Orjuuden kieltävä artikla 4

Ihmisoikeus sopimus 1950 64 vuotta meni ennenkuin itä suomessa loppui orjuus vai loppuiko? Siis 2014 saattoi vielä olla laiton tilanne. Oikeusapu toimisto 1 kerta en viitsi auttaa liian vaikeaa, 2 kerta ulosottomies haukkui ja kielsi asian tutkimisen?
Tämä oli noin 1989-1991 myöhemmin eduskunnan oikeusasiamiespäätti että ei mitään tutkittavaa ole, vaikka verotus oli liki 10 kertainnen, lailliseen verrattuna.
Verottajan oikean käden mielestä ansio alle 6000 EURoa /vuosi, mutta verottajan väärän käden mukaan verot oli maksettava liikevaihdosta 53000 EURosta, mutta kun kulut oli 47000 ilman palkkakulua. Maataloustulo oli siis alle 6000 josta olisi
lain mukaan saanut ulosmitata 1000 EURoa, mutta sekin olisi ollut laitonta koska tulo oli pienempi kuin suojaosuus, mutta ei se estänyt ulosottomiestä millään tavalla,ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kärsiä tai tehdä konkurssi, kyllä yhteiskunta yritti kampittaa todella tosissaan, ainut oikeus oli äänestys oikeus, ei mitään muuta ollut. Oikeuden nimissä rahaa jossain väärässä paikassa lähes
300000 EURoa pelkkinä suoja osuuksina. (28 vuodelta)
2008 ansio 2053 EURoa ulosmittaus 10107 EUR 492% aika paljon
näin virkamies hoiti asian??????
3275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sossupaskalta kelatuet poikki.

Äänestä

Orpon ja Purran, alamaisikseen hyväksymät RKP ja Kristilliset, hallitus, ei saa aikaan muuta kuin ikävyyksiä suomalaisille.

Kaikki asiat, mihin vain tämä hallitus tarttuu kiinni, tuottavat suomalaisille ikävyyksiä, tuskaa ja kuolemaa loppuiäksi.
Ja Lasten ja nuorten tulvaisuuden tämä hallitus heittää romukoppaan.

työttömät saava ikuisen leiman otsaansa.

Ruoan hinta ei muuta kuin nousee, vaikka puhutaan , milloin maltillisesta, milloin mistäkin hinnannoususta.
Sähkön hinta ei palaa enää entiselleen, päinvastoin.

Ja terveyttään eivät hallituksen orjiksi asettamat heikoilla olevat suomalaiset pysty enää hoitamaan.
Taudit mylläävät, hampaat tippuu ihmisten suusta, ja kuolleiden määrä vain lisääntyy.
Hautaustoimistoyrittäjät vain menestyvät.
Työntekijöistä, ilman oikeutta puolustaa etujaan työpaikoissa, tulee orjatyöläisiä.

Tämä fasistinen oikeistohallitus, koirasusihallitus, ei todellakaan saa muuta kuin pahaa aikaan.

Suomi ja suomalaiset on riistäjien käsissä.

Äänestä

Mielummin vaikka orjuuteen klaanin osaksi Venäjälle, kun istua Suomessa työttömänä tappelemassa TE-toimistoa vastaan, joilla ei ole ymmärrystä koulutuksen puutteesta johtuen! Tekoäly on keksitty, edes sitä eivät suostu käyttämään, ehkä siksi, kun katsovat menettävänsä valtansa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihmisoikeus sopimus 1950 64 vuotta meni ennenkuin itä suomessa loppui orjuus vai loppuiko? Siis 2014 saattoi vielä olla laiton tilanne. Oikeusapu toimisto 1 kerta en viitsi auttaa liian vaikeaa, 2 kerta ulosottomies haukkui ja kielsi asian tutkimisen?
Tämä oli noin 1989-1991 myöhemmin eduskunnan oikeusasiamiespäätti että ei mitään tutkittavaa ole, vaikka verotus oli liki 10 kertainnen, lailliseen verrattuna.
Verottajan oikean käden mielestä ansio alle 6000 EURoa /vuosi, mutta verottajan väärän käden mukaan verot oli maksettava liikevaihdosta 53000 EURosta, mutta kun kulut oli 47000 ilman palkkakulua. Maataloustulo oli siis alle 6000 josta olisi
lain mukaan saanut ulosmitata 1000 EURoa, mutta sekin olisi ollut laitonta koska tulo oli pienempi kuin suojaosuus, mutta ei se estänyt ulosottomiestä millään tavalla,ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kärsiä tai tehdä konkurssi, kyllä yhteiskunta yritti kampittaa todella tosissaan, ainut oikeus oli äänestys oikeus, ei mitään muuta ollut. Oikeuden nimissä rahaa jossain väärässä paikassa lähes
300000 EURoa pelkkinä suoja osuuksina. (28 vuodelta)
2008 ansio 2053 EURoa ulosmittaus 10107 EUR 492% aika paljon
näin virkamies hoiti asian??????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu