sosialistin kirjoitukset-moktar gubta

Yhteiskunta
Maahanmuutto

Mistä maahanmuuttovastaisuus kumpuaa?
Moktar.Gubta
2024-07-20 16:46:12

Oikeistopopulististen ja maahanmuuttovastaisten puolueiden nousu lähes yhtä aikaa Euroopan eri maissa on kiinnostava ilmiö. Voisimme toki lapsellisesti uskoa, että taustalla on maahanmuuton kasvu, jos emme tietäisi myös muuta.

Useiden eurooppalaisten oikeistopopulististen liikkeiden en taustalta on Moskovan salainen rahoitus. Saksan AfD, Ranskan kansallinen liittouma ja Itävallan vapauspuolue ovat kaikki jääneet kiinni venäläisen rahan vastaanottamisesta. Muissa on sekin, että vuonna 2016 44% perussuomalaisten äänestäjistä kertoin luottavansa Putiniin, kun suomalaisten keskiarvo oli 7%. Muistettava on, että Venäjä miehitti Krimin vuonna 2014, joten Putinin todelliset kasvot olivat jo silloin paljastuneet.

Mitä Venäjä hyötyy maahanmuuttovastaisuudesta, islamfobiasta tai yleisestä EU-vastaisuudesta, saattaa nokkela persu kysyä? Kaikenlainen epäsopu, riitely ja demokratian nakertaminen mädättävät eurooppalaisia valtioita sisältä käsin. Samalla se tekee myös Euroopan Unionista sisäisesti heikon ja siten antaa Venäjälle enemmän tilaa huseerata Venäjän naapurialueilla.

https://yle.fi/a/74-20100535
Kun nykyinen EU-edustajamme oli jo 2016 Venäjällä leirillä, niin siellä ei suinkaan pelattu vain ”kirkon rottaa”. Kyllä jokainen tietää, että keitä siellä oli ja miksi.
Tältä osin Venäjän vaikuttaminen ja toisaalta vaikuttamisen kohteen sympatiat on näytetty toteen. Uskoisin, että kyllä rahoituskin tulee aikanaan julki.

Asioilla kun on tapana tulla julki, niin tässäkin.
Parhain terveisin, Moktar. ;)
098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yhteiskunta
Maahanmuutto

Mistä maahanmuuttovastaisuus kumpuaa?
Moktar.Gubta
2024-07-20 16:46:12

Oikeistopopulististen ja maahanmuuttovastaisten puolueiden nousu lähes yhtä aikaa Euroopan eri maissa on kiinnostava ilmiö. Voisimme toki lapsellisesti uskoa, että taustalla on maahanmuuton kasvu, jos emme tietäisi myös muuta.

Useiden eurooppalaisten oikeistopopulististen liikkeiden en taustalta on Moskovan salainen rahoitus. Saksan AfD, Ranskan kansallinen liittouma ja Itävallan vapauspuolue ovat kaikki jääneet kiinni venäläisen rahan vastaanottamisesta. Muissa on sekin, että vuonna 2016 44% perussuomalaisten äänestäjistä kertoin luottavansa Putiniin, kun suomalaisten keskiarvo oli 7%. Muistettava on, että Venäjä miehitti Krimin vuonna 2014, joten Putinin todelliset kasvot olivat jo silloin paljastuneet.

Mitä Venäjä hyötyy maahanmuuttovastaisuudesta, islamfobiasta tai yleisestä EU-vastaisuudesta, saattaa nokkela persu kysyä? Kaikenlainen epäsopu, riitely ja demokratian nakertaminen mädättävät eurooppalaisia valtioita sisältä käsin. Samalla se tekee myös Euroopan Unionista sisäisesti heikon ja siten antaa Venäjälle enemmän tilaa huseerata Venäjän naapurialueilla.

https://yle.fi/a/74-20100535
Kun nykyinen EU-edustajamme oli jo 2016 Venäjällä leirillä, niin siellä ei suinkaan pelattu vain ”kirkon rottaa”. Kyllä jokainen tietää, että keitä siellä oli ja miksi.
Tältä osin Venäjän vaikuttaminen ja toisaalta vaikuttamisen kohteen sympatiat on näytetty toteen. Uskoisin, että kyllä rahoituskin tulee aikanaan julki.

Asioilla kun on tapana tulla julki, niin tässäkin.
Parhain terveisin, Moktar. ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu