut niiden 11 Apostolien joukossa , jotka Jeesus lähetti kastamaan KAIKKI IHMISET omiksi opetuslapsikseen ja opettamaan heille käskyt .
(Matt: 28: 18-20 ) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>> kokonainen raamattu kertoo <<<
Ensimmäiset VT: n kasteen esikuva on Mooseksen pelastuminen VEDEN KAUTTA kaislakorissa .
Sitten Nooan ARKKI on kasteen esikuva , kun kansa pelastui VEDEN KAUTTA , samoin Punaisen meren ylitys on kristillisen kasteen ESIKUVA kun kansa pelastui.
Jumalan tekemän "kastehelmen" avulla VEDEN KAUTTA Punaisen meren ylityksessä kohti
luvattua maata.
Kaste on ihme ja portti luvattuun maahan.Sori vaan, mutta vesikaste ei pelasta ketään !
Vesi näet ei pese syntejä, siihen kelpaa oikeasti vain Kristuksen kallis sovintoveri !
Vesi on kuva parannuksenteosta ja sen kautta puhdistumisesta !
Lihaan tehty ympärileikkaus on taas kuva uudestisyntymässä tapahtuvasta sydämen ympärileikkauksesta !
Yhä vain sanon, että parannusta tehdään uudessa liitossa sisäisesti, ei ulkoisesti !
Kas näin:
1. Joh. 1:9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
Ja !
Sinä jätät kaiken aikaa vastaamatta näihin:
1) Valehteliko Paavali ?
2) Onko Raamattu valhetta ?
1. Kor. 1:17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sori vaan, mutta vesikaste ei pelasta ketään !
Vesi näet ei pese syntejä, siihen kelpaa oikeasti vain Kristuksen kallis sovintoveri !
Vesi on kuva parannuksenteosta ja sen kautta puhdistumisesta !
Lihaan tehty ympärileikkaus on taas kuva uudestisyntymässä tapahtuvasta sydämen ympärileikkauksesta !
Yhä vain sanon, että parannusta tehdään uudessa liitossa sisäisesti, ei ulkoisesti !
Kas näin:
1. Joh. 1:9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
Ja !
Sinä jätät kaiken aikaa vastaamatta näihin:
1) Valehteliko Paavali ?
2) Onko Raamattu valhetta ?
1. Kor. 1:17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.>>> vesi ei pelasta <<<
"vesi nyt teidätkin PELASTAA - kasteena , joka EI OLE lihan saastan poistamista ,
vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON." 1 Piet: 3 : 21
"KRISTUKSEN ympärileikkauksella ollen haudattuina hänen kanssaan KASTEESSA"
Kol: 2: 11-12
syntien anteeksisaaminen :
"kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen SYNTIENNE
ANTEEKSISAAMISEKSI , silloin te saatte Pyhän Hengen lahjan , sillä teille ja teidän
LAPSILLENNE tämä lupaus on annettu " Apt: 2: 38 - 39
"anna kastaa itsesi ja PESTÄ POIS syntisi" Apt: 22: 16
"parannus " on mielenmuutos , että tunnustaa olevansa syntinen ja YLENNÄT
JEESUKSEN KRISTUKSEN Vapahtajaksi , joka kuoli syntiesi puolesta LAHJANA
Jumalan armosta .
"armosta te olette pelastetut - ETTE ITSENNE KAUTTA , se on Jumalan lahja"
Ef: 2 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>> vesi ei pelasta <<<

Ef: 2Yhä vain jätät vastaamatta !
Ja olen JO selvästi sanonut, että lakiliittoon kuului vesikaste, eli juutalaisia vain kastettiin vedellä !
Ainoat vedellä kastetut Raamatussa olivat Korneliuksen hionekunta, jotka Pietari kastoi turhaan / vanhasta tottumuksesta, kun vasta Korneliuksen luo mennessään sai tiedon siitä, että pelastus koski myös pakanoita !
Tästä joutui Pietari sitten Jerusalemissa puhutteluun, kun oli lakiliiton kasteella tavallaan liittänyt pakanoita juutalaisten joukkoon / lakiliittoon.
Siis vesikaste kuului vain juutalaisille lakiliittoon, ei pakanoille !
Ja !
Sinä jätät kaiken aikaa vastaamatta näihin:
1) Valehteliko Paavali ?
2) Onko Raamattu valhetta ?
1. Kor. 1:17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
- Anonyymi
"Tullessamme Jumalan luo emme saa tuoda mitään muuta kuin Kristuksen. Kaikki lisät ja kaikki aikaisemmat ansiomme myrkyttävät ja turmelevat uskon. Se, joka rakentaa täytettyjen velvollisuuksiensa, lahjojensa, uskoontulemisensa tms. varaan, ei tunne Kristuksen ansiota.
Tämä tekee uskomisen niin vaikeaksi ja niin vieraaksi luonnolliselle ihmiselle. Jos uskot, on sinun joka päivä tappiona ja roskana, ( Fil. 3:7-8) , jätettävä syrjään etuoikeutesi, kuuliaisuutesi, kasteesi, pyhityksesi, täytetyt velvollisuutesi, lahjasi, kyyneleesi, liikutuksesi ja nöyrtymisesi, niin että ainoastaan Kristus on turvanasi.
Joka päivä on tekosi ja itsekeskeisyytesi hävitettävä. Kristus on Jumalan lahja, (Joh.4:10 ja Joh.3:16.) Usko on Jumalan lahja, ( Ef. 2:8.) Anteeksiantamus on armolahja, ( Room. 5:16.) Voi, kuinka luontomme riehuu, kiivailee ja raivoaa sitä vastaan, että kaikki on lahjaa ja ettei sitä voi millään ostaa, ei töillä, ei kyyneleillä eikä velvollisuuksien täyttämisellä. Kaikki omat teot ovat kelpaamattomia ja arvottomia taivaassa."
( Thomas Wilcox/Kallis hunajan pisara)
s-seutulainen- Anonyymi
Sinä julkaiset jatkuvast eksyttäjien tekstejä. Kun ihminen tulee viimeiselle tuomiolle, hänen tekonsa tutkitaan tarkasti ja armon saaminen sekä tuomio perustuu ihmisen tekoihin. Jos ihmiseltä puuttuu teot, häneltä puuttuu usko.
Room 2:6 Silloin Jumala maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan.
7 Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän,
8 mutta niitä, jotka ovat itsekkäitä ja tottelevat totuuden sijasta vääryyttä, kohtaa ankara viha.
9 Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen.
10 Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi, joka tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen,
11 sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä.
12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä julkaiset jatkuvast eksyttäjien tekstejä. Kun ihminen tulee viimeiselle tuomiolle, hänen tekonsa tutkitaan tarkasti ja armon saaminen sekä tuomio perustuu ihmisen tekoihin. Jos ihmiseltä puuttuu teot, häneltä puuttuu usko.
Room 2:6 Silloin Jumala maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan.
7 Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän,
8 mutta niitä, jotka ovat itsekkäitä ja tottelevat totuuden sijasta vääryyttä, kohtaa ankara viha.
9 Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen.
10 Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi, joka tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen,
11 sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä.
12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.Armo on Kristus minun puolestani ja Kristus minussa
”Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan” (Gal. 2:21).
Lakihurskauden pohjakerroksessa asuu peto. Lakihurskas tunnetaan siitä, että hän on lakkaamatta lähimmäisensä kurkussa, tekemässä parannusta toisten synneistä ja valtaamassa itselleen etummaisia paikkoja. Galatalaiskirje on osoitettu eksytetyille, lammastarhalle, jonka keskuudessa on mekastanut korkeaa hengellisyyttä näyttelevä raateleva koiralauma.
Lakihurskaus mitätöi armon. Armo ei suostu olemaan tyly. Se tulee juhtansa selästä sitä nopeammin alas, mitä suurempi vahinko jonkun kristillisyydessä on tapahtunut. Siitä puuttuu kiihkomieliseen oikeaoppisuuteen kuuluva raakuus. Se asioi rakkauden voimin silloinkin, kun sen kasvoille syljetään.
Jumala ei jätä ketään tuuliajolle. Hän näkee vaivaa armosta langenneittenkin pelastamiseksi. Paavali koki, ettei ketään ole niin vaikea valaista kuin lain alla elävää kristittyä. Hän selittää ja todistelee. Hänellä on joka hetki pelko siitä, hän menee opissa tai vaelluksessa Kristuksen ohitse. Tuo vaara onkin olemassa. Syntien synti on tehdä Jumalan armo mitättömäksi. Silloin turhennetaan Kristuksen kärsimys ja kuolema. Lain tiellä joudutaan toivottomuuteen.
Paavali ei tee Jumalan armoa turhaksi. Jumalan armosta minä olen se, mikä minä olen, eikä hänen armonsa ollut minun kohdallani turha, hän kirjoittaa. Armo on Kristus minun puolestani ja minussa. Sen hallitessa ei jää tilaa lihan pyrkimyksille tulla pyhäksi. Armo nujertaa ylpeyden, joka väsymättömästi pyrkii minussa esiin. Armo on minulle enemmän kuin elämä.
Kyselemme ehkä, kuuluuko tämä armo kuitenkaan meille, kuuluuko se minulle. Erehdyksemme, lankeemuksemme, heikkoutemme ja syntisyytemme nousevat vuorina eteemme, kun ajattelemme heittäytymistä Jumalan armon turvaan. Emme rohkene tulla huikaisevaan valoon.
Ovi armoon on auki suurimmallekin syntiselle. Saamme anteeksi armosta, emme ansiosta. Pakkala sanoo, että puhekin omasta mahdollisuudestamme on ymmärtämättömyyttä, jopa röyhkeyttä.
Päästyämme armon suojaan olemme todella turvassa. Jumalan armo Kristuksessa Jeesuksessa, hänen sydänveressään, haihduttaa syntivelkamme olemattomiin. Se on armoa ja rakkautta, joka ei muistele kärsimäänsä pahaa. Se on rakkautta ja armoa, joka peittää syntien paljouden. Armon tähden eilisestään vapautettu sielu nousee kuin lintu taivaalle.
( Niilo Tuomenoksa 1893–1976)
s-seutulainen
- Anonyymi
Jos ei Jumala olisi meille armollinen niin huonosti siinä sitten kävisi.
- Anonyymi
Sitä, joka Jeesuksessa Kristuksessa on ei tuomita!
- Anonyymi
Helluntailaiset kielilläpuhujat eivät ole Kristuksessa, koska he eivät Kristuksen käskyjä noudata. Helluntailaisuuden kautta ei voi pelastua, koska helluntailaiset elävät laittomuudessa.
Matt 7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helluntailaiset kielilläpuhujat eivät ole Kristuksessa, koska he eivät Kristuksen käskyjä noudata. Helluntailaisuuden kautta ei voi pelastua, koska helluntailaiset elävät laittomuudessa.
Matt 7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.Mikä hätä sinulla on?
Kerro pois. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä hätä sinulla on?
Kerro pois.Matt: 7: 22 - 23 on kylläkin Jeesuksen omaa sanaa , Häneltäkö kyselet ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helluntailaiset kielilläpuhujat eivät ole Kristuksessa, koska he eivät Kristuksen käskyjä noudata. Helluntailaisuuden kautta ei voi pelastua, koska helluntailaiset elävät laittomuudessa.
Matt 7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.se "kielilläpuhuminen " on "suuri eksytys", ei nykyajan "kielet" ole samaa kuin Apostolisena aikana, ja jo tämän pitäisi "herättää"
kielilläpuhumisen aikaan koolla oli kymmenistä eri kansoista kansaa koolla.
"Kuinka me sitten kuulemme kukin sen maan kieltä , jossa olemme syntyneet"
Apt: 2 : 8
"kielilläpuhumisella " oli myös Jumalan tarkoitus , > evankeliumin leviämin , ei Jumala mitään kieliä vuonna 2000 jaa , ikäänkuin "sirkuspellenä " tyyliin , >nyt , nyt , nyt , mä puhun kielillä <
- Anonyymi
Kaste liittyy kyllä kaikkeen, joten tässä minua tyydyttävä vastaus:
"4. POLTTOPISTEITÄ
Edellä sanomani perusteella esitän muutamia teesejä, joihin keskustelijat ehkä tahtovat ottaa kantaa. Mikäli näistä asioista vallitsee yksimielisyys, muut kysymykset löytävät paikkansa. Mutta jos näistä kysymyksistä ollaan erimielisiä, erimielisyys kertautuu jatkokeskusteluissa. Siksi on hyvä syventyä seuraaviin:
a. Jokainen ihminen on omassa varassaan täydellisesti synnin alla ja pelastuu yksin Jumalan työn vuoksi, myös lapset.
b. Jumala on asettanut kasteen pelastuksen tieksi ja siksi se on autuudelle välttämätön, myös lapsille. Jumala ei kuitenkaan ole sidottu niin, ettei hän voisi pelastaa myös kastamattoman – Jumala on vapaa.
c. Kaste on Jumalan meille antama lahja, jossa hän todellisesti ja varmasti antaa meille sen, mitä me taivaaseen päästäksemme tarvitsemme. Ydinkysymys kasteen kohdalla on tämä: Onko Kristus siinä vai ei ja saadaanko siinä synnit anteeksi vai ei. Jos ei ole, kaste ei riitä mihinkään. Jos on, muuta ei tarvita kuin tämä Jumalan teko.
d. Kaste on paitsi lahja myös velvoite. Meidät on kasteessa pantu matkalle kohti taivasta, mutta me emme vielä ole siellä. Moni kastettu jää matkalle, kun kieltää Herransa. Mutta meillä on lupa kulkea Jumalan kansan kanssa kohti taivasta, kuulua Jumalan kansaan jo täällä ja kerran siellä.
Kirjoittanut:
Erkki Koskenniemi"
https://www.sley.fi/toiminta/raamattu-tutuksi/raamattuluennot/mita-raamattu-opettaa-kasteesta-ii/
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 991418
Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2251377Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1661128Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori311001- 50886
Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_183821Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks8815- 64806
Kristinuskon arvot käyttöön
Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric248766- 45750